Miten elää sen kanssa, ettei kukaan välitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin, yli viisikymppisenä ajattelen, että olen tietyllä tasolla joillekin ihmisille tärkeä, mutta en rakastettu - ja sen kanssa minun on elettävä. En ilmeisesti ole ns ihmisten ihminen, en ole rakastettava, eikä kukaan tunne lähelläni ja kanssani itseään onnelliseksi. En ole ilkeä, mutta aika autenttinen olen, kykenemätön teeskentelyyn. Jollakin tasolla kovin surullista, mutta totta, ja hyväksyn asian näin.

Tämä se varmaan on. Se on surullista eikä sitä surua pääse pakoon mitenkään. Se pitää vain tuntea. Katsoa, mitä sen jälkeen sitten tulee, jos mitään.

Samaa mieltä. Olen silti ajoittain vuosien saatossa ihmetellyt, että mitä teen (sosiaalisesti) niin väärin, ettei ketään kiinnosta kuulumiseni - kirjaimellisesti. Itse mietin useinkin mitä muiden elämään kuuluu, mutta olen lakannut tiedustelemasta, koska vastavuoroisuuden puutteen vuoksi tunnen tungettelevani. Ehkä olen myös henkilö, jolle ei haluta kertoa kuulumisia. Kukaan ei vain koskaan kysy. Jostakinhan sekin (minussa) kertoo.

Itse koen olevani tämän lisäksi näkymätön myös juhlissa sen kerran kun joskus mennyt esim siskon lapsen rippijuhliin tai veljen lapsen syntymäpäiville,kukaan ei edes kysy pääsenkö tulemaan ja sit ollaan vaan ok jos ilmoitan että tulen,lahjat kyllä kelpaa. Joskus myös työpaikan juhlissa esim just joulun alla järjestetyt kun saatiin ilmaista ruokaa ja juomaa,kukaan ei vaivaantunut juttelemaan silloinkaan mulle yhtään mitään. 

Mulla ei ole oikeastaan mitään muuta sosiaalista elämää kuin työ,en tee vapaa aikana mitään enkä käy missään,miksi menisin ku pettymyksiä kuitenkin vaan tullut ja tulee lisää jos yrittää sosiaalistaa itseänsä? 

Kerron kun sen keksin

Eipä minustakaan. Töitäkään ei saa. Olen aina yksin. Tottuuhan tähän mutta ei ole tunteita ketään kohtaan eikä elämää kohtaan enää.

Ei kannata tuhlata tunteitaan ja välittämistään johonkuhun, joka ei sitä kaipaa eikä arvosta. Olen tähän pari kertaa erehtynyt, ei ole aina selvää, haluaako joku juuri minun tunteitani ja rakkauttani. Vaikka kokee itse jonkun ihmisen tärkeäksi, niin ei ole sitä sille toiselle.

Jeesukselle olet hyvin rakas ja tärkeä.

Lemmikkieläimet todella poistavat yksinäisyyden tunteen. Harmi ettei monella varaa niihin. Jos raha riittää saisi, ainakin kaupungissa, dogsitterin tms. kotiin tarvittaessa eläintä hoitamaan. 

Nyt yli 60v. olen tottunut yksinoloon. Tänä aamunakin, lomapäivänä, ajattelin onnellisena, miten ihanaa on kun saa elää miten itse haluaa. Oli vuosia jolloin toiset puuttuivat elämääni, autoin muita ja sain vain pahanmielen.