Miltä susta tuntuis jos tuntematon mies yhtäkkiä kassajonossa kehuu sua kauniiks?

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt rehellisesti ett onko nää kaikki mukamas hauska vastaukset ahdisteluista ym pelkkää trollia vai onko oikeasti naisia jotka eivät pitäisi kohteliaisuuksista? Olen töissä ydinkeskustassa ja meillä noin 50 naista ja vain muutama mies. Me naiset tuuletellaan viikoittain ku joku on saanut lounaan aikaan kohteliaisuuden ulkonäöstä, vaatteista ym. Sehän tosi kivaa ja tulee hyvä mieli jopa työkaverin puolesta. Ikäjakauma 30-63v

Trolleja suurin osa sekä muutama sellainen jota ei ole koskaan kehuttu ja nyt vetävät rekkamies-lookilla ett ei kiinnosta vaikka oikeasti olisi tosi mukavaa os joku kehuu

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt rehellisesti ett onko nää kaikki mukamas hauska vastaukset ahdisteluista ym pelkkää trollia vai onko oikeasti naisia jotka eivät pitäisi kohteliaisuuksista? Olen töissä ydinkeskustassa ja meillä noin 50 naista ja vain muutama mies. Me naiset tuuletellaan viikoittain ku joku on saanut lounaan aikaan kohteliaisuuden ulkonäöstä, vaatteista ym. Sehän tosi kivaa ja tulee hyvä mieli jopa työkaverin puolesta. Ikäjakauma 30-63v

Ettäkö herrat helsingin lounaallakin tsiikailee naiset ja pisteyttää ulkonäön?  Ja kivaa olla esine?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt rehellisesti ett onko nää kaikki mukamas hauska vastaukset ahdisteluista ym pelkkää trollia vai onko oikeasti naisia jotka eivät pitäisi kohteliaisuuksista? Olen töissä ydinkeskustassa ja meillä noin 50 naista ja vain muutama mies. Me naiset tuuletellaan viikoittain ku joku on saanut lounaan aikaan kohteliaisuuden ulkonäöstä, vaatteista ym. Sehän tosi kivaa ja tulee hyvä mieli jopa työkaverin puolesta. Ikäjakauma 30-63v

Ettäkö herrat helsingin lounaallakin tsiikailee naiset ja pisteyttää ulkonäön?  Ja kivaa olla esine?

Ottaako sua noin paljon päähän kukaan ei oo sua koskaan huomannut, saati halunnut oikeasti?

riippuen hieman millaisessa tilassa kehuu.

kolme tai neljä asiallista kommenttia ketjussa.

joten ei ihme ..

Inhoan flirttailua vieraalta ihmiseltä arkitilanteessa. Joku baari on eri juttu.

Nuorempana miehet kaikkea juttelivat ja yrittivät töissä, kun tulivat korjaamaan jotain. Ällöä. Halusin olla vain rauhassa omissa töissä.

Sanoisin, että kiitos kohteliaisuudesta, mutta silmälasiliike on kaupan naapurissa. Voisitte poiketa siellä.

Mitäpä noista, sanon että ihanaa kun on herrasmiehiä vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanokaa nyt rehellisesti ett onko nää kaikki mukamas hauska vastaukset ahdisteluista ym pelkkää trollia vai onko oikeasti naisia jotka eivät pitäisi kohteliaisuuksista? Olen töissä ydinkeskustassa ja meillä noin 50 naista ja vain muutama mies. Me naiset tuuletellaan viikoittain ku joku on saanut lounaan aikaan kohteliaisuuden ulkonäöstä, vaatteista ym. Sehän tosi kivaa ja tulee hyvä mieli jopa työkaverin puolesta. Ikäjakauma 30-63v

Ettäkö herrat helsingin lounaallakin tsiikailee naiset ja pisteyttää ulkonäön?  Ja kivaa olla esine?

Ottaako sua noin paljon päähän kukaan ei oo sua koskaan huomannut, saati halunnut oikeasti?

