Nyt vinkit kehiin, miten ihastua puolisoonsa uudestaan?

Vierailija kirjoitti:

Varaudu siihen, että tällä palstalla pyörii todella paljon ihmisiä, jotka ovat itse huonossa suhteessa, mutta eivät uskalla tavoitella parempaa elämää. Ja nämä ihmiset tulee neuvomaan sulle, että tottakai huonossa suhteessa kannattaa pysyä. 

Eronneita ja karanneita taitaa olla enemmän. Niitä "paremman" etsijöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varaudu siihen, että tällä palstalla pyörii todella paljon ihmisiä, jotka ovat itse huonossa suhteessa, mutta eivät uskalla tavoitella parempaa elämää. Ja nämä ihmiset tulee neuvomaan sulle, että tottakai huonossa suhteessa kannattaa pysyä. 

Eronneita ja karanneita taitaa olla enemmän. Niitä "paremman" etsijöitä.

Niin on. 

Koska eivät kestä katsoa itseään julmetun syvälle peiliin.

 Itsereflktio ja vastuunkanto puuttuvat kaikin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Tämä. Osa sitten menee ja pilaa sen kaiken tärkeän kun esim. "oli hetken vähän tylsää". Ja kas, ongelmat seurasivat oman itsen mukana minne tahansa, kun koko ajan ne olivat omassa päässä, ainakin osittain. Ja jollei taito paneutua parisuhteen ratkaistavissa oleviin ongelmiin kehity edelleenkään, tuhoon vievä kuvio toistuu, eikä meno ainakaan parane... Surullista.

 

Tylsillä ihmisillä on helposti tylsää. Rikas sisäinen maailma takaa, ettei melkein koskaan ole tylsää. Ja mitäh, eikö todella ollutkaan olemassa sitä vihreämpää täydellistä ruohoa kultaisen timantein koristellun aidan takana ja siellä aivan täydellistä maailman valtiasta prinssiä, joka takaa henkilökohtaisesti hengellään, ettet koskaan tunne enää kuin pelkästään ihania ja upeita ja fantastisia tunteita arjessa ja elämässä!

 

Oi voi, ja vielä aikuisia ihmisiä, oletan, siellä ahneessa ja elämää kohtaan ylimielisessä minäminä -maassa...

Mitäpä jos tosiasiassa se AP:n mies nyt vaan on tylsä niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Ja mitäpä jos hän ei pilaa mitään lähtemällä vaan saakin jotain paljon henkisesti täyttävämpää? 

AP aloittanut parisuhteilemaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti tylsän ihmisen kanssa?

Millainen ihminen tekee niin?

Itsetunnoltaan heikko?

Minäkuvaltaan hauras?

Kiintymyssuhdevaurioinen?

Ehkä AP on vaan kasvanut enemmän henkisesti suhteen alettua. Kun ihminen itse alkaa haluta elämältään enemmän, hän saattaa alkaa kaivata myös kumppaniltaan enemmän. Jos kumppani ei kasva tai muutu samaan suuntaan, aiemmin toimiva suhde voi alkaa tuntua pysähtyneeltä. 

Pitää olla kasvanut henkisesti riittävän valmiiksi ennen parisuhteilua. Toiset ihmiset eivät ole esineitä eivätkä kertakäyttöisiä välineitä omaan kasvuun.

Henkinen kasvu ei ole sellainen asia, joka tapahtuu valmiiksi johonkin tiettyyn ikään mennessä. Monesti se jatkuu koko elämän, ja ideaalitilanteessa kumppanit kasvavat suurin piirtein samaan suuntaan ja samalla tahdilla. On kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset kasvavat eri tahtiin ja eri suuntiin, etenkin jos parisuhteeseen on menty nuorena. Ihminen voi muuttua vuosien aikana paljonkin ja arvot, tarpeet, tavoitteet ja käsitys hyvästä elämästä voivat muuttua.

Se ei tarkoita, että toinen olisi alun perin ollut vain väline omaan kasvuun tai että joku olisi tehnyt automaattisesti väärin. Joskus kaksi ihmistä vain huomaa kasvaneensa eri suuntiin. Parisuhteessa ei tarvitse olla täysin valmis ihminen, vaan olennaisempaa on, että molemmilla on halua kasvaa myös yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Tämä. Osa sitten menee ja pilaa sen kaiken tärkeän kun esim. "oli hetken vähän tylsää". Ja kas, ongelmat seurasivat oman itsen mukana minne tahansa, kun koko ajan ne olivat omassa päässä, ainakin osittain. Ja jollei taito paneutua parisuhteen ratkaistavissa oleviin ongelmiin kehity edelleenkään, tuhoon vievä kuvio toistuu, eikä meno ainakaan parane... Surullista.

