Lue keskustelun säännöt.
Iloinen siitä, että uskalsin pyytää miestä ulos, vaikka sainkin pakit
07.10.2026 |
Olin pitkään ihastunut tyyppiin, ja jotenkin olin lukevani, että kiinnostus olisi molemmanpuolista. Tiedän tyypin töiden kautta, mutta ei tavattu kauhean usein. Aika pitkään olin tosi ihastunut, ja joka kerta kun nähtiin, toivoin, että nyt olisi se kerta kun jää murtuu.
Lopulta keräsin kaiken rohkeuteni, ja pyysin häntä ulos viestillä. No sain pakit, koska tyyppi olikin varattu (tämä yllätti, kun käytös ei viitannut sellaiseen). Hävetti ihan tajuttomasti, ja sätin itseäni miten luinkaan kaikki vihjeet niin väärin. Ja pelkäsin sitä hetkeä, kun taas kohdataan, ja se olisi tosi kiusallista.
No tällä viikolla nähtiin, ja vaikka pelkäsin mitä, ei meidän kohtaaminen ollutkaan yhtään kiusallista. Oikeastaan oli jopa helpompaa, kun tästä puuttui kaikki säätö ja jännittäminen. Ainakin katsoin tämän kortin loppuun, niin ei tarvitse jossitella. Oli oikeasti kuluttavaa olla niin pitkään ihastunut johonkin, ja toivoa jotain, mitä ei koskaan tapahdu.
Eipä tässä kirjoituksessa ehkä ole mitään pointtia, mutta halusin vain tuoda tälläisen näkökulman esiin :).
Mulla on yksi toinen tyyppi kiikarissa, ja nyt keräilen taas rohkeutta, että saisin tehtyä asialle jotain. Toivottavasti uskallan, koska voi olla, että se kaduttaa enemmän, että ei tee mitään, kuin se, että ainakin yritti.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta tilanteista, joissa sanotaan ei, vaikka vastaus on todellisuudessa kyllä. Kun epätoivoisena teininä yritti liikaa ja sai ristiriitaista palautetta, olisi vain pitänyt ottaa napakka ote oikeaan aikaan ja suudella raivokkaalla intohimolla, hampaat irvessä loimuten. En kuitenkaan tehnyt niin, koska naiset ovat niin passiivisia ja haluavat tulla otetuiksi. Jotain jäi ilmeisesti kytemään. Viesteihin ei kuitenkaan enää vastattu, ja kelpasin usein vain kertakäyttöön.
Sitten kun aloin seurustella ja koko kylä kohisi siitä, miten kylän "julkkis" saikin itselleen oikean vonkaleen tai merenneidon, alkoikin melkoinen piiritys. Minun piti paritella ihan kaikkien kanssa siitä laumasta. Tällä tavoin minusta muodostui sigma. Myöhemmin armeija-aikaan huomasin, miten leukalinjani oli kasvanut kulmikkaaksi. Keskelle leukaani oli muodostunut jakaus, vaikka olin ollut koko teini-ikäni pallonaamainen ja pullohartijainen nuorukainen. Aloin muuttua neliskanttiseksi. Silloin tiesin, miltä Hulkista tuntui sarjakuvassa. Tätäkö murrosikäsyyden kuuluisi olla rajua muodonmuutosta? Partakarvani kasvoivat päivässä kohisten, ja saatoin kuulla niiden kahinan tyynyliinaa vasten. Ne myös pistelivät sisäänpäin kuin teräsharjat.
Yksi onnenkantamoinen lukion lopulla - "tsädiä leukaan" - ja koko kylä kohisi. Tsädille tuli seuraaja, joka ei liikkunut porukoissa vaan hylkäsi vanhan jenginsä. Vai että se meidän ville? Sehän on niin kiltti ja hento poika, pelkkä ville vain. Ville on partiossa, rakentelee pienoismalleja eikä ryyppää, sille riittävät lennokkiliimat...
Tytöt, joita olin aikoinaan pyytänyt tansseihin ja jotka olivat suosittuina tietenkin kieltäytyneet, soittelivat ja lähettelivät minulle viestejä, vaikka seurustelin ja he tiesivät siitä. Koko kylä tiesi. Sunnuntaina kirkossa monet pälyilivät suuntaani, miehetkin, ja kuiskailivat: "Siinä on se, joka kaatoi Tsädin." Tiedän, miltä supersankareista tuntuu. Olin kuitenkin päättänyt seurustella valitsemani kiltin tytön kanssa. Vasta armeijan jälkeen meille alkoi tulla riitoja.