No niin. Sieltä tuli rehellisesti. Tuntematon kehuu, se haluaa mua. Eli seksuaalista ahdistelua. Kaupassa, kadulla, lounaspaikassa

Tämä ei käynyt kassajonossa, mutta vähän vastaava tilanne kuitenkin... Pidän paljon koirista ja helposti juttelen koiranomistajien kanssa. Jokin aika sitten vastaan tuli hieman itseäni vanhempi eli ehkä viisikymppinen mies aivan ihastuttavan setterin kanssa. "Onpa kaunis koira!" minulta pääsi. "Niin olet sinäkin... mutta et koira!" mies vastasi :D

Vierailija kirjoitti:

Inhoan flirttailua vieraalta ihmiseltä arkitilanteessa. Joku baari on eri juttu.

Nuorempana miehet kaikkea juttelivat ja yrittivät töissä, kun tulivat korjaamaan jotain. Ällöä. Halusin olla vain rauhassa omissa töissä.

Yrittävät? Mitä ne yrittävät jos kehuvat vaikka sun ulkonäköä tai tyyliä?

Vierailija kirjoitti:

Inhoan flirttailua vieraalta ihmiseltä arkitilanteessa. Joku baari on eri juttu.

Nuorempana miehet kaikkea juttelivat ja yrittivät töissä, kun tulivat korjaamaan jotain. Ällöä. Halusin olla vain rauhassa omissa töissä.

Ja juuri tämä on se syy, miksi niin harva tekee mitään aloitteita missään. Koskaan ei tiedä, onko se aloitteen kohde juuri sellainen kiusaantunut, ja tilanteesta jää vain kaikille traumat.

Minua on kerran – tai itse asiassa useammankin kerran kohdeltu diskurssissa subjektiivisesti viehättävänä, ja tätä jämäkän maskuliinisuuden representaatiotani on jopa empiirisesti koeteltu.

Olen kuitenkin aina vastannut näihin ulkoisiin validaatiopyyntöihin performatiivisella nöyryydellä: olen niiaillut ja kumartanut laajalla, miltei väkinäisellä hammasrivihymyllä, kunnes sosiaalisen interaktion kohde on kadonnut horisonttiin. Tämän jälkeen olen loppupäivän ajan kanavoinut sellaista pikkuporvarillista ylpeyttä, että olen astellut kävelykadulla kuin ylijalostettu, kommodifioitu palkintohevonen. Olen kokenut syvää, ehkä hieman ongelmallistakin itsetyytyväisyyttä tästä jämäkän ja konventionaalisesti komean miehen roolistani.

Myös miessubjektit ovat adressoineet minulle samankaltaista palautetta. Eräässä kontekstissa tästä seurasi jopa toksinen valtataistelu, kun paikallinen homopari ajautui keskinäiseen konfliktiin. Tämä käynnistyi siitä, kun toinen heistä hakeutui kanssani vuorovaikutukseen, ja minä  liiankin valmiina miellyttämään, aloin toteuttaa tätä defenssimekanistista nyökyttelyä ja hymyni objektifiointia takaisin. Tilanteen eskaloitua he vetäytyivät tupakkakoppiin selvittämään välejään, jolloin minä jäin tanssilattialle yksin, ottaen tilan haltuun ja juhlistaen omaa individualistista eristyneisyyttäni.

Illan loppuvaiheessa, kun kognitiivinen ja fyysinen uupumus alkoi painaa, purin tämän vaatetuksen luoman kulttuurisen kerroksen. Riisuin paitani ja pyörittelin sitä etusormeni varassa kuin jonkinlaista merkityksetöntä viiriä, lingoten sen lopulta pimeyteen, pöytien alle. Kävelin kotiin vahvasti päihtyneessä tilassa, nännit stimuloituneina ja nöpöttäen. Minulla on nimittäin vahva psykologinen taipumus siihen, että ulkopuolinen kehukapitalismi nousee suoraan identiteettini ytimeen.

Tämän seurauksena koen niin syvää systeemistä täydellisyyttä, etten suorita minkäänlaista produktiivista toimintaa koko seuraavaan viikkoon. Vetäydyn täysin kapitalistisesta suoritusyhteiskunnasta ja jään passiivisesti odottamaan seuraavaa validaation ja kehujen aaltoa.

Miksi kassaa kiinnostaisi jonkun ukon höpinä?

