Me jännittäjät - lievityskeinoja?
Ylessä on juttu jännittävässä tilanteessa jäätymisestä: https://yle.fi/a/74-20243266 Siitä tuli mieleeni, miten paljon jännitin aikoinaan kaikkia kouluesitelmiä ja vielä yliopistossakin suullisia esityksiä (joita oli ikävän paljon). Työelämään siirryttyäni sain olla pitkään rauhassa moisilta hommilta, mutta sitten päädyin työhön, jossa pitikin pitää luentoja, järjestää kursseja pienryhmille ja antaa jopa haastatteluja esim. suorassa lähetyksessä radioon. Periaatteessa työ oli unelmahommani, mutta esiintymisjännitykselle oli pakko tehdä jotain.
En varmaan ollut loppujen lopuksi kaikkein pahin jännittäjä, koska selvisin aika yksinkertaisilla konsteilla: piti keskittyä aina siihen, että hengittää rauhallisesti ja omalla kohdallani ehkä tärkein asia oli muistaa rauhallinen puheen tempo. Yhä vieläkin hirvittää, kun näkee jonkun jännittäjän puhuvan ja puheennopeusvaankiihtyyjakiihtyykunnessiitäeisaamitäänselvää... Hyvä etukäteisvalmistautuminen oli tietysti tärkeää, koska on aina helpompaa puhua aiheesta, jonka osaa hyvin.
Myöhemmin siirryin sitten kokonaan etätöihin, sen jälkeen tuli korona ja nykyään sosiaaliset suhteet on kyllä minimissään, joten huomaan jännittäväni tilaisuuksia, joissa on paljon täysin vieraita ihmisiä. Yhä edelleen oikeastaan pahinta mitä tiedän on se, että ringissä esittäydytään vuorotellen. Hrrrrrr....
Miten te muut olette selvinneet jännittämisestä?
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi auttaa.
Joillekin kehittyy addiktio tuosta alkoa-lääkkeeksi-jutusta.
Kun myöntää jännittävänsä ja sanoo sen ääneen, jännitys ei enää haittaa. Kaikki jännittää jossain määrin.

Mun jännitys on sellaista etten kehtaa mennä vessaan ja pidätän koko päivän pissaa. Vatsaan sattuu ja sitten alkaa valtavat pierut koputtelemaan. Vastenmielistä olla koko päivä vessatta. Olen sellainen joka ei käy muualla vessassa kuin kotonaan. Minulle oma reviiri on tärkeä. Olen yrittänyt pissata muualla muttei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain hyvän vinkin työterveydestä. Ota neljä t-paitaa mukaan.
Jännitän nin hikoilen yleensä t-paidan ihan märäksi. Älykello näyttää ihmisten lähettyvillä leposykettä 144bpm.
Ihan kuin olisi pyöräillyt 10km. Niin neljä ei auttanut mutta noin 8 kpl paitoja toimi. Vaihdan noin kerran tunnissa. Jos töissä esimies tai muut ihmettelee, niin mainitsen vain että jännitän niin paljon että hiki valuu.
Siis näytät koko työpäivän ajan joltain "sauna Lassilta"? Onko sulla silmälasitkin ihan huurussa ja posket punaisena? Miksi et hae rauhoittavia?
Stressaantuneen hiki haisee tosi väkevältä ja hermostuttaa koko työyhteisönkin.
Meillä oli samalainen tapaus toimistossa töissä. Hänen valkoinen kauluspaita vettyi niin märäksi, että nännit näkyi juomapisteelle asti. Olemukseltaan henkilö muistutti ihan Rankka päivän Michael Douglasia, mutta oli hennompi.
On sinullakin parannettavaa jos jonkun toisen hermostuminen saa olosi epämukavaksi. Hyvät sosiaaliset taidot omaavat ihmiset tulevat toimeen kaikkien kanssa.
Lääkkeet eivät tee hyvää kellekään!