 

Tylsillä ihmisillä on helposti tylsää. Rikas sisäinen maailma takaa, ettei melkein koskaan ole tylsää. Ja mitäh, eikö todella ollutkaan olemassa sitä vihreämpää täydellistä ruohoa kultaisen timantein koristellun aidan takana ja siellä aivan täydellistä maailman valtiasta prinssiä, joka takaa henkilökohtaisesti hengellään, ettet koskaan tunne enää kuin pelkästään ihania ja upeita ja fantastisia tunteita arjessa ja elämässä!

 

Oi voi, ja vielä aikuisia ihmisiä, oletan, siellä ahneessa ja elämää kohtaan ylimielisessä minäminä -maassa...

Mitäpä jos tosiasiassa se AP:n mies nyt vaan on tylsä niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Ja mitäpä jos hän ei pilaa mitään lähtemällä vaan saakin jotain paljon henkisesti täyttävämpää? 

AP aloittanut parisuhteilemaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti tylsän ihmisen kanssa?

Millainen ihminen tekee niin?

Itsetunnoltaan heikko?

Minäkuvaltaan hauras?

Kiintymyssuhdevaurioinen?

Ehkä AP on vaan kasvanut enemmän henkisesti suhteen alettua. Kun ihminen itse alkaa haluta elämältään enemmän, hän saattaa alkaa kaivata myös kumppaniltaan enemmän. Jos kumppani ei kasva tai muutu samaan suuntaan, aiemmin toimiva suhde voi alkaa tuntua pysähtyneeltä. 

Pitää olla kasvanut henkisesti riittävän valmiiksi ennen parisuhteilua. Toiset ihmiset eivät ole esineitä eivätkä kertakäyttöisiä välineitä omaan kasvuun.

Henkinen kasvu ei ole sellainen asia, joka tapahtuu valmiiksi johonkin tiettyyn ikään mennessä. Monesti se jatkuu koko elämän, ja ideaalitilanteessa kumppanit kasvavat suurin piirtein samaan suuntaan ja samalla tahdilla. On kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset kasvavat eri tahtiin ja eri suuntiin, etenkin jos parisuhteeseen on menty nuorena. Ihminen voi muuttua vuosien aikana paljonkin ja arvot, tarpeet, tavoitteet ja käsitys hyvästä elämästä voivat muuttua.

Se ei tarkoita, että toinen olisi alun perin ollut vain väline omaan kasvuun tai että joku olisi tehnyt automaattisesti väärin. Joskus kaksi ihmistä vain huomaa kasvaneensa eri suuntiin. Parisuhteessa ei tarvitse olla täysin valmis ihminen, vaan olennaisempaa on, että molemmilla on halua kasvaa myös yhdessä.

Ketjun avaus ei viittaa kuvaamaasi tilanteeseen oikeasti. 

Vaan APn oman pään sisäisiin ongelmiin jotka projisoi puolisostaan johtuviksi. 

AP taitaa olla näitä ”havahtujia” jotka ensin pettävät ja vaihtavat lennosta sitten hetkeksi ”löytävät itsensä ja s*ksuaalisuutensa uudelleen”

Kunnes alkuhuuman ja dopamiiniryöpyn laimennettua ovat samassa tilanteessa kuin AP nyt avauksessaan.

Tuon toksisen kierteen katkaiseminen vaatisi paljon. Ja harva sitä polkua lähtee kulkemaan.

Meillä toimii parhaiten lomamatkat. Matkalla on kiva nähdä uusia paikkoja ja puhua kaikesta reissulla koetusta, harrastaa paljon seksiä ja tehdä kaikkea muuta kivaa yhdessä. 

Tärkeintä minusta on silti se, että hankkii itselleen kivoja kokemuksia, omia harrastuksia ja ystäviä. Kun kummallakin on oma elämä kunnossa, yhdessäkin sujuu mukavasti. Meillä suhde piristyi selvästi, kun kumpikin vaihdoimme työpaikkaa. Pahitteeksi ei ole ollut sekään, että olen työn takia pois kotoa pari päivää viikossa. Yhteinen aika muuttui paremmaksi ja tärkeämmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Tämä. Osa sitten menee ja pilaa sen kaiken tärkeän kun esim. "oli hetken vähän tylsää". Ja kas, ongelmat seurasivat oman itsen mukana minne tahansa, kun koko ajan ne olivat omassa päässä, ainakin osittain. Ja jollei taito paneutua parisuhteen ratkaistavissa oleviin ongelmiin kehity edelleenkään, tuhoon vievä kuvio toistuu, eikä meno ainakaan parane... Surullista.

