Onko viisikymmentä elämän masentavin ikä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On.

Miksi viisikymmentä on masentava? Sanoisin siksi koska 40 asiat ovat vielä mahdollisia. 50 alkaa olla jo lähellä 60 milloin ihmiset alkaa kuolla. 50 taitaa olla liian myöhäistä etsiä kumppani ja aloittaa uusi työura. Elämä on ikään kuin ohi 50 vuotiaana. Ap

No jos tuollainen asenne niin kyllä sulla tulee olemaan raskasta.

Ihmisen sielua ei ole tehty oikein näihin muodonmuutoksiin. Vaan omaan elämään ja nuoruuteen. Jokin manipuloi fysiikkaa ja lait.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vaan joku 80-90 vuotta. Elämää on todella vähän jäljellä, mitään ei kykene tekemään. Viiskymppisillä on vielä parikymmentä hyvää vuotta edessään, jos pysyy terveenä.

Täytin just 80. Kykenen kyllä toistaiseksi tekemään melkein mitä va. Spagaati ei enää onnistu. Tänään olemme pari vuotta vanhemman mieheni kanssa aamulla siivonneet, sitten kävimme puolukassa ja päivällisen jälkeen käymme vielä katsomassa, joko suppikset ovat nousseet. No, painotus nykyisin on sanalla TOISTAISEKSI. Ymmärrämme kyllä, että perälauta näkyy. Älkää viisikymppiset antako periksi.

Kyllä se on. Hauta on lähempänä kuin syntymä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei,vaan 60..silloin on kuudenkympin ja kuoleman välissä..

Tuo oli hassu sanonta silloin ysärillä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Suurimmat ikäkriisit ja masikset käydään läpi 38-39-vuotiaana.

Elämä kyllä tuntuu olevan aivan persiistä. Teini-ikäisen jatkuva kapina, töiden tekeminen kyrsii, kodin kunnostus kyrsii, kaikki kyrsii.

Kyllä se näin naisena on. Olen nyt 47 ja lähestyvä 50 masentaa jo nyt. Tässä iässä on vaihdevuodet mitkä ikänumeroiden lisäksi koko ajan muistuttaa vanhenemisesta. Siinä samalla siitä vanhenemisesta muistuttaa myös lasten aikuistumien  ja omien vanhempien ikääntyminen. Kaikki ympärillä oleva maailma muistuttaa vanhenemisesta. Ei mitään tällaista ollut 30v eikä 40v. 50v tuntuu rajapyykiltä. Menkat loppumaisillaan tai loppunut, se on ihan liian selvä muistutus vanhuudesta. Parhaillaan mun menkat on hiipumassa ja kyllä tuntuu vanhalta. 

Minusta tää on mainio ikä. Olen N54, terve ja normaalikuntoinen. 
Työssä ei tartte enää todistaa mitään kenellekään, lapset ovat aikuisia ja sitä jotenkin  uskaltaa elää kaikin puolin omannäköistä elämää. Oman kuoleman lähestyminen tekee elämästä kallisarvoista.  

Varmasti terveys, iisit vaihdevuodet ja se, että sattuu vielä kelpaamaan työelämäänkin, vaikuttavat tässä eniten. Rahaa minulla ei ole paljon, mutta kenties tässä iässä fokus on jossain muussa kuin rahassa tai omistamisessa. 

Kukaan ei pyytänyt neuvoja, mut annan silti: kannattaa alkaa panostaa fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen viimeistään nelikymppisenä, niin vanhankin akan elämä maistuu vielä hyvältä.

 

Ei voi enää edes haaveilla lapsen saamisesta niin kuin 40-vuotiaana vielä voi. Se on pysäyttävää. Mahdolliseen lapsenlapsen syntymiseen voi mennä vielä 20 vuotta tai enemmänkin, tai ei ikinä edes tule.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se näin naisena on. Olen nyt 47 ja lähestyvä 50 masentaa jo nyt. Tässä iässä on vaihdevuodet mitkä ikänumeroiden lisäksi koko ajan muistuttaa vanhenemisesta. Siinä samalla siitä vanhenemisesta muistuttaa myös lasten aikuistumien  ja omien vanhempien ikääntyminen. Kaikki ympärillä oleva maailma muistuttaa vanhenemisesta. Ei mitään tällaista ollut 30v eikä 40v. 50v tuntuu rajapyykiltä. Menkat loppumaisillaan tai loppunut, se on ihan liian selvä muistutus vanhuudesta. Parhaillaan mun menkat on hiipumassa ja kyllä tuntuu vanhalta. 

