Vuokralaisena yksityisellä - miten toimitaan...?
Olen asunut pitkään ulkomailla, sitä ennen asuin pk-seudulla vuokralla ison yrityksen vuokra-asunnossa, jossa asiat sujuivat mutkattomasti, esim. jos huoltoyhtiöön piti olla yhteydessä. Apin kautta laitettiin palvelupyyntöä ja huoltomies tuli piipahtamaan.
Nyt olemme muuttaneet yksityiseltä vuokrattuun asuntoon, kaikki on sujunut hyvin vaikkakin alussa oli hieman yskähtelyä. Vuokranantaja vuokraa ensimmäistä kertaa asuntoa "perheen ulkopuolelle", joten tuntuu että eivät ehkä ole ihan perillä siitä, miten asiat tulisi hoitaa (esim. asunto oli aivan järjettömän likainen kun muutimme sisään, hella rikki, jääkaapista puuttui ovenkahva, jne.). Sisään jo muutettuammekin huomasimme kaikenlaisia kremppoja, esim pönttö ei halunnut joka kerralla nostaa vettä, väliovista puuttui ovenkahvoja, yksi sisäovi ei toimi lainkaan, sälekaihtimet toimivat vain yhdessä makuuhuoneessa. Joitakin juttuja (esim. ovenkahvat) fiksailin omaan piikkiin, sillä työni puolesta saan tehtyä hankintoja henksuhintaan, mutta jotkut asiat kyllä vaivaavat..
Nyt kysynkin, jos asuntoon tulee jokin korjausta vaativa asia, niin voinko minä olla suoraan yhteydessä huoltoyhtiöön vai tuleeko minun olla ensin yhteydessä vuokraemäntään? Mulla ei ole mitään hjaua miten tämä toimii, eikä tästä ollut puhetta vuokrasopimusta allekirjoittaessa..
En ole koskaan omistanut asuntoa, joten en tiedä että maksaako asunnon omistajalle nämä talkkarin käynnit aina erikseen jotain, vai sisältyvätkö ne vastikkeeseen?
Kiitos asiallisista vastauksista!
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokranantajana haluan aina tiedon mistään epäkohdasta asunnoissani itselleni. Tilaaja maksaa.
Kuka on tilaaja?
Se, joka ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan. Jos vuokralainen soittaa huoltoyhtiöön, on hän tilaaja, mutta jos soittaa vuokranantajalle ja tämä isännöitsijälle, joka huoltoon asiasta ilmoittaa, niin silloin isännöitsijä on tilaaja.
Ei vuokralainen mitään joudu kustantaan jos soittaa huoltoon, ellei ole itse tahallisesti aiheuttanut vahinkoa. Eikä tuo tilaajahomma ihan noin mene, se menee vastuujaon mukaan, ihan sama kuka ilmoittaa kenellekin.
Vastuunjakotaulukkoa noudatettaessa vuokralainen ilmoittaa ongelmat vuokranantajalle eikä itse soita huoltoon kuin hätätilanteessa. Lieden hajoaminen tai puuttuva ovenkahva eivät ole sellaisia!
Jos vuokralainen soittaa huoltoyhtiöön ja tilaa palvelun, niin hän maksaa, luki vastuunjakotaulukossa mitä tahansa, koska siellä vastuussa ovat taloyhtiö ja osakkeenomistaja, jos nuo ohittaa, maksaa itse!
Jos vastuujaon mukaan asia kuuluu vuokranantajalle niin tottakai ilmoittaa hänelle ensin. Mutta taloyhtiölle kuuluvat asiat voi ilmoittaa ensin taloyhtiölle tai soittaa huollolle suoraan. Jos ei ole varma jostain kenelle kuuluu, silloinkin voi kysyä kummalta tahansa että miten tämän kanssa.
Meillä on onneksi taloyhtiössö ohje, että huollosta suoraa tilattaessa jokainen maksaa itse, isännöitsijä päättää, mitkä ongelmat ovat taloyhtiön vastuulla. Huolto ei edes lähde katsomaan asuntoon vikoja ellei isännöitsijä sitä pyydä.
