Miten suhtautua mökkiin, josta perijän puoliso on rajattu ulos?

Vierailija kirjoitti:

Jos olet huolissasi tästä ja se jotenkin sinua häiritsee, on ero vain ajan kysymys. Ei ole kuitenkaan asiallista, että joutuisit ottamaan sellaisen remonttilainan, joka ajaisi sinut taloudellisesti haavoittuvaksi. Normaalia kulujen jakamista ja ylläpitoa toki teet, ellet ole tarkoituksenmukaisesti eroamassa. 

Avauksesi on kyllä peruskyyninen vauva-palstan pohdinta ja hyvää viihdettä suurimmalle palstajoukolle eli jo eronneille tai eromassa oleville. 

Ajanvietettä ehkä siinä mirlessä että ihmisen mieli yllättää pslstalla yhä uudelleen ja uudelleen. Mutta viihteeksi en sanoisi sitä että ihmiset kokevat itsensä riippuvaiseksi siitä miten joku määrää testamentissaan ja kenet testamentissa määrätään avio-oikeuden ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla luokkakysymys. Keskiluokalle ja sitä ylemmille itsestäänselvyys, duunarit saattavat pitää loukkauksena. 

Ettei olisi juuri toisinpäin?

Montako varakasta tunnet joilla ei puolisoita ole perinnöstä ulos suljettu? 😂 

Aivan kaikilla on. Se on normaalia kun omaisuutta on. 

Tunnen itseni ja riittää minulle. Vaikka kyse ei ole perinnöistä tässä keskustelussa, on selvää, että perijät ovat omat lapset. Jos heillä ei ole avioliitoissaan keskinäistä avioehtoa, en koe minun asiaksi erikseen rajata perittyä omaisuutta. Pallo menee seuraavalle tiimille kokonaisuutena, joka sitten puolestaan kasvattaa kakkua seuraavalle ja niin edelleen. Jos joku päättää syödä kakun, se ei minulta ole haudassa pois.

Perus vauva-palsta aloittaja, jolle parisuhde on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka päättyy kun suhde ottaa enemmän kuin antaa. Kunhan aloittaja on itse isovanhempi ja elänyt onnellisessa parisuhteessa, tekisi aloittaja aivan samoin testamentin suhteen: huolehtisi testamentissaan, että sukumökki päätyy polvelta polvelle ja maksimoi näin todennäköisyyden, sille että mökki menee lapsen lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla luokkakysymys. Keskiluokalle ja sitä ylemmille itsestäänselvyys, duunarit saattavat pitää loukkauksena. 

Ettei olisi juuri toisinpäin?

Montako varakasta tunnet joilla ei puolisoita ole perinnöstä ulos suljettu? 😂 

Aivan kaikilla on. Se on normaalia kun omaisuutta on. 

Moniko varakas valitsee puolusoksi henkilön jonka elämä on kiinni siitä saako hän avio-oikruden homemökkiin vai ei?

Nyt nauratti oikein kunnolla. Juuri tästä on kysymys. Naulan kantaan!

Vierailija kirjoitti:

Perus vauva-palsta aloittaja, jolle parisuhde on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka päättyy kun suhde ottaa enemmän kuin antaa. Kunhan aloittaja on itse isovanhempi ja elänyt onnellisessa parisuhteessa, tekisi aloittaja aivan samoin testamentin suhteen: huolehtisi testamentissaan, että sukumökki päätyy polvelta polvelle ja maksimoi näin todennäköisyyden, sille että mökki menee lapsen lapsille.

Perintö tai se että poistetaan puolison avio-oikrus ei kyllä millään muotoa takaa sitä että mökki säilyy suvussa sukupolvesta toiseen. Todennäköisemmin sen taataan sillä että mökki myydään suvussa henkilölle joka on kiinnostunut ylläpitämään mökkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli mitä tästä kaikesta voi oppia? Jos vanhana haluaa, että pian perillisille siirtyvä mökki olisi oikeast hyvällä ylläpidolla ja käytöllä, ei ehkä kannata rajata mökin käyttömahdollisuuksia.

En todellakaan oppinut mitään tuollaista. Opin sen, että jos lapsen puoliso tuollaisesta valittaa niin myyn mökin sitten kun itse en sitä enää käytä ja käytän rahani itseeni tai vien lapsenlapsia lomille ja tuhlaan heihin. 

Tai ehkä voisin ostaa molemmille lapsilleni omat, pienemmät mökit tai tontit joista puolisot ovat suljettuja ulos. 

