Hoidetaan vanhuksemme samoin periaattein, kuin he ovat kasvattaneet meidät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on että minkään näköistä empatiaa ja sääliä ei ole pahoinpideltyjä lapsia kohtaan, mutta hirveä uhriutuminen ja raivo, jos ihmiset kuvailee IMAGINÄÄRISESTI miten hoitasivat TEORIASSA LEIKISTI vanhempansa JOS tekisivät niin kuin he tekivät. EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI!!!!!!

Hyvin sanottu, tätä minäkin ihmettelen. Olen ennenkin huomannut, että joitain ihmisiä triggeröi ihan hirveästi se, että joku puhuu lapsuudessa kokemastaan väkivallasta tai laiminlyönnistä, en vaan ymmärrä miksi? Itse olen käsitellyt ongelmiani 4v psykoterapiassa ja olen psyykkisesti hyvässä kunnossa enkä kanna kaunaa kenellekään, mutta saan kai kohtalotoverien kanssa vääntää vitsiä asiasta vaikka tällä lailla anonyymisti?

Yleensä he ovat joko tekijöitä, uhreja tai mahdollistajia. Joko omatunto kolkuttaa tai ei halua/kykene kohtaamaan asiaa. 

Jokainen on ollut lapsi ja jokaisella voi olla ikäviäkin muistoja. Kuitenkin nirmaalisti aikuistutaan, perustetaan oma perhe, on työ ja muuta. Lapsuus ei enää määritä mitään. Omiin vanhempiin suhde muuttuu aikuisen suhteeksi toiseen aikuiseen.

Minua ei ole ikinä lyöty, koti oli raitis, en ole lyönyt lapsiani mutta varmaan monta muuta virhettä, en luule olevani täydellinen.

Siksi ihmettelen vanhusten 50-60 v lapsia joiden elämää edelleen määrittää joku lapsuuden tapahtuma. Lapselliseen fantasiointiin asti. ( ja tosielämässä kun ne joskus toteutuvat).

Kuinka käsittääkseni aikuiset täällä päästelee näppäimiltä ihan sairaita fantasioita. Joskus kaikki saattaa napsahtaa omaan nilkkaan! On olemassa myös anteeksianto!

Jos joku sinua pahoinpitelee vuosia, annat anteeksi vaikkei pyydä edes ? Ja se pahoinpitelijä on se jonka pitäisi pitää huoli 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Boomerit eivät koskaan kasvaneet aikuisiksi. Tekivät lapsia vaikka itsekin olivat henkisesti vielä kakaroita. "Kasvattivat" lapsensa niin kuin joku edesvastuuton nulikka vain voi.

Eivät ole kypsiä aikuisia vieläkään, vaan vanhuksinakin käyttäytyvät kuin taaperot.

Ei siinä mitään, mutta kun milleniaalien täytyy hoitaa omat lapset ja vaativat työt, niin ei enää ole energiaa omia kaltoinkohtelijoitaan paapoa. Ja niska limassa saa raataa, että boomereiden eläkkeet saadaan maksettua, koska itse tuo sukupolvi ei maksanut omia eläkkeitään PISTE!

Enemmän eläkeläisiä on jo nuoremmissa kuin mitä boomereita on jäljellä.

Lapsellista on syytellä vaikka äitiään jostain eläkemaksuista. Kunakin aikana eketään kuren päättäjät kullounkin päättävät. 

Tilastokeskuksen mukaan väittämäsi on väärää tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on että minkään näköistä empatiaa ja sääliä ei ole pahoinpideltyjä lapsia kohtaan, mutta hirveä uhriutuminen ja raivo, jos ihmiset kuvailee IMAGINÄÄRISESTI miten hoitasivat TEORIASSA LEIKISTI vanhempansa JOS tekisivät niin kuin he tekivät. EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI!!!!!!

Hyvin sanottu, tätä minäkin ihmettelen. Olen ennenkin huomannut, että joitain ihmisiä triggeröi ihan hirveästi se, että joku puhuu lapsuudessa kokemastaan väkivallasta tai laiminlyönnistä, en vaan ymmärrä miksi? Itse olen käsitellyt ongelmiani 4v psykoterapiassa ja olen psyykkisesti hyvässä kunnossa enkä kanna kaunaa kenellekään, mutta saan kai kohtalotoverien kanssa vääntää vitsiä asiasta vaikka tällä lailla anonyymisti?