Oli joku tutkimus missä hiestä irtaantuvat feromonit aiheuttaa lähipiirissä hermostumisen tuntemuksia myös. Se yksi varottaa laumaa. Tämä on ihan tunnettu lääketieteellinn ilmiö.
Tuttu on bussikuskina ja hikoilee hirmuisesti tuolin märäksi asti ja tärisee ajaessaan. Varmasti koko bussillinen matkustajia paniikkikohtauksessa hänen feromoneista.
Minäkin alan väpistä kananlihalla tuon kaverin seurassa toisinaan, niin voimakas myskinen haju lähtee. Hän myös änkyttää ja tärisee paljon.
Työ on kuulemma tosi stressaavaa ja liikenne pelottaa häntä suunnattomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40mg propralia tunti ennen tilanne.
Olisin 40mg annoksella jo kanttuvei.
Voi hyvänen aika. Joo, Propral on tosiaan hyvin voimakas rauhoittava. Eikä sitä missään nimessä voi puolittaa tai laittaa vaikka neljäänkin osaan.
Olet varmaan niitä, jotka ovat yhdestä 400 mg buranastakin "ihan kanttuvei."
Jos lääkkeessä ei ole jakouraa pitoisuus voi olla eri kohdissa lääkettä erilainen.
Harmi että sulle on erilaisuus ongelma. Anna kun arvaan, et voi keskustella blondien kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi auttaa.
Joillekin kehittyy addiktio tuosta alkoa-lääkkeeksi-jutusta.
Jos syntyy addiktio liikuntaan ja se auttaa pysymään terveenä ja toimintakykyisenä, niin eikö se ole ok?
Sama alkoholin kanssa. Sitä on vain pakko juoda että jaksaa käydä töissä. Lopettaa juomisen tai vähentää kun tulee työttömyyttä.
Juu, rauhoittaviahan voi tosiaan ihan vaan hakea xD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain hyvän vinkin työterveydestä. Ota neljä t-paitaa mukaan.
Jännitän nin hikoilen yleensä t-paidan ihan märäksi. Älykello näyttää ihmisten lähettyvillä leposykettä 144bpm.
Ihan kuin olisi pyöräillyt 10km. Niin neljä ei auttanut mutta noin 8 kpl paitoja toimi. Vaihdan noin kerran tunnissa. Jos töissä esimies tai muut ihmettelee, niin mainitsen vain että jännitän niin paljon että hiki valuu.
Siis näytät koko työpäivän ajan joltain "sauna Lassilta"? Onko sulla silmälasitkin ihan huurussa ja posket punaisena? Miksi et hae rauhoittavia?
Stressaantuneen hiki haisee tosi väkevältä ja hermostuttaa koko työyhteisönkin.
Meillä oli samalainen tapaus toimistossa töissä. Hänen valkoinen kauluspaita vettyi niin märäksi, että nännit näkyi juomapisteelle asti. Olemukseltaan henkilö muistutti ihan Rankka päivän Michael Douglasia, mutta oli hennompi.
On sinullakin parannettavaa jos jonkun toisen hermostuminen saa olosi epämukavaksi. Hyvät sosiaaliset taidot omaavat ihmiset tulevat toimeen kaikkien kanssa.
Lääkkeet eivät tee hyvää kellekään!
Oli joku tutkimus missä hiestä irtaantuvat feromonit aiheuttaa lähipiirissä hermostumisen tuntemuksia myös. Se yksi varottaa laumaa. Tämä on ihan tunnettu lääketieteellinn ilmiö.
Sinun vastuullasi on myös tehdä siitä tilanteesta toimiva, ei pelkästään sen jännittäjän. Vai mitä ajat takaa tällä, että pitäisi ottaa lääkkeitä, jotta sinulla olisi mukavempi olla?