Todellakin jos joku lasten puolisoista alkaa kitisemään tuollaisesta niin teen kaikkeni että sellaiselle mitään ei mene. Rahan perässä kun vain selvästi sellainen on. 

Molemmat lapseni onneksi hyvissä varoissa niin ei heistä tarvitse huolehtia sinällään. 

Kyllä, noin voit toimia. Toki sinulta jää ehkä ymmärtämättä se, että lapsesi ja hänen puolisonsa on tiimi, jonka väliin yrität lyödä kapuloita. Ja se ei ehkä tee hyvää heidän avioliitolleen. Luuletko esimerkiksi, että ostamasi "pikkumökki" miellyttäisi suoraan koko lapsesi perhettä? Tuskin viettäisivät siellä aikaa, jos olet yrittänyt ajatella kaikki aikuisten ihmisten puolesta ja määräillen.

Jos mökin ostaa lapselle niin miksi ihmeessä sen pitäisi miellyttää lapsen koko perhettä. Se riittää että lahja/perintö miellyttäisi sen saajaa.

Kuten aiemmin todettu, tuollaiset vanhemmat kannatta pitää kohteliaasti etäällä perheestään ja jälkikasvustaan. Kun tuossa iässä ei perusasiatkaan ole selkeitä, ei ne enää selkiä.

Perhe on todellakin tiimi, jota avioehdottomuus helpottaa vaikeiden aikojen yli. Motiiveja ja jakoja ei tarvitse koskaan kyseenalaistaa, kun kaikki on yhteistä.

Syytätkö nyt puolison vanhempia siitä että he eivät ole sinun kanssasi samaa mieltä? Miksi heidän pitäisi olla? Eikö tärkeintä ole se miten se sinun puolusosi suhtautuu sinuun tai yhteosiin lapsiine eikä se miten puolison vahememmat sinuun suhtautuu?

Kunhan totean, että vanhemmat eivät ymmärrä, etteivät enää määräile. Kun se ei heille käy, yrittävät vaikuttaa lapsiin. ET-lehti yms. kioskikirjallisuus on tällaisia ohjeita puollollaan, sekä tietenkin niitä, miten omaisuudestaan voi luopua ties mihin. Me olemme lähinnä kauhistelleet molempien vanhempien kontrollihaluja ja ohjailuyrityksiä omaisuudellakin, joka ei toimi kun meillä itsellämme on tarpeeksi jo nyt. Se tiimi on perhe, ei suku. Kun suku yrittää määräillä, suku on se, joka putoaa kelkasta.

Ne vanhemmat tietysti määräävät omaisuudestaan ja siitä miten sitä haluavat jälkikasvulleen tai muille ihmisille jakaa. 😄 

Ei se tarkoita sitä, että olisivat heidän parisuhteistaan määräämässä. Joissakin tapauksissa toki niin saattaa olla, mutta suurin osa vanhemmista ei lastensa parisuhteisiin sekaannu vaikka omaisuuksistaan huolta pitävätkin. 

Mistä sinä tiedät, mitä suurin osa vanhemmista tekee? Tässä keskustelussa on todella monta kirjoitusta, jotka huomaa +65 v tekemiksi siitä, että niissä kaikissa lähdetään siitä, miten asiat ovat. Se miten asiat ovat, on tietenkin täysin subjektiivinen arvio, paitsi vanhoilla, joille oma mielipide on totuus ja mitä kaikki tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Perus vauva-palsta aloittaja, jolle parisuhde on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka päättyy kun suhde ottaa enemmän kuin antaa. Kunhan aloittaja on itse isovanhempi ja elänyt onnellisessa parisuhteessa, tekisi aloittaja aivan samoin testamentin suhteen: huolehtisi testamentissaan, että sukumökki päätyy polvelta polvelle ja maksimoi näin todennäköisyyden, sille että mökki menee lapsen lapsille.

Muuten hyvä, mutta tuo tapa maksimoi todennäköisyyden sille, että serkkumökki päätyy raunioksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ole suljettu pois miehen kotitalosta ja kesämökistä, jotka on siis perikunnan hallussa, jakamaton kuolinpesä.

Mutta ei minulla mitään sanan sijaa niihin ole.  Päätin heti, että mihinkään en puutukaan.  Yhtä omenaa en puusta ota enkä marjaa pensaasta.  