Yleensä huoltoon ei tarvitse olla heti yhteydessä ellei juurikin joku hana vuoda tai muuten akuutti tilanne, mutta kuitenkin, ei ole vuokranlaisen vastuulla jos on mikä tahansa asia joka kuuluu omistajalle tai taloyhtiölle. Ainoastaan itse aiheutetut vahingot tai jos asia ei kuulu normaaliin vastuujakoon ollenkaan. Teillä mennään näköjään pitkän kaavan mukaan kun meillä taas saa soittaa heti huoltomiehelle mutta suositellaan tekemään myös ilmoitus netissä.
Jos vuokralainen omavaltaisesti tilaa huoltoyhtiön paikalle, hän siitä myös maksaa! Asia on ihan yksiselitteinen, koska vuokralainen on vain asukas. Huoltoyhtiö ei aina tiedä, mikä on asukkaan vastuulla, mikä asunnon omistajan, joten lasku lähtee tilaajalle. Ei vuokranantaja ole velvollinen maksamaan jääkaapin lampunvaihtoa, vaikka asukas sen huoltoyhtiöltä tilaa.

Huoltoyhtiöön olen itse aina ottanut yhteyttä eli he kyllä kysyvät taloyhtiöltä jos eivät hekään tiedä mitä tehtävää kuuluu tehdä. Jos soittaisin huoltoon että tule vaihtamaan jääkaapin lamppu niin täytyy olla aika pihalla olevan huoltomies jos ei sano, että ota kuule yhteys vuokranantajaan, hänen hommansa hankkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokralaiseni tilasi huoltoyhtiön kiinnittämään lamppuja, korjaamaan lattialistoja ja tiivistämään ikkunat. Kaikki tuo tehtiin, mutta vuokralainen sai laskun, jonka kiikutti minulle. Ilmoitin, että tilaaja maksaa, ei omistaja. Riitahan siitä tuli, mutta en edelleenkään suostunut maksamaan töistä, joita en tilannut ja jotka eivät kuuluneet vastuulleni.
Ootko tosissasi? Lattiat ja ikkunoiden tiivisteet kuuluu sinun hoitaa, jos on kuluneet tai muuten vialliset. No lamput nyt ei, ellei ole jotain erityistä systeemiä siinä ettei vuokralainen voi normaalisti niitä asentaa. Et tilannut mutta selvästi vuokralaisesi piti huolta asunnosta sinun puolestasi, olisi tietysti ollut hyvä olla yhteydessä sinuun sitä ennen. Mutta voisit vuokranantajana ottaa myös opiksi ja kun otat vuokralaisen, kerro hänelle mistä asioista sinulle voi ilmoittaa ENNEN kun tilailee mitään. Ärsyttävää kun vuokranantaja on itse ihan pihalla monesti eikä edes hoida asuntoa kuntoon ennen uutta asukasta.
Ei kuluneet lattialistat ole mitään sellaista, mikä pitäisi pakosti vaihtaa. Kulunut kämppä on kulunut kämppä.
Kyllä lattialistoilla on ihan tehtävänsä, ei niitä ulkonäkösyistä vain asenneta. Eli jos haluat että seinääsi tulee kosteusvauriota, pölyä kerääntyy tai muuten kolhuja niin senkus annat olla rikkinäiset ja kulahtaneet listat. Kyllä vuokranantajan vastuulla on hoitaa kuluneet asiat, jos sillä on käytännön merkitystä.
Kolahtanut on eri asia kuin rikkinäinen.
Mistä lähtien lattialistat on toimineet seinän kosteussulkuna? Taidat olla niitä Kauhujen vuokralaisia joista saa lehdistä lukea...
Et näköjään koskaan pyyhi kosteella lattioilla vaan vain imuroit, millainenkohan pinttynyt kerros on sun lattioissa....