 

Tylsillä ihmisillä on helposti tylsää. Rikas sisäinen maailma takaa, ettei melkein koskaan ole tylsää. Ja mitäh, eikö todella ollutkaan olemassa sitä vihreämpää täydellistä ruohoa kultaisen timantein koristellun aidan takana ja siellä aivan täydellistä maailman valtiasta prinssiä, joka takaa henkilökohtaisesti hengellään, ettet koskaan tunne enää kuin pelkästään ihania ja upeita ja fantastisia tunteita arjessa ja elämässä!

 

Oi voi, ja vielä aikuisia ihmisiä, oletan, siellä ahneessa ja elämää kohtaan ylimielisessä minäminä -maassa...

Mitäpä jos tosiasiassa se AP:n mies nyt vaan on tylsä niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Ja mitäpä jos hän ei pilaa mitään lähtemällä vaan saakin jotain paljon henkisesti täyttävämpää? 

AP aloittanut parisuhteilemaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti tylsän ihmisen kanssa?

Millainen ihminen tekee niin?

Itsetunnoltaan heikko?

Minäkuvaltaan hauras?

Kiintymyssuhdevaurioinen?

Ehkä AP on vaan kasvanut enemmän henkisesti suhteen alettua. Kun ihminen itse alkaa haluta elämältään enemmän, hän saattaa alkaa kaivata myös kumppaniltaan enemmän. Jos kumppani ei kasva tai muutu samaan suuntaan, aiemmin toimiva suhde voi alkaa tuntua pysähtyneeltä. 

Pitää olla kasvanut henkisesti riittävän valmiiksi ennen parisuhteilua. Toiset ihmiset eivät ole esineitä eivätkä kertakäyttöisiä välineitä omaan kasvuun.

Henkinen kasvu ei ole sellainen asia, joka tapahtuu valmiiksi johonkin tiettyyn ikään mennessä. Monesti se jatkuu koko elämän, ja ideaalitilanteessa kumppanit kasvavat suurin piirtein samaan suuntaan ja samalla tahdilla. On kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset kasvavat eri tahtiin ja eri suuntiin, etenkin jos parisuhteeseen on menty nuorena. Ihminen voi muuttua vuosien aikana paljonkin ja arvot, tarpeet, tavoitteet ja käsitys hyvästä elämästä voivat muuttua.

Se ei tarkoita, että toinen olisi alun perin ollut vain väline omaan kasvuun tai että joku olisi tehnyt automaattisesti väärin. Joskus kaksi ihmistä vain huomaa kasvaneensa eri suuntiin. Parisuhteessa ei tarvitse olla täysin valmis ihminen, vaan olennaisempaa on, että molemmilla on halua kasvaa myös yhdessä.

Kommentissa mihin vastasit puhuttiin ”riittävän valmiiksi” 

Tarkoittaa riittävää itsetuntoa, rehellisyyttä, kykyä sanoittaa tunteitaan ja tarpeitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat tsempata sellaisen kumppanin vuoksi, jolla ei ole mitään kiinnostusta tsempata sun vuoksi. Jos mies pitäisi sua tärkeänä hän tekisi kaikkensa suhteen parantamiseksi.

Onko aloittaja nainen?

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Mielestäni tällainen ajattelu ei kannata. Alkuperäisessä suhteessa on ollut jotain, mikä on johtanut eroon. Tuskin kaverisi olisi oppinut olemaan onnellinen siinä vanhassa suhteessaan jos siihen olisi jäänyt loppuiäkseen. Nyt hän vain katsoo sitä suhdetta vaaleanpunaisten lasien läpi. Tuota eroon päättynyttä uutta suhdetta on aivan turha verrata alkuperäiseen suhteeseen ikään kuin ne kaksi miestä olisivat olleet ainoat vaihtoehdot. Hän voi löytää miehen, joka sopii hänelle paremmin kuin kumpikaan näistä eksistä. Tai oppia elämään onnellisena sinkkuna! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat tsempata sellaisen kumppanin vuoksi, jolla ei ole mitään kiinnostusta tsempata sun vuoksi. Jos mies pitäisi sua tärkeänä hän tekisi kaikkensa suhteen parantamiseksi.

Onko aloittaja nainen?

