Olen nyt hieman yli nelikymppisenä vasta aloittamassa elämää
Joten tuntuu kummalliselta, että osa samanikäisistä on täysin kyllästyneitä elämäänsä ja suunnittelee jo eläkepäiviä.
Missä tilanteessa sinä olet?
Kommentit (28)
Mitä teit edellisen 40v? Koulutus, parisuhteet, harrastukset etc.
Vierailija kirjoitti:
Mitä teit edellisen 40v? Koulutus, parisuhteet, harrastukset etc.
Haahuilin ja tein vääriä valintoja, parisuhdetta ei ole ollut vuosiin. Nyt otin uuden suunnan ja katsotaan mihin tää johtaa.
Ap
Pian 54v jotenkin kahtiajakoista.
On oma elämä, kiva ihmissuhde. Erosta olen selvinnyt. Oma asunto, auto ja työ.
Silti esim. työni-tai sen järjestelyt-on mennyt jonnekin järjen tuolle puolen. Jatkan vain nykyisen yleisen ja yksityisen taloustilanteen vuoksi.
Varhaisista vaihdevuosista on pientä riesaa, vaikka muutos onkin tervetullut.
Vähän päälle 40-vuotiaana olin hyvässä nosteessa itsekin. Nyt elän ylimenokautta.
No sullahan on se etu ettet ole kyllästynyt:p
Vierailija kirjoitti:
No sullahan on se etu ettet ole kyllästynyt:p
Se on totta. Ei ole mitään mihin olisin ehtinyt kyllästyä. Paitsi ehkä vähävaraisuuteen.
Ap
Vähän samaa ihmettelen. En ole tehnyt enkä kokenut elämässäni juuri mitään, ja sitten muut ovat jo kyllästyneet elämäänsä ja paheksuvat kaikkea mitä teen.
Mitä teet jotta olet nyt aloittelemassa elämää?
Olen 36.
Itsellä elämä oli aika kivaa koko nuoruuden. Elämä parani vuosi vuodelta. Oli kivaa opiskella ja kokeilla eri töitä, tutustua uusiin ihmisiin ja käydä eri paikoissa.
Joskus 32 vuotiaana tuli seinä vastaan. Olen jumahtanut väärälle alalle, yritin opiskella töiden ohella muuta ja se oli ihan liian raskasta. Koen että en pääse eteenpäin ja itseinho on todella syvää, kun en töissä pääse eteenpäin ja mihinkään haastatteluihin ei edes kutsuta kun työmarkkinat on mitä on.
Haluaisin irtisanoutua ja muuttaa tropiikkiin, mutta eihän se kanna.
Joten mitä te muut olette tehneet, kun elämä on alkanut 36 jälkeen?
Ikä 45. Sain juuri ensimmäistä kertaa oikein hyvän työpaikan. Siitä olen iloinen ja innostunut. Vapaa-ajan puolella olen siirtymävaiheessa, sillä kotona asuu enää yksi lapsi, joka on 18 v.
Pian 40v. ja vasta nyt alkaa olla varhaislapsuudessa alkanut toistuva traumatisoituminen käsitelty ja läsnäolo tässä ja nyt mahdollista. Olen loppuunpalanut ja ihmettelen, että ai nytkö tässä pitäisi vielä jokin elämäkin aloittaa, kun todennäköisesti vähintään puoli elinikää on jo mennyt. Fun times.
Olen 47v ja olen elänyt hyvää elämää 21 vuotta täytetyäni. Olen saanut lapset ja oli pitkä suhde. Siitä erosin 38 - vuotiaana ja sen jälkeen on tullut uusi suhde, irtisanoutuminen pitkäaikaisesta vakityöstä, työpaikan vaihtoja ja lisäopintoja. Elämä on mukavaa. Tällaista kun olisi loppu elämä niin kaikki hyvin. Nautin pienistä asioista esim vapaapäivät, ystävät, perhe.
Vierailija kirjoitti:
Pian 54v jotenkin kahtiajakoista.
On oma elämä, kiva ihmissuhde. Erosta olen selvinnyt. Oma asunto, auto ja työ.
Silti esim. työni-tai sen järjestelyt-on mennyt jonnekin järjen tuolle puolen. Jatkan vain nykyisen yleisen ja yksityisen taloustilanteen vuoksi.