Yleensä he ovat joko tekijöitä, uhreja tai mahdollistajia. Joko omatunto kolkuttaa tai ei halua/kykene kohtaamaan asiaa. 

Jokainen on ollut lapsi ja jokaisella voi olla ikäviäkin muistoja. Kuitenkin nirmaalisti aikuistutaan, perustetaan oma perhe, on työ ja muuta. Lapsuus ei enää määritä mitään. Omiin vanhempiin suhde muuttuu aikuisen suhteeksi toiseen aikuiseen.

Minua ei ole ikinä lyöty, koti oli raitis, en ole lyönyt lapsiani mutta varmaan monta muuta virhettä, en luule olevani täydellinen.

Siksi ihmettelen vanhusten 50-60 v lapsia joiden elämää edelleen määrittää joku lapsuuden tapahtuma. Lapselliseen fantasiointiin asti. ( ja tosielämässä kun ne joskus toteutuvat).

Ehkä saat seuraavassa elämässä niin pataas kotona keskellä yötä ettei tarvi ihmetellä muitten reaktioita enää sen jälkeen. 

Surullista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on että minkään näköistä empatiaa ja sääliä ei ole pahoinpideltyjä lapsia kohtaan, mutta hirveä uhriutuminen ja raivo, jos ihmiset kuvailee IMAGINÄÄRISESTI miten hoitasivat TEORIASSA LEIKISTI vanhempansa JOS tekisivät niin kuin he tekivät. EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI!!!!!!

Hyvin sanottu, tätä minäkin ihmettelen. Olen ennenkin huomannut, että joitain ihmisiä triggeröi ihan hirveästi se, että joku puhuu lapsuudessa kokemastaan väkivallasta tai laiminlyönnistä, en vaan ymmärrä miksi? Itse olen käsitellyt ongelmiani 4v psykoterapiassa ja olen psyykkisesti hyvässä kunnossa enkä kanna kaunaa kenellekään, mutta saan kai kohtalotoverien kanssa vääntää vitsiä asiasta vaikka tällä lailla anonyymisti?

Yleensä he ovat joko tekijöitä, uhreja tai mahdollistajia. Joko omatunto kolkuttaa tai ei halua/kykene kohtaamaan asiaa. 

Jokainen on ollut lapsi ja jokaisella voi olla ikäviäkin muistoja. Kuitenkin nirmaalisti aikuistutaan, perustetaan oma perhe, on työ ja muuta. Lapsuus ei enää määritä mitään. Omiin vanhempiin suhde muuttuu aikuisen suhteeksi toiseen aikuiseen.

Minua ei ole ikinä lyöty, koti oli raitis, en ole lyönyt lapsiani mutta varmaan monta muuta virhettä, en luule olevani täydellinen.

Siksi ihmettelen vanhusten 50-60 v lapsia joiden elämää edelleen määrittää joku lapsuuden tapahtuma. Lapselliseen fantasiointiin asti. ( ja tosielämässä kun ne joskus toteutuvat).

Kuinka käsittääkseni aikuiset täällä päästelee näppäimiltä ihan sairaita fantasioita. Joskus kaikki saattaa napsahtaa omaan nilkkaan! On olemassa myös anteeksianto!

Jos joku sinua pahoinpitelee vuosia, annat anteeksi vaikkei pyydä edes ? Ja se pahoinpitelijä on se jonka pitäisi pitää huoli 

Vedän rajat, en anna pahoinpitelyn tapahtua, en kanna kaunaa, koska olen reagoinut tilanteeseen, annan anteeksi, pidän huolta. Elämä on valintoja, ja toiset valitsevat olla rohkeita, ja puolustaa itseään tilanteessa, niin ei tarvitse antaa katkeruuden muhia vuosikymmeniä.

Vierailija kirjoitti:

Ikävä ketju. 

Eikä ole kun huippu!

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa päästää irti katkeruudesta, siitä ei ole hyötyä kenellekään. Vanhempanne ovat tehneet omilla resursseillaan parhaansa. Parempaan ei riittänyt. Onko se heidän vika?

Ei kenenkään tarvitse olla katkera, että muisti toimii. 