Riidat johtuivat osittain ulkonäöstäni, sillä tyttöystävälläni oli heikko itsetunto ja minun ulkonäköni oli muuttunut hyvin kulmikkaaksi sen yhden onnenkantamoisen seurauksena. Jos voisin muuttaa historiaa, en olisi antanut tsädille leukaan. Ne leukabakteerit tai radioaktiivisuus, joka siirtyi rystysten ruhjeista elimistööni ja muutti minut lähes hänen kaltaisekseen, ei ollut siunaus vaan kirous. Minut oli kirottu parittelemaan heikkoitsetuntoisten naisten kanssa, joiden itsetunto ei pidemmissä suhteissa riittänyt elämään kanssani. He epäilivät jatkuvasti, että petän heitä, ja sellaisia tilanteitahan tuli vastaan päivittäin. Minecraft-mainen muotoni houkutteli heitä luokseni. Se olikin kirous, eikä siunaus.
"Ne leukabakteerit tai radioaktiivisuus, joka siirtyi rystysten ruhjeista elimistööni"... siis mitä v*ttua sää oikein horiset? :'D
Ei kannata kuluttaa aikaa tuon alkuperäisen kirjoittajan horinoiden lukemiseen, kyseessä on ilmiselvä trolli.
Ap
Kyseinen taiteilija vierailee eri ketjuissa ja kirjoittaa aina ohi aiheen. Tupakointia vastustavissa ketjuissa hän oli kirjaillut romanttisia tupakointimuistoja. Hänelle ei ole edes keksitty sopivaa hullutitteliäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta se lähtee ja tsemppiä! Sulla on kohta miehiä liikaakin kohta.
Naisten pitäisi oppia olemaan aktiivinen osapuoli. Eikä niitä pakkeja kannata pelätä. Elämä jatkuu!
Tämän sanon ihan miehenä, joka ei koskaan tee aloitetta. Enkä edes tunnista, jos nainen on kiinnostunut. Siinä vaiheessa vasta ymmärrän, kun nainen selkokielisesti rautalangasta vääntäen sen sanoo. Ja uskon, että meidän kaltaisia miehiä on suurin osa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta tilanteista, joissa sanotaan ei, vaikka vastaus on todellisuudessa kyllä. Kun epätoivoisena teininä yritti liikaa ja sai ristiriitaista palautetta, olisi vain pitänyt ottaa napakka ote oikeaan aikaan ja suudella raivokkaalla intohimolla, hampaat irvessä loimuten. En kuitenkaan tehnyt niin, koska naiset ovat niin passiivisia ja haluavat tulla otetuiksi. Jotain jäi ilmeisesti kytemään. Viesteihin ei kuitenkaan enää vastattu, ja kelpasin usein vain kertakäyttöön.
Sitten kun aloin seurustella ja koko kylä kohisi siitä, miten kylän "julkkis" saikin itselleen oikean vonkaleen tai merenneidon, alkoikin melkoinen piiritys. Minun piti paritella ihan kaikkien kanssa siitä laumasta. Tällä tavoin minusta muodostui sigma. Myöhemmin armeija-aikaan huomasin, miten leukalinjani oli kasvanut kulmikkaaksi. Keskelle leukaani oli muodostunut jakaus, vaikka olin ollut koko teini-ikäni pallonaamainen ja pullohartijainen nuorukainen. Aloin muuttua neliskanttiseksi. Silloin tiesin, miltä Hulkista tuntui sarjakuvassa. Tätäkö murrosikäsyyden kuuluisi olla rajua muodonmuutosta? Partakarvani kasvoivat päivässä kohisten, ja saatoin kuulla niiden kahinan tyynyliinaa vasten. Ne myös pistelivät sisäänpäin kuin teräsharjat.
Yksi onnenkantamoinen lukion lopulla - "tsädiä leukaan" - ja koko kylä kohisi. Tsädille tuli seuraaja, joka ei liikkunut porukoissa vaan hylkäsi vanhan jenginsä. Vai että se meidän ville? Sehän on niin kiltti ja hento poika, pelkkä ville vain. Ville on partiossa, rakentelee pienoismalleja eikä ryyppää, sille riittävät lennokkiliimat...
Tytöt, joita olin aikoinaan pyytänyt tansseihin ja jotka olivat suosittuina tietenkin kieltäytyneet, soittelivat ja lähettelivät minulle viestejä, vaikka seurustelin ja he tiesivät siitä. Koko kylä tiesi. Sunnuntaina kirkossa monet pälyilivät suuntaani, miehetkin, ja kuiskailivat: "Siinä on se, joka kaatoi Tsädin." Tiedän, miltä supersankareista tuntuu. Olin kuitenkin päättänyt seurustella valitsemani kiltin tytön kanssa. Vasta armeijan jälkeen meille alkoi tulla riitoja.
Riidat johtuivat osittain ulkonäöstäni, sillä tyttöystävälläni oli heikko itsetunto ja minun ulkonäköni oli muuttunut hyvin kulmikkaaksi sen yhden onnenkantamoisen seurauksena. Jos voisin muuttaa historiaa, en olisi antanut tsädille leukaan. Ne leukabakteerit tai radioaktiivisuus, joka siirtyi rystysten ruhjeista elimistööni ja muutti minut lähes hänen kaltaisekseen, ei ollut siunaus vaan kirous. Minut oli kirottu parittelemaan heikkoitsetuntoisten naisten kanssa, joiden itsetunto ei pidemmissä suhteissa riittänyt elämään kanssani. He epäilivät jatkuvasti, että petän heitä, ja sellaisia tilanteitahan tuli vastaan päivittäin. Minecraft-mainen muotoni houkutteli heitä luokseni. Se olikin kirous, eikä siunaus.