Kiusalliseltahan se tuntuisi. Oikeastaan vittuilulta, koska tiedän että en todellakaan ole kaunis.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan flirttailua vieraalta ihmiseltä arkitilanteessa. Joku baari on eri juttu.

Nuorempana miehet kaikkea juttelivat ja yrittivät töissä, kun tulivat korjaamaan jotain. Ällöä. Halusin olla vain rauhassa omissa töissä.

Koin miespuolisena subjektina jatkuvaa eksistentiaalista ja eettistä vastustusta toimiessani perehdyttäjän roolissa, sillä olin hyvinkin tietoinen niistä sukupuolittuneista valtasuhteista ja paineista, joita naisoletetut kollegat kyseisessä interaktiossa kohtaavat. Pyrin tietoisesti minimoimaan tämän institutionaalisen perehdytysprosessin keston, jotta en tuottaisi kenellekään turvatonta tilaa tai ahdistuksen kokemuksia. Tästä seurasi implisiittinen konflikti, jossa työnantaja kohdisti nuhteita näihin perehdytettäviin, mikä oli sinänsä ironisen absurdi ja jopa huvittava rakenteellinen sivutuote.

Pelkästään konventionaaliset kasvonpiirteeni:  suuret, kaurismaiset silmäni, tuuheat kulmakarvani ja voimakkaat poskipääni kolhon kalliomaisen otsani kanssa saavat aikaan sen, että vastapuoli kokee kielellisen marginalisoitumisen ja menettää puhekykynsä kohdatessaan tämän luokkataustaa reflektoivan amis-habitsukseni. En tietenkään harjoita tässä minkäänlaista tietoista keimailua tai performatiivista viettelyä. Myös kiinteät pakarani ovat puhtaasti mekaanisen, kovan fyysisen työn ja kurinalaisen treenivolyymin tuottamaa biologista pääomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhoan flirttailua vieraalta ihmiseltä arkitilanteessa. Joku baari on eri juttu.

Nuorempana miehet kaikkea juttelivat ja yrittivät töissä, kun tulivat korjaamaan jotain. Ällöä. Halusin olla vain rauhassa omissa töissä.

Yrittävät? Mitä ne yrittävät jos kehuvat vaikka sun ulkonäköä tai tyyliä?

Yrittivät vihjailla seksuaalisia asioita. Pitikö vielä piirtää.

Turvallista tilaani olisi loukattu. Tekisin rikosilmoituksen ja hankkiutuisin sairauslomalle. Yrittäisin myös päästä medioihin uhriutumaan miesten harjoittamasta ahdistelukulttuurista ja meiltä naisilta riistetystä kehorauhasta.

Vierailija kirjoitti:

Turvallista tilaani olisi loukattu. Tekisin rikosilmoituksen ja hankkiutuisin sairauslomalle. Yrittäisin myös päästä medioihin uhriutumaan miesten harjoittamasta ahdistelukulttuurista ja meiltä naisilta riistetystä kehorauhasta.

Meille miehille naiset on kuin metsän marjoja, joita voi poimia ja kantaa kotiin. Vaikea käsittää vapautta ja että toinen on oma yksikkönsä eikä kuten äiti on pojalleen - yhtä.

Tuntematon mies on sanonut minua kauniiksi ehkä 1 tai 2 kertaa elämäni aikana, ja niistäkin toinen oli joku vanhempi laitapuolen kulkija. Tutuista miehistä nolla. Olisin siis samaan aikaan ilahtunut, että joku näkee ulkonäköni positiivisessa valossa, mutta samalla en ottaisi sitä tosissani, koska tiedän, ettei se ole totta.

Vierailija kirjoitti:

Minua on kerran – tai itse asiassa useammankin kerran kohdeltu diskurssissa subjektiivisesti viehättävänä, ja tätä jämäkän maskuliinisuuden representaatiotani on jopa empiirisesti koeteltu.

Olen kuitenkin aina vastannut näihin ulkoisiin validaatiopyyntöihin performatiivisella nöyryydellä: olen niiaillut ja kumartanut laajalla, miltei väkinäisellä hammasrivihymyllä, kunnes sosiaalisen interaktion kohde on kadonnut horisonttiin. Tämän jälkeen olen loppupäivän ajan kanavoinut sellaista pikkuporvarillista ylpeyttä, että olen astellut kävelykadulla kuin ylijalostettu, kommodifioitu palkintohevonen. Olen kokenut syvää, ehkä hieman ongelmallistakin itsetyytyväisyyttä tästä jämäkän ja konventionaalisesti komean miehen roolistani.