Siis häh? Työterveyden lääkärin mielestä on ok että sulla on sykkeet noin korkeet koko työpäivän aikana? Miten jaksat ja eikö sydämeen ala ottaan?
Lääkkeitä saa ihan varmasti halutessaan.
Vierailija kirjoitti:
40mg propralia tunti ennen tilanne.
Mun pitää ottaa 80 mg.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain hyvän vinkin työterveydestä. Ota neljä t-paitaa mukaan.
Jännitän nin hikoilen yleensä t-paidan ihan märäksi. Älykello näyttää ihmisten lähettyvillä leposykettä 144bpm.
Ihan kuin olisi pyöräillyt 10km. Niin neljä ei auttanut mutta noin 8 kpl paitoja toimi. Vaihdan noin kerran tunnissa. Jos töissä esimies tai muut ihmettelee, niin mainitsen vain että jännitän niin paljon että hiki valuu.
Siis näytät koko työpäivän ajan joltain "sauna Lassilta"? Onko sulla silmälasitkin ihan huurussa ja posket punaisena? Miksi et hae rauhoittavia?
Stressaantuneen hiki haisee tosi väkevältä ja hermostuttaa koko työyhteisönkin.
Meillä oli samalainen tapaus toimistossa töissä. Hänen valkoinen kauluspaita vettyi niin märäksi, että nännit näkyi juomapisteelle asti. Olemukseltaan henkilö muistutti ihan Rankka päivän Michael Douglasia, mutta oli hennompi.
Ei nykyään rauhoittavia oikein enää määrätä etenkään jännittämiseen. Joitain muita lääkkeitä kyllä, toki kaikille ne eivät sovi muiden vaikutusten vuoksi. Eri
Eivätkä ne mikään taianomainen parannuskeino ole. Pikkuhiljaa toleranssi kasvaa ja annostusta joutuu nostamaan. Sivuvaikutuksiakin voi tulla ja aika varmasti ainakin jotain tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40mg propralia tunti ennen tilanne.
Mun pitää ottaa 80 mg.
Kauheata, minä kyllä kuolisin noin valtavaan yliannostukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain hyvän vinkin työterveydestä. Ota neljä t-paitaa mukaan.
Jännitän nin hikoilen yleensä t-paidan ihan märäksi. Älykello näyttää ihmisten lähettyvillä leposykettä 144bpm.
Ihan kuin olisi pyöräillyt 10km. Niin neljä ei auttanut mutta noin 8 kpl paitoja toimi. Vaihdan noin kerran tunnissa. Jos töissä esimies tai muut ihmettelee, niin mainitsen vain että jännitän niin paljon että hiki valuu.
Siis näytät koko työpäivän ajan joltain "sauna Lassilta"? Onko sulla silmälasitkin ihan huurussa ja posket punaisena? Miksi et hae rauhoittavia?
Stressaantuneen hiki haisee tosi väkevältä ja hermostuttaa koko työyhteisönkin.
Meillä oli samalainen tapaus toimistossa töissä. Hänen valkoinen kauluspaita vettyi niin märäksi, että nännit näkyi juomapisteelle asti. Olemukseltaan henkilö muistutti ihan Rankka päivän Michael Douglasia, mutta oli hennompi.
On sinullakin parannettavaa jos jonkun toisen hermostuminen saa olosi epämukavaksi. Hyvät sosiaaliset taidot omaavat ihmiset tulevat toimeen kaikkien kanssa.
Lääkkeet eivät tee hyvää kellekään!
Oli joku tutkimus missä hiestä irtaantuvat feromonit aiheuttaa lähipiirissä hermostumisen tuntemuksia myös. Se yksi varottaa laumaa. Tämä on ihan tunnettu lääketieteellinn ilmiö.
Sinun vastuullasi on myös tehdä siitä tilanteesta toimiva, ei pelkästään sen jännittäjän. Vai mitä ajat takaa tällä, että pitäisi ottaa lääkkeitä, jotta sinulla olisi mukavempi olla?
