Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Muita, joilla elämä ei ole mennyt suoraviivaisesti?
22.09.2026 |
Valmistuin itse juuri 35-vuotiaana yliopistosta. Aikaa vain meni, joskin olin välillä töissä pitäen taukoa opinnoista. Omaisuutta ei kuitenkaan ole ehtinyt kertyä ja aloitan nyt vasta kunnolla työelämän. Onneksi olen alalla, jolla ainakin toistaiseksi on ihan hyvin töitä.
Vertaan varmaan liiankin paljon itseäni muihin ja tunnen oloni epäonnistuneeksi valmistumisesta huolimatta. Olisiko täällä vertaistukea ja muita, joilla elämä ei ole mennyt käsikirjoituksen mukaan ja työelämään siirtyminen ja mahdollinen perheen perustaminen on mennyt reilusti yli kolmenkympin?
Kommentit (15)
Väittelin tohtoriksi 36 vuotiaana, menin naimisiin 39 vuotiaana... erosin 52 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kellään mene?
Kyllä se joillakuilla menee enemmän "tavallista" reittiä kuin toisilla
Vierailija kirjoitti:
Väittelin tohtoriksi 36 vuotiaana, menin naimisiin 39 vuotiaana... erosin 52 vuotiaana.
Eikö tuo ole aika suoraviivainen reitti
No mä olen mennyt naimisiin 21- ja 30 -vuotiaana ja valmistunut yliopistosta 39-vuotiaana, töissä olen kuitenkin ensimmäisessä ammatissani. Äidiksikin tulin 22-vuotiaana, 25 v sitten. Ei ihan siinä x-sukupolven putkiajattelussa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Väittelin tohtoriksi 36 vuotiaana, menin naimisiin 39 vuotiaana... erosin 52 vuotiaana.
Tulin valituksi professoriksi 46 vuotiaana, rahaa (osakkeissa, rahastoissa ja tileillä) on avioerosta huolimatta yli 200 000 + asuntoa ja kesämökki.
Mutta lapsia ei ole, vaimo sai kerran keskenmenon eikä halunnut enää yrittää. Eli ei kai mennyt niin kuin pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elänyt puoli vuosisataa. Siinä se on mennyt. Kattoo jos vielä menis samanmoinen. Yritetään nyt kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
No mä olen mennyt naimisiin 21- ja 30 -vuotiaana ja valmistunut yliopistosta 39-vuotiaana, töissä olen kuitenkin ensimmäisessä ammatissani. Äidiksikin tulin 22-vuotiaana, 25 v sitten. Ei ihan siinä x-sukupolven putkiajattelussa mukana.
Miksi teit yliopistotutkinnon? Oletko edes hakenut korkeakoulututkintosi mukaista työtä? Ihan mielenkiinnosta kysyn
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittelin tohtoriksi 36 vuotiaana, menin naimisiin 39 vuotiaana... erosin 52 vuotiaana.
Tulin valituksi professoriksi 46 vuotiaana, rahaa (osakkeissa, rahastoissa ja tileillä) on avioerosta huolimatta yli 200 000 + asuntoa ja kesämökki.
Mutta lapsia ei ole, vaimo sai kerran keskenmenon eikä halunnut enää yrittää. Eli ei kai mennyt niin kuin pitäisi.
Suretko sitä, että sinulla ei ole lapsia vai onko asialla sinulle suurta merkitystä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mä olen mennyt naimisiin 21- ja 30 -vuotiaana ja valmistunut yliopistosta 39-vuotiaana, töissä olen kuitenkin ensimmäisessä ammatissani. Äidiksikin tulin 22-vuotiaana, 25 v sitten. Ei ihan siinä x-sukupolven putkiajattelussa mukana.
Miksi teit yliopistotutkinnon? Oletko edes hakenut korkeakoulututkintosi mukaista työtä? Ihan mielenkiinnosta kysyn
Työelämän kriisi iski. Luulin haluavani siistiin sisätyöhön. En sitten kuitenkaan halunnut, mutta tein opinnot jopa jatko-opintokelpoisesti loppuun. Vika ei koskaan ollut ensimmäisessä alassa vaan siinä, että tein liikaa töitä. Neljänkympin jälkeen en sitten ole enää tehnytkään kuin osan vuotta ja senkin osa-aikaisena. Niin ja on mulla myös asuntolaina maksettu ja puoliso (vuoden vanhempi) eläkkeellä, nämäkään ei perinteiseen aikaan. En vaihtaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole mennyt suoraviivaisesti, ja pistän AP vielä itseäsi huonomman: olen itseäsi 3 vuotta nuorempi ja nyt aloittaa viimein uusi askel elämässä, mutta itselläni kyse ei ole edes yliopistosta, vaan toisen asteen koulutuksesta/ammatillisesta tutkinnosta, puhumattakaan että olisin ikinä käynyt töissä. Tulevaisuus on niin harmaa kuin voi olla.
Kun täytät 50, niin huomaat ettei olisi kannattanut jäädä vellomaan siihen mitä on ollut vaan mennä eteen päin elämässä.
Elämä ei tosiaan ole ollut suoraviivaista eikä puolison ensikohtaaminen 29-vuotiaana oikeesti tunnu enää hirveältä kriisilta. Eikä tunnu sekään, että toisella lapsista on syntymävamma ja pari muuta diagnoosia sen jälkeen tullut. On tapahtunut onnettomuuksia ja sairaskohtauksia, itsekin sairastan jatkuvaa hoitoa vaativaa silmäsairautta, mutta kaikki on kuitenkin toistaiseksi ihan hyvin, kukaan ei ole kuollut, työtä on löytynyt kaikille perheenjäsenille, vaikka välillä oltiin puolison kanssa molemmat työttöminä yhtä aikaa kolmisen vuotta. Jopa se meidä sairas syntymävammainen lapsemme on työelämässä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väittelin tohtoriksi 36 vuotiaana, menin naimisiin 39 vuotiaana... erosin 52 vuotiaana.
Tulin valituksi professoriksi 46 vuotiaana, rahaa (osakkeissa, rahastoissa ja tileillä) on avioerosta huolimatta yli 200 000 + asuntoa ja kesämökki.
Mutta lapsia ei ole, vaimo sai kerran keskenmenon eikä halunnut enää yrittää. Eli ei kai mennyt niin kuin pitäisi.
Suretko sitä, että sinulla ei ole lapsia vai onko asialla sinulle suurta merkitystä?
Surin ehkä aiemmin, nyt en enää suuremmin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mennyt suoraviivaisesti, ja pistän AP vielä itseäsi huonomman: olen itseäsi 3 vuotta nuorempi ja nyt aloittaa viimein uusi askel elämässä, mutta itselläni kyse ei ole edes yliopistosta, vaan toisen asteen koulutuksesta/ammatillisesta tutkinnosta, puhumattakaan että olisin ikinä käynyt töissä. Tulevaisuus on niin harmaa kuin voi olla.
Äläs nyt, sinullahan tulevaisuus näyttää entistä paremmalta, jos saat käytyä nyt koulutuksen. Työelämää ehdit tehdä vielä kymmeniä vuosia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Ei kai kellään mene?