Kotirouvana on niin ihanaa jäädä kotiin aamuisin. Mies laittanut aamiaista ja hieroo jalkoja.
Olen menestynyt kotirouvana jopa ilman silareita. Ei ole ollut tarvetta niille, vaikka olen imettänyt jokaista lasta kauan. En edes kerro kuinka kauan;) Rouvaksi ja kotiäidiksi ryhdyin akateemisesti koulutettuna ja vähän työkokemusta jo hankkineena. Hoidin puolison kanssa yhteisestä sopimuksesta perheemme talousasioita, kun puoliso tienasi ja ei töiltään ehtinyt. Vastuullani oli myös lasten ruokinta, harrastukset, kouluasiat ja osa kotitöistä. Emme käyttäneet perheen ulkopuolisia apuja. Kasvatin lapset osallistumaan ja itsenäisiksi ja käytännön elämän taitoisiksi. Puolison haltuun tuli puolet ja minun haltuun toinen puoli sijoituksista. Mies nauttii suloistani, vaikka hän kustantaa perheemme menot. Minun kallein ja käsilaukku maksaa vain reilut 900 €. Lapsemme ovat menestyneet hyvin. Kiitän siitä myös itseäni. Tärkeintä on ollut aina lasten paras. Koin, että minulla oli enemmän annettavaa lapsille kuin työlle silloin. Jos olisin tehnyt uraa lasten ollessa pieniä, en olisi jaksanut lasten kanssa niin niinpä hyvin. Nautin.
Kommentit (18)
Lääkitys sulla ei ainakaan ole kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihailtava elämän tyyli
Elegantti elämä ja koti
Sama täällä sillä erotuksella, että mun mieheni hieroo jalkojeni lisäksi vähän muutakin....
Äitini olisi voinut kirjoittaa jotain vastaavaa itsekehua. Sanoo jääneensä kotiin meidän lasten takia, mutta oikeasti ei vain halunnut töihin ja tarvitsi siihen tekosyyn. Isä puolestaan rikkoi itsensä fyysisesti ja henkisesti tekemällä kolmea työtä jotta pärjättiin ysärin laman läpi. Mulle on aikuiseksi päästyäni ollut tärkeää tasa-arvo parisuhteessa ja että kumpikin elättää itsensä. Äiti on loukkaantunut valinnoistani, koska mielestään ollut niin hyvä esimerkki oikeanlaisesta tavasta elää. Lisäksi päätyi lopulta töihin varhaiskasvatukseen, koska erohan heille isän kanssa tuli äidin mahdottoman narsismin takia. Äitini halveksuu naisia jotka vie lapset päivähoitoon ja hoitaa niitä lapsia nyt sitten itse...
Provolta vaikuttaa. Minäkin olen kotirouva ja mies keittää aamulla kahvin valmiiksi. Mutta ei hän jalkoja hiero, kun pitää lähteä töihin.
Ap:sta olisi varmaan kiva olla kotiherrana. Moni mies täällä tuntuu kadehtivan naisia. Provojen kirjoittamista täytyy kyllä vähän treenata lisää.
Jaa sä olet jo viinipöhnässä täällä satuilemassa heti aamusta.
Säälittävää.
Sellaista se sitten on kun vammaisuus estää töiden tekemisen.
Vanha akka viettänyt elämänsä porsimalla ja piikomalla. Tylsän ihmisen tylsä elämä.
Hohhoihjaa... tavattoman tekemällä tehty provo.
Tästä unohtui kolme eri leikkelettä ja DI-mies.
Vierailija kirjoitti:
Lääkitys sulla ei ainakaan ole kohdillaan.
Ei runkkarilla koskaan ole. Ap on todennäköisesti homo joka fantasioi mulkuista ja siitä, että saa olla bottom.
Ja sitten sinä heräsit ja tajusit, että olet yksinäinen homo lakanattomassa, paskaisessa sängyssäsi.
Vierailija kirjoitti:
Hohhoihjaa... tavattoman tekemällä tehty provo.
Tästä unohtui kolme eri leikkelettä ja DI-mies.
Jollekin elämäntehtävä satuilla samaa paskaa päivästä toiseen. Säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Jaa sä olet jo viinipöhnässä täällä satuilemassa heti aamusta.
Säälittävää.
Sinun palstalla päivystämisesi ei ole säälittävää?
En minäkään käy töissa ja on mukavaa kun on vapaa-aikaa . Mulle on se ja sama mitä muut musta ajattelee. Mies maksaa.