Olen 50 v ja tuntuu että kaikki on ihan turhaa tässä vaiheessa

Vierailija kirjoitti:

Mikä teillä mättää? Olen 60 ja tämähän on elämän parasta aikaa. Järki ja kroppa toimii, eikä enää jännitä mikään. Talouskin on turvattu, vaikka kapea, mutta elämässä voi tehdä muutakin, kuin käydä katsomassa etelän taskuvarkaita tai ostaa muotiluomuksia.

Taidat olla aika tyhmä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teillä mättää? Olen 60 ja tämähän on elämän parasta aikaa. Järki ja kroppa toimii, eikä enää jännitä mikään. Talouskin on turvattu, vaikka kapea, mutta elämässä voi tehdä muutakin, kuin käydä katsomassa etelän taskuvarkaita tai ostaa muotiluomuksia.

No jos ei oo rahaa, on masennusta ja ollut aina mielenterveyden ongelmia.

Jos on katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa, niin lopun voi improvisoida. Liikunta luonnossa, marjastus  sienestys ja kalastus ei maksa Suomessa mitään, eikä niissä harrastuksissa tapaamasi ihmiset kysele, onko sinulla rahaa. Vaihda ympyröitä!

Lähdepä itse pyörätuolilla marjametsään. 

Tähän olotilaan varmaan vaikuttaa, kuten joku arvasikin, että olen menettänyt suurimman osan läheisistäni eli haudoilla käyntiä nykyään tämä elämä. Ja olen yksinäinen myös. Mietn usein kuka edes huomaisi jos kuolisin. t. Ap

Minun mielestäni ei noita masennusdiagnooseja ja nappia naamaan ja voi kauheaa nyt ollenkaan! Osta, Ap, lentoliput vaikka Delhiin tai Kigaliin ja mene sinne ilman sen suurempia suunnitelmia. Riittävän pitkäksi aikaa. Et tule takaisin noissa turhautuneissa tunnelmissa - sikäli kun sinua huvittaa tulla takaisin...

Vierailija kirjoitti:

Viisikymppinen on vielä nuori. Jos sinulla on vapaus sinulla on kaikki. Itsehän olen jumissa ja lähes yksin vastuussa kahdesta dementikosta. Tätä voi jatkua vielä kymmenen tai pahimmillaan 15 vuotta minkä jälkeen olen itse vanhus ja tätä menoa täysin romuna. Tässä oikeasti masentava tulevaisuudennäkymä.

Viisikymppiselleä "nuorellakin" voi olla vastuu dementiko(i)sta. 

Vierailija kirjoitti:

Ostin Kawasaki Ninja ZX10 R:n ja se paransi. Onneksi en kuollut, vaikka lähellä oli kolme kertaa.

Mulla on pappa tunturi varastossa, täytyypä kokeilla lähteekö se vielä käyntiin

No mä oon 46 ja teen kuolinsiivousta. En ole masentunut, en vaan halua enää muuta kuin hengitellä, lukea ja meditoida. Kaikki muu tuntuu turhalta, ja koen silti olevani onnellinen ja täynnä energiaa.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei noita masennusdiagnooseja ja nappia naamaan ja voi kauheaa nyt ollenkaan! Osta, Ap, lentoliput vaikka Delhiin tai Kigaliin ja mene sinne ilman sen suurempia suunnitelmia. Riittävän pitkäksi aikaa. Et tule takaisin noissa turhautuneissa tunnelmissa - sikäli kun sinua huvittaa tulla takaisin...

Ei omaa pääkoppaa voi juosta pakoon

Käy puhumassa lääkärille, vielä on 20-40 vuotta  hyvää elämää tarjolla kun otat vaan sen vastaan. Itse ostin veneen ja kävin rouvan kanssa pariterapiassa, kannatti omalla kohdalla

T. M50+

Vierailija kirjoitti:

Tähän olotilaan varmaan vaikuttaa, kuten joku arvasikin, että olen menettänyt suurimman osan läheisistäni eli haudoilla käyntiä nykyään tämä elämä. Ja olen yksinäinen myös. Mietn usein kuka edes huomaisi jos kuolisin. t. Ap

Miksi roikut kuolleissa ja menneisyyden muistoissa? Mene eteenpäin. Ihmiset hankkivat uusia koiria, uusia ystäviä, ja valmistautuvat seuraaviin elämiinsä. Siis aasiassa kirjaimellisesti valmistaudutaan seuraavaan elämään, jos tuntuu siltä että tämä nykyinen on jo eletty. Siellä tiedetään, että sielu jatkaa eteenpäin eikä tuhlata aikaa ja resursseja märehtimiseen. 

