Onko polttoaineiden jakeluyhtiöillä kartelli Suomessa?
Näitähän on ollut useita Suomessa, bussikartelli, marjakartelli, puukartelli, asfalttikartelli, isännöintikartelli.. nämä ovat siis osa perinteistä suomalaista yrityskulttuuria ja varmasti yksi syy Suomen kalliisiin hintoihin. Polttoaineen jakelussa ei ole juuri kilpailua Suomessa, joten kartellin mahdollisuus pitäisi selvittää ja määrätä näille yrityksille sanktioita rikoksista.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kartelli
Kartellit olivat Suomen talouselämässä tavallisia ennen Suomen liittymistä Euroopan unioniin 1995, sillä niitä ei ollut täysin kielletty. Tunnettuja suomalaisia kartelleja olivat suurten paperin- ja kartongintuottajien muodostamat myyntiyhdistykset Finnpap ja Finnboard. Oli myös tavallista, että myyjät olivat sopineet yhteisesti hinnoista. Esimerkiksi parturi-kampaamoilla oli yhtenäiset hinnat.
Kommentit (13)
Ei ole, kaikki polttoaine tulee nesteen kautta, jopa teboilin aikoinaan. Se ei ole kartelli, se on monopoli.
Taitaapi tuo valtio olla iso omistaja Nesteessä joten valtio voisi ihan hyvin määrätä Nesteen myymään edullisempaa polttoainetta kansalaisille.
Vierailija kirjoitti:
Taitaapi tuo valtio olla iso omistaja Nesteessä joten valtio voisi ihan hyvin määrätä Nesteen myymään edullisempaa polttoainetta kansalaisille.
Eipä ihme ettei asiaa tutkita, kun valtio itse on tämän takana.
Riikka Purra tunnusti että kartelli on olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Taitaapi tuo valtio olla iso omistaja Nesteessä joten valtio voisi ihan hyvin määrätä Nesteen myymään edullisempaa polttoainetta kansalaisille.
Mutta kun ei kannata, koska verottamalla välttämättömyyksiä, saadaan tehokkaammin kerättyä veroja eikä jengi laita turhaan mitään säästöön.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole, kaikki polttoaine tulee nesteen kautta, jopa teboilin aikoinaan. Se ei ole kartelli, se on monopoli.
Ei tule. Ainakin ST1 ja ABC ostavat polttoaineensa muualta kuin Nesteeltä.
Vierailija kirjoitti:
Taitaapi tuo valtio olla iso omistaja Nesteessä joten valtio voisi ihan hyvin määrätä Nesteen myymään edullisempaa polttoainetta kansalaisille.
Kyllä vaan.
https://www.salkunrakentaja.fi
Nesteen tulos nousee tänä vuonna ennätykseen - ensi vuodelle ...
2.9.2026 — Konsensus ennustaa Nesteelle 3,14 euron osakekohtaista tulosta tälle vuodelle. Ensi vuodelle ennuste on 2,34 euroa.
...ja Nesteen pörssikurssi noussut tämän vuoden alusta "vain" 75%....mistäköhän johtuu...
Politiikoilla on ilmainen kyyti joten eivät hötkyile asian kanssa, seuraavaksi hyväveli kerho järjestää mietintä ryhmän joka vatvoo asiaa muutaman vuoden.
ABC:n bensat on mielestäni Nesteeltä.
Samalla tavalla Fortum säätelee sähkön hintaa suomessa.
Tarvitaan kilpailua markkinoille.
Tietävät oikein hyvin toistensa pumppuhinnat. Se ei ole mikään ihmetemppu.