En ole saanut ihmisten auttamisesta kuin ongelmia itselleni.

näin se elämä opettaa eli liian kilttinä tulee vain ylikävellyksi ja tosiaan kateelliset saattaa alkaa keksimään juoruja/valheitakin. Itse joutunut kanssa vetämään vähän takaisin tän muiden auttamisen kanssa ja tajunnut ettei mun tarvitse koko maailmaa pelastaa, kyllä ihmiset tekee sen itse jos todella haluavat. Eri asia joku akuutti hengenhätä. Lisäksi osa nauttii siinä suossa olemisesta että muut tulee jatkuvasti pelastamaan ja mikään ei ole sitten kuitenkaan hyvä. Tylyksi ei tarvitse alkaa, mutta on hyvä muistaa ettei tarvitse aina ns. kympin tyttönä tunnollisena olla joka käänteesä ekana auttamassa. Jos joku valittaa asioitaan, voi todeta samaan tyyliin kuin muutkin että onpa ikävä..Ihan eri asia sitten jos on joku luottokaveri jonka kanssa apu on oikeasti vastavuoroista.

Kiittämättömyys on maailman palkka, sanoi äitini. Kissa kiitoksella elää, sanoi mummoni. En tiedä olenko näistä viisauksista viisastunut, mutta pyrin omassa elämässäni tekemään niin kuin haluaisin itselleni tehtävän, en odota kiitosta, pyrin olemaan onnellinen hyvästä lopputuloksesta. 

Auttaminen on vaikea asia. Voiko ihmisiä edes auttaa? 

Olen saanut paljon apua viime vuosina. Mä en oikein auta ketään. Tai jotain pientä. En ehkä kestä toisten pahoinvointia. Rahaa voin antaa jonnekin. Pelottaa huonostivoivat ihmiset, joilla ei ole moraalia. Mua olisi helppo käyttää hyväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Kiittämättömyys on maailman palkka, sanoi äitini. Kissa kiitoksella elää, sanoi mummoni. En tiedä olenko näistä viisauksista viisastunut, mutta pyrin omassa elämässäni tekemään niin kuin haluaisin itselleni tehtävän, en odota kiitosta, pyrin olemaan onnellinen hyvästä lopputuloksesta. 

Tee auttaminen itsesi takia. Sulle tulee hyvä mieli, hyvää energiaa ympärille. Saat takaisin hyvän. 

Vierailija kirjoitti:

näin se elämä opettaa eli liian kilttinä tulee vain ylikävellyksi ja tosiaan kateelliset saattaa alkaa keksimään juoruja/valheitakin. Itse joutunut kanssa vetämään vähän takaisin tän muiden auttamisen kanssa ja tajunnut ettei mun tarvitse koko maailmaa pelastaa, kyllä ihmiset tekee sen itse jos todella haluavat. Eri asia joku akuutti hengenhätä. Lisäksi osa nauttii siinä suossa olemisesta että muut tulee jatkuvasti pelastamaan ja mikään ei ole sitten kuitenkaan hyvä. Tylyksi ei tarvitse alkaa, mutta on hyvä muistaa ettei tarvitse aina ns. kympin tyttönä tunnollisena olla joka käänteesä ekana auttamassa. Jos joku valittaa asioitaan, voi todeta samaan tyyliin kuin muutkin että onpa ikävä..Ihan eri asia sitten jos on joku luottokaveri jonka kanssa apu on oikeasti vastavuoroista.

Jotenkin tuntuu, että moni ihminen tulkitsee ystävällisyyden ja avuliaisuuden jonkinlaiseksi heikkoudeksi, jota kuuluu käyttää hyväksi. Tarkoitti se sitten näiden yksilöiden huijaamista tai mitä tahansa hyväksikäyttöä.

Sama kokemus... Nykyään ei tee edes mieli auttaa ketään, ihmiset ovat niin narsistisia nykyisin, että et heidän mielestään oo kuitenkaan tehnyt riittävästi tai hyvin ja saat vielä itse kärsiä siitä että oot tutustunut heihin, tekevät kaikkea pahaa selän takana..

Hyvästä teosta rangaistaan. Aina.

Joo mullakin ollut samanlaista vaikka on ollut irvailematta ihmisille, heistä jotku irvailevat mulle. En välitä,a

Valitettavasti ihmiset ovat pohjimmiltaan vaan paviaanilauma vaatteet päällä. Ajattelin joskus auttajan roolia. Mutta en enää. Aion nauttia loppuelämästani. Jos minä pärjään niin kyllä muutkin pärjäävät. Entinen kilttis.

