Miehet, onko ilman vaimoa helpompaa?
Vaimoni on työmatkalla ja havahduin erääseen asiaan. Olen rauhallinen ja saan asioita aikaiseksi.
Minun ei tarvitse kuunnella kaikkea, mitä vaimon työpäivän aikana tapahtui, mitä tapahtui harrastuksessa, mikä häntä nyt stressaa työssä ja mikä harrastuksissa sekä mitkä kaikki paikat ovat kipeät.
Minä en harrasta mitään, koska minulla ei ole aikaa. Elämme kaaoksen keskellä, jota yritän päivittäin siivota ja pitää järjestyksessä. Tänään aivan mukisematta lapset auttoivat minua siinä. He eivät koskaan tee sitä äidin ollessa paikalla. Nyt he menivät sovussa nukkumaan, kun olivat ensin lukeneet rauhassa omissa sängyissään. Arvatkaa, millaisia nukkumaanmenot ovat vaimoni ollessa paikalla.
Olen tänään kuskannut vaimoa aamulla, lapsen päiväkotiin ja takaisin, harrastuksiin ja takaisin, tehnyt täyden työpäivän, käynyt kaupassa, imuroinut ja tehnyt ruokaa, hoitanut tiskit ja keittiön siivouksen ja laittanut vaatteet valmiiksi huomista varten. Ja oikeastaan hoidan nämä samat jutut usein, vaikka vaimo olisikin paikalla.
Mikään tuosta ei tuntunut (eikä tunnu) erityisen raskaalta. Tänään, kun sain olla ihan vain lasteni kanssa, oli jotenkin paljon kevyempi olo. Että minun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siivoamisesta tai esimerkiksi seksuaalisista tarpeistani. Arjessa nimittäin painaa myös se, että minulla on melko korkea libido ja vaimoa eivät enää petipuuhat juuri kiinnosta. Ehkä kerran pari kuukaudessa hän ehdottaa - ehkä enemmän minun mielikseni kuin itsensä. Minä en juuri ehdota, koska toisen innottomuus on jo kutistanut seksuaalisen itsetuntoni aivan olemattomiin.
Älkääkä käsittäkö väärin. Rakastan vaimoani. Hän on varmaankin itsekkäämpi kuin minä, mutta osaa olla myös hellä ja huomaavainen. Hän on mielestäni kaunis ja seksikäs ja älykäs ja teen sen kyllä selväksi viikottain, joskus ihan päivittäin.
Lisään tähän vielä, että hänellä on jatkuvasti mittava luottokorttivelka, vaikka tienaamme melkein saman verran ja laitamme saman verran yhteiselle tilille, josta arkikulut hoidetaan. Se tili tyhjenee joka kuukausi (hän käy kyllä enemmän kaupassa, mutta mehän maksamme ne ostokset yhteiseltä tililtä...). Niinpä kaikki isommat, kuten autot ja remontit hoidetaan aina minun pussistani. Hän ei vain yksinkertaisesti kykene säästämään rahaa.
Tänään aloin todella miettiä, miksi elän kaaoksessa, joka maksaa minun aikani, rahani ja rauhani?
Retorisia kysymyksiä lähinnä... En odota, että kukaan tätä puolestani ratkaisee. Mutta mitä te miehet ajattelette pitkistä parisuhteista noin ylipäänsä? Voiko sellaisesta saada toimivan ja hyvän ja tyydyttävän?
Onko kukaan muu pannut merkille, että elämä voikin olla paljon helpompaa ja rauhallisempaa kun perheen äiti ei ole paikalla?
Kommentit (28)
Kahden hankalan avoliiton jälkeen en enää muuta naisen kanssa yhteen ikinä. Yksinkään ei ole kuitenkaan mukava asua. Olen miettinyt voisko asua toisen suht samanmielisen miehen kanssa, tietenkään ei romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä. Omat kaverit on "onnellisissa" liitossaan joten sieltä ei asuinkumppania löydy. Mutta miten ihmeessä tällaisen kumppanin löytäisi.
- m32
Jos iäkkäältä mieheltä kuolee vaimo, niin mies kuolee pian perässä.
Vierailija kirjoitti:
Tyhjää ja merkityksetöntä. On vaan olemassa, niin kuin varastossa odottamassa että elämä alkaa taas. Kuunnella pelkkää kellon tikitystä päivästä toiseen.
Voisi miettiä, miksi tarvitset vaimon tekemään sinun elämästäsi merkityksellistä. Ei se voi olla toisen ihmisen vastuulla.
Lasten kanssa menee just noin, mutta muuten en erityisemmin nauttisi yksinelosta. Johtuu varmaan siitä että mulla on huippuhyvä vaimo.
On helpompaa ja stressittömämpää.
Ei jäkätystä ei vaatimuksia. Vapautta ja iloa.
Minä en onneksi enää tarvitse huolehtia edes lapsista., kun ovat aikuisia.
Kaiken kruunaa hoikka varattu uraohjuksen vaimo, jota käyn panemassa. Seksissä nainen on korvaamaton, muuhun ei naista tarvitse.
Masturboinnista en itse saa mitään, kun ei voi tuottaa toiselle nautintoa.
Minun eka vaimon kanssa oli myös jotain tuollaista. Sen jälkeen olinkin lapseni lähihuoltaja ja asiat olivat paljon helpompia. Naistenkin tapaileminen onnistui silloin tällöin, mutta parisuhde löytyi vasta lapseni aikuistuttua. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan. Muutos on aina alku uudelle.
Vaikea sanoa, kun ei ole koskaan ollut vaimoa.
Hyvin samoja ajatuksia minulla omasta tilanteestani, sillä erolla että lapset jo vanhempia. Ero tuntuu työläältä ja ei haluasi perhettä rikkoa. Jossain kohtaa se kuitekin taitaa tulla eteen, kun toisen ei suostu edes keskustelemaan "vaikeista" asioista, eli niistä asioista joissa voisi toimia toisellakin tavalla.