Vaihdevuodet menevät ohi tai ainakin helpottuvat. Olin viisikymppisenä todella huonossa kunnossa, oli unettomuutta, rytmihäiriöitä ja lihas- ja nivelkipuja. Sitten sain hormonikorvauksen ja helpotti vähän. Nyt yli kuusikymppisenä ei enää ole ollut hormonikorvausta pitkään aikaan, mutta silti uni tulee eikä koko ajan joka paikkaan satu.

Viisikymppisenä fysiikka alkaa heikentyä, se täytyy vain hyväksyä. Palautuminen hidastuu, orgasmit huononee, tulee nivelkipuja, hampaat huononee, uni lyhenee, näkö huononee, ei pääse enää nousuhumalaan, jne.

Nelikymppisenä näitä ei vielä ole.

Olen ollut työtön ja en varmaan kykene töihin. Ei ole kumppania eikä jälkeläistä. En haluaisi edes jälkeläistä. Ehkä näistä syistä 50 masentaa. Ei ole tarkoitusta. Ap 

Ainakin näin vähän yli viisikymppiseksi asti vanheneminen on ollut pelkästään hyvä asia. Iän myötä on ainakin mahdollisuus oppia ottamaan asiat rennommin ja vaivaamaan vähemmän päätään pikkuseikoilla, ja siten olemisesta on tullut mukavampaa. Toki sitten jossain vaiheessa kun keho alkaa hyytymään tavalla tai toisella, niin se hauskuus ainakin osittain katoaa. 

Mitä masentavaa on viidenkymmenen iässä? Energiaa, iloa ja elämänkokemusta on.  Tosi hyvä ikä. 

On se siinä mielessä, että haluaa tehdä samoja juttuja kuin 20-30 vuotta sitten ja pääosin pystyykin tehdä, mutta koko ajan se tietoisuus siitä, että kohta "oikea vanhuus" on jo edessä ahdistaa pahemmin kuin vaikka 10 vuotta sitten. Nyt muistelen jo kaiholla aikoja, kun oli 3-kympin ja 4-kympin kriisejä ja sitä luuli olevansa vanha. 

Kaikissa ikäkriiseissä kuitenkin oleellista on se, miten tyytyväinen on elämäänsä. Jos on saavuttanut jo päätavoitteensa (mitä ne sitten ovatkaan), niin eipä niissä vuosissa niin mitään ihmeellistä ole. Sen sijaan, jos edelleen 5-kymppisenä itselleen tärkeät asiat on elämässä levällään tai vailla ratkaisua, samalla ymmärtäen, että suurin osa matkasta on jo takana, niin tietysti se ahdistaa enemmän.

6-kympin kriisiä odotellessa...

ei olle ollut mitään kolmen kympin k riisiä, ei muitakaan.

Tänä vuonna vähän kirpaisi, kun täytin 50v. Tuntui jotenkin paljon isommalta iältä kuin 40v. Mutta elämä onkin ollut mahtavaa. Lapset aikuisiässä. Kivoja töitä ja opiskelen vielä vähän lisää uutta ammattia varten, jossa olla loppu työelämä. Harrastan ja liikun paljon enemmän kuin ennen, matkailen ja mökkeilen perheen kanssa. Huolehdin lemmikistä. Välillä teen spontaaneja kivoja juttua. Elämä on parempaa kuin aikoihin. Vielä on kuukautiset eikä mitään pahoja vaihdevuosioireitakaan. Terveydessä ei mitään isompaa häikkää tällä hetkellä ja kunto on hyvä. Ei voisi paremmin olla. 

Ihmiset kokee niin eri tavoin saman iän. Minä koen, että näin 5-kymppisenä alkoi ikäänkuin uusi nuoruus. Olen siis nainen. Olen energinen ja aikaa tuntuu olevan itselle vaikka kuinka, koska lapset isoja. Harrastan, teen  töitä sopivasti. Matkailen ja nautin elämästä. Avioliitto ok. Koko ajan suunnittelen kaikkea kivaa. Minua ei masenna yhtään. Ainoastaan liikunnasta palaudun hitaammin. 

Ei ois ollut mitään kriisiä, mutta 50-vuotis lahjaksi sain syövän. Onneksi löytyi ajoissa ja leikattu ja sädetetty eikä ole levinnyt, vielä ainakaan. Loppuelämä sitten lääkitystä ja pelkoa uusimisesta.

Minulla tämä on paras ikä. Pää on vihdoinkin kunnossa, ja fyysinen kunto kokonaisuutena parempi kuin koskaan. Nelikymppisenä olin ruikuttava, negatiivinen läski. m50