Kuinka usein miehesi tekee asioita, jotka on mielestäsi

väärä valinta vai onko mulla vaan väärä asenne. Asennetta olen koettanut muuttaa viimeiset 10 vuotta huonolla menestyksellä. Edelleenkin vaan loukkaannun miehen kummallisista tempauksista.



Vai onko mies tässä ongelma? Sitten toisaalta epäilyttää, että paljonko kaduttaa, jos huomaankin ettei miehessä ollut mitään vikaa vaan itsessäni. Ja löydän itseni ja lapseni sossun luukulta. Tajuatko, en käsitä yhtään missä oikein tässä asiassa menen...

Vierailija:

Mieheni ajankäyttö on varsin kummalista eikä häneen voi koskaan luottaa aikatauluihin liittyvissä asioissa, mutta hän on niin erityisen ihana mies muuten ja rakastaa minua niin paljon ja osoittaa sen niin selvästi, että en välitä. En laske juuri koskaan mitään sen varaan, että mieheni haluaisi tai ehtisi tehdä jotakin juuri sillon kun minä haluan. Tämä on yksi syy esim. siihen että haluan välttämättä asua keskustassa. Täällä olen vähemmän riippuvainen miehen ajankäytöstä kuin lähössä.

Voisit ensitöiksesi marssia kirjaston psykologiahyllylle ja lainata sieltä muutaman huomiosi kiinnittävän kirjan. Tutki myös paikkakuntasi kurssivalikoimaa, olisiko tarjolla jotakin ihmissuhteisiin tai itsetuntemukseen liityvää. Itseäni auttoi alkuun joogaharrastuksen aloittaminen ja siihen liittyvään filosofiaan tutustuminen.

En kehota pysymään huonossa liitossa. Itsekin pitkitin eroani monta vuotta ja jokainen niistä oli liikaa. Itse asiassa ei olisi pitänyt mennä edes naimisiin, mutta siinä elämänvaiheessa en vielä uskonut, että olen ansannut parempaa. 1. mieheni viat olivat sellaisia, että kärsin niistä koko ajan, koska minussa on (tai ainakin oli) sellainen vika, että kärsin juuri tuollaisesta kohtelusta.



Toisella kertaa osasin valita paremmin ja minusta oli itseestänikin tullut uusi, joustavampi painos pitkän koulutusprosessn tuloksena. Käytin siis todellakin VUOSIA lähes päätoimiseen (ok, työn ohella) itseni kehittämiseen.



Nykyinen mieheni kestää hyvin minun vikani ja minun on mahdollista kestää hänen ongelmansa. Tärkeää on tajuta että en voi muuttaa häntä. Kun huomasin hänen vikansa niin minun oli vain mietittävä, millä käytännön keinoilla minimoin niiden vaikutukset siten, että voin elää onnellisena hänen kanssaan. Ei ole mitään järkeä kerätä pettymyksiä ja pahaa mieltä asiasta, jolle ei itse voi mitään. Nuo viat on pystyttävä kestämään HYMYILLEN. Naureskelen miehelleni mielessäni ja usein hänelle itselleenkin, mutta en juurikaan kerro tarinoita hänen vioistaan kaveripiirissä esimerkkinä miesten kummallisuuksista, koska yritän olla hänelle yhtä lojaali kuin hän on minulle.

Ollaan oltu yhdessä nyt 15-16v

(Kun on jokus niin vaikea ymmärtää mikä on minkäkin asian painoarvo)



Minä hoidin meidän muksun aamuheräämiset kotiäitinä joka aamu ihan satunnaisia miehen heräämiskertoja lukuunottamatta. Niihin aikoihin kun lapsi täytti 2 v., pyysin että äitienpäivänä voisin herätä omaan tahtiini. Tämä oli siis ensimmäinen kerta todella, todella pitkään aikaan, vauva-aikana mies oli viimeksi herännyt. Sovittiin, että saan nukkua. Sitten äitienpäivän aattona mies valvoi kolmeen, ei herännyt aamulla vaikka tönin. Minä tein aamupalan lapselle, mies kömpi puoli kymmeneltä sängystä ja kävi antamassa käteen paketoimattoman lahjan. Tässä oli meidän äitienpäivän juhlinnat.



Onko tämä mielestäsi toimintaa normaalin vaihtelun rajoissa? Ja urputan turhasta?

" kun kaikki muut äidit .............." ja minä en. Eli miehille ei nyt pidä antaa mitään tavallisuudesta poikkeavaa tehtäväksi, ei ne selviä siitä.

Pointti ei selvästikään ollut se äitienpäivä, vaan se, että jostakin asiasta oli sovittu ja sitä sopimusta ei sitten noudatettukaan.

(Eri asia olisi ollut varmaankin, jos miehesi olisi sairastunut tms.)

nukkua niin pitkään kuin haluaa (ja muuten viikollakin minä herään aikaisemmin kuin mies joka menee vasta yhdeksäksi töihin), lapsiperheen isänä, niin eikö stana soikoon voisi yhden päivän mullekin suoda.

ap

Mieheni ajankäyttö on varsin kummalista eikä häneen voi koskaan luottaa aikatauluihin liittyvissä asioissa, mutta hän on niin erityisen ihana mies muuten ja rakastaa minua niin paljon ja osoittaa sen niin selvästi, että en välitä. En laske juuri koskaan mitään sen varaan, että mieheni haluaisi tai ehtisi tehdä jotakin juuri sillon kun minä haluan. Tämä on yksi syy esim. siihen että haluan välttämättä asua keskustassa. Täällä olen vähemmän riippuvainen miehen ajankäytöstä kuin lähössä.

Tosi usein tuntuu etten vaan jaksa sen kanssa. Sitten syytän itseäni että olen tasapainoton ihminen ja kaikki on mun syytä (mikä on muuten meidän perheessä se selitys miksi meidän parisuhde on pielessä). Viime aikoina on tullut mieleen, että mun alamäki alkoi 10 vuotta sitten siitä, kun muutin miehen kanssa yhteen. Nyt olen mihinkään pystymätön surkimus. Sitten taas tulee mieleen, että ei mun elämä ollut sitä ennenkään mitenkään kivaa tai ahdistuksesta vapaata, päin vastoin. Ja että ihan yhtä hullu akka olisin ilman tuota miestäkin. Mutta toisaalta silloin sentään pärjäsin näennäisesti niin kuin muutkin ihmiset sisäisistä kipupisteistä huolimatta. Ja monissa asioissa ihan hyvinkin.

Ei sinulla naisena ole mitään suurempaa velvollisuutta herätä aamulla lasten kanssa, jos arkiaamutkin teillä menee noin, niin vuorottelu voisi olla ihan ok, eli aamuheräämiset ihan tasan. Eli minusta olet syystä loukkaantunut.

Jos ottaa asiakseen kantaa pahaa mieltä vähän kaikesta niin kyllähän sitä sitten kertyy kannettavaksi. Jos ei menneisyydestäkään muistu mieleen mitään kovin mukavaa niin olisikohan syytä katsoa myös peiliin. Jos on tehnyt vääriä valintoja niin on usein mahdollista valita uudestaan paremmin. Jos taas kyse on epätarkoituksenmukaisesta asenteesta niin siihen auttaa itsekasvatus. Oman mielen muuttamisesta on saatavissa hyvää kirjallisuutta, jossa on harjoituksia.

... ja näytä miehelles kaapin paikka!