Vierailija kirjoitti:

Surullista

Eikä ole kun iloista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perintöä ette varmaan ota vastaan? :D

Niin siis sehän on ainoa korvaus jonka vanhemmalta siitä pilatusta lapsuudesta  ikinä saa, joten totta vit ussa otan. Tosin hän luultavasti keksii keinon kiertää lakia pykälien puitteissa niin, etten saa kuin sata euroa ja räsymaton.

Niinpä niin, kaikki elämän vastoinkäymiset on lapsuuden syytä ja omilla teoilla ei ole mitään tekemistä.

Tiedätkö olen nähnyt kun yks hullu akka löi neljän kuukauden lasta, oli rokotettu ja siksi kipeä se lapsi ja itki. En tiedä enkä halua tietää kuin kauheaa niillä lapsilla oli, huostaan ne kaikki otettiin vuosia liian myöhään, yks oli jo narkki ala- asteella. Mieti sitä, mitä se tekee ihmisille kun vauvasta asti hakataan 

Heh. =]

Tongin heidän päiväkirjat ja muun yksityisen säännöllisesti. Vetoan siihen, että mulla on heidän hoivaajana oikeus tehdä niin. 

Vastaansanomisesta saa tukkapöllyä,

Vääränlaiset vaatteet lähtevät vaihtoon huudon ja pilkkaamisen sekä julkisen nolaamisen säestämänä.

Vähintään viikottain muistan kommentoida, miten on tuohon vyötärölle tainnut tulla vähän ylimääräistä/kasvot pyöristyneet.

Rankkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on että minkään näköistä empatiaa ja sääliä ei ole pahoinpideltyjä lapsia kohtaan, mutta hirveä uhriutuminen ja raivo, jos ihmiset kuvailee IMAGINÄÄRISESTI miten hoitasivat TEORIASSA LEIKISTI vanhempansa JOS tekisivät niin kuin he tekivät. EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI EI OIKEASTI!!!!!!

Hyvin sanottu, tätä minäkin ihmettelen. Olen ennenkin huomannut, että joitain ihmisiä triggeröi ihan hirveästi se, että joku puhuu lapsuudessa kokemastaan väkivallasta tai laiminlyönnistä, en vaan ymmärrä miksi? Itse olen käsitellyt ongelmiani 4v psykoterapiassa ja olen psyykkisesti hyvässä kunnossa enkä kanna kaunaa kenellekään, mutta saan kai kohtalotoverien kanssa vääntää vitsiä asiasta vaikka tällä lailla anonyymisti?

Yleensä he ovat joko tekijöitä, uhreja tai mahdollistajia. Joko omatunto kolkuttaa tai ei halua/kykene kohtaamaan asiaa. 

Jokainen on ollut lapsi ja jokaisella voi olla ikäviäkin muistoja. Kuitenkin nirmaalisti aikuistutaan, perustetaan oma perhe, on työ ja muuta. Lapsuus ei enää määritä mitään. Omiin vanhempiin suhde muuttuu aikuisen suhteeksi toiseen aikuiseen.

Minua ei ole ikinä lyöty, koti oli raitis, en ole lyönyt lapsiani mutta varmaan monta muuta virhettä, en luule olevani täydellinen.

Siksi ihmettelen vanhusten 50-60 v lapsia joiden elämää edelleen määrittää joku lapsuuden tapahtuma. Lapselliseen fantasiointiin asti. ( ja tosielämässä kun ne joskus toteutuvat).

Kuinka käsittääkseni aikuiset täällä päästelee näppäimiltä ihan sairaita fantasioita. Joskus kaikki saattaa napsahtaa omaan nilkkaan! On olemassa myös anteeksianto!

Jos joku sinua pahoinpitelee vuosia, annat anteeksi vaikkei pyydä edes ? Ja se pahoinpitelijä on se jonka pitäisi pitää huoli 

Vedän rajat, en anna pahoinpitelyn tapahtua, en kanna kaunaa, koska olen reagoinut tilanteeseen, annan anteeksi, pidän huolta. Elämä on valintoja, ja toiset valitsevat olla rohkeita, ja puolustaa itseään tilanteessa, niin ei tarvitse antaa katkeruuden muhia vuosikymmeniä.

Puolustaa millä? Painoin 25kg ja äijä 90kg ja kävi salilla ja veti jotain hormoneja. Miten siinä puolustaudutaan?? Homma loppui kun aloin seurustelemaan pitkän ja lihaksekkaan poikaystävän kanssa ysillä. Henkinen kidutus loppui vasta kun laitoin välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Jos viiskymppisenä kertoo käyvänsä terapiassa lapsuutensa takia kyllä se on muuta kuin kertamuistelemista. Jokainen tietysti tavallaan. Jos ei muuta painolastia ole vuosien varrella kertynyt.