Myös miessubjektit ovat adressoineet minulle samankaltaista palautetta. Eräässä kontekstissa tästä seurasi jopa toksinen valtataistelu, kun paikallinen homopari ajautui keskinäiseen konfliktiin. Tämä käynnistyi siitä, kun toinen heistä hakeutui kanssani vuorovaikutukseen, ja minä  liiankin valmiina miellyttämään, aloin toteuttaa tätä defenssimekanistista nyökyttelyä ja hymyni objektifiointia takaisin. Tilanteen eskaloitua he vetäytyivät tupakkakoppiin selvittämään välejään, jolloin minä jäin tanssilattialle yksin, ottaen tilan haltuun ja juhlistaen omaa individualistista eristyneisyyttäni.

Illan loppuvaiheessa, kun kognitiivinen ja fyysinen uupumus alkoi painaa, purin tämän vaatetuksen luoman kulttuurisen kerroksen. Riisuin paitani ja pyörittelin sitä etusormeni varassa kuin jonkinlaista merkityksetöntä viiriä, lingoten sen lopulta pimeyteen, pöytien alle. Kävelin kotiin vahvasti päihtyneessä tilassa, nännit stimuloituneina ja nöpöttäen. Minulla on nimittäin vahva psykologinen taipumus siihen, että ulkopuolinen kehukapitalismi nousee suoraan identiteettini ytimeen.

Tämän seurauksena koen niin syvää systeemistä täydellisyyttä, etten suorita minkäänlaista produktiivista toimintaa koko seuraavaan viikkoon. Vetäydyn täysin kapitalistisesta suoritusyhteiskunnasta ja jään passiivisesti odottamaan seuraavaa validaation ja kehujen aaltoa.

Tekstisi on kieltämättä vaikuttava esimerkki siitä, kuinka yksinkertainen sosiaalinen ilmiö voidaan verhota niin massiiviseen terminologiseen apparaattiin, että itse asia uhkaa kadota diskurssin, performatiivisuuden ja validaatiokapitalismin alle.
Jos riisutaan käsitteellinen päällysrakenne pois, vaikuttaa siltä, että olet saanut ihmisiltä kehuja ulkonäöstäsi, ottanut ne vastaan teennäisen vaatimattomasti ja tämän jälkeen rakentanut niiden varaan varsin mittavan henkilökohtaisen sankarimyytin. Se, mikä tekstissä näyttäytyy syvällisenä identiteettianalyysinä, saattaa siis olla myös huomattavan hienostunut tapa sanoa: ”Minua kehuttiin komeaksi ja se tuntui helvetin hyvältä.”
Erityisen kiinnostavaa on ristiriita nöyryyden performanssin ja sisäisen itseihailun välillä. Ulospäin tuotetaan vaatimattomuuden signaalia, mutta sisäisesti kehut kapitalisoidaan maksimaalisesti oman egon taseeseen. Tässä mielessä tekstisi ei ehkä niinkään kuvaa irtautumista suoritusyhteiskunnasta kuin erittäin tehokasta vaihtoehtoista suoritusjärjestelmää, jossa tuotantovälineenä toimii peilikuva ja pääomana muiden ihmisten ihailu.
Lopulta kyse lienee kuitenkin varsin inhimillisestä mekanismista: kun ihminen saa positiivista huomiota, se tuntuu hyvältä. Sinun tapauksessasi vain vaatimatonta ”kiitos”-lausetta seurasi kokonainen fenomenologinen tutkielma maskuliinisuudesta, sosiaalisesta validaatiosta ja nännien eksistentiaalisesta asemasta.
Ja ehkä juuri siinä piilee tekstisi suurin ansio: onnistut kuvaamaan tavallisen humalaisen illan tavalla, joka saa sen kuulostamaan väitöskirjan, performanssitaiteen ja henkilökohtaisen kultin risteytykseltä.