Eikä sen puoleen ne niin viihtyisiä paikkoja minusta olekaan.  Mökinkin sisustaisin ihan eri tavalla, kun nyt se näyttää olevan vain sekalaisten vanhojen tavaroiden kaatopaikka, tyyliin "kyllä se vielä mökillä menee."

Miniät on aina miniöitä, vaikka periaatteessa välit ihan hyvät onkin.  Ja hyvinä pysyvät, kun en sanaakaan sano.  

Päätin heti, että mihinkään en puutukaan.  Yhtä omenaa en puusta ota enkä marjaa pensaasta.  

Miksi liioitella tuolla tavalla. Toki voi puusta omenan ottaa ja marjan pensaasta, se ei ole rikos perikuntaa kohtaan. Kommenttisi tekee katkeran vaikutelman, samoin kommenttisi miniöistä, joille et voi puhua oikeasti. Miten olet joutunut tuollaiseen paitsioon omassa elämässäsi?

En liioittele.  Ja et ehkä nyt käsittänyt, että nimenomaan minä olen se miniä, joka on aina "vain" miniän asemassa, ei sanan valtaa.

Kyllä sen vain huomaa.  Katkera en ole, mutta kyyninen voin olla.   

Yritin kerran kysellä ko. talon ja tilan historiasta, koska kyseessä on melko iso sukutila, niin minulle sanottiin suoraan, että eihän se oikeastaan minulle kuulu, kun en kuulu sukuun.  Silloin päätin, että en sano ikinä mitään enkä puutu mihinkään.  Käyn siellä vain niin, niinkuin kylässä käydään.

Se on toiminut oikein hyvin.  Mutta jos kävisi niin, että mies kuolisi, niin silloinhan minä olisin hänen tilallaan jakamattoman kuolinpesän yksi osakas.  Koska miehelläni ei ole lapsia.  

Olisi aika kamala tilanne minulle.  Täytyykin kysyä asiasta jo hyvissä ajoin joltain lakimiehenä, miten voisin siinä tapauksessa menetellä, kun en haluaisi missään nimessä olla osallisena.

Kyseessähän ei olisi perintö, vaan avio-oikeus.  Voiko sen olla ottamatta vastaan?

Jos kieltäydyt mieheltäsi jäävästä perinnöstä, joudut kieltäytymään siitä kokonaan, siis aivan kaikesta, mitä jää. Sen sijaan teidän kannattaisi tehdä niin, että mies testamenttaa sen sukutilaosuutensa sisaruksilleen tai vanhemmilleen, jolloin se ei tule sinun riesaksesi mutta voit ottaa perinnön muuten normaalisti vastaan.

Juuri tuota ajattelin, että perinnöstä hän ei voi kieltäytyä vain osittain, vaan sitten ei peri mitään.

Mutta nyt kyseessähän ei olisi perintö, vaan avio-oikeuden nojalla minulle kuuluva 

Hänen omaisuus tai etuus.  Onko siinä samat lait kuin perinnässä tällaisessa tapauksessa?

Jos kieltäytyisin ottamasta vastaan osaa miehen vanhempien kuolinpesästä, enkö saisi sitten omakotitalostammekaan miehen osuutta, en autoja, pankissa olevaa rahaa enkä irtaimistostakaan kuin puolet jne.?  Kenelle ne sitten menisi, kun miehellä ei ole lapsia?

Hänen sisaruksilleen vai?  Aika outo tapaus.

No voinhan tietysti sen osuuden sitten ottaa vastaan, mutta sitten kun paperit olisi selvät, myisin tai luovuttaisiin tai lahjoittaisin sen osuuden sitten miehen sisaruksille.  Luultavasti olisivat vain tyytyväisiä.  

Et sinä ole perijänä puolisosi vanhempien perinnössä jollei at he ole sinua testamenttiinsa erikseen lisänneet. Oli puolisosi elossa tai ei. 

Eli miehen osuus hänen vanhempiensa kuolinpesästä ei siirtyisi minulle avio-oikeuden nojalla, jos mies kuolisi?  Onko todella näin?

Olisin siitä kyllä hyvin kiitollinen.  En haluaisi missään tapauksessa omistaa yhtään mitään hänen sisarustensa kanssa yhdessä.

Ei siksi, etten tulisi hänen sisarustensa kanssa toimeen, toki tulemme hyvin.  Mutta olisin siinä vain riippana, kun en haluaisi puuttua mihinkään.

Toisaalta tämähän on vain spekulointia.  Mies on minua nuorempi ja terve kuin pukki, minä taas tässä sairastelen.  Joten minä se varmasti tästä ensin lähdenkin.

