No nyt on valioainesta. Jerellä on 4 alle kouluikäistä lasta, hän juoksee töihin ja treenaa joka päivä
Perheeseen kuuluvat mm. kaksivuotias taapero ja nelikuinen vauva. Viikonloppuisin Jyränki pakkaa usein kaksi pienintä juoksurattaisiin. Isommat ottavat polkupyörät.Valitsen vaikka puiston, jonne on matkaa suuntaansa neljä kilometriä. Saan reissusta kahdeksan kilometriä juoksua.
Ja tietenkin hän on koulutukseltaan kirurgi.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen täytyy olla hullu, jos vapaaehtoisesti hankkii 4 (!!!!!!!) alle kouluikäistä lasta. Painajaiselämää.
Ihminen jonka elämä on pelkkää suorittamista voi selviytyä tuollaisesta helpostikin. Eikä suorittaja siitä pahastu vaan ennemminkin innostuu kun tulee joku kiva pikku haaste, kuten 4 under 4.
Ei tuossa ole mitään negatiivista että joku huolehtii itsestään ja vielä lapsistaan siinä samalla. Itsekin käytän lasten leikkipuistoreissut kävellen hyödyksi myös omana urheiluna. Ihailen jos joku pärjää noin monen lapsen kanssa vielä yksin samalla itse liikkuen, eikä niin että esimerkiksi liikunta olisi aina pois lasten luota ja ainoastaan ns. pakoiluna perhe-elämästä pelkästään. Hieno homma!
Sinkkuäiti nostaa kuvassa käsipainoja vauvan pään yläpuolella. Ei vaikuta kovin turvalliselta, jos paino lipsahtaa kädestä.
"Esimerkkiviikon aikana Sipari sai liikuntaa yli kymmenen tuntia.
”Normaalisti olisin kävelyn sijaan juossut kaikki siirtymät, mutta jännerasituksen vuoksi jalkani ei kestä nyt juoksemista.”"
Hesari näyttää nykyään tekevän tarkoituksella usein juttuja, joista tietää tulevan eniten kohua ja huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta juoksurattaat ja lenkkeily samalla kun lapsi pyöräilee on hyvä juttu kenelle tahansa! Juoksurattaat ei taida olla taloudellisesti kaikille mahdollisia ja kaikki lapset ei pysty polkemaan 4km suuntaansa, veikkaanpa ettei nuo kirurginkaan lapset tavallisilla markettipyörillä kulje. Silti suosittelen samaa kaikille joiden elämäntilanne, työpäivän pituus, taloudellinen tilanne ja lasten temperamentti sen sallii.
Tuo on muuten hyvä pointti. Että markettipyörät saattaa tappaa polkemisen ilon. Vähän harmittaa jälkeenpäin että ekat pyörät muksuille oli 20e kirpparilöytöjä. Jos ois laittanut vaikka nollan perään kirpparilöytöön niin olisi ehkä ollut smoothimpaa aloitus. Nyt on pojalla ja tytöllä sellaset keskiluokan fillarit käytettynä. Tykkäävät enemmän kuin niistä kankeista sohloista.
Ohis
Joo, mäkin tykkään enemmän ajaa uudella bwm:llä kuin 30 vuotta vanhalla corollalla
Ei vaan halpispyörien ergonomia ja polkemisen raskaus on aivan eri luokkaa kuin kalliilla pyörillä. Omalla lapsella on sattumoisin molemmat ja halvalla pyörällä kulkeminen on aivan järkyttävä työmaa vaikka olisi lyhyempikin matka.
Tosta hössötyksestä ei puutu enää muuta, kuin pari isoa koiraa ja lasten jääkiekkoharrastus.
Vierailija kirjoitti:
Mites lasten äiti, ehtiikö hän juosta? Hienoa tietty jos Jere käyttää lapsia kerran tai pari viikossa puistossa.
Jutussa nimenomaan sanottiin, että mies liikkuu lasten kanssa, koska äiti on kotona vauvan kanssa ja hänellä on iltaisin menoja.
Veikkaan että Jere ei käytä niin paljon aikaa AV palstalla. Kuten minä esimerkiksi. Joten on jäänyt aikaa lukea kirurgiksi ja hoitaa muksuja ja omaa kuntoaan. Erinomaisesti vieläpä... :D
Ne on ne Prioriteetit kato...
Kahden lääkärin perheessä olisi varmaan varaa palkattuun lastenhoitajaankin.