60v voi elää vielä 40-50 vuotta helpostikin. Aiotko siis märehtiä ja pilata toisten ilmapiiriä 40-50 vuotta? Vai kasvatko aikuiseksi, laajennat horisonttejasi, menet eteenpäin, puhdistat kehosi, korjaat kuntosi, ja etsit elämään uutta intoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni ei noita masennusdiagnooseja ja nappia naamaan ja voi kauheaa nyt ollenkaan! Osta, Ap, lentoliput vaikka Delhiin tai Kigaliin ja mene sinne ilman sen suurempia suunnitelmia. Riittävän pitkäksi aikaa. Et tule takaisin noissa turhautuneissa tunnelmissa - sikäli kun sinua huvittaa tulla takaisin...

Ei omaa pääkoppaa voi juosta pakoon

Mutta sen sisällön voi muuttaa vaikka täysin, heittää vanhat paskat narratiivit ulos ja ottaa uudet paremmat tilalle. Kukaan ei pakota uskomaan psykologeja, voi uskoa vaikka jumalaan ja saada ihmeparannuksen. Jos pää on nyt täynnä moskaa joka lamaannuttaa, halvaannuttaa ja masentaa, niin olisiko ihan rehdin aivopesun paikka. Suolihuuhtelu samaan syssyyn niin pääsee eroon masentavista suolistobakteereista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teillä mättää? Olen 60 ja tämähän on elämän parasta aikaa. Järki ja kroppa toimii, eikä enää jännitä mikään. Talouskin on turvattu, vaikka kapea, mutta elämässä voi tehdä muutakin, kuin käydä katsomassa etelän taskuvarkaita tai ostaa muotiluomuksia.

No jos ei oo rahaa, on masennusta ja ollut aina mielenterveyden ongelmia.

Jos on katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa, niin lopun voi improvisoida. Liikunta luonnossa, marjastus  sienestys ja kalastus ei maksa Suomessa mitään, eikä niissä harrastuksissa tapaamasi ihmiset kysele, onko sinulla rahaa. Vaihda ympyröitä!

Tuet leikattu pois. Nimenomaan ruoka loppuu monelta. Ja harrastukset.

Elämänvoima alkaa hiipua, vaikka fyysistä elinikää olisi vielä useita kymmeniä vuosia jäljellä. Elämänvoiman hiipuminen näkyy kaikessa. Ei innostu uusista asioista, ei iloitse olemassa olevista, ei nouse pettymyksistä enää yhtä helposti, ei luota, ihastu tai rakastu enää, ei ole toiveikas, ei ole resilientti, ei ole elämäniloa, ei herää uuteen päivään innolla, ei saa mitään siitä, että miellyttää toisia tai pyrkii parhaimpaansa. Mitään uutta ei halua luoda tai ihailla toisten tekemisiä. Mielikuvitus surkastuu, ei pysty kuvittelemaan olevansa joku muu. Identiteettiä ei rakenneta enää, vaan annetaan sen liueta, minuudella ei ole enää väliä. On vain loputon väsymys, halu jäädä kotiin ja siellä peiton alle. 

Vierailija kirjoitti:

Elämänvoima alkaa hiipua, vaikka fyysistä elinikää olisi vielä useita kymmeniä vuosia jäljellä. Elämänvoiman hiipuminen näkyy kaikessa. Ei innostu uusista asioista, ei iloitse olemassa olevista, ei nouse pettymyksistä enää yhtä helposti, ei luota, ihastu tai rakastu enää, ei ole toiveikas, ei ole resilientti, ei ole elämäniloa, ei herää uuteen päivään innolla, ei saa mitään siitä, että miellyttää toisia tai pyrkii parhaimpaansa. Mitään uutta ei halua luoda tai ihailla toisten tekemisiä. Mielikuvitus surkastuu, ei pysty kuvittelemaan olevansa joku muu. Identiteettiä ei rakenneta enää, vaan annetaan sen liueta, minuudella ei ole enää väliä. On vain loputon väsymys, halu jäädä kotiin ja siellä peiton alle. 

