Lue keskustelun säännöt.
Miehet, onko ilman vaimoa helpompaa?
21.09.2026 |
Vaimoni on työmatkalla ja havahduin erääseen asiaan. Olen rauhallinen ja saan asioita aikaiseksi.
Minun ei tarvitse kuunnella kaikkea, mitä vaimon työpäivän aikana tapahtui, mitä tapahtui harrastuksessa, mikä häntä nyt stressaa työssä ja mikä harrastuksissa sekä mitkä kaikki paikat ovat kipeät.
Minä en harrasta mitään, koska minulla ei ole aikaa. Elämme kaaoksen keskellä, jota yritän päivittäin siivota ja pitää järjestyksessä. Tänään aivan mukisematta lapset auttoivat minua siinä. He eivät koskaan tee sitä äidin ollessa paikalla. Nyt he menivät sovussa nukkumaan, kun olivat ensin lukeneet rauhassa omissa sängyissään. Arvatkaa, millaisia nukkumaanmenot ovat vaimoni ollessa paikalla.
Olen tänään kuskannut vaimoa aamulla, lapsen päiväkotiin ja takaisin, harrastuksiin ja takaisin, tehnyt täyden työpäivän, käynyt kaupassa, imuroinut ja tehnyt ruokaa, hoitanut tiskit ja keittiön siivouksen ja laittanut vaatteet valmiiksi huomista varten. Ja oikeastaan hoidan nämä samat jutut usein, vaikka vaimo olisikin paikalla.
Mikään tuosta ei tuntunut (eikä tunnu) erityisen raskaalta. Tänään, kun sain olla ihan vain lasteni kanssa, oli jotenkin paljon kevyempi olo. Että minun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siivoamisesta tai esimerkiksi seksuaalisista tarpeistani. Arjessa nimittäin painaa myös se, että minulla on melko korkea libido ja vaimoa eivät enää petipuuhat juuri kiinnosta. Ehkä kerran pari kuukaudessa hän ehdottaa - ehkä enemmän minun mielikseni kuin itsensä. Minä en juuri ehdota, koska toisen innottomuus on jo kutistanut seksuaalisen itsetuntoni aivan olemattomiin.
Älkääkä käsittäkö väärin. Rakastan vaimoani. Hän on varmaankin itsekkäämpi kuin minä, mutta osaa olla myös hellä ja huomaavainen. Hän on mielestäni kaunis ja seksikäs ja älykäs ja teen sen kyllä selväksi viikottain, joskus ihan päivittäin.
Lisään tähän vielä, että hänellä on jatkuvasti mittava luottokorttivelka, vaikka tienaamme melkein saman verran ja laitamme saman verran yhteiselle tilille, josta arkikulut hoidetaan. Se tili tyhjenee joka kuukausi (hän käy kyllä enemmän kaupassa, mutta mehän maksamme ne ostokset yhteiseltä tililtä...). Niinpä kaikki isommat, kuten autot ja remontit hoidetaan aina minun pussistani. Hän ei vain yksinkertaisesti kykene säästämään rahaa.
Tänään aloin todella miettiä, miksi elän kaaoksessa, joka maksaa minun aikani, rahani ja rauhani?
Retorisia kysymyksiä lähinnä... En odota, että kukaan tätä puolestani ratkaisee. Mutta mitä te miehet ajattelette pitkistä parisuhteista noin ylipäänsä? Voiko sellaisesta saada toimivan ja hyvän ja tyydyttävän?
Onko kukaan muu pannut merkille, että elämä voikin olla paljon helpompaa ja rauhallisempaa kun perheen äiti ei ole paikalla?
Kommentit (28)
On helpompaa. Etenkin kun ei ole edes kumppania lapsista puhumattakaan. Arkena millään muulla ei ole väliä kuin että viitsii nousta aamusta ajoissa työmaalle. Kaiken muun ajan voikin kuluttaa sitten aivan miten lystää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erosin kohtuuttomia vaativasta vaimostani ja elän nyt onnellista sinkun elämää. Asunto pysyy järjestyksessä ja ruokakin on hyvää, kun itse tekee. Arjen kulut ovat puolittuneet ja puolet palkasta jää säästöön. Lapset ovat jo aikuisia ja heitäkin kykenen tukemaan, kun rahankäyttö on järjellistä.
