Lue keskustelun säännöt.
Mies ei ymmärrä eikä muista kipujani vaikka rautalangasta vääntäisin, ärsyttää
12.09.2026 |
Mulla on sairaus, jonka vuoksi kivut on välillä tosi pahoja. Mies tekee meillä raskaimmat hommat ja olen siitä kiitollinen. Mutta kun on tosi paha päivä, kuten tänään, kerroin hänelle suoraan että nyt olen tosi kipeä, lonkista alaspäin molemmat jalat särkee aivan järkyttävästi ja kaikki liikkuminen sattuu. Mies harmitteli asiaa.
No, puoli tuntia myöhemmin istuttiin pihalla, koira otti luudan ja alkoi leikkiä sillä ja komensin koiraa pari kertaa. Mies tiuskaisi että pitäisikö sun ottaa se POIS siltä eikä vaan kieltää. En viitsinyt sanoa mitään, mutta en kertakaikkiaan halunnut nousta särkyjen vuoksi, ennemmin sitten koira saa järsiä luudan, ihan sama. Mies nousi kiukutellen, otti luudan koiralta ja kysyi mikä heIvetti mua vituttaa? Vaikka en ollut hänelle mitään ikävästi sanonut, koiralle väsyneenä komensin.
Katsoin miestä pitkään ja kysyin muistaako hän, että ihan juuri kerroin hänelle aivan suoraan että mulla on tosi kipeä päivä, sattuu jokainen askel ja liike.
No, mies tuli hetken päästä pyytämään anteeksi, että ei hän ajatellut.
Niinpä niin. Mutta viiden minuutin väleinkö tällaisesta pitää aikuista ihmistä muistuttaa?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
"En siis sano, että miehesi on tilanteessa syytön, mutta et ole sinäkään. Molemminpuolinen avoimuus, ja ihan se ääneen sanominen on tässä se avain. Vaikka turhauttaisikin sanoa monta kertaa päivässä, mutta riippuen montako muuta asiaa miehellä on mielen päällä, se voi vaatia kertausta."
Ap kertoo sanoneensa kovista kivuista puoli tuntia ennen tätä tapahtumaa ja sanoneensa uudelleen asiasta kun mies kysyi mikä vituttaa. KAKSI kertaa puolen tunnin sisällä. Ap on syyllinen kun ei ole avoimuutta?
Siinä välissä mies oli kysynyt miksei AP tee jotain, ja AP "ei viitsinyt sanoa mitään", joten kyllä, avoimuutta pitäisi olla lisää. Me emme osaa lukea miehen pään sisältä, kuinka montaa muuta asiaa on pyörittänyt mielessään sen kuluneen puolen tunnin aikana. Tuohon kun olisi nopeasti sanonut, ettei pysty nousemaan tai että kivut on edelleen kovat, miehen ei olisi tarvinut turhautua ja kysyä mikä vituttaa, vaan oltaisiin suoraan päästy siihen, että mies olisi voinut todeta "ai niin, anteeksi", ja ottaa luudan pois koiralta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka usein käytät tuota tekosyytä että.mikulla on nämä kivut niin minä en voi mitään tehdä ja sinun pitää tehdä kaikki samalla kun passaat minulle kaiken eteeni?
Minulla on kipuja päivittäin, välillä vähemmän, välillä enemmän. Tätä on jatkunut yli 15 vuotta. Mieheni on empatiakyvytön, joten en puhu hänelle kivuistani tai siitä, millainen päivä minulla sattuu olemaan. Tänä vuonna mies on joutunut itse kärsimään pitkään jatkuneesta jalkakivusta ja sen lisäksi on myös hartiaseudulla sinnikäs kiputila. Tämän myötä hänelle on ehkä kehittynyt vähäistä ymmärrystä siihen, mitä jatkuva kipu tarkoittaa ja mihin kaikkeen se jopa hänellä vaikuttaa.
Vähemmästäkin rupee ärsyttämään kun teillä naisilla tuntuu ihan koko elämän olevan kipuja ja vaivoja minkä takia teitä itse ette koskaan voi tehdä mitään vaan kaikki vaaditaan muiden tekemänä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En siis sano, että miehesi on tilanteessa syytön, mutta et ole sinäkään. Molemminpuolinen avoimuus, ja ihan se ääneen sanominen on tässä se avain. Vaikka turhauttaisikin sanoa monta kertaa päivässä, mutta riippuen montako muuta asiaa miehellä on mielen päällä, se voi vaatia kertausta."