"Ne leukabakteerit tai radioaktiivisuus, joka siirtyi rystysten ruhjeista elimistööni"... siis mitä v*ttua sää oikein horiset? :'D
Ei kannata kuluttaa aikaa tuon alkuperäisen kirjoittajan horinoiden lukemiseen, kyseessä on ilmiselvä trolli.
Ap
Provosoidutko noin herkästi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kokemusta tilanteista, joissa sanotaan ei, vaikka vastaus on todellisuudessa kyllä. Kun epätoivoisena teininä yritti liikaa ja sai ristiriitaista palautetta, olisi vain pitänyt ottaa napakka ote oikeaan aikaan ja suudella raivokkaalla intohimolla, hampaat irvessä loimuten. En kuitenkaan tehnyt niin, koska naiset ovat niin passiivisia ja haluavat tulla otetuiksi. Jotain jäi ilmeisesti kytemään. Viesteihin ei kuitenkaan enää vastattu, ja kelpasin usein vain kertakäyttöön.
Sitten kun aloin seurustella ja koko kylä kohisi siitä, miten kylän "julkkis" saikin itselleen oikean vonkaleen tai merenneidon, alkoikin melkoinen piiritys. Minun piti paritella ihan kaikkien kanssa siitä laumasta. Tällä tavoin minusta muodostui sigma. Myöhemmin armeija-aikaan huomasin, miten leukalinjani oli kasvanut kulmikkaaksi. Keskelle leukaani oli muodostunut jakaus, vaikka olin ollut koko teini-ikäni pallonaamainen ja pullohartijainen nuorukainen. Aloin muuttua neliskanttiseksi. Silloin tiesin, miltä Hulkista tuntui sarjakuvassa. Tätäkö murrosikäsyyden kuuluisi olla rajua muodonmuutosta? Partakarvani kasvoivat päivässä kohisten, ja saatoin kuulla niiden kahinan tyynyliinaa vasten. Ne myös pistelivät sisäänpäin kuin teräsharjat.
Yksi onnenkantamoinen lukion lopulla - "tsädiä leukaan" - ja koko kylä kohisi. Tsädille tuli seuraaja, joka ei liikkunut porukoissa vaan hylkäsi vanhan jenginsä. Vai että se meidän ville? Sehän on niin kiltti ja hento poika, pelkkä ville vain. Ville on partiossa, rakentelee pienoismalleja eikä ryyppää, sille riittävät lennokkiliimat...
Tytöt, joita olin aikoinaan pyytänyt tansseihin ja jotka olivat suosittuina tietenkin kieltäytyneet, soittelivat ja lähettelivät minulle viestejä, vaikka seurustelin ja he tiesivät siitä. Koko kylä tiesi. Sunnuntaina kirkossa monet pälyilivät suuntaani, miehetkin, ja kuiskailivat: "Siinä on se, joka kaatoi Tsädin." Tiedän, miltä supersankareista tuntuu. Olin kuitenkin päättänyt seurustella valitsemani kiltin tytön kanssa. Vasta armeijan jälkeen meille alkoi tulla riitoja.
Riidat johtuivat osittain ulkonäöstäni, sillä tyttöystävälläni oli heikko itsetunto ja minun ulkonäköni oli muuttunut hyvin kulmikkaaksi sen yhden onnenkantamoisen seurauksena. Jos voisin muuttaa historiaa, en olisi antanut tsädille leukaan. Ne leukabakteerit tai radioaktiivisuus, joka siirtyi rystysten ruhjeista elimistööni ja muutti minut lähes hänen kaltaisekseen, ei ollut siunaus vaan kirous. Minut oli kirottu parittelemaan heikkoitsetuntoisten naisten kanssa, joiden itsetunto ei pidemmissä suhteissa riittänyt elämään kanssani. He epäilivät jatkuvasti, että petän heitä, ja sellaisia tilanteitahan tuli vastaan päivittäin. Minecraft-mainen muotoni houkutteli heitä luokseni. Se olikin kirous, eikä siunaus.
"Ne leukabakteerit tai radioaktiivisuus, joka siirtyi rystysten ruhjeista elimistööni"... siis mitä v*ttua sää oikein horiset? :'D
Ei kannata kuluttaa aikaa tuon alkuperäisen kirjoittajan horinoiden lukemiseen, kyseessä on ilmiselvä trolli.
Ap
Provosoidutko noin herkästi?
Ei tollaselle voi ehdottaa edes Aarresaarta luettavaksi. Sehän provosoituu jo heti kirjan alussa ja teke reklamaation kirjan lopusta, mutta provosoituu, koska kuulee kirjailiajn kuolleen jo satoja vuosia sitten.
Alfa-virus tartunta.