Vierailija kirjoitti:
Tosta hössötyksestä ei puutu enää muuta, kuin pari isoa koiraa ja lasten jääkiekkoharrastus.
Lääkäreiden perheissä ei pelata jääkiekkoa.
Mulle on välillä haastavaa viedä roskapussikin 😄
No tietty hyvään vanhemmuuteen kuuluu olennaisena se, että riittävän usein tehdään asioita lasten ehdoilla. Lapsia voi kiinnostaa tutkia enemmän käpyjä kuin polkea pyörää eteenpäin. Kyllä musta ainakin monesti tuntui, että lasten kanssa ulkoillessa sai itse aika vähän liikuntaa, mutta lapset tykkäsivät tutkia ja rakennella kaikkea.
Hahhah, 4 pientä lasta niin iskä juoksee lenkillä ja luuhaa punttisalilla. Yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Hahhah, 4 pientä lasta niin iskä juoksee lenkillä ja luuhaa punttisalilla. Yllätys.
Lapset mukana lenkillä
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole mitään negatiivista että joku huolehtii itsestään ja vielä lapsistaan siinä samalla. Itsekin käytän lasten leikkipuistoreissut kävellen hyödyksi myös omana urheiluna. Ihailen jos joku pärjää noin monen lapsen kanssa vielä yksin samalla itse liikkuen, eikä niin että esimerkiksi liikunta olisi aina pois lasten luota ja ainoastaan ns. pakoiluna perhe-elämästä pelkästään. Hieno homma!
Liikkuminen on hieno asia mutta uutinen ei vastaa otsikkoa. Sama kun sanoisi että ”näin pienituloinenkin voi ostaa asunnon” ja vastaus on että ”perinnön avulla”. Tuo liikunnan määrä on aivan sama ellei suurempi myös huippu-urheilijoilla joilla on lapsia. Eihän siinä sen ihmeempää jos joku muu hoitaa ne lapset eikä tarvitse käydä kokopäivätyössä tai huolehtia ruuanlaitosta ja kodin siivoamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tosta hössötyksestä ei puutu enää muuta, kuin pari isoa koiraa ja lasten jääkiekkoharrastus.
Lääkäreiden perheissä ei pelata jääkiekkoa.
No ei niin.
Klassisen musiikin ja instrumenttien soiton opettelu on erittäin yleistä akateemisissa perheissä
Erityisesti viulu ja piano ovat suosittuja soittimia. Lääkärivanhemmat arvostavat usein musiikin tutkimuksellisia hyötyjä lapsen aivojen kehitykselle.
Uinti ja yleisurheilu: Peruskuntoa ja motoriikkaa rakentavat lajit ovat suosittuja. Lääkäriperheissä usein tiedostetaan urheilulääkärien varoitukset liian aikaisesta yksipuolisesta erikoistumisesta, joten lapsia saatetaan kannustaa kokeilemaan useita eri lajeja.
Vierailija kirjoitti:
No tietty hyvään vanhemmuuteen kuuluu olennaisena se, että riittävän usein tehdään asioita lasten ehdoilla. Lapsia voi kiinnostaa tutkia enemmän käpyjä kuin polkea pyörää eteenpäin. Kyllä musta ainakin monesti tuntui, että lasten kanssa ulkoillessa sai itse aika vähän liikuntaa, mutta lapset tykkäsivät tutkia ja rakennella kaikkea.
Totta, mutta mun mielestä tuossa oli kiva se, että juostiin ja pyöräiltiin vähän kauempana oleviin leikkipuistoihin. Se on lapsille yleensä kiva juttu ja mukavaa vaihtelua. Ja useimmissa Helsingin leikkipuistoissa on luontoa, jota voi tutkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hahhah, 4 pientä lasta niin iskä juoksee lenkillä ja luuhaa punttisalilla. Yllätys.
Lapset mukana lenkillä
Lapset joskus mukana joillakin lenkeillä mutta arkipäivien liikunta edellyttää että lapset on pidempään päiväkodissa ja että on mahdollista asua kävelymatkan päässä työpaikasta eikä töihin tarvitse kuljettaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kahden lääkärin perheessä olisi varmaan varaa palkattuun lastenhoitajaankin.
Mistäs me tiedetään ettei siellä siivoojan lisäksi pyöri myös lastenhoitaja. Toimittaja ei tuossa paljoa kysele.

Ja se taas haittaa asiaa *** `? Miten?
Eikö oo hyvä, että se lastehoitajakin saa leipää pöytään?
Juoksee pakoon demoneja joita saa kun silpoo ihmisiä rahasta.