Ap kertoo sanoneensa kovista kivuista puoli tuntia ennen tätä tapahtumaa ja sanoneensa uudelleen asiasta kun mies kysyi mikä vituttaa. KAKSI kertaa puolen tunnin sisällä. Ap on syyllinen kun ei ole avoimuutta?
Siinä välissä mies oli kysynyt miksei AP tee jotain, ja AP "ei viitsinyt sanoa mitään", joten kyllä, avoimuutta pitäisi olla lisää. Me emme osaa lukea miehen pään sisältä, kuinka montaa muuta asiaa on pyörittänyt mielessään sen kuluneen puolen tunnin aikana. Tuohon kun olisi nopeasti sanonut, ettei pysty nousemaan tai että kivut on edelleen kovat, miehen ei olisi tarvinut turhautua ja kysyä mikä vituttaa, vaan oltaisiin suoraan päästy siihen, että mies olisi voinut todeta "ai niin, anteeksi", ja ottaa luudan pois koiralta.
Ei mies ollut kysynyt. Tiuskinut vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"En siis sano, että miehesi on tilanteessa syytön, mutta et ole sinäkään. Molemminpuolinen avoimuus, ja ihan se ääneen sanominen on tässä se avain. Vaikka turhauttaisikin sanoa monta kertaa päivässä, mutta riippuen montako muuta asiaa miehellä on mielen päällä, se voi vaatia kertausta."
Ap kertoo sanoneensa kovista kivuista puoli tuntia ennen tätä tapahtumaa ja sanoneensa uudelleen asiasta kun mies kysyi mikä vituttaa. KAKSI kertaa puolen tunnin sisällä. Ap on syyllinen kun ei ole avoimuutta?
Siinä välissä mies oli kysynyt miksei AP tee jotain, ja AP "ei viitsinyt sanoa mitään", joten kyllä, avoimuutta pitäisi olla lisää. Me emme osaa lukea miehen pään sisältä, kuinka montaa muuta asiaa on pyörittänyt mielessään sen kuluneen puolen tunnin aikana. Tuohon kun olisi nopeasti sanonut, ettei pysty nousemaan tai että kivut on edelleen kovat, miehen ei olisi tarvinut turhautua ja kysyä mikä vituttaa, vaan oltaisiin suoraan päästy siihen, että mies olisi voinut todeta "ai niin, anteeksi", ja ottaa luudan pois koiralta.
Ei mies ollut kysynyt. Tiuskinut vaan.
Tämä! Miksi tiuskimiseen pitäisi mitään vastata jos ei toinen osaa olla asiallinen ylipäätään!
Kuten huomaat tästä ketjustakin, ettei jengi tajua, mitä on elää jatkuvien kipujen kanssa. Heitellään kliseitä ja veetuillaan. Vähän kun masentuneelle sanois, että reipastu!
Itsellä on harvinaisempi reuma. On aikoja, kun pystyn elämään ns normaalisti jonkin aikaa. Käymään töissä ja tekemään kotitöitä. Silloin vielä pyrin täyttämään pakastinta, että on siellä sitten jotain apua, kun alamäki taas alkaa.
Asun miehen ja lukiolaisen kanssa. Kolme lasta on muutanut pois.
Miehellä on aika hälläväliä tyyli mun kipuihin. Alkuun hän ärtyi, kun kerroin, että nyt isot kivut, en tee kotitöitä tänään. Välillä sain kuulla, etten ota häntä huomioon. esim tee ruokaa. Kyllä mä etäpäivinä voisin ruuan tehdä.
Mun on vaikea käydä kaupassa, kyllä he siinä auttavat. Siivoamiseen ehdotin, että hankitaan apua.. Älytön idea. Ruokaa nyt yritän tehdä niinä etäpäivinä (tai saikkupäivinä, luojan kiitos, että on tukeva työnantaja, joka ymmärtää). Sen pari kertaa olen kiehuvaa vettä kaatanut päälleni, kun käsistä meni voimat kivuissa, niin tarviin apua perunavesien pois kaatoon tai uuniruokien ottoon.
Miehellä on toisinaan kiukkukohtauksia. Se on jotenkin huono käsittelemään tätä tilannetta. Olen ehdottanut terapiaa tms. Ei sekään sovi.
Meidän taloudellinen tilanne on hyvä. Muutimme jo pienempään asuntoon, myin autoni pois, on säästöjä ja sijoituksia. Lapset kavereineen käyvät toisinaa talkoohommissa tekemässä jotain. Kivaahan se aika on yhdessä viettää, mutta onhan heillä omakin elämä elettävänä.