Ei välttämättä mutta vaikuttaa epärehelliseltä ihmiseltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Tämä. Osa sitten menee ja pilaa sen kaiken tärkeän kun esim. "oli hetken vähän tylsää". Ja kas, ongelmat seurasivat oman itsen mukana minne tahansa, kun koko ajan ne olivat omassa päässä, ainakin osittain. Ja jollei taito paneutua parisuhteen ratkaistavissa oleviin ongelmiin kehity edelleenkään, tuhoon vievä kuvio toistuu, eikä meno ainakaan parane... Surullista.

 

Tylsillä ihmisillä on helposti tylsää. Rikas sisäinen maailma takaa, ettei melkein koskaan ole tylsää. Ja mitäh, eikö todella ollutkaan olemassa sitä vihreämpää täydellistä ruohoa kultaisen timantein koristellun aidan takana ja siellä aivan täydellistä maailman valtiasta prinssiä, joka takaa henkilökohtaisesti hengellään, ettet koskaan tunne enää kuin pelkästään ihania ja upeita ja fantastisia tunteita arjessa ja elämässä!

 

Oi voi, ja vielä aikuisia ihmisiä, oletan, siellä ahneessa ja elämää kohtaan ylimielisessä minäminä -maassa...

Mitäpä jos tosiasiassa se AP:n mies nyt vaan on tylsä niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Ja mitäpä jos hän ei pilaa mitään lähtemällä vaan saakin jotain paljon henkisesti täyttävämpää? 

Senkun lähtee, ei minua voisi vähempää kiinnostaa tuntemattoman ihmisen asiat. Mistä minä tiedän, mitä löytää tai on löytämättä. Jos ei halua jäädä, pitää lähteä, mutta sori nyt vaan, typerä ja ylimielinen ei kannata olla, eli kannattaa ehkä yrittää määrittää mistä mikäkin ongelma oikeasti johtuu, koska kuten sanoin, omaa itseään ei pääse pakoon. Jos oma itse on jostain syystä tällä hetkellä, ehkä vaikka hormonaalisesti se ainoa iso ongelma, niin aukomalla omat solmut, voi parisuhde muuttua ennenkokemattoman hyväksi. Siis on alun perin ollut aitoa kamaa, ja rakkautta on.

Olen elänyt jo aika kauan, nähnyt ja kuullut monenlaista, ja vaikka itse sanon, niin parisuhdetaitoja löytyy omasta takaa pitkästä parissuhteesta käsin paljon. Uskoa ei tarvitse, jokainen tekee itse omat valintansa. Jos kuitenkin näkee jonkun tekevän mahdollisesti sellaista, minkä tietää olleen monelle edellä kulkeneelle ihmiskunnan historiassa täysin väärä valinta, hirvittävä virhe, joka on tajuttu liian myöhään, niin saa kai siitäkin vaihtoehdosta varoittaa. 

Vuoden parin päästä tuo ehkä itkee katkerasti, kun jätti hyvän miehen jota tajusi edelleen rakastavansa, mutta liikaa loukattu mies sanoi että nyt riittää ja sitten tuli joku hyvän tajuava nainen ja otti siitä ihanan miehen omakseen ja takaisin sitä ei enää saa ja miksei kukaan neuvonut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Mielestäni tällainen ajattelu ei kannata. Alkuperäisessä suhteessa on ollut jotain, mikä on johtanut eroon. Tuskin kaverisi olisi oppinut olemaan onnellinen siinä vanhassa suhteessaan jos siihen olisi jäänyt loppuiäkseen. Nyt hän vain katsoo sitä suhdetta vaaleanpunaisten lasien läpi. Tuota eroon päättynyttä uutta suhdetta on aivan turha verrata alkuperäiseen suhteeseen ikään kuin ne kaksi miestä olisivat olleet ainoat vaihtoehdot. Hän voi löytää miehen, joka sopii hänelle paremmin kuin kumpikaan näistä eksistä. Tai oppia elämään onnellisena sinkkuna! 

Niin. Siinä alkuperäisessä suhteessa on ollut nainen jonka ei olisi koskaan pitänyt lapsia tehdä. Turha yrittää syyttää ”suhdetta” kun juurisyy on tuossa naisessa.

Epävakaat ovat juuri tuollaisia.

