Vanessa, 31, on kolmatta kertaa työtön, vaikka hänen alallaan töitä piti riittää

Vierailija kirjoitti:

Sivuseikka, mutta en tiedä, milloin ihmisiä olisi "revitty koulunpenkiltä töihin". Ei minun kokemukseni mukaan elinaikanani ainakaan, olen syntynyt 60-luvulla.

Yleistä ainakin rakennusalan toimihenkilöpuolella, mutta ala on todella suhdanneherkkä. Muutaman vuoden ajan revitään töihin, sitten on taas massatyöttömyys, taas repimistä, sit työttömyyttä...

Vanessa olisi jo kannattanut aloittaa lisääntyminen. Vanessa kannattaa myös ymmärtää, että jos puolison kanssa hankitaan yhteinen lapsi, se on molempien vastuulla ja jos toinen ei lapsen vuoksi voi tienata, toinen maksaa sen aikaa. Näin toimitaan normaaleissa perheissä, eikä kyse ole mistään taloudellisesta itsenäisyydestä. Tuon lehtijutun jälkeen Vanessa on turha odotella työpaikan saamista, sillä nyt kun lapsihaaveet on noin kirkkaasti tuotu esiin, ei sitä kukaan palkkaa jäämään äitiyslomalle. 

En tiedä missä kuplassa viestijät on vuonna 2018 eläneet, näkemykseni mukaan ala ei ole erityisen työllistävä.

Mä olen kolmekymppinen filosofian maisteri paljon järjettömämmällä pääaineella ja mulla on kaksi lasta. Ensimmäisen lapseni sain ollessani osa-aikaisessa pilipalihommassa, toisen ollessani hoitovapaalla.

Nyt koittaisi aika palata työelämään, mutta eihän niitä töitä tietystikään tässä työmarkkinatilanteessa löydy. Ei silti kaduta yhtään. Mieskin jäi työttömäksi, niin elintaso ei päätä huimaa, mutta onko se tosiaan niin tärkeää? Kyllä mun vanhempi lapsi jo ihailee kaverien hienoja omakotitaloja, mutta en usko että traumatisoituu siitä, ettei meillä sellaista ole. Tehdään lasten kanssa paljon (lähinnä maksuttomia) asioita ja he saavat runsaasti aikuisen huomiota.

Tietysti ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat turvallisuushakuisempia ja toiset tällaisia suunnitelmattomia ADHD-ihmisiä kuin minä. Elämä on kuitenkin elämistä varten, ja minulle lasten saaminen oli se tärkein haave.