Hienoa että vanhemmat ovat ajatelleet ap:n etua. Olispa mullakin ollu noin viisaat vanhemmat mutta ei ja eukko vei puolet perintömaatilasta ja nyt olen ilman maatilaa vuokralla yksiössä yksin. Ota ihmeessä mökki ja mitä saat omiin nimiisi niitä ei voi kukaan viedä sulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä taitaa olla luokkakysymys. Keskiluokalle ja sitä ylemmille itsestäänselvyys, duunarit saattavat pitää loukkauksena. 

Ettei olisi juuri toisinpäin?

Montako varakasta tunnet joilla ei puolisoita ole perinnöstä ulos suljettu? 😂 

Aivan kaikilla on. Se on normaalia kun omaisuutta on. 

Juuri näin, ihan perusjuttu. Ei sitä kannata ottaa henkilökohtaisesti. Keskinäisessä testamentissamme rajasimme lastemme puolisot ulos, eikä siinä vaiheessa kaikilla edes ollut puolisoa. Ja vaikka vuonna 2020 lasten puolisot olisivat ok, saattaisi käydä niin huonosti, että 2035 puoliso vaikka pettää, tai alkoholisoituu. Ei onneksi siltä vaikuta, tekivät fiksut valinnat. 

Minä sain puolisoni kanssa hänen vanhemmiltaan ennakkoperintönä/lahjoituksena maatilan. Tämä liittyi sukupolven vaihdokseen ja ollaan nyt viljelijöinä työskennelty kahdeksatta vuotta sekä asuttu tässä tilalla. 

Jälkeenpäin olen monesti miettinyt että miehen vanhemmat ovat erittäin luottavaisesti suhtautuneet minuun. Ollaan toki oltu yhdessä jo yli 20-vuotta ja avioliitto ollut kaikin puolin hyvä.

Mutta kun miettii miten iso osa avioliitoista päätyy eroon, niin en aio itse samallalailla tehdä omiemme lasten kohdalla. Järkevintä on rajata puoliso pois.

Meillä on onneksi mennyt kaikki hyvin. Käyn myös kodin ulkopuolella töissä yms eli aina olen osallistunut perheen kuluihin tasavertaisesti jne

Nykyään vaan parisuhteistakin tullut semmoista "kulutus tavaraa" että iso riski olisi tämmöinen ratkaisu mitä appivanhempani minun kohdalla tekivät.

Suomenruotsalaisten yleinen tapa jos puoliso on kantasuomalainen. Jos jotkut on rasisteja niin toi porukka on ihan omaa luokkaansa siinä.

Mie en anna kellekään vieraalle eli lasten puolisoille omaisuuttani ja se on luonnollisen normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain puolisoni kanssa hänen vanhemmiltaan ennakkoperintönä/lahjoituksena maatilan. Tämä liittyi sukupolven vaihdokseen ja ollaan nyt viljelijöinä työskennelty kahdeksatta vuotta sekä asuttu tässä tilalla. 

Jälkeenpäin olen monesti miettinyt että miehen vanhemmat ovat erittäin luottavaisesti suhtautuneet minuun. Ollaan toki oltu yhdessä jo yli 20-vuotta ja avioliitto ollut kaikin puolin hyvä.

Mutta kun miettii miten iso osa avioliitoista päätyy eroon, niin en aio itse samallalailla tehdä omiemme lasten kohdalla. Järkevintä on rajata puoliso pois.

Meillä on onneksi mennyt kaikki hyvin. Käyn myös kodin ulkopuolella töissä yms eli aina olen osallistunut perheen kuluihin tasavertaisesti jne

Nykyään vaan parisuhteistakin tullut semmoista "kulutus tavaraa" että iso riski olisi tämmöinen ratkaisu mitä appivanhempani minun kohdalla tekivät.

Maatilojen kohdalla ajatellaan useinkin tilan jatkoa. Jos tila joudutaan jakamaan esim. avioeron myötä tila tuskin sen jälkeen on elinkelpoinen. Etenkään nykyaikana kun vain suuret tilat kannattaa ja jatkajalla täytyy olla joku tietotaito miten tilaa hoidetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me asumme minun sukuni talossa, jonka yksin omistan. Entinen mökki, nykyinen koti. Maksan kaikki asumiskulut, mies maksoi remontin. Jonka yhdessä teimme.

Mies ei maksa asumisesta mitään? 

Ei maksa.

Remontin maksoi.

Anteeksi, tämä  on niin meditatiivista.