Minä en enää auta muita kuin omia lapsia ja omia vanhempia.

Samaa sanon kuin ap, en odota suitsutuksia tai fanfaareja, en edes kiitosta. Olen auttanut pyyteettömästi ja lisätäkseni maailmassa hyvää. Olen saanut lisättyä sitä hyvää, eli auttaminen on ollut tuloksellista.

Olen saanut kiitokseksi mitätöintiä, haukkuja, selkään puukottamista, aggressiivisuutta. Kyse on hyvin ongelmaisista ihmisistä, joilla on diagnosoituja mielen ongelmia.

En enää ikinä halua sekaantua mihinkään tuollaiseen, joten minun auttamiset olivat siinä.

Joku sanoi hyvin, että auttaminen on vaikea laji.

Vaikeaa siitä tekee se, että usein kyseessä on ns. opittu avuttomuus. Eivät he ole autettavissa, sillä he pitävät aina mieluummin kiinni siitä opitusta avuttomuuden mallista. Joten heidän auttamisensa on kuin veden lappamunen pohjattomaan kaivoon.

Jos itsellä on korkea moraali, olet empaattinen, vastuuntuntoinen, tasapainoinen ja auttavainen niin älä tee sitä virhettä että luulet kaikkien muidenkin olevan samanlaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en enää auta muita kuin omia lapsia ja omia vanhempia.

Samaa sanon kuin ap, en odota suitsutuksia tai fanfaareja, en edes kiitosta. Olen auttanut pyyteettömästi ja lisätäkseni maailmassa hyvää. Olen saanut lisättyä sitä hyvää, eli auttaminen on ollut tuloksellista.

Olen saanut kiitokseksi mitätöintiä, haukkuja, selkään puukottamista, aggressiivisuutta. Kyse on hyvin ongelmaisista ihmisistä, joilla on diagnosoituja mielen ongelmia.

En enää ikinä halua sekaantua mihinkään tuollaiseen, joten minun auttamiset olivat siinä.

Niin, hyvästä teosta saa aina rangaistuksen.

Toisaalta noin, mutta toisaalta luulen, että moni ei edes tajua, että heitä autetaan. Siksi kiitostakaan ei kuulu. Pienessä mittakaavassa voi ajatella perhettä, jossa yksi ihminen siivoaa muiden jäljet. Toiset eivät kiinnitä siihen mitään huomiota, koska elämä sujuu ja kotona on siistiä. Kukaan ei kiittele, koska työ ei "näy".

Itse kyllä haluaisin kuulla, jos joku kokisi kovasti auttaneensa minua. Joskus tällaisista asioista kannattaisi puhua suoraan esim. töissä ja sanoa, että kyllå muut ovat tämä jo oppineet, mikset sinä opi? Sitten asia voitaisiin ottaa tarkasteluun ja vaikka löytää henkilölle sopivampi työ.

Samat kokemukset, monin eri tavoin.

Autoin vuokralaistani ja lopputuloksena menetin asuntoon kuuluneen autopaikan, jota olin jonottanut ko. asuntoon vuosia.

Järjestin exän 22 v reppanapojalle työhaastattelun, kun valitti ettei pääse edes haastatteluun. Kuulin sitten, (tunsin haastattelijan), että poika oli ollut ihan omissa ajatuksissaan eikä lainkaan kiinnostuneen oloinen työstä (jollaista siis havitteli). Tästä pojan äiti sitten sai monen vuoden kilarit minua kohtaan, että pilasin pojan työnhaun ja siksi hän jäi työttömäksi. Laittoi viestejä vielä 2 vuotta jälkikäteen.

Tein kaverini työhakemuksen, hän sai paikan, joka oli todella onnenkantamoinen ja käsittämätön onnenpotku hänelle, ja pisti välit poikki minuun. Sen hän kerkesi kertoa, että olivat kehuneet hänen hakemustaan, että miehet harvoin osaavat kirjoittaa noin.

Olen lainannut tavaroita, kirjoja, en ole saanut takaisin. 

Olen hoitanut tuttujen lapsia, en ole saanut kuin kuittailua siitä miksi ihmeessä tulen toimeen lasten kanssa niin hyvin ja lapset taitavat pitää minusta siksi, että olen henkisesti kuusivuotiaan tasolla.