Varhaisista vaihdevuosista on pientä riesaa, vaikka muutos onkin tervetullut.
Vähän päälle 40-vuotiaana olin hyvässä nosteessa itsekin. Nyt elän ylimenokautta.
Sairasta niin sairasta
Sama homma. Aloitin elämää 4 vuotta sitten. m51
Olen 46v. Ekaa vakituista työsuhdetta vuosi takana. Pienempi lapsi on 4v. Tarkoitus alkaa opiskella vuodenvaihteen jälkeen. Mietin, haluaisinko vaihtaa alaa, nykyinen työ ei ole varma ala tulevaisuudessa.
Naimisissa en ole ikinä ollut, vaikka saman miehen kanssa olen asunut yli 20 vuotta. Olen harkinnut, pitäisikö sitä pyytää, menisikö kanssani ihan virallisestikin naimisiin.
Olen alkanut kuntoilla ahkerasti ja olen parantanut ruokavaliotani. Tavoite on päästä eroon mahaläskeistä, että kehtaisin rannalle nolostelematta ensi kesänä.
Mulla kaikki sujui aika omalla painollaan tuonne vähän päälle 4-kymppiseksi. Oli nuoruuden haahuiluja, reissaamista, parit vakavatkin parisuhteet, iloja ja vähän surujakin, työelämä vei mennessään, aina jotenkin järjestyi uusia ja mielenkiintoisia hommia. Ei välttämättä mikään ura, mutta toimeen tulin, omistusasuntokin tuli hankittua, ja auto.
Sitten tyssäsi. Aloin leipiintymään oman akateemisen alani töihini, jotka alun perin oli kivoja ja mielenkiintoisia. Leipäkin alkoi olla tiukemmassa tietotekniikan kehittyessä. Pari vuotta oli ihan blää, tässäkö tämä nyt sitten oli.
Vähän päälle 5-kymppisenä riitti. Kouluttauduin täysin eri alalle, ns. duunariammattiin miesvaltaiselle alalle (olen siis nainen). Työharjoittelun kautta työllistyin harjoittelufirmaan vakituiseksi kokoaikaiseksi työntekijäksi, minä 50+ nainen! Elän ihan uutta elämää, viihdyn töissä ja olen saanut uusia kavereita, uusia näkökulmia, elämä on taas mielenkiintoista ja energistä. Todella nautin työstäni ja koen sen voimaannuttavana. Aluksi joutui aika usein epämukavuusalueille, mutta piti vain tehdä. Ja se tunne, kun onnistui! Se tunne, kun nykyään rutiininomaisesti onnistuu omien kehittyvien taitojensa ansioista hommissa, mitkä olivat alkuksi vaikeita ja pelottaviakin!
Tässä elämässä surettaa vain yksi asia: lapsia en sitten saanut, vaikka olisin halunnutkin.
Minäkin aloitin nelikymppisenä. Alle 30-vuotiaana olin jo isoemä ja nuoruusvuodet menivät hujauksessa.
Sama täällä.
Olen nelikymppinen mies. En ole koskaan ollut ansiotöissä enkä saanut seksiä.
Valmistuin AMK:sta 2024 ja töitä ei ole ollut. Pariin haastatteluun olen päässyt. Valmistun tänä vuonna myös maisteriksi ja saan toisen AMK-tutkinnon.
Harrastuksia on ollut ja ilmaiseksi on töitä saanut tehdä loputtomasti. Olisi kiva saada työstä joskus vielä palkkaakin. En oikein tiedä toivonko enää seksuaalisuudelta mitään, koska en oikein usko naisten pitävän miehistä. Naisten heteroseksuaalisuus tuntuu illuusiolta, jossa mies paikkaa kaikki reiät omalla mielikuvituksellaan. Toki oma lukunsa ovat nämä 200cm pornotähdet, joille on jonkin verran ottajia.
Olen saman ikäinen, elinajanodote meidän ikäisillä naisilla jotain 85 vuotta. Sulla on hyvällä tuurilla vielä yli 40 vuotta aikaa tehdä elämästä oman näköistä. Kyllä siinä ehtii. Ei kannata vertailla itseään muihin.
Mitä ajattelette?