Et näköjään erota koskeaa ja litimärkää toisistaan. Nihkeällä liinalla pyyhkiessä ei seinään pääse vettä kosteusvaurioo aiheittamaan.
Jos nuolet nihkeälläkin seinää vuosia niin voin vannoa että jäljet jää, siksi ne listat ovat ja jos kuluneet esim. maali lohkeilee, se itse puuaines kärsii kun kastuu usein.
Tuollainen kuluminen ei ole kostausvaurio. Se lista kyllä kuivuu ilman kuivattamiata nihkellä pyyhkimisen jälkeen
Jos maali kuluu kosteuden takia ja jää muuten pinttymää sen takia, nihkeäkin on kostea, niin se on kosteusvaurio.
Siinä tapauksessa olet huolimattomalla siivouksellasi pilannut asunnon ja velvollinen korvaamaan aiheuttamasi vahingon
Tarkoitin sitä seinää, jos listat eivät ole kunnossa. Ne on omistajan vastuulla. Miksi kukaan vaihdattaisi ehjiä listoja edes?
Jos seinässä on siivouksesta aiheutuva kosteusvaurio, niin sen korvaa asukas! Aika märkänä niitä lattialistoja saa pitää, että maali sen takia irtoaa.
Jos lattialistat ovat puutteelliset tai kuluneet, ei ole vuokralaisen vastuulla, se on normaalia kulumista ja kuuluu omistajalle fiksata. Jos ei fiksaa niin oma häpeä ettei pidä huolta omistamastaan asunnosta. Jos sen takia aiheutuu itse seinälle tai lattialle jotain haittaa, ei ole vuokralaisen asia.
Normaali siivous ei aiheuta haittaa lattialle tai seinille. Lattialistat on aika lailla skandinavinen ihmeellisyys.

Eihän se isännöitsijä voi päättää omavaltaisesti mikä kuuluu taloyhtiön vastuulle. Näistä vastuuasioista on kyllä ihan jonkin korkeamman instanssin antamat kirjaukset... Joko se on kiinteistöliitto tai sitten joku muu vastaava, mutta näissä on siis ihan yleispätevät vastuujaot! Ihan ymmärrettävää on se, että jos se vikaantunut liittyy jotenkin talon yleisiin rakenteisiin, niin se menee taloyhtiön hoidettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran olen yksityiseltä vuokrannut ja asuin siinä 12 vuotta. Kaikki meni hyvin kunnes muutin pois. Olin ottanut kuvia asunnosta kun muutin pois ja asunto oli hyvässä kunnossa. Sitten kolmen viikon päästä tulikin vuokranantajalta korvausvaatimus 9500 euroa rikkoontuneista ovista, revityistä tapeteista, listojen irrotuksista, rikkinäisestä jääkaapista, parketista jota oli kuulemma hakattu jollain vasaralla. Tiesin heti etten ollut tehnyt mitään. mutta vuokranantaja alkoi vaatia oikeudessa korvauksia. Menin oikeuteen 60 valokuvan kanssa. Vuokranantajalla oli omat valokuvat ja tiesin että se oli itse käynyt hajottamassa paikkoja. Oikeus uskoi minua ja syytti vuokranantajaa petoksesta.
Minulla on päinvastainen kokemus.
Oli sovittu lopputarkastuspäivä, vuokralainen oli lähtenyt ja asunto oli hävityksenkauhistus. En palauttanut vakuutta ja oikeuteen mentiin. Vuokralaisella oli kuvat asunnosta sinne muuttaessaan (väitti, että olivat lähtökuvia) , niin oli minullakin ja lisäksi kuvat lähdön jälkeen, Oikeus uskoi minua, koska minulla oli 2todistajaa kertomassa lopputarkastuksesta, joten vuokralaisen kuvista voitiin sanoa, että ne on voitu ottaa koska tahansa.
Asianajopalkkioni oli vähän yli 8000 e ja sen vuokralainen joutui maksamaan. Häntä ei hymyilyttänyt, koska siivous- ja remonttikorvaus nousi yli 10 000 euron tuon lisäksi.