Jos henkilö on taakka ja kemiallinen stressipommi, niin minulla on oikeus sairaslomaan, koska jokaiselle pitää turvata terveelliset työolot. Minulla on pienestä tytöstä asti todettu heikko sydän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi auttaa.
Alkoholi kuivattaa. HikLassi kuivuisi korpuksi toimiston keinovalojen loisteessa.
Se aiheuttaa syöpää! Voimakas karsinogeeni ja solumyrkky, tuhoaa sisäelimiä aina aivoja myöten!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain hyvän vinkin työterveydestä. Ota neljä t-paitaa mukaan.
Jännitän nin hikoilen yleensä t-paidan ihan märäksi. Älykello näyttää ihmisten lähettyvillä leposykettä 144bpm.
Ihan kuin olisi pyöräillyt 10km. Niin neljä ei auttanut mutta noin 8 kpl paitoja toimi. Vaihdan noin kerran tunnissa. Jos töissä esimies tai muut ihmettelee, niin mainitsen vain että jännitän niin paljon että hiki valuu.
Siis näytät koko työpäivän ajan joltain "sauna Lassilta"? Onko sulla silmälasitkin ihan huurussa ja posket punaisena? Miksi et hae rauhoittavia?
Stressaantuneen hiki haisee tosi väkevältä ja hermostuttaa koko työyhteisönkin.
Meillä oli samalainen tapaus toimistossa töissä. Hänen valkoinen kauluspaita vettyi niin märäksi, että nännit näkyi juomapisteelle asti. Olemukseltaan henkilö muistutti ihan Rankka päivän Michael Douglasia, mutta oli hennompi.
On sinullakin parannettavaa jos jonkun toisen hermostuminen saa olosi epämukavaksi. Hyvät sosiaaliset taidot omaavat ihmiset tulevat toimeen kaikkien kanssa.
Lääkkeet eivät tee hyvää kellekään!
Oli joku tutkimus missä hiestä irtaantuvat feromonit aiheuttaa lähipiirissä hermostumisen tuntemuksia myös. Se yksi varottaa laumaa. Tämä on ihan tunnettu lääketieteellinn ilmiö.
Tuttu on bussikuskina ja hikoilee hirmuisesti tuolin märäksi asti ja tärisee ajaessaan. Varmasti koko bussillinen matkustajia paniikkikohtauksessa hänen feromoneista.
Minäkin alan väpistä kananlihalla tuon kaverin seurassa toisinaan, niin voimakas myskinen haju lähtee. Hän myös änkyttää ja tärisee paljon.
Työ on kuulemma tosi stressaavaa ja liikenne pelottaa häntä suunnattomasti.
Pelko auttaa pysymään valppaana.🚏🚎
Vierailija kirjoitti:
Juu, rauhoittaviahan voi tosiaan ihan vaan hakea xD
Eikö sulle myyty? Kyllä oikeasti sairaille myydään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
40mg propralia tunti ennen tilanne.
Olisin 40mg annoksella jo kanttuvei.
Voi hyvänen aika. Joo, Propral on tosiaan hyvin voimakas rauhoittava. Eikä sitä missään nimessä voi puolittaa tai laittaa vaikka neljäänkin osaan.
Olet varmaan niitä, jotka ovat yhdestä 400 mg buranastakin "ihan kanttuvei."
Jos lääkkeessä ei ole jakouraa pitoisuus voi olla eri kohdissa lääkettä erilainen.
Harmi että sulle on erilaisuus ongelma. Anna kun arvaan, et voi keskustella blondien kanssa?
Propralissa on jakoura.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, rauhoittaviahan voi tosiaan ihan vaan hakea xD
Eikö sulle myyty? Kyllä oikeasti sairaille myydään.
Apteekissa ei myydä reseptilääkkeitä ilman reseptiä. Miten et tätä tiennyt?