Olen antanut tutuille, kaitsemilleni köyhempien olosuhteiden lapsille erittäin hyväkuntoisia vaatteita, jotka vanhemmat on myyneet eteenpäin ja suuttuneet minulle. 

Järkkäsin kaverin työhaastatteluun, hän sai paikan ja kuvitteli että tein kaiken siksi että havittelin hänen miesystäväänsä. Hän siis suuttui minulle.

Exääni autoin aikanaan muuttamaan, toimin pakun kuskina, ja hän pölli kasan dvd:täni ja väitti ettei ole niitä nähnyt. 

Lainasin kerran nuorena autoa eräälle kaverin uudelle poikakaverille, joka olikin huumeheppu, mutta sitä en tiennyt. Siitä syntyi aikamoinen sotku myös minulle, vaikken tiennyt pojan huumejutuista silloin mitään.

En jaksa enää olla niin avulias. 

Mä autan mieluiten salaa antamatta itseäni ilmi, tai automaationa tiettyjä ihmisiä, joiden tiedän myös auttavan minua jos olen avuntarpeessa.

Työn ulkopuolella avunpyynnöt ovat yleensä lähinnä avuttomaksi heittäytyvien rahapyyntöjä ym. joita en nykyisin enää toteuta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy. 

Tämä on raskasta luettavaa, ja ymmärrän hyvin, miksi tunnet näin. Olet selvästi aidosti auttavainen ihminen, mutta kun sitä apua ei arvosteta, vaan jopa käännetään sinua vastaan, niin pettymys ja katkeruus kasvaa.

Mitä tästä pitäisi oppia?

Auttaminen on kaunis ominaisuus, mutta kaikkia ei voi pelastaa eikä kaikki edes ansaitse apuasi. Olet törmännyt moniin ihmisiin, jotka ovat ottaneet apusi itsestäänselvyytenä, hyväksikäyttäneet sitä tai jopa kääntyneet sinua vastaan. Se on epäreilua, mutta valitettavasti tavallista.

Miten voit suojella itseäsi jatkossa?

Älä auta odottaen kiitosta, vaan valitse tarkkaan, ketä autat. On täysin ok sanoa "ei", jos huomaat, että ihminen ei arvosta apua tai vain käyttää sinua hyväksi.

Älä lainaa rahaa ihmisille, jotka eivät pysty maksamaan takaisin. Jos joku todella on hädässä, voit antaa rahaa lahjana, mutta älä odota sen palautuvan.

Vältä auttamasta ihmisiä, jotka ovat aiemmin osoittaneet olevansa kiittämättömiä. Et ole velvollinen olemaan aina se hyvä tyyppi, joka pelastaa tilanteen.

Pidä rajat selvinä. Jos joku alkaa käyttää sinua hyväksi, on parempi vetäytyä ajoissa kuin antaa tilanteen jatkua.

Huomaa, ketkä OIKEASTI arvostavat sinua. Kuten se bodarikaveri joskus kiitollisuus voi tulla yllättäviltä tahoilta.

Mietit, olisiko parempi olla tunnekylmä ja olla välittämättä muista. Se ei ole sinun tapasi olla, eikä tarvitse ollakaan. Mutta voit oppia suojelemaan itseäsi, jotta et joudu aina pettymään.

Tuntuuko, että olet pystynyt muuttamaan suhtautumistasi viime aikoina, vai oletko edelleen saman kierteen keskellä?

ChatGPT 

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta noin, mutta toisaalta luulen, että moni ei edes tajua, että heitä autetaan. Siksi kiitostakaan ei kuulu. Pienessä mittakaavassa voi ajatella perhettä, jossa yksi ihminen siivoaa muiden jäljet. Toiset eivät kiinnitä siihen mitään huomiota, koska elämä sujuu ja kotona on siistiä. Kukaan ei kiittele, koska työ ei "näy".

 

Tuo on juuri sitä empatiakyvyn puutetta. Ja tyhmyyttä. Kuinka tyhmä täytyy olla, jos ei tajua, että siinä se toinen teki jotain.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta noin, mutta toisaalta luulen, että moni ei edes tajua, että heitä autetaan. Siksi kiitostakaan ei kuulu. Pienessä mittakaavassa voi ajatella perhettä, jossa yksi ihminen siivoaa muiden jäljet. Toiset eivät kiinnitä siihen mitään huomiota, koska elämä sujuu ja kotona on siistiä. Kukaan ei kiittele, koska työ ei "näy".

 

Hyvä vertaus!