Kaiketi ajalta jolloin ei ollut vielä digitaalisia kuvia, nykyään kaikista näkee kuvan ottopäivän.

Turha vääntää, osaat varmaan itsekin katsoa miksi listat ovat hyvät muuten kuin ulkonäöllisesti. Mene katsomaan seinänrajoja ja paskan määrää lattiasaumoissa asuntoihin missä niitä ei ole.

No, ei kun se perusta tässä vastuujaossa on ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI.
ja sitten jotain voidaan säätää myös yhtiöjärjestyksessä. Mutta yksittäinen isännöitsijä ei päätä, mikä on taloyhtiön ja mikä osakkaan vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran olen yksityiseltä vuokrannut ja asuin siinä 12 vuotta. Kaikki meni hyvin kunnes muutin pois. Olin ottanut kuvia asunnosta kun muutin pois ja asunto oli hyvässä kunnossa. Sitten kolmen viikon päästä tulikin vuokranantajalta korvausvaatimus 9500 euroa rikkoontuneista ovista, revityistä tapeteista, listojen irrotuksista, rikkinäisestä jääkaapista, parketista jota oli kuulemma hakattu jollain vasaralla. Tiesin heti etten ollut tehnyt mitään. mutta vuokranantaja alkoi vaatia oikeudessa korvauksia. Menin oikeuteen 60 valokuvan kanssa. Vuokranantajalla oli omat valokuvat ja tiesin että se oli itse käynyt hajottamassa paikkoja. Oikeus uskoi minua ja syytti vuokranantajaa petoksesta.
Minulla on päinvastainen kokemus.
Oli sovittu lopputarkastuspäivä, vuokralainen oli lähtenyt ja asunto oli hävityksenkauhistus. En palauttanut vakuutta ja oikeuteen mentiin. Vuokralaisella oli kuvat asunnosta sinne muuttaessaan (väitti, että olivat lähtökuvia) , niin oli minullakin ja lisäksi kuvat lähdön jälkeen, Oikeus uskoi minua, koska minulla oli 2todistajaa kertomassa lopputarkastuksesta, joten vuokralaisen kuvista voitiin sanoa, että ne on voitu ottaa koska tahansa.
Asianajopalkkioni oli vähän yli 8000 e ja sen vuokralainen joutui maksamaan. Häntä ei hymyilyttänyt, koska siivous- ja remonttikorvaus nousi yli 10 000 euron tuon lisäksi.
Kaiketi ajalta jolloin ei ollut vielä digitaalisia kuvia, nykyään kaikista näkee kuvan ottopäivän.
Siinäpä onkin jännä juttu... Kun sijoitusasunnon omistaja on vaihtunut... Ja vuosia on kulunut... Jos asunnossa on esim. laminaatti ollut kolhuinen jo siinä vaiheessa kun siihen on asukas muuttanut, seinät täynnä porattuja reikiä etenkin kylpyhuoneessa, niin kas, siinäpä on uuden osakkeen omistajan todellakin näytettävä toteen, että ne kaikki jäljet ovat sen joka on siihen silloin joskus sen entisen omistajan aikana muuttanut ja asuu edelleen... Ja huoltoyhtiökin on vaihtunut... pariinkin kertaan.
Todellakin näyttökysymys!
Vierailija kirjoitti:
Vuokraan kolmea asuntoa. Yhdessä asuu tyttäreni. Hänelle neuvoin, että pitää palauttaa lopuksi siinä kunnossa, missä oli alun perin.
Neuvoin myös, että jos jotain menee rikki ja on epäselvää, kuka korvaa, niin soittaa huoltoyhtiöön ja kysyy, kenen vastuulla on. Esim bidehanan kahvaosa meni rikki siten, että vuotaa aina, kun käyttää lavuaarin hanaa. Huoltomies sanoi, että kuuluu vuokranantajan vastuulle. Ostin sellaisen, mutta on niin tiukassa, että en saa avattua. Täytyy varmaan soittaa huoltomiehelle ja hän avaa maksua vastaan tongeilla.
