Esimerkki työkokeilusta
Tuttu joutui 6kk päiväkotiin palkattomaan työkokeiluun.
Se kävi siellä ehkä 2-3 kertaa viikossa ja oli silloinkin 2-3 tuntia myöhässä.
Eivät ilmoitelleen tuosta eteenpäin, pelkäsivät, että sitten se on tuolla koko ajan paikalla ja vaikutti olevan heillekin parempi, mitä enemmän tuttu oli sieltä poissa.
Normaalien tukien lisäksi hän sai ainakin matkakorvausta, lounaskorvausta ja päivärahaa, joten veronmaksajille tämä tuli vain kalliimmaksi.
Kukahan tästäkin hyötyy, kysynpä vaan, saisiko asiallisia vastauksia tällaiseen aiheeseen (epäilen vahvasti)?
Kommentit (25)
Tuloni työttömänä ovat 2000€, netto. Miksi jonottaisin johonkin 9€:n palkkatukipaikkaan? En asu vuokralla, asuntolainani olen jo maksanut.
T. Nelikymppinen helsinkiläinen
En tiedä nyt, mutta pari vuotta sitten, enne uudistuksia, paikkakunnallani oli jotenkin yhdistykseksi naamioitu, paja, TE:n kaatopaikka ihmisille.
Sinne passitettiin kaikki pitäaikaistyöttömät erilaisilla nimikkeillä. Oli kuntoutettavia, työhön tutustujia ja ties mitä. Osa oli pilipalipalkkatukipalkalla ja mitättömillä tunneilla, osa 9 € päivä korvauksella, siis työmarkkinatuen lisäksi.
Meno oli kuin muumilaksossa. Se ei johtanut yhtään mihinkään kenenkään hyväksi. Paitsi vakkareiden, työhönohjaajien, joita pyöri siellä sakeanaan.
Sinne keksittiin ns. virkoja työttömille, että päästiin sakkoraha hommasta pois. Noloinn työ oli sohvienhaistelija. Tyyppi tarkasti sinne tuodut sohvat nuuhkimalla, että oliko vaikka ku...sekeltu sohvaan ennen kuin se laitettiin myyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla taas on käsitys että palkkatukeen jonotetaan ja on oma taitolaji että osaa vetää itselleen kaikki mahdolliset palkkatuet ja löytää sen mukavan palkkatukipaikan jossa voi käydä seuraavat 20 vuotta tjsp.
Esim. kaupungin liikuntapaikkojen kunnossapito on ihan tukossa, hakijoita on pitkä jono, näin minulle sanottiin ja uskoin.
Olin toivonut ilmaista uimalippua ja ajattelin että hoitamalla uimahallin kuntosalia ja muuta kunnossapitoa saisi sen vapaapääsyn uimaa, mutta minulle sanottiin että ei mitään toivoa päästä, siinä on vielä se että palkkaavat jo ennestään tuttuja, siis samat jotka tulevat vuodesta toiseen uudelleen samaan palkkatukipaikkaan.
Palkkatukea ei ole kai koskaan maksettu puolta vuotta pidempään. Kaiken lisäksi palkkatuki lakkautetaan vuoden vaihteessa, jollei ole jo lakkautettu.
Palkkatuen tilalle on tulossa korvaava systeemi eri nimellä ja määritelmillä, en ole vielä ehtinyt tutustua siihen yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä muuta kuin että Kontissa kytätään työkokeilijoita kuin he olisivat oikeissa töissä jossain Kiinalaisessa hikipajassa. Aika lailla samat työehdot ja turvallisuus.
Sama kokemus. Reppuja tarkistettiin työpäivän jälkeen ja komento oli kuin Siperian työleirillä. Ikinä kokenut mitään vastaavaa oikeissa työpaikoissa.
Itse olisin tehnyt päin ittua kaiken ja heittäytynyt tyhmäksi. Jos orjahommiin joutuu niin jälki on sen mukaista ja kukaan ei voi syyttää jos ei osaa ja ymmärrä