Lue keskustelun säännöt.
Puolison täydellinen muutos
23.10.2026 |
Kun eronneet tai eroa pohtivat ihmiset kertovat tilanteestaan, he saavat usein kommentteja, että "no eikö tuota nyt huomannut jo seurusteluvaiheessa" tai että "miksi muutit yhteen ja teit lapsen, kun puolisosi kerran on laiska / itsekeskeinen / pettäjä / väkivaltainen / sairaalloisen mustasukkainen..:"
Onko niin, että tällaiset piirteet tosiaan näkyvät ihmisessä jo pian seurustelun alussa vai voiko joku ihminen muuttua aivan täysin ajan kuluessa? Väkivaltaisuus varmaan on yleisin esimerkki, mutta voihan tässä olla kevyempiäkin muutoksia vaikka niin, että seurustelun alkaessa toinen on tosi urheilullinen ja liikkuu paljon, ja se yhdistää pariskuntaa, mutta sitten vuosien varrella hän muuttuukin sohvaperunaksi ja yhteinen tekeminen loppuu.
Oma parisuhde ja kumppanin muuttuminen pohdituttaa. Kuulisin muiden ajatuksia ja kokemuksia mielelläni.
Kommentit (49)
Sohvaperunan alakuloon auttaisi ensimmäisenä elämäntapojen muutos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmiset voivat pikkuhiljaa paljastua aivan erilaisiksi kuin minkä kuvan heistä on nuorena saanut. Nuorena tekee päätökset hyvin vähäisellä elämänkokemuksella ja olettaa helposti esimerkiksi toisten arvojen olevan samantyyppisiä kuin itsellä.
Nuorena ne päätökset ovat todella tyhmiä. Itse esim aloin seurustella naisen kanssa jonka kanssa mentiin suoraan sänkyyn ja joka kerta kun nähtiin harrastettiin seksiä. Lopulta hän oli raskaana, mentiin naimisiin, pari lasta lisää jne. Kun sitten se seksi loppui huomasin että olen naimisissa naisen kanssa jonka kanssa ei ole mitään yhteistä, eikä edes ulkonäkö miellytä. Kun aloin etsiä uutta kumppania, oli ennenkaikkea henkinen yhteys todella tärkeää, avoimuus, yhteiset kiinnostuksenkohteet ja ajatus että niiden kautta tulee myös fyysinen yhteys.
Tämä. Itselläni tismalleen samat kokemukset. Nuorena parikymppisenä yhteen naapurikylän tytön kanssa, tuli häät, omakotitalo ja lapset, kun niin kuului elämässä edetä. Ei siinä, onnellisia hetkiä toki niinäkin vuosina. Mutta kun keski-iässä parisuhde rupesi rakoilemaan, niin heräsin ajattelemaan, että mihin olen tässä ihmisessä edes rakastunut? Eihän meillä ole mitään yhteisiä mielenkiinnon kohteita arvomaailmasta puhumattakaan. Emme ikinä edes keskustelleet tuollaisista asioista. Tuntui, että koko parisuhde oli sattuman kauppaa, satuttiin olemaan samassa yökerhossa samaan aikaan ja sattui olemaan yhteisiä tuttuja. Ruvettiin seurustelemaan, kun kaikki kaveritkin seurusteli.
Ero tuli.
Nyt onnellisemmassa ja aikuisemmassa parisuhteessa. Kun yli nelikymppisenä rupeaa etsimään uutta kumppania, niin mulle ainakin oli todella selvää, millaisia ominaisuuksia, arvomaailmaa, ajankäyttöä jne toivon puolisoltani ja mitä en missään tapauksessa toivo. Puhuminen ja henkinen yhteys tosiaan on todella tärkeää.
Joskus ihminen muuttuu todella paljon jos joku vanha trauma osuu kohdalle. Esim syntyy lapsi tai kun lapsi menee vaikka kouluun niin tiedostamatta puskee mieleen kaikki koulussa itseensä osuneet kiusaamiset ym. Ja toisaalta saatetaan jaksaa esittää parempaa minää kunnes muutetaan yhteen/saadaan lapsi ym niin sitten ei jaksa enää esittää ja oletetaan että toinen pysyy mukana vaikka ei enää käyttäydytä.