Jos asut asunnossa 20v niin ei tarvi palauttaa samassa kunnossa. Luonnollinen kuluma kuuluu normaaliin asumiseen.
Jos asia kuuluu huoltoyhtiön vastuulle voit olla heihin suoraan yhteydessä ja nämä palvelut sisältyvät vastikkeisiin. Jos kyseessä jokin irtaimistoon liittyvä, esim. hella hajosi, niin sitten vuokranantajaan.
Kun asut jonkun toisen omistamassa osake huoneistossa etkä ole ottanut selvää mistään, niin kannattaa ottaa selvää. Yksityisellä jääkaapit, hellat jne hankkii omistaja. Muutenkin taloyhtiössä kuuluu ulos menevät lukot ja kahvat taloyhtiölle, ei esim väliovien toki voivat käydä vaihtamassa mutta lasku tulee perässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokranantajana haluan aina tiedon mistään epäkohdasta asunnoissani itselleni. Tilaaja maksaa.
Kuka on tilaaja?
Se, joka ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan. Jos vuokralainen soittaa huoltoyhtiöön, on hän tilaaja, mutta jos soittaa vuokranantajalle ja tämä isännöitsijälle, joka huoltoon asiasta ilmoittaa, niin silloin isännöitsijä on tilaaja.
Ei vuokralainen mitään joudu kustantaan jos soittaa huoltoon, ellei ole itse tahallisesti aiheuttanut vahinkoa. Eikä tuo tilaajahomma ihan noin mene, se menee vastuujaon mukaan, ihan sama kuka ilmoittaa kenellekin.
Vastuunjakotaulukkoa noudatettaessa vuokralainen ilmoittaa ongelmat vuokranantajalle eikä itse soita huoltoon kuin hätätilanteessa. Lieden hajoaminen tai puuttuva ovenkahva eivät ole sellaisia!
Jos vuokralainen soittaa huoltoyhtiöön ja tilaa palvelun, niin hän maksaa, luki vastuunjakotaulukossa mitä tahansa, koska siellä vastuussa ovat taloyhtiö ja osakkeenomistaja, jos nuo ohittaa, maksaa itse!
Jos vastuujaon mukaan asia kuuluu vuokranantajalle niin tottakai ilmoittaa hänelle ensin. Mutta taloyhtiölle kuuluvat asiat voi ilmoittaa ensin taloyhtiölle tai soittaa huollolle suoraan. Jos ei ole varma jostain kenelle kuuluu, silloinkin voi kysyä kummalta tahansa että miten tämän kanssa.
Meillä on onneksi taloyhtiössö ohje, että huollosta suoraa tilattaessa jokainen maksaa itse, isännöitsijä päättää, mitkä ongelmat ovat taloyhtiön vastuulla. Huolto ei edes lähde katsomaan asuntoon vikoja ellei isännöitsijä sitä pyydä.
Yleensä huoltoon ei tarvitse olla heti yhteydessä ellei juurikin joku hana vuoda tai muuten akuutti tilanne, mutta kuitenkin, ei ole vuokranlaisen vastuulla jos on mikä tahansa asia joka kuuluu omistajalle tai taloyhtiölle. Ainoastaan itse aiheutetut vahingot tai jos asia ei kuulu normaaliin vastuujakoon ollenkaan. Teillä mennään näköjään pitkän kaavan mukaan kun meillä taas saa soittaa heti huoltomiehelle mutta suositellaan tekemään myös ilmoitus netissä.
Jos vuokralainen omavaltaisesti tilaa huoltoyhtiön paikalle, hän siitä myös maksaa! Asia on ihan yksiselitteinen, koska vuokralainen on vain asukas. Huoltoyhtiö ei aina tiedä, mikä on asukkaan vastuulla, mikä asunnon omistajan, joten lasku lähtee tilaajalle. Ei vuokranantaja ole velvollinen maksamaan jääkaapin lampunvaihtoa, vaikka asukas sen huoltoyhtiöltä tilaa.