Ymmärrän hyvin.
Oma vaimoni ei oikeastaan vaadi mitään. Osin ehkä siksi, että minä hoidan meillä aika paljon asioita ja tosiaan maksan kaiken isomman. Aina.
Hän huolehtii aika pitkälti lasten asioista, minä kodin ja pihan siisteydestä. Eikä asia ole niin, ettenkö minäkin huolehtisi niistä, mutta vaimolla on jokin pakottava kontrollin tarve näissä asioissa. Jos valitsen lapsille vaatteet kouluun ja päiväkotiin, ne ovat melko varmasti ainakin vähän väärät. Ateriarytmi on minun hoitaessani vähintään hiukan pielessä (tulee siis valehtelematta sellainen olo, että hän pelkää lasten kuolevan nälkään, jos he ovatkin yhden päivän ilman jotakin välipalaa...)
Nämä eivät ole sanallisia vaatimuksia, vaan sellaisia asioita, joita hän tulee hössöttäen korjaamaan ja tekee niistä valtavan numeron.
Kaaoksen tunne ehkä syntyykin siitä, että hän ei pysty antamaan vastuuta tietyistä asioista minulle eikä hän itse selviä näistä asioista kuitenkaan ihan vain tekemällä, vaan mukana tulee stressi ja huoli ja paha mieli.
-AP
En edes viitsnyt lukea noin pitkää tekstiä, mutta voin sanoa sen, että oot pelle.
Vierailija kirjoitti:
En edes viitsnyt lukea noin pitkää tekstiä, mutta voin sanoa sen, että oot pelle.
En ole ap, mutta voin sanoa, että olet melkoinen pöljä ihmiseksi. No, ehkä se ihmisyys oli pelkkä arvaus.
todellakin elämä on helpompaa ilman naista, mutta yksinäisyys ei ole kivaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
todellakin elämä on helpompaa ilman naista, mutta yksinäisyys ei ole kivaa
Tähän ehkä kiteytyy viisaus ja totuus siitä, miksi miehet ja naiset lopulta pariutuvat niin pitkäksi aikaa...
-AP
Lopetin naisten jahtaamisen erottuani kolmannesta tyttöystäväni 28-vuotiaana, joka perusteli pettämistään sillä, että tein niin paljon ylitöitä maksaakseni asuntolainan ja turvatakseni taloutta kahdelle pienelle lapselle ja kotiäidille. Nyt 14 vuotta ilman seksiä ja ainuttakaan naista en voisi olla onnellisempi itse rakentamassani talossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun tekstistä tulee ap läpi hieman sellainen kilpailu tai vertailu. Kerrot miten lapset siivosivat kanssasi ja homma toimii muutenkin sinun kanssasi. Ja miten vaimosi luo kaaoksen ja hätääntyneen ilmapiirin ympärilleen. Kuulostaa siltä kuin haluaisit moittia häntä ja sanoa, että itse teet paremmin. Mutta onko tästä ikinä puhuttu suhteessa?
Minusta aika jännästi hyppäät suoraan eron mahdollisuuteen. Oletko puhunut vaimollesi, että vähempi höyryäminen, kontrollointi ja hässäkän luonti toimisi arjessa paremmin? Oletteko ikinä puhuneet siitä että ei ole vain yhtä oikeaa tapaa (hänen tapaansa) tehdä asioita? Entä aloitteista ja haluista?
Se mitä kuvaat on suhteissa oikeasti aika yleistä. Ei isoa dramaattista vaan tuollaista arjen hommaa joka pikkuhiljaa vinouttaa rooleja ja suhdetta.
Et kerro että vaimosi olisi olisi mikään kamala pirttihirmu ja raivotar, vaikka ei kelpuutakaan tekemisiäsi. Oletko koskaan pistänyt napakasti vastaan? Mitä silloin tapahtuu?