Sinulla taitaa olla vakavia ongelmia asettua muiden asemaan tai sitten vain, sanotaan kohteliaasti, perinteisiä kognitiivisia haasteita. Lapsuuden kärsimys voi aiheuttaa jopa saman tason traumoja kuin sodan tai vakavan onnettomuuden kokeminen. 

Tämä ketju vetää kaiken kieltäjiä puoleensa kuin uskovaisten deittiäppi satanisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos viiskymppisenä kertoo käyvänsä terapiassa lapsuutensa takia kyllä se on muuta kuin kertamuistelemista. Jokainen tietysti tavallaan. Jos ei muuta painolastia ole vuosien varrella kertynyt.

Sinulla taitaa olla vakavia ongelmia asettua muiden asemaan tai sitten vain, sanotaan kohteliaasti, perinteisiä kognitiivisia haasteita. Lapsuuden kärsimys voi aiheuttaa jopa saman tason traumoja kuin sodan tai vakavan onnettomuuden kokeminen. 

Sodassa kidutus tulee muilta, perhehelvetissä omilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Silmä silmästä.

Ap

Onko tullut mieleen, että nuo vanhukset on aikanaan lapsina kasvatettu kotonaan samanlailla kylmästi ja julmasti. Eivät ole muusta tienneet, niin siirtäneet sen vaan sitten lapsilleen kuvitellen, että niin kuuluu tehdä. 

Täällä kirjoittelevat taas tiedostavat tuon, koska nykyaikana on informaatiota ja ollaan kehitytty, ja ovat kasvattaneet omat lapsensa lempeästi, toisella tavalla, kierteen katkaisten.

Jos hoidatte vanhukset nyt heidän huonojen periaatteidensa mukaan, se olisi heille jo toinen kerta elämässä. Eikö se olisi väärin ja kohtuutonta... mieluummin pistäisi hyvän kiertämään, se joka ymmärtää hyvästä.

Mäkin ajattelin aiemmin tältä kannalta, että halusin antaa heille sen rakkauden ja välittämisen kokemuksen, jota itse en lapsena heiltä saanut. Mutta ei se ollutkaan niin helppoa. Huomaan olevani heille paljolti juuri samanlainen kuin mitä he olivat lapsuudessani minulle. 

Buaahha, nautin kyllä tällaisista keskusteluista, joissa purskahtelee hyymorin varjolla totuuttakin esiin.

Olin niin oikeassa, kun jätin lapset aikanaan tekemättä. Oikea päätös nykysukupolvenkin mielestä. Hyvä minä. 

Suomalaiset ja sukupolvesta toiseen periytyvä katkeruus ei saa jatkumoa, koska suomalaisuus ei enää jatku. Tilalle tulee jotain geneeristä, ei niin älykästä ja sulkeutunutta, vaan vähän keharimaisempaa mutta iloista ja räiskyvää, värikästä. Venäläisellä ripaskalla ryyditettynä tietysti, sehän tulee tod.näk rautasaappaallaan tämänkin maakolkan aikanaan alistettua. Koska geneerisellä sekaväestöllä ei ole halua/taitoa/rahaa puolustautua. Sinne vain monikulttuurisuuden rikkaaseen moolokin kitaan, Moskova rules!

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Jatkuvasti vaihtuvat hoitajat puolivuotiaasta asti. Yksikin löi takapuolen tummanpunaiseksi, ei antanut ruokaa ja telkesi 3-vuotiaana yksin ulkoilemaan kovaan pakkaseen, joen rantaan. Piti minua myös pimeällä, kylmällä ullakolla. Mitään leluja tai muitakaan virikkeitä ei ollut. Näin 80-luvun alussa Etelä-Suomessa.

Uskon joka sanan. Samaa meillä.

Vierailija kirjoitti:

Vähän on myöhäistä. Isä kuoli syöpään jo kun olin nuori, äiti kuoli pari vuotta sitten sydämen pettämiseen  kesken aamukahvin. 

Olisin hoitanut sen minkä pystyn, jos olisin vaan saanut 

Kiitos kauniista ajattelusta.