Huoltoyhtiöön olen itse aina ottanut yhteyttä eli he kyllä kysyvät taloyhtiöltä jos eivät hekään tiedä mitä tehtävää kuuluu tehdä. Jos soittaisin huoltoon että tule vaihtamaan jääkaapin lamppu niin täytyy olla aika pihalla olevan huoltomies jos ei sano, että ota kuule yhteys vuokranantajaan, hänen hommansa hankkia.
Ei se ole huoltomiehen homma alkaa selvittämään, oletko vuokralainen, osakkeen omistaja vai millä statuksella..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokralaiseni tilasi huoltoyhtiön kiinnittämään lamppuja, korjaamaan lattialistoja ja tiivistämään ikkunat. Kaikki tuo tehtiin, mutta vuokralainen sai laskun, jonka kiikutti minulle. Ilmoitin, että tilaaja maksaa, ei omistaja. Riitahan siitä tuli, mutta en edelleenkään suostunut maksamaan töistä, joita en tilannut ja jotka eivät kuuluneet vastuulleni.
Ootko tosissasi? Lattiat ja ikkunoiden tiivisteet kuuluu sinun hoitaa, jos on kuluneet tai muuten vialliset. No lamput nyt ei, ellei ole jotain erityistä systeemiä siinä ettei vuokralainen voi normaalisti niitä asentaa. Et tilannut mutta selvästi vuokralaisesi piti huolta asunnosta sinun puolestasi, olisi tietysti ollut hyvä olla yhteydessä sinuun sitä ennen. Mutta voisit vuokranantajana ottaa myös opiksi ja kun otat vuokralaisen, kerro hänelle mistä asioista sinulle voi ilmoittaa ENNEN kun tilailee mitään. Ärsyttävää kun vuokranantaja on itse ihan pihalla monesti eikä edes hoida asuntoa kuntoon ennen uutta asukasta.
Ei kuluneet lattialistat ole mitään sellaista, mikä pitäisi pakosti vaihtaa. Kulunut kämppä on kulunut kämppä.
Kyllä lattialistoilla on ihan tehtävänsä, ei niitä ulkonäkösyistä vain asenneta. Eli jos haluat että seinääsi tulee kosteusvauriota, pölyä kerääntyy tai muuten kolhuja niin senkus annat olla rikkinäiset ja kulahtaneet listat. Kyllä vuokranantajan vastuulla on hoitaa kuluneet asiat, jos sillä on käytännön merkitystä.
Kolahtanut on eri asia kuin rikkinäinen.
Mistä lähtien lattialistat on toimineet seinän kosteussulkuna? Taidat olla niitä Kauhujen vuokralaisia joista saa lehdistä lukea...
Et näköjään koskaan pyyhi kosteella lattioilla vaan vain imuroit, millainenkohan pinttynyt kerros on sun lattioissa....
Minun talossa ainakin seinät ja lattiat ovat eri asia. Lattioita pyyhin nihkeällä, en seiniä. Mitä sun kämpässä tapahtuu jos seiniä pitää pestä niin märällä että tulee kosteusvaurio jos ei ole jalkalistoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuokranantajana haluan aina tiedon mistään epäkohdasta asunnoissani itselleni. Tilaaja maksaa.
Kuka on tilaaja?
Se, joka ottaa yhteyttä palveluntarjoajaan. Jos vuokralainen soittaa huoltoyhtiöön, on hän tilaaja, mutta jos soittaa vuokranantajalle ja tämä isännöitsijälle, joka huoltoon asiasta ilmoittaa, niin silloin isännöitsijä on tilaaja.
Ei vuokralainen mitään joudu kustantaan jos soittaa huoltoon, ellei ole itse tahallisesti aiheuttanut vahinkoa. Eikä tuo tilaajahomma ihan noin mene, se menee vastuujaon mukaan, ihan sama kuka ilmoittaa kenellekin.