Oikeasti joskus tarvitsee riidellä ja olla jämäkkä. Ei parisuhde muutu eikä kasva, jos välillä ei tule hankausta. Riitojakin, jonka jälkeen tehdä uusi sopimus miten me toimimme.
sellanen vinkki (jos aiot nostaa kissan pöydälle), että älä aloita ilmoittamalla että vaimon tapa on väärä. Voi asioista empaattisestikin puhua. Ja sulla on oikeus kertoo miltä tuntuu kun toinen ei kelpuuta tekemisiäsi. Jos se vaimosi sua rakastaa, niin kyllähän silloin itseensä menee.
Pystyykö vaimosi ottamaan vastaan kritiikkiä?
Pitkissä liitoissa kun väistämättä joutuu ottamaan vastaan kritiikkiä. Ja miettimään mitä pitäisi tehdä toisin, että olisi hyvä olla. Jos asioista ei puhu, niin väistämättähän se suhde muuttuu huonommaksi. Ydin, kun puhutaan työstä jota joutuu tekemään parisuhteen eteen..
Itsellä vuosikymmenien suhde takana. Vuosien varrella on kirvellyt molemmin puolin kun on jouduttu sen eteen, että ei se mun tapa ollutkaan toimivin. Ja kokeileminen ja mukautuminen kumppanin ja perheen tarpeisiin. On karisseet kaikkitietävyys-asenteet. Ja tilalla on joustavampi suhtautuminen perheeseen ja toisen tarpeisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Potki pellolle.
Samaa mieltä.
Lapset ovat usein helpompia silloin, kun vain toinen vanhemmista on kotona. Tämä koskee sekä miehiä että naisia. Ainakin omien lasten osalta tulee sellainen fiilis, että ihan kuin heihin olisi rakennettu jokin kiukkuamisautomaatti, joka kytkeytyy päälle, kun kotona on samanaikaisesti kaksi vanhempaa. Sen sijaan kun vain toinen on kotona, he ovat kiltit versiot itsestään. Kaikki ilta- ja syömistoimet sujuvat riehumatta, kiukuttelematta, mukisematta.
Mutta siis ymmärrän ap:ta, ja itsellä vähän samankaltainen tilanne, ainoana erona siihen, että minua ei enää seksi kiinnosta samalla tavalla kuin ennen. Samalla tavalla huomaan, että vaimoni tuntuu kaatavan päälleni verbaalisesti kaiken negatiivisen, mitä on päivän aikana kokenut. Ikävä kyllä olen nyt luisunut sellaiseen tilaan, että joudun tosissani keskittymään, että kuuntelisin vaimoani ja muistaisin ihan oikeasti jotakin hänen puheestaan. Sitä puhetta kun tulee päivän mittaan todella paljon, etenkin yhdessä autossa oleminen on vaikeaa, koska hän pulputtaa kirjaimellisesti taukoamatta. En edes pysty sanomaan mitään väliin. Kun hän on poissa, tuntuu helpolta, kun joku ei ole koko ajan oksentamassa verbaalisesti päälleni. Myös lapset ovat äänekkäitä ja aktiivisia touhuajia, joten minulla on usein vaikeuksia olla omassa kodissani ja tuntuu, että työpaikka on ainut paikka, jossa on edes hiukan helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, vaan tylsempää ja ankeaa. Kumpikin meistä tekee reissutöitä ja välillä tulee jopa reilun viikon tauko siihen, ettei päästä olemaan yhdessä ja se on vain ikävää.
Vaimo on nyt työreissussa ja palaa torstaina. Lasken tähän tunteja.
Vierailija kirjoitti:
En edes viitsnyt lukea noin pitkää tekstiä, mutta voin sanoa sen, että oot pelle.
Tämä! ” en edes viitsinyt lukea noin pitkää tekstiä ” kertoo jo ihmisestä kaiken. Muuta tähän ei tarvinne hänestä kommentoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhjää ja merkityksetöntä. On vaan olemassa, niin kuin varastossa odottamassa että elämä alkaa taas. Kuunnella pelkkää kellon tikitystä päivästä toiseen.