Alkuvaiheessa mä myös masennuin, niin en heti miehelle kertonut. En uskaltanut, kun pelkäsin sen tuovan lisää eripuraa. Loppupeleissä hän järkyttyi. Huomasi, että se sai hänet ajattelemaan asioita. Ehkä mun kipuja ja tulevaisuutta. Tätäkö tää nyt on..
Muutaman kerran sanonut ihmisille (perhe, sukulaiset, kaverit...), kun heittelevät kliseitä ta vähättelevät. En mä ole tätä itse valinnut! Kuvitteletteko te, että tää on musta hauskaa! Olla järjettömissä kivuissa tai sitten lääketokkurassa ja lähes avuton... Turha!
Nyttemmin en enää viitti mitään sanoa. Sisäänulos ja möllötän sitten yksikseni.
Kunpa voiskin heilauttaa taikasauvaa ja saada kaiken entiselleen. Meillä oli suunnitelmia ja unelmia vielä vuosikymmeniksi. Nyt mä mietin avioeroa... ehkä mies saisi paremman elämän, eikä sen tarvis olla mun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää kipuilijat yhteen niin ei tarvitse olla koko ajan vinkumassa kuinka se kumppani ei ymmärtä väy väy ja kun se on taas tuommoinen kakkapylly yhy yhy. Varmasti mies tekee parhaansa, mutta jos mikään ei riitä ja vaaditaan ummet, lammet, aakeet ja laakeet.
Vierailija kirjoitti:
Menkää kipuilijat yhteen niin ei tarvitse olla koko ajan vinkumassa kuinka se kumppani ei ymmärtä väy väy ja kun se on taas tuommoinen kakkapylly yhy yhy. Varmasti mies tekee parhaansa, mutta jos mikään ei riitä ja vaaditaan ummet, lammet, aakeet ja laakeet.
Mieheni päivät: tekee duunia, ärhäntelee mulle, käy juoksemassa lenkin ja tulee kotiin kiukuttelemaan, kun hänelle ei ole tehty ruokaa. Sitten suihkun kautta nukkumaan ja sama uudestaan. viikonloppuisin valittaa, kun koti on läävä.
Miten onkin aikuinen keski-ikäinen mies alkanutkin vinkumaan ja nillittämään kaikesta.
Menis joskus toimistolle, niin voisin salaa hankkia siivoojan ja tilata ruokia kaappiin. Saisn sitten olla kipuineni rauhassa. Mä en häneltä vaadi mitään ja parisen kertaa kuussa olen sanonut, että nyt on todella huono päivä en jaksais aikuisen miehen kiukuttelua kuunnella tänään. Varmin tapa saada jätkältä itkupotkuraivarit.
32 vuotta yhdessä ja viimeiset viisi vuotta on ollut tuommoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kivun ymmärtää vasta silloin kun on itse kokenut kovaa kipua. On helppoa sanoa, että liike on lääke, mutta kun et pysty varaamaan jalalle kivun vuoksi, niin liikupa sitten. Minulla on moninivelrikko lähes kaikissa nivelissä. polvissa on jo tekonivelet, ne eivät ole kipeät. Liikuntaa estävät nilkka- ja selkäkivut. Välillä on ranteet niin kipeät, ettet voi nostaa edes maitotölkkiä, välillä yksi sormi on niin kipeä, ettet voi tehdä mitään kädellä. ym.ym. ym. Ymmärrän hyvin aloittajaa, millaista on elää jatkuvien kipujen kanssa. Täällä monet kirjoittavat todella typeriä kommentteja, menkää kipuilijat yhteen, niin ei tarvitse olla vinkumassa kivuista, mene lääkäriin, liiku, liike on lääke. naiset valittavat aina, ym.... Nyt ei ole kyse mistään pikku päänsärystä, johon Burana auttaa, vaan kovista kivuista, joihin ei aina auta mikään kipulääkitys.
Vierailija kirjoitti:
Miksi et mene lääkäriin?
