Lue keskustelun säännöt.
Olen syvemmin nyt ymmärtänyt, miten riipaisevaa voisi yksinäinen, köyhä ja sairaalloinen vanhuus olla.
22.09.2026 |
Olen kuuskymppinen ja olen alkanut miettiä vanhuutta. Lapsi on muuttanut omilleen hiljattain. Saan tulevaisuudessa aika pienen eläkkeen. Mies mulla vielä on, mutta saattaa kuolla ennen minua tai ero tulla tms.
Vanhuus oikeasti pelottaa minua kaikkine kremppoineen. Ja voihan olla, että jokin sairaus tulee jo aiemmin. Toki elää haluaisin.
Yhtäkkiä aloin ymmärtää niitä yksinäisiä mummoja, joiden ainut kontakti on kaupan kassa, jos kykenevät edes kauppaan menemään. Saati ne, jotka ei kykene. Ruokalähetti ei jää juttelemaan.
Ja kun vanhuuttaan kaikilla voimat heikkenevät, niin aloin ymmärtää myös hauraita pelokkaita vanhuksia. Jos joku kaheli muuttaa naapuriin, niin minkäs teet. Täytyy koko ajan olla varuillaan. Mun mummini pelkäsi yksin ok-talossaan, joka oli rakas häne miehensä itse rakentama. En ymmärtänyt sitä nuorena ollenkaan. Nyt ymmärrän. Hankki pienen koiran turvakseen. Se edes haukkuisi, jos joku hiippailee. (kaatui kumoon ison koiran vetämänä ja selkäranka murtui, siksi osti pienen) Hänen oma isoisänsä oli yritetty ryöstää omassa kodissaan joidenkin tuntemattomien toimesta ja aivan sattumalta löytyi elossa, mutta sidottuna, kun mummini äiti sattumalta meni vieraisille onneksi.
Ystävistä ja huvituksista ei oikein seuraa tarpeeksi ole, jollei enää pysty tapailemaan ym. Monet myös höpertyvät. Mun isän kaikki ystävät kuoli ennen häntä.
Haen kirjoituksellani sitä, että ymmärtäkää te nuoret vanhusten osaa paremmin ja olkaa läsnä iäkkäiden sukulaistenne elämässä.
Kommentit (6)
Moni elää elämänsä yksin ja köyhänä. Jos kukaan ei anna mitään. Tukien ja palkkojen olisi hyvä olla riittävällä tasolla, ei ehdollistettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta, että moni elää köyhänä ja yksin nuorempanakin, mutta useimmilla heistä olisi myös toivoa ja vaihtoehtoja paremmasta ja usein omat vanhemmatkin vielä elossa (ja vanhempien kotiin pystyy usein menemään seurankaipuussa)
Vanhana voimat vähenevät ja vaihtoehdot vähenevät.
Toivottavasti en tällä kommentillani hermostuta ketään, mutta kautta aikain on vanhukset eläneet lastensa kanssa yhteistaloudessa, jolloin ei ole tarvinnut olla yksin.
Nykyaika on kovaa, kun vanhukset ovat läheisistään erossa.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti en tällä kommentillani hermostuta ketään, mutta kautta aikain on vanhukset eläneet lastensa kanssa yhteistaloudessa, jolloin ei ole tarvinnut olla yksin.
Nykyaika on kovaa, kun vanhukset ovat läheisistään erossa.
No mun vanhemmat jotka ovat nyt vanhuksia heittivät minut aikananasn pois kotoa. Eivät kyselleet perään että pärjäänkö. Olin juuri täyttänyt 18 vuotta. Pitäisikö minun nyt heitä, ilkeitä ja itsekkäitä hoitaa?
Yksinäisellä ei ole oikein mitään. Ei voi edes ajatuksissaan saada lohtua siitä, että on edes joku joka välittää. Ja kun mieli alkaa dementoitumaan niin alkaa ahdistamaan entistä enemmän jos huomaa itse muutoksen. Terveydenhuollossakin ihmisestä alkaa tulemaan vain entistä suurempi roska. Kyllä sen väheksynnän aistii, että ei itsellä ole ihmisten silmissä juurikaan arvoa. Toki on aina aivan ihania vieraita empaattisia ihmisiä, mutta yleinen ilmapiiri on varsin raadollinen.
Olette kaikki nuoret itsekin joskus vanhoja, jos saatte elää.