Lyhyesti, kyllä ja lapsettomana vielä x 10 parempaa. En vaihtaisi tätä olotilaa mihinkään.
t: vela M59
Ap:n teksti tuntuu tutulta. Meillä meni suurinpiirtein samalla tavalla aikanaan. Rouva oli töiden takia viikot poissa kotoa eli itse mieheä pyöritin lapsi perheen arkea. En valita mitenkään siitä, mulla oli joskus kiire omien töiden takia ja omat menot jäivät vähille. Vaimo muisti kyllä kertoa työ- ja harrasteasiat, mutta mun jutut jäivät sivuosaan. Varmaan osin munkin vika.
Mutta suurin ongelma tuli kun lapset alkoivat lähteä pesästä omilleen, armeijaan ja opiskelemaan. Sitten tuli se suuri tyhjiö. Talo hiljeni ja mä jäin yksin. Siitä selviämiseen on mennyt jo useampi vuosi ja vieläkin on haastavaa.
Mun ohje on, että pidä lapsista ja kodista huolta. Mutta aloita ajoissa keskustelu vaimosi kanssa tulevaisuudesta ja miten ehkäisette Sun tyhjän tunteen kun lapset lähtee. Vaimosi tuskin itsenäisesti muuttaa omaa tekemistään. Vaatii keskustelua.
Lapsien kanssa oli hauskaa ja vieläkin hyvät suhteet. Enempi minun kanssa ovat tekemisissä kuin äitinsä kanssa. Ja tunnen melko hyvin myös heidän lähimmän ystäväpiirinsä.
Kyllä oli helpompaa. Olisi vaan tajunnut pysyä sinkkuna ja lapsettomana.
Lapsien(4kpl) osalta voin kommentoida, että lapsetkin ovat rauhallisempia kuin vain isä on paikalla. Auttavat kotitöissä hyvin ja arki on sujuvampaa ilman äitiä. Mikromanageeraminen / ylisuojelevaisuus on poissa annan lasten tehdä ikätasoisen mukaisesti päätöksiä ja annan vaihtoehtoja heille.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat usein helpompia silloin, kun vain toinen vanhemmista on kotona. Tämä koskee sekä miehiä että naisia. Ainakin omien lasten osalta tulee sellainen fiilis, että ihan kuin heihin olisi rakennettu jokin kiukkuamisautomaatti, joka kytkeytyy päälle, kun kotona on samanaikaisesti kaksi vanhempaa. Sen sijaan kun vain toinen on kotona, he ovat kiltit versiot itsestään. Kaikki ilta- ja syömistoimet sujuvat riehumatta, kiukuttelematta, mukisematta.
Mutta siis ymmärrän ap:ta, ja itsellä vähän samankaltainen tilanne, ainoana erona siihen, että minua ei enää seksi kiinnosta samalla tavalla kuin ennen. Samalla tavalla huomaan, että vaimoni tuntuu kaatavan päälleni verbaalisesti kaiken negatiivisen, mitä on päivän aikana kokenut. Ikävä kyllä olen nyt luisunut sellaiseen tilaan, että joudun tosissani keskittymään, että kuuntelisin vaimoani ja muistaisin ihan oikeasti jotakin hänen puheestaan. Sitä puhetta kun tulee päivän mittaan todella paljon, etenkin yhdessä autossa oleminen on vaikeaa, koska hän pulputtaa kirjaimellisesti taukoamatta. En edes pysty sanomaan mitään väliin. Kun hän on poissa, tuntuu helpolta, kun joku ei ole koko ajan oksentamassa verbaalisesti päälleni. Myös lapset ovat äänekkäitä ja aktiivisia touhuajia, joten minulla on usein vaikeuksia olla omassa kodissani ja tuntuu, että työpaikka on ainut paikka, jossa on edes hiukan helpompaa.
Kuulostaa vaimosi puheripuli kauhealta, ei yhtään omaa aikaa omille ajatuksille ja olla rauhassa ihan vaan oman itsensä kanssa.
Erosin kohtuuttomia vaativasta vaimostani ja elän nyt onnellista sinkun elämää. Asunto pysyy järjestyksessä ja ruokakin on hyvää, kun itse tekee. Arjen kulut ovat puolittuneet ja puolet palkasta jää säästöön. Lapset ovat jo aikuisia ja heitäkin kykenen tukemaan, kun rahankäyttö on järjellistä.