Onko kyse oikeasti tylsyydestä vai onko muita asioita mitkä syö rakkautta? Jos on rakkautta ja kunnioitusta tylsyyskin tuntuu yhdessä hyvältä. Jos ei ole rakkautta ei yhdessä ole hyvä olla vaikka mitä taikatemppuja yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Onko kyse oikeasti tylsyydestä vai onko muita asioita mitkä syö rakkautta? Jos on rakkautta ja kunnioitusta tylsyyskin tuntuu yhdessä hyvältä. Jos ei ole rakkautta ei yhdessä ole hyvä olla vaikka mitä taikatemppuja yrittää.

APn oman pään sisäisiä ongelmia tuossa on. Ne eivät parane ihmistä vaihtamalla.

Tiedän yhden tyypin joka on eroillut useasti kun on halunnut kokea ”pirskahtelevat tunteita”’taas. Nyt kai neljännessä avioliitossaan joka muuttunut mielestään taas harmaaksi.

Yhdistävä tekijä? Hän itse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Tämä. Osa sitten menee ja pilaa sen kaiken tärkeän kun esim. "oli hetken vähän tylsää". Ja kas, ongelmat seurasivat oman itsen mukana minne tahansa, kun koko ajan ne olivat omassa päässä, ainakin osittain. Ja jollei taito paneutua parisuhteen ratkaistavissa oleviin ongelmiin kehity edelleenkään, tuhoon vievä kuvio toistuu, eikä meno ainakaan parane... Surullista.

 

Tylsillä ihmisillä on helposti tylsää. Rikas sisäinen maailma takaa, ettei melkein koskaan ole tylsää. Ja mitäh, eikö todella ollutkaan olemassa sitä vihreämpää täydellistä ruohoa kultaisen timantein koristellun aidan takana ja siellä aivan täydellistä maailman valtiasta prinssiä, joka takaa henkilökohtaisesti hengellään, ettet koskaan tunne enää kuin pelkästään ihania ja upeita ja fantastisia tunteita arjessa ja elämässä!

 

Oi voi, ja vielä aikuisia ihmisiä, oletan, siellä ahneessa ja elämää kohtaan ylimielisessä minäminä -maassa...

Mitäpä jos tosiasiassa se AP:n mies nyt vaan on tylsä niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Ja mitäpä jos hän ei pilaa mitään lähtemällä vaan saakin jotain paljon henkisesti täyttävämpää? 

AP aloittanut parisuhteilemaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti tylsän ihmisen kanssa?

Millainen ihminen tekee niin?

Itsetunnoltaan heikko?

Minäkuvaltaan hauras?

Kiintymyssuhdevaurioinen?

Ehkä AP on vaan kasvanut enemmän henkisesti suhteen alettua. Kun ihminen itse alkaa haluta elämältään enemmän, hän saattaa alkaa kaivata myös kumppaniltaan enemmän. Jos kumppani ei kasva tai muutu samaan suuntaan, aiemmin toimiva suhde voi alkaa tuntua pysähtyneeltä. 

Pitää olla kasvanut henkisesti riittävän valmiiksi ennen parisuhteilua. Toiset ihmiset eivät ole esineitä eivätkä kertakäyttöisiä välineitä omaan kasvuun.

Henkinen kasvu ei ole sellainen asia, joka tapahtuu valmiiksi johonkin tiettyyn ikään mennessä. Monesti se jatkuu koko elämän, ja ideaalitilanteessa kumppanit kasvavat suurin piirtein samaan suuntaan ja samalla tahdilla. On kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset kasvavat eri tahtiin ja eri suuntiin, etenkin jos parisuhteeseen on menty nuorena. Ihminen voi muuttua vuosien aikana paljonkin ja arvot, tarpeet, tavoitteet ja käsitys hyvästä elämästä voivat muuttua.

Se ei tarkoita, että toinen olisi alun perin ollut vain väline omaan kasvuun tai että joku olisi tehnyt automaattisesti väärin. Joskus kaksi ihmistä vain huomaa kasvaneensa eri suuntiin. Parisuhteessa ei tarvitse olla täysin valmis ihminen, vaan olennaisempaa on, että molemmilla on halua kasvaa myös yhdessä.

Ketjun avaus ei viittaa kuvaamaasi tilanteeseen oikeasti. 

Vaan APn oman pään sisäisiin ongelmiin jotka projisoi puolisostaan johtuviksi. 

AP taitaa olla näitä ”havahtujia” jotka ensin pettävät ja vaihtavat lennosta sitten hetkeksi ”löytävät itsensä ja s*ksuaalisuutensa uudelleen”

Kunnes alkuhuuman ja dopamiiniryöpyn laimennettua ovat samassa tilanteessa kuin AP nyt avauksessaan.