Vastuunjakotaulukkoa noudatettaessa vuokralainen ilmoittaa ongelmat vuokranantajalle eikä itse soita huoltoon kuin hätätilanteessa. Lieden hajoaminen tai puuttuva ovenkahva eivät ole sellaisia!
Jos vuokralainen soittaa huoltoyhtiöön ja tilaa palvelun, niin hän maksaa, luki vastuunjakotaulukossa mitä tahansa, koska siellä vastuussa ovat taloyhtiö ja osakkeenomistaja, jos nuo ohittaa, maksaa itse!
Jos vastuujaon mukaan asia kuuluu vuokranantajalle niin tottakai ilmoittaa hänelle ensin. Mutta taloyhtiölle kuuluvat asiat voi ilmoittaa ensin taloyhtiölle tai soittaa huollolle suoraan. Jos ei ole varma jostain kenelle kuuluu, silloinkin voi kysyä kummalta tahansa että miten tämän kanssa.
Meillä on onneksi taloyhtiössö ohje, että huollosta suoraa tilattaessa jokainen maksaa itse, isännöitsijä päättää, mitkä ongelmat ovat taloyhtiön vastuulla. Huolto ei edes lähde katsomaan asuntoon vikoja ellei isännöitsijä sitä pyydä.
Yleensä huoltoon ei tarvitse olla heti yhteydessä ellei juurikin joku hana vuoda tai muuten akuutti tilanne, mutta kuitenkin, ei ole vuokranlaisen vastuulla jos on mikä tahansa asia joka kuuluu omistajalle tai taloyhtiölle. Ainoastaan itse aiheutetut vahingot tai jos asia ei kuulu normaaliin vastuujakoon ollenkaan. Teillä mennään näköjään pitkän kaavan mukaan kun meillä taas saa soittaa heti huoltomiehelle mutta suositellaan tekemään myös ilmoitus netissä.
Jos vuokralainen omavaltaisesti tilaa huoltoyhtiön paikalle, hän siitä myös maksaa! Asia on ihan yksiselitteinen, koska vuokralainen on vain asukas. Huoltoyhtiö ei aina tiedä, mikä on asukkaan vastuulla, mikä asunnon omistajan, joten lasku lähtee tilaajalle. Ei vuokranantaja ole velvollinen maksamaan jääkaapin lampunvaihtoa, vaikka asukas sen huoltoyhtiöltä tilaa.
Huoltoyhtiöön olen itse aina ottanut yhteyttä eli he kyllä kysyvät taloyhtiöltä jos eivät hekään tiedä mitä tehtävää kuuluu tehdä. Jos soittaisin huoltoon että tule vaihtamaan jääkaapin lamppu niin täytyy olla aika pihalla olevan huoltomies jos ei sano, että ota kuule yhteys vuokranantajaan, hänen hommansa hankkia.
Ei se ole huoltomiehen homma alkaa selvittämään, oletko vuokralainen, osakkeen omistaja vai millä statuksella..
Lasku menee jokatapauksessa sille kenen vastuulla on, ei se huoltomies sitä laskua lähetä vaan huoltoyhtiö, jonka taloyhtiö on palkannut.
Lattiakaivot kosteissa tiloissa kuuluvat asukkaalle, hajulukot avaa huolto. Toki jos lavuaarit vetävät huonosti, ennen huollon kutsumista kannattaa kokeilla kaupasta saatavaa putkenavausainetta tai soodaa ja etikkaa. Ohjeita on netti väärällään.
Itse kyllä avaan tarvittaessa edelleen vessan lavuaarin hajulukon, koska se on sellainen simppeli malli. Keittiön lavuaarien alla olevaan putkisykkyrään en koske, koska viimeksi huoltohenkilökin joutui ähräämään hyvän tovin ennen kuin sai kaiken takaisin kohdalleen ja vedenpitäväksi.