Miksi työttömät ei enää halua muuttaa töiden perässä?
Ennen oli täysin normaalia muuttaa vaikka keski-suomesta Helsinkiin paremman elämän ja työn perässä.
Kommentit (38)
Miksi pitäisi muuttaa. Teknologia on mullistanut maailmaa aika paljon verrattuna siihen 50 lukuun jolloin seniorit elivät nuoruuttaan
Koska asun jo pääkaupunkiseudulla. Maalle en muuta.
Moni työtön ei ole yksin. Kun puolisolla on työ vaikkapa Kajaanissa, on älytön ajatus, että työtön puoliso muuttaisi sitten vaikkapa Äänekoskelle.
Monenkaan työttömän kohdalla ei ainakaan alkuun tiedä, mikä on tulevien kuukausien ja vuosin tilanne kotipaikkakunnalla. Jos työt ovat loppuneet esim. elokuun alussa, on älytön ajatus, että yksinkään asuvan työttömän pitäisi muuttaa toiselle puolelle maata esim. marraskuun alusta. Yleensä ihmisillä on vakiintunut koti ja elämä, eikä niitä noin vaan kärrätä toisaalle. Eikä varsinkaan, jos se toisella puolella maata oleva uusi työpaikka on määräaikainen.
Koska saa valita asuinpaikkakuntansa ja haluan asua sellaisessa missä ei ole vaaraa työllistyä eli kuoleva kylänpahanen kaukana kaikesta.
Niin sinne muuttaneet teki työn ja sitten heidät irtisanottiin, heistä tuli katujen spurguja kun jäivät tyhjän päälle.
Aivan sama ap mitä länkytät EVVK ! Poistetaas tääkin aloitus
Asun pk-seudulla. Olen monisairas ja tarvitsen erikoissairaanhoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Mikset kysy tekoälyltä?
Jos tarkoitat Suomea, taustalla on useita tekijöitä. Kyse ei välttämättä ole siitä, etteivät työttömät haluaisi muuttaa, vaan siitä, että muutto työn perässä ei aina ole taloudellisesti järkevää.
Asuntojen hinnat ja vuokrat: työpaikat keskittyvät suuriin kaupunkeihin, joissa asuminen voi olla selvästi kalliimpaa.
Muuton kustannukset: takuuvuokra, muutto, matkakulut ja mahdollinen vanhan asunnon irtisanominen voivat olla iso kynnys pienituloiselle.
Työpaikan epävarmuus: jos tarjolla on määräaikainen tai lyhyt työsuhde, koko elämän siirtäminen sen vuoksi voi tuntua liian riskialttiilta.
Puolison ja perheen tilanne: yhden henkilön työllistyminen ei välttämättä riitä perustelemaan koko perheen muuttoa.
Työttömyysturvan ja asumistuen kokonaisuus: muutto voi muuttaa tukien määrää, jolloin palkasta saatava taloudellinen hyöty jää odotettua pienemmäksi.
Työmatkat: joskus työn perässä muuttaminen ei ole ainoa vaihtoehto, jos työmatka on mahdollista hoitaa esimerkiksi autolla tai julkisilla.
Osaamisen ja työpaikkojen kohtaanto: avoin työpaikka ei välttämättä vastaa työttömän koulutusta, kokemusta tai työkykyä.
Eli kysymys on usein enemmän ”kannattaako muuttaa työn vuoksi?” kuin pelkästään halusta muuttaa.
Jos haluat, voin myös katsoa Suomen nykyisistä tilastoista, kuinka yleistä työn perässä muuttaminen oikeasti on ja onko se vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Oli normaalia, mutta nyt on omistusasuminen tullut jarruksi, tai siis se, että asunnot ei mene kaupaksi muualla kuin isoissa kaupungeissa. Ei pystytä normipalkalla maksamaan helsinkiin vuokraa ja pikkukaupunkiin yhtiövastiketta. Tilanne vapautuisi huomattavasti jos asunnot taas menisivät kaupaksi, mutta eihän ne pikkukaupungeissa enää mene kaupaksi, kuka hullu sieltä asunnon ostaisi.
Menee kaupaksi kun alentaa tarpeeksi hintaa
Tulee tosi kalliiksi jos perhe asuu 2 eri paikkakunnalla. Suomessa yleensä molemmat vanhemmat käy töissä.
Se muuttaminen ei ole aina kiinni vain omasta halusta, vaan siihen vaikuttaa moni muukin asia, esim:
- omistusasunto, jonka myyminen ei välttämättä onnistu lyhyellä eikä pitkälläkään aikavälillä
- puolison työpaikka
- lasten koulut, kavetit ja ystävät
- huolehtiminen iäkkäistä vanhemmista, jotka saattavat tarvita apua jopa päivittäin
- uusi työpaikka ei ole välttämättä pysyvä, vaan edessä voikin olla jälleen työttömyys
Minkä töiden? Niihin Helsingin työpaikkoihin on yhtä lailla ne pari sataa hakijaa ja tehtävään rekrytoidaan joku talon sisältä tai lähipiiristä. Työstä riippuen syrjäseudulla voi olla joskus jopa helpompaa päästä töihin kun hakijoita on vähemmän.
Muuttaisin, jos olisi se työpaikka.
Muuttelin 30 vuotta erilaisten töitten perässä. Pätkätöitä. Voin vastata kysymyksiin.
Muutan pois Suomesta kun lapset on lentäneet pesästä. Siihen asti käytän liikenevän rahan että kuntoudun.
Vierailija kirjoitti:
Tulee tosi kalliiksi jos perhe asuu 2 eri paikkakunnalla. Suomessa yleensä molemmat vanhemmat käy töissä.
Suurin osa työttömistä on yksin asuvia miehiä jotka pystyy muuttamaan milloin vain, te perheelliset olette poikkeus.
Ennen töitä saattoi saada vuosiksi, nyt hyvä jos yhdeksi vuodeksi, ja sitten on jumissa yksin uudella paikkakunnalla työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Muuttelin 30 vuotta erilaisten töitten perässä. Pätkätöitä. Voin vastata kysymyksiin.
Hanko eteläisin työmaa ja Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu pohjoisimmat. On lännestä ja idästä kokemusta.
Oli normaalia, mutta nyt on omistusasuminen tullut jarruksi, tai siis se, että asunnot ei mene kaupaksi muualla kuin isoissa kaupungeissa. Ei pystytä normipalkalla maksamaan helsinkiin vuokraa ja pikkukaupunkiin yhtiövastiketta. Tilanne vapautuisi huomattavasti jos asunnot taas menisivät kaupaksi, mutta eihän ne pikkukaupungeissa enää mene kaupaksi, kuka hullu sieltä asunnon ostaisi.