Tuon toksisen kierteen katkaiseminen vaatisi paljon. Ja harva sitä polkua lähtee kulkemaan.

On aika jännä, että sinä katsot AP:n yksittäistä viestiä ja päättelet sen perusteella hänen ongelmiensa olevan hänen omassa päässään, että hän projisoi, on havahtuja ja todennäköisesti vielä toistaa saman kuvion uuden kumppanin kanssa. Mutta samaan aikaan AP ei sinun mielestäsi voi tehdä omasta miehestään mitään johtopäätöksiä, vaikka hän on elänyt tämän ihmisen kanssa vuosia. Sinä siis luotat enemmän omaan tulkintaasi AP:sta muutaman tekstikappaleen perusteella kuin AP:n omaan kokemukseen omasta parisuhteestaan.

Sanot suoraan että sinua vituttaa olla ainoa suhteeseenne panostava henkilö. Jos ei tuota mitään tulosta niin ero, kaiken kertoo se että koet ainoan keinon olevan itsensä huijaus.

Suomessa moni nainen on äärimmäisen tyhmä parisuhteissa ja sietää mitä vaan paskaa ilmaiseksi miestä hyysäten. Sitten käy kuten sinulla että nainen on ainoa joka panostaa ja välittää yhtään mistään, mies on tyytyväisenä palveltavana eikä näe mitään ongelmaa. 

Täällä jo kulttuurillisesti kasvatetaan siihen että miesten tyhmiä oikkuja ja puutteita pitää sietää, siitä likaisissa alushousuissa kulkevasta tökeröstä tyhjätaskusta voi näet kasvattaa hyvän miehen - jos on hyvä ja kärsivällinen vaimo :) Tämä aloitetaan jo alakoulussa kun riehuvat pojat laitetaan rauhallisten tyttöjen viereen ja äidit hyysäävät ja katsovat poikiensa perseilyjä täysin sormien läpi. Sitten moni mies odottaa tälläistä kohtelua aikuisenakin ja monesti saakin sitä tämäkin ketjun perusteella. Kyllä Suomi on hyvä maa luuserimiehille 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Tämä. Osa sitten menee ja pilaa sen kaiken tärkeän kun esim. "oli hetken vähän tylsää". Ja kas, ongelmat seurasivat oman itsen mukana minne tahansa, kun koko ajan ne olivat omassa päässä, ainakin osittain. Ja jollei taito paneutua parisuhteen ratkaistavissa oleviin ongelmiin kehity edelleenkään, tuhoon vievä kuvio toistuu, eikä meno ainakaan parane... Surullista.

 

Tylsillä ihmisillä on helposti tylsää. Rikas sisäinen maailma takaa, ettei melkein koskaan ole tylsää. Ja mitäh, eikö todella ollutkaan olemassa sitä vihreämpää täydellistä ruohoa kultaisen timantein koristellun aidan takana ja siellä aivan täydellistä maailman valtiasta prinssiä, joka takaa henkilökohtaisesti hengellään, ettet koskaan tunne enää kuin pelkästään ihania ja upeita ja fantastisia tunteita arjessa ja elämässä!

 

Oi voi, ja vielä aikuisia ihmisiä, oletan, siellä ahneessa ja elämää kohtaan ylimielisessä minäminä -maassa...

Mitäpä jos tosiasiassa se AP:n mies nyt vaan on tylsä niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Ja mitäpä jos hän ei pilaa mitään lähtemällä vaan saakin jotain paljon henkisesti täyttävämpää? 

AP aloittanut parisuhteilemaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti tylsän ihmisen kanssa?

Millainen ihminen tekee niin?

Itsetunnoltaan heikko?

Minäkuvaltaan hauras?

Kiintymyssuhdevaurioinen?

Ehkä AP on vaan kasvanut enemmän henkisesti suhteen alettua. Kun ihminen itse alkaa haluta elämältään enemmän, hän saattaa alkaa kaivata myös kumppaniltaan enemmän. Jos kumppani ei kasva tai muutu samaan suuntaan, aiemmin toimiva suhde voi alkaa tuntua pysähtyneeltä. 

Pitää olla kasvanut henkisesti riittävän valmiiksi ennen parisuhteilua. Toiset ihmiset eivät ole esineitä eivätkä kertakäyttöisiä välineitä omaan kasvuun.