Eikö toi oo masennusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä teillä mättää? Olen 60 ja tämähän on elämän parasta aikaa. Järki ja kroppa toimii, eikä enää jännitä mikään. Talouskin on turvattu, vaikka kapea, mutta elämässä voi tehdä muutakin, kuin käydä katsomassa etelän taskuvarkaita tai ostaa muotiluomuksia.

No jos ei oo rahaa, on masennusta ja ollut aina mielenterveyden ongelmia.

Jos on katto pään päällä, lämpöä ja ruokaa, niin lopun voi improvisoida. Liikunta luonnossa, marjastus  sienestys ja kalastus ei maksa Suomessa mitään, eikä niissä harrastuksissa tapaamasi ihmiset kysele, onko sinulla rahaa. Vaihda ympyröitä!

Tuet leikattu pois. Nimenomaan ruoka loppuu monelta. Ja harrastukset.

Ei ollut minulla työssä käydessäkään varaa harrastaa. Mutta nyt työttömänä ei ole enää varaa ostaa monipuolista ruokaakaan. Ruoka tosiaan loppuu ennen seuraavien rahojen tuloa.

Niin. En uskonut minäkään ennen, että Suomessa nähtäisiin nälkää. Karma päätti opettaa. Nyt tiedän.

Luo rutiinit ja noudata niitä. Käy joka ma ja to aamu uimahallissa, sen jälkeen lounaalla ravintolassa. Joka ti ja la on jumppapäivä, silloin lähi koululle seuran järjestämään mammajumppaan. Keskiviikko on kotoilu ja siivouspäivä. Sunnuntaisin aamulenkin jälkeen hyvä lounas, sit leipomista ja sit kirkkoon. 

Kunnon rutiinit niin arki sujuu mukavasti. Ja altailla ja jumpassa tutustuu muihin saman ikäisiin. 

Ps. Srk järjestää paljon kaikenlaista. Itse olen vapaaehtoistyöntekijänä seurakunnalla ja vien mummoja kävelylle ja käyn käsityökerhossa myös. Tee mielikuvaharjoitteita jossa olet sairas, köyhä, rampa ja ruma, tämän jälkeen totea nykytilanne ja ehkä yksi noista asioista onkin paremmin kuin mielikuvaharjoitteessa. Elämä tuntuu hetken aikaa taas kevyeltä.

Kiinnostaako kirjojen lukeminen? Tai kirjoittaminen?

Itsellä on vasta neljänkympin kriisi, mutta itsellä tuollaisiin turhuuden tunteisiin auttaa kaikki luova. Piirrän, väritän, nikkaroin, kirjoitan päiväkirjaa, teen ihan erilaista ruokaa kuin yleensä, vierailen jossain ihan uudessa paikassa (voi olla ihan vain joku vieras kaupunginosa tai metsäpolku). Varmaan tässä on jotain hormonaalista ja lievää masennusta, mutta täytyy yrittää pitää itsestä niin hyvin huolta kuin voi. Yritä myös liikkua ja nukkua niin hyvin kuin mahdollista, sillä se on kaiken hyvinvoinnin perusta.

Vierailija kirjoitti:

Ookko semmone ihminen joka alkaa puhua kuolemastaan 48-vuotiaana ja sit elääkin tuonne 85 vuotiaaksi oho turhaan piti puhua kuolesta 40 vuotta kun se oikeasti tapahtui

Isä on just tollanen, se on tehny kuolemaa jo 40 vuotta ja 80v lähestyy

Vierailija kirjoitti:

Tähän olotilaan varmaan vaikuttaa, kuten joku arvasikin, että olen menettänyt suurimman osan läheisistäni eli haudoilla käyntiä nykyään tämä elämä. Ja olen yksinäinen myös. Mietn usein kuka edes huomaisi jos kuolisin. t. Ap

Kuulostaa siltä, että käyt siis vielä läpi suruprosessia. Siihen voi kuulua voimakaskin yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden suo. Aallonpohja ei ole ikuinen ja uusia elämänvaiheita ja erilaisia tunteita tulee vielä ajallaan. Odota rauhassa ja pidä itsestäsi sillä välin niin hyvää huolta kuin pystyt. Älä ota paineita, vaan tee sitä surutyötä päivä kerrallaan.