Itse kiinnitin paljon huomiota siihen miten poikakaveri kohteli muita ihmisiä esim ravintolassa tarjoilijaa, kaupan kassaa jne. Mies jonka kanssa menin naimisiin laittoi ravintolassa käytetyt astiat niin että tarjoilijan ne helppo ottaa. Avasi oven muille, puhui aina ystävällisesti ja asiallisesti muille jne.
Oli hyvä valinta ja ollaan edelleen yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut kolme vuotta sitten, mutta mietin vieläkin, että mitä oikein tapahtui.
Rupesimme seurustelemaan reilu parikymppisinä opiskelijoina. Meillä oli molemmilla vasemmalle kallellaan oleva arvomaailma, miehelle oli tärkeää esimerkiksi auttaa heikommassa oloissa olevia ihmisiä ja tämä piirre minut alussa hurmasikin. Muistan, että olimme niin aktiivisia joskus opiskelijoina, että kävimme oikein vappumarssillakin jonakin vuonna.
Olimme yhdessä yli 20 vuotta. Viimeisen 5-10 vuoden aikana miehen arvomaailma muuttui täysin. Hän ehkä putosi jonkinlaiseen kaninkoloon, en tiedä. Hän esimerkiksi kannatti vankasti Trumpia ja kulki Maga-lippis päässään. Häpesin silmät päästäni. Puheisiin rupesi tulemaan outoa, hyvin kylmää ja kovaa maailmankatsomusta, rasismille flirttailevia kommentteja. Ihan kuin entinen vasemmisto-humanisti olisi kääntynyt vähitellen kovemman siiven oikeistolaiseksi.
Se oli ihan hirveää.
Että sellanen satutäti.
Vierailija kirjoitti:
Myös oma persoona, parisuhteen dynamiikka ja vuorovaikutus vaikuttaa molempiin. Hyvinkin rauhallinen ihminen voi väärän ihmisen kanssa parisuhteessa ollessa muuttua hyvin riitaisaksi yms.
Nyt on aika paksua pajunköyttä: muka "väärä ihminen" aiheuttaa viattomassa ihmisessä riitaisuutta. Jokainen on itse vastuussa omasta huonosta käytöksestään, ja etenkin riehumisesta ja uhkailusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin käy naisille, jotka lopettavat seksin suhteen vanhetessa. Ja heitä on paljon.
Taisi tulla lapsus? Nimenomaan miehet muuttuvat haluttomiksi jo vuodessa - parissa. Itselleni on aina käynyt niin. Miehillä tuo hormonitoiminta on usein heikkoa, ja loppuu aikaisin, kun menopaussi alkaa 35v:n iässä. Naisista taas tulee vanhetessaan yhä kovempia puumia.
Vierailija kirjoitti:
Näin käy naisille, jotka lopettavat seksin suhteen vanhetessa. Ja heitä on paljon.
Mä lopetin seksin miehen kanssa suhteen vanhetessa. Koska se vaan oli tuhnua ja jatkuvasti pettymyksiä tuottavaa. Ei kiinnostanut miestä minun nautintoni, miksi olisi minua kiinnostanut olla hänen mälliämpärinsä. Seksiä muuten en lopettanut, vaan panostin kaikin tavoin omaan kivaan, siinä olen aina ollut varsin taitava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmeisesti elän jossain kuplassa. Olen edelleen saman puolison kanssa, kuten tuttavat omiensa. Ollaan aikuistuttu, ilman minkäänlaista radikalisoitumists yhtään mihinkään poliittiseen tai uskonnolliseen liikkeesseen, ilman väkivaltaakin on pärjätty mainiosti.
Tuo ei koske vain nuoria. Suhteen alussa annetaan itsestä parhaat puolet ja negatiivisia yritetään yleensä suodattaa. Esim. narsismi paljastuu toiselle vähitellen, jolloin ihanan kuoren alta tuleekin ajoittain esiin kylmä ja julma ihminen. Silloinkin hyvä tyyppi yleensä vuorottelee, jotta toinen ei lähtisi.
Mutta jos puhutaan nuorena solmitusta suhteesta, ihminen aikuistuu päälle kolmekymppiseksi asti, eli oma identiteetti kehittyy pitkään ja voi olla että nuorena solmitussa liitossa persoonat eivät kohtaakaan enää keski-iässä.