Henkinen kasvu ei ole sellainen asia, joka tapahtuu valmiiksi johonkin tiettyyn ikään mennessä. Monesti se jatkuu koko elämän, ja ideaalitilanteessa kumppanit kasvavat suurin piirtein samaan suuntaan ja samalla tahdilla. On kuitenkin ihan normaalia, että ihmiset kasvavat eri tahtiin ja eri suuntiin, etenkin jos parisuhteeseen on menty nuorena. Ihminen voi muuttua vuosien aikana paljonkin ja arvot, tarpeet, tavoitteet ja käsitys hyvästä elämästä voivat muuttua.

Se ei tarkoita, että toinen olisi alun perin ollut vain väline omaan kasvuun tai että joku olisi tehnyt automaattisesti väärin. Joskus kaksi ihmistä vain huomaa kasvaneensa eri suuntiin. Parisuhteessa ei tarvitse olla täysin valmis ihminen, vaan olennaisempaa on, että molemmilla on halua kasvaa myös yhdessä.

Ketjun avaus ei viittaa kuvaamaasi tilanteeseen oikeasti. 

Vaan APn oman pään sisäisiin ongelmiin jotka projisoi puolisostaan johtuviksi. 

AP taitaa olla näitä ”havahtujia” jotka ensin pettävät ja vaihtavat lennosta sitten hetkeksi ”löytävät itsensä ja s*ksuaalisuutensa uudelleen”

Kunnes alkuhuuman ja dopamiiniryöpyn laimennettua ovat samassa tilanteessa kuin AP nyt avauksessaan.

Tuon toksisen kierteen katkaiseminen vaatisi paljon. Ja harva sitä polkua lähtee kulkemaan.

On aika jännä, että sinä katsot AP:n yksittäistä viestiä ja päättelet sen perusteella hänen ongelmiensa olevan hänen omassa päässään, että hän projisoi, on havahtuja ja todennäköisesti vielä toistaa saman kuvion uuden kumppanin kanssa. Mutta samaan aikaan AP ei sinun mielestäsi voi tehdä omasta miehestään mitään johtopäätöksiä, vaikka hän on elänyt tämän ihmisen kanssa vuosia. Sinä siis luotat enemmän omaan tulkintaasi AP:sta muutaman tekstikappaleen perusteella kuin AP:n omaan kokemukseen omasta parisuhteestaan.

Vaikka niin. 😉

-eri

Vierailija kirjoitti:

Sanot suoraan että sinua vituttaa olla ainoa suhteeseenne panostava henkilö. Jos ei tuota mitään tulosta niin ero, kaiken kertoo se että koet ainoan keinon olevan itsensä huijaus.

Suomessa moni nainen on äärimmäisen tyhmä parisuhteissa ja sietää mitä vaan paskaa ilmaiseksi miestä hyysäten. Sitten käy kuten sinulla että nainen on ainoa joka panostaa ja välittää yhtään mistään, mies on tyytyväisenä palveltavana eikä näe mitään ongelmaa. 

Täällä jo kulttuurillisesti kasvatetaan siihen että miesten tyhmiä oikkuja ja puutteita pitää sietää, siitä likaisissa alushousuissa kulkevasta tökeröstä tyhjätaskusta voi näet kasvattaa hyvän miehen - jos on hyvä ja kärsivällinen vaimo :) Tämä aloitetaan jo alakoulussa kun riehuvat pojat laitetaan rauhallisten tyttöjen viereen ja äidit hyysäävät ja katsovat poikiensa perseilyjä täysin sormien läpi. Sitten moni mies odottaa tälläistä kohtelua aikuisenakin ja monesti saakin sitä tämäkin ketjun perusteella. Kyllä Suomi on hyvä maa luuserimiehille 😄

Onpas katkeraa tekstiä.

Missä on sanottu noin?

Käy kokeilemassa Ja ma lia tai Ab dul lahia niin varmasti ihastut puolisoosi uudestaan.

Yhyy yhyy ei jaksa kiinnostua enää sun löysästä ja plösähtänytkin olet ton nillittämisen lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsoin vierestä kun kolmen lapsen äiti erosi tylsyyden vuoksi. Uusi mies oli tulinen ja räiskyvä, ei mikään tasainen ja estynyt tallukka. Niinpä sitten poltti muutamassa vuodessa näppinsä ja kyllästi jatkuvaan riitaan ja draamaan. Katuu nyt eroaan luotettavasta ja tasaisesta eksästään, lasten isästä. 

Ole varovainen mitä toivot, se voi oikeasti toteutua.

Tämä. Osa sitten menee ja pilaa sen kaiken tärkeän kun esim. "oli hetken vähän tylsää". Ja kas, ongelmat seurasivat oman itsen mukana minne tahansa, kun koko ajan ne olivat omassa päässä, ainakin osittain. Ja jollei taito paneutua parisuhteen ratkaistavissa oleviin ongelmiin kehity edelleenkään, tuhoon vievä kuvio toistuu, eikä meno ainakaan parane... Surullista.