Edes lääketiede ei ole löytänyt keinoja hallita kroonista kipua. Monesti kipukroonikolle määrätään useammasta lääkkeestä koostuva (usein lihottava) lääkitys, joka vie pahimman terän pois kivuista muttei kuitenkaan vie kipuja pois. Kipu vaikuttaa unenlaatuun ja huono nukkuminen pahentaa kipuja. Se on noidankehä. Unilääkkeetkään eivät ole ratkaisu, koska ne lisäävät dementiariskiä, menettävät viikon säännöllisessä käytössä tehonsa ja niistä voi tulla riippuvaiseksi sekä lääkkeillä aikaansaatu uni on paljon kevyempää kuin oikea uni. Se ei siis virkistä riittävästi ja seuraavana päivänä on aivosumuinen olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kivun ymmärtää vasta silloin kun on itse kokenut kovaa kipua. On helppoa sanoa, että liike on lääke, mutta kun et pysty varaamaan jalalle kivun vuoksi, niin liikupa sitten. Minulla on moninivelrikko lähes kaikissa nivelissä. polvissa on jo tekonivelet, ne eivät ole kipeät. Liikuntaa estävät nilkka- ja selkäkivut. Välillä on ranteet niin kipeät, ettet voi nostaa edes maitotölkkiä, välillä yksi sormi on niin kipeä, ettet voi tehdä mitään kädellä. ym.ym. ym. Ymmärrän hyvin aloittajaa, millaista on elää jatkuvien kipujen kanssa. Täällä monet kirjoittavat todella typeriä kommentteja, menkää kipuilijat yhteen, niin ei tarvitse olla vinkumassa kivuista, mene lääkäriin, liiku, liike on lääke. naiset valittavat aina, ym.... Nyt ei ole kyse mistään pikku päänsärystä, johon Burana auttaa, vaan kovista kivuista, joihin ei aina auta mikään kipulääkitys.
Tarvin kerran apua kun ostin kaupasta sokerittoman kurkkupastillirasian siksi, että saisin sylkeä kuivaan suuhuni. Pyysin apua siistin näköiseltä keski-ikäiseltä naiselta. Hän katsoi minua pyynnön jälkeen kuin mielipuolta. Yritin selittää hänelle, etten saa pakkauksen päällä olevaa muovia omin käsin auki. Hän kuitenkin aukaisi rasian ja kiitin kauniisti. Hän jatkoi matkaansa ja minä jäin miettimään, että eihän tervekätinen voi edes mitenkään ymmärtää toisen vaikeuksia kun ei ole kipuja ja motoriikka toimii.
Toisella kerralla jouduin pyytämään teinipojalta apua vesipullon avaamiseen. Hän avasi sen reippaasti heti ja kysyi, että onko minulla reuma ja kertoi mummostaan, jolla ovat reuman runtelemat kädet. Huomaan, että ikäluokalla on todellakin paljon merkitystä. Nämä nuoremmat ikäluokat ovat paljon avoimempia ja valmiimpia auttamaan tuntematontakin. Vaikka nuorisoa parjataan etenkin viimeisimmän Pisa-tuloksen jälkeen ja nuorison pahoinvoinnista kirjoitetaan paljon, on valtaosa heistä luontevasti ja ystävällisesti sekä empaattisesti käyttäytyvää porukkaa.
Vanhemmista ikäluokista tulevat kauppareissuilla mieleen juuri keski-ikäiset, jotka eivät yhtään ajattele aiheuttavansa läpi koko kehon salamaniskun lailla menevän kivin kun he hoputtavat kassajonossa pökkimällä ostoskärryillä nilkoille tai takapuoleen. He ovat sellaisia minä minä-tyyppejä, joilla ei hermo riitä edes kassajonossa asiallisesti seisomiseen. Koronapandemian ajalta jäin kaipaamaan sitä, että kassajonossa osattiin pitää jonkinlaisia hajurakoja ja jopa nämä pökkijät ymmärsivät kiireistään huolimatta olla pökkimättä.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa kannattaisi luopua koirasta.
Todellakin, koira tarvitsee aktiivisen kodin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää kipuilijat yhteen niin ei tarvitse olla koko ajan vinkumassa kuinka se kumppani ei ymmärtä väy väy ja kun se on taas tuommoinen kakkapylly yhy yhy. Varmasti mies tekee parhaansa, mutta jos mikään ei riitä ja vaaditaan ummet, lammet, aakeet ja laakeet.
Mieheni päivät: tekee duunia, ärhäntelee mulle, käy juoksemassa lenkin ja tulee kotiin kiukuttelemaan, kun hänelle ei ole tehty ruokaa. Sitten suihkun kautta nukkumaan ja sama uudestaan. viikonloppuisin valittaa, kun koti on läävä.
Miten onkin aikuinen keski-ikäinen mies alkanutkin vinkumaan ja nillittämään kaikesta.
Menis joskus toimistolle, niin voisin salaa hankkia siivoojan ja tilata ruokia kaappiin. Saisn sitten olla kipuineni rauhassa. Mä en häneltä vaadi mitään ja parisen kertaa kuussa olen sanonut, että nyt on todella huono päivä en jaksais aikuisen miehen kiukuttelua kuunnella tänään. Varmin tapa saada jätkältä itkupotkuraivarit.
