Kun mies on aina ärtynyt ja huonolla päällä

Vierailija

22.01.2012 | 11:48

En oikein tiedä kuinka pitkään tätä pitäisi sietää. Tilanne on se, että olemme vajaa neljä vuotta yhdessä ollut kolmekymppinen pariskunta. Meillä on alle puolivuotias kovin toivottu vauva. Seurustelumme alussa hurmaannuin miehen kiltteydestä ja pitkästä pinnasta, mutta muutettuamme yhteen parin vuoden seurustelun jälkeen olen pikkuhiljaa alkanut huomaamaan, että mies on jatkuvasti ärtynyt ja pahalla tuulella. Avaimet hukassa - ärtynyttä kiroilua. Kiireinen aamu tai aikainen lähtö - huonoa tuulta taas. Yksikin väärin valittu sana - tiuskimista.

Ongelman ydin on, että olen tajunnut tämän olevan miehen perusluonteessa, eli hän ei käyttäydy vain minua kohtaan näin vain yleensäkin tämä on hänen toimintatapansa eri tilanteissa ja esim. omille sisaruksille. Kyse ei siis ole siitä, että suhteessamme olisi tapahtunut mullistavia, vaan pikemminkin siitä, että miehen todellinen luonne on nyt tullut suhteen syvenemisen myötä esiin.

Tilanne on pahentunut vauvan myötä kun tietysti olemme aiempaa väsyneitä. Myös miehen työstressi saa aikaan sen, että saan kuunnella ärtynyttä puhinaa useita kertoja päivässä. Itselleni on tärkeää, että elämää eletään positiivisella mielellä, eikä pikkuvastoinkäymisiin vastata tällä tavoin. Käy elämä aika rankaksi, jos mies on koko ajan pahalla päällä. Muistan lapsuudestani, että äitini oli aina se, joka nalkutti isälleni ja pilasi hyvät fiilikset käytöksellään meiltä kaikilta. Ehkä siksi otan tämän niin vakavasti.

Tulee niin surullinen fiilis, että hyvä päivä pitää aina pilata kiukuttelulla. Viimeksi tänä viikonloppuna. Vein miehen synttärilahjaksi kylpylään. Maksoi äitiyspäivärahalla olevalle maltaita, mutta ajattelin, että mies tuosta tykkäisi, ehkä hieman relaisi ja olisi edes yhden päivän hyvällä tuulella. Ja ei. Lähtiessä oli huonolla tuulella auton pakkaamisesta, sitten siitä, ettei matkan varrelta löydy kahvilaa, lähtiessä taas huonolla tuulella pakkaamisesta jne. Äitini oli ostanut miehelleni konjakkipullon synttärilahjaksi. Mies kommentoi sisareltaan saamaansa lahjaansa, että tuskimpa tätä kirjaa ehdin lukea, mutta parempi se on kuin joku pullo. Siihen lisäsin ihan ystävälliseen äänensävyyn, että äitini ei keksinyt oikein muutakaan ja hyvää tarkoitti. Tästä taas huutoa siitä, että minulle ei voi "mitään sanoa". Lähti raivoissaan työhuoneeseen mököttämään.

Olen ottanut tämän käytöksen puheeksi moneen kertaan. Mies ei näe käytöksessään ongelmaa tai metsää puilta. Takertuu yksittäiseen pikkutöksäytykseensä ja kysyy, että olenko hänestä eroamassa muka sen yksittäisen tiuskaisun vuoksi. No tietenkään en yksittäisen, mutta kun näitä on monta päivässä. Lupaa aina kiinnittää huomiota käytökseensä, pyytää anteeksi ja tuo kukkia, mutta mikään ei muutu.

Olen todella ahdistunut tästä negatiivisesta ilmapiiristä. Tilanne on kuitenkin kinkkinen. Meillä on yhteinen lapsi ja pahantuulisuutta lukuunottamatta tulemme hyvin yksiin. Mies kohtelee minua muuten hyvin ja on hyvä isä lapselle. Tuntuu äärimmäiseltä lähteä tämän yhden syyn takia, sillä harva suhdehan on ongelmaton. Toisekseen, pikkuvauva-arki on niin rankkaa, etten tahdo sitä elää yksin.

Samaan aikaan mielessä on, että poikamme kasvaa ajattelemaan, että tiuskiminen ja pahalla tuulella oleminen on ihan normaalia elämää ja kommunikaatiota. Näin selvästi ajatellaan mieheni lapsuudenperheessä. Miehen sisko, joka on muuten minulle hyvä tuki, vähättelee myös käytöstä ja toteaa vaan, että ei se pahaa tarkoita. "Meillä vaan on tällainen tapana".

En tietenkään itsekään ole täydellinen. Olen itsekin vähän kovapäinen ja temperamenttinen. Kuitenkin olen nyt joutunut itse olemaan se, joka tässä joustaa. Tuntuu, että perusluonteeni on jo muuttunut nöyristelevämpään suuntaan, koska pienen lapsen kanssa minulla ei ole energiaa huutaa vastaan, vaikka aihetta olisi. Minusta ei ole hyväksyttävää, että katson tätä läpi sormieni, mutta aina kun avaan suuni se koetaan tappelemiseksi ja luvassa on vaan suurempaa mielipahaa.

Kärsin vauvan synnyttyä suhteellisen syvästä synnytyksenjälkeisestä masennuksesta ja syksy oli todella rankka. Tuolloin mies oli kai tilanteestani niin huolissaan, että pystyi hillitsemään itseään. Nyt kun lääkkeet ja terapia purevat ja voin paremmin, tiuskiminen on palannut. Voitte varmaan arvata, ettei tämä ainakaan edesauta paranemistani.

Mitenhän tätä vyyhtiä voisi purkaa. Mies on vastahakoinen pariterapiaan, koska ei näe, että meillä olisi ongelmaa. On kuulemma itse onnellinen suhteessamme, eivätkä hänen tunteensa ole muuttuneet. Olenko liian herkkänahkainen?

Vastaa

Tapahtumat

Kun mies on aina ärtynyt ja huonolla päällä

Kommentit (72)