 

Tylsillä ihmisillä on helposti tylsää. Rikas sisäinen maailma takaa, ettei melkein koskaan ole tylsää. Ja mitäh, eikö todella ollutkaan olemassa sitä vihreämpää täydellistä ruohoa kultaisen timantein koristellun aidan takana ja siellä aivan täydellistä maailman valtiasta prinssiä, joka takaa henkilökohtaisesti hengellään, ettet koskaan tunne enää kuin pelkästään ihania ja upeita ja fantastisia tunteita arjessa ja elämässä!

 

Oi voi, ja vielä aikuisia ihmisiä, oletan, siellä ahneessa ja elämää kohtaan ylimielisessä minäminä -maassa...

Mitäpä jos tosiasiassa se AP:n mies nyt vaan on tylsä niin sisäisesti kuin ulkoisesti? Ja mitäpä jos hän ei pilaa mitään lähtemällä vaan saakin jotain paljon henkisesti täyttävämpää? 

Senkun lähtee, ei minua voisi vähempää kiinnostaa tuntemattoman ihmisen asiat. Mistä minä tiedän, mitä löytää tai on löytämättä. Jos ei halua jäädä, pitää lähteä, mutta sori nyt vaan, typerä ja ylimielinen ei kannata olla, eli kannattaa ehkä yrittää määrittää mistä mikäkin ongelma oikeasti johtuu, koska kuten sanoin, omaa itseään ei pääse pakoon. Jos oma itse on jostain syystä tällä hetkellä, ehkä vaikka hormonaalisesti se ainoa iso ongelma, niin aukomalla omat solmut, voi parisuhde muuttua ennenkokemattoman hyväksi. Siis on alun perin ollut aitoa kamaa, ja rakkautta on.

 

Olen elänyt jo aika kauan, nähnyt ja kuullut monenlaista, ja vaikka itse sanon, niin parisuhdetaitoja löytyy omasta takaa pitkästä parissuhteesta käsin paljon. Uskoa ei tarvitse, jokainen tekee itse omat valintansa. Jos kuitenkin näkee jonkun tekevän mahdollisesti sellaista, minkä tietää olleen monelle edellä kulkeneelle ihmiskunnan historiassa täysin väärä valinta, hirvittävä virhe, joka on tajuttu liian myöhään, niin saa kai siitäkin vaihtoehdosta varoittaa. 

 

Vuoden parin päästä tuo ehkä itkee katkerasti, kun jätti hyvän miehen jota tajusi edelleen rakastavansa, mutta liikaa loukattu mies sanoi että nyt riittää ja sitten tuli joku hyvän tajuava nainen ja otti siitä ihanan miehen omakseen ja takaisin sitä ei enää saa ja miksei kukaan neuvonut...

Minusta tässä unohtuu yksi aika olennainen asia: hyvästä ja toimivasta suhteesta ei yleensä lähdetä. Vaikka toinen ihminen olisi kuinka hyvä, kunnollinen, rakastava ja ihana ihminen tahansa, se ei vielä tarkoita, että hän olisi itselle oikea kumppani tai että suhde olisi hyvä juuri sille toiselle osapuolelle.

Kaksi hyvää ihmistä voi olla yhdessä ja silti heidän tarpeensa, toiveensa, elämäntilanteensa tai tapansa olla parisuhteessa voivat olla niin erilaiset, ettei suhde yksinkertaisesti toimi. Voi myös olla jokin perustavanlaatuinen asia, joka ei ulkopuoliselle näy. Toinen voi tarvita läheisyyttä enemmän, toinen omaa tilaa. Toisella voi olla täysin erilaiset käsitykset tulevaisuudesta, seksistä, perheestä, sitoutumisesta, arjesta tai siitä, millaista parisuhteen pitäisi olla.

Se, että mies on hyvä ihminen, ei vielä tee suhteesta hyvää. Hyvä ihminen voi olla väärä kumppani. Ja vastaavasti parisuhteessa voi olla rakkautta ja aitoja tunteita, mutta silti jokin olennainen ei toimi.

Jos suhde olisi molempien kannalta oikeasti hyvä, toimiva ja sellainen, jossa molemmat haluavat olla, miksi siitä lähdettäisiin? Ehkä hän löytääkin itselleen paremmin sopivan elämän ja paremmin sopivan kumppanin.