32 vuotta yhdessä ja viimeiset viisi vuotta on ollut tuommoinen.
Ukkoshan siellä kaiken lähestulkoon tekee kun sinä "kipuilet" eli käy töissä ja vastaa suurimmasta osasta kotitöitä ym. Ei ihme, että muuttuu ärripurriksi, kun on käytännössä vaimonsa omaishoitaja siinä työnsä ohella.
siis mies järjestäen tekee raskaammat ja ei muka huomioi kipuasi? miksi sen pitäisi hänellä mielessä päällimmäisenä olla? osaat puhua, avaa suusi. olen itse siinä kunnossa etten enää yksin koiraa pitäisi ja kiitollinen kumppanin avusta tässä. en kuitenkaan oleta että toinen on omaishoitaja tai siivoaja. tai ajatuksen lukija. tai kulkisi miettien minun särkyjäni.
-toinen kipukroonikko
Vierailija kirjoitti:
Vähemmästäkin rupee ärsyttämään kun teillä naisilla tuntuu ihan koko elämän olevan kipuja ja vaivoja minkä takia teitä itse ette koskaan voi tehdä mitään vaan kaikki vaaditaan muiden tekemänä
Jep. Aina välillä joku väläyttää, että naisille pitäisi antaa joka kuukausi viikon palkallinen loma kuukautisten takia. Sitten itketään, kun naisia ei haluta vastuullisiin tehtäviin.
Olen huomannut, että ihmisten on vaikea hahmottaa sairautta, jota ei näe, jos ihminen näyttää terveeltä ja pystyy puhumaan normaalisti.
On lukemattomia sairauksia, joissa liike ei ole lääke vain pahentava asia.
Olen käyttänyt omaa invalupaani vasta vähän. Luultvasti on vain ajan kysymys, että joku tulee mussuttamaan invapaikalle pysäköinnistä, kun näytän liian terveeltä ja nuorelta.
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Mulla on nivelreuma ja mies saattaa huokailla että TAAS hänen pitää täyttää tiskikone. Kun alan itkeä ja kysyn eikö hän ymmärrä että sormeni tuntuvat murtuneiltabja ovat turvonneen sekä kipeät niin pyytää anteeksi. Ja kohta taas valittaa.
Mulla on nivelreuma, exä ei todellakkaan ymmärtänyt sitä mitä se kipu voi olla.
Tein fyysistä työtä, hän toimistotyötä. Hänen mielestään kaikki kotityöt piti jakaa 50/50.. siitä poisluettiin toki ne mitä hän ei halunnut tehdä, kuten vessojen ja kylppärin siivoukset.
Tosi kiva oli tulla la 11h työpäivän jälkeen kotiin aivan puolikuolleena väsymyksestä ja kivusta ja puoliso toteaa että hän imuroi puolet talosta ja loput on mulle.
Vaati myös monta kertaa viikossa hierontaa kun oli muka niin kipee ja jumissa, vastavuoroisesti kun pyysi samaa ns. hieronta kesti enintään 10 min ja sitten vietiin jo kättä haaroväliin ja loukkaannuttiin sydäjuuria myöten kun en lämmennyt.. Erosta on jo kauan, mutta vieläkin nuo muistot saa niskakarvat pystyyn.
Vierailija kirjoitti:
Typerältä vaikuttava mies, olen pahoillani.
Naisen keuhkokuume ei ole mitään, miesflunssa on jotain järkyttävää. 🙄
En voi uskoa, että tätä kukaan ei ole miinustanut. Taudit ovat tutkitusti miehille pahempia ja mies voi helposti kuolla flunssaan , jossa nainee vielä häärää siitä välittämättä. Eli ei kyllä naisiltakaan empatiaa löydy. Minulla on paska selkä ja naiset nauravat kun maksan siskolleni kotini siivouksesta.
"En siis sano, että miehesi on tilanteessa syytön, mutta et ole sinäkään. Molemminpuolinen avoimuus, ja ihan se ääneen sanominen on tässä se avain. Vaikka turhauttaisikin sanoa monta kertaa päivässä, mutta riippuen montako muuta asiaa miehellä on mielen päällä, se voi vaatia kertausta."
Ap kertoo sanoneensa kovista kivuista puoli tuntia ennen tätä tapahtumaa ja sanoneensa uudelleen asiasta kun mies kysyi mikä vituttaa. KAKSI kertaa puolen tunnin sisällä. Ap on syyllinen kun ei ole avoimuutta?