Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
HS: Saako lapsi harrastaa, jos ei pysty olemaan ryhmässä?
HS kolumnissa toimittaja kirjoittaa, kuinka vaikeaa on, kun hyvin vilkas 5-vuotias ei tule hyväksytyksi harrastuksissa. Perheessä on neljä lasta, ja yhteensä vähintään kymmenen harrastusmenoa viikossa. Nuorimmaisen kanssa on ollut vaikeaa, koska hänet on jo käännytetty käytöksensä vuoksi useammasta ryhmästä. Lapsi on saanut "viimeisen varoituksen" sekä lähikirjastossa että jalkapallokerhossa. Vilkas lapsi ei kuuntele ohjeita eikä keskity, ja äiti pohtii, mitä seurauksia sillä on, jos hyvin pienenä jää harrastuksista ulkopuolelle. "Hyvin vilkkaille lapsille opetetaan harrastuksissa, etteivät he kuulu joukkoon", äiti kirjoittaa.
Kommentit (1423)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina näitä rangaistustaan vaatijoita täällä. Eikö edes Keltikanggas-Järvinen näkemykset aiheesta kiinnosta? Hän kirjoittaa aiheesta kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Siinä hän toteaa, että rankaiseminen ei opeta lapselle, miten tulisi toimia. Rankaisemisen sijaan on tehokkaampia tapoja ohjata lasta muuttamaan käytöstään. Lukekaa itse lisää.
Kyse ei ole siitä, että mikä mahdollisesti on tehokas tapa jonkun teorian mukaan. Vaan kyse on siitä, että mikä käytännössä on toimiva tapa saada lapsi kuriin kussakin yksittäisessä tilanteessa ja kunkin yksittäisen lapsen kohdalla.
Rangaistuksista tulee myös huomioida se, että ne ovat ensisijassa painostus- ja sovituskeinoja. Ei lasta laiteta vaikkapa jäähylle sen takia, että hän oppisi, että miksi hänen tekemänsä kielletty asia on kielletty. Se juttu käsitellään tarvittaessa lapsen kanssa "saarnassa" ennen ja jälkeen jäähyn. Hyvin usein lapset myös tietävät tasan tarkkaan miksi tietyt asiat ovat kiellettyjä, mutta siitä huolimatta he tekevät niitä.
Rangaistukset on huono tapa opettaa lapsia, on parempia tapoja.
Kuten Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, rangaistukset ei opeta, miten tulee toimia eikä aikuinen tarjoa silloin mallia siitä, miten toimia. Hän kirjoittaa aiheesta pitkästi ja antaa neuvoja toimivampiin tapoihin. Miksi on niin vaikeaa uskoa, mitä asiantuntijat sanovat aiheesta?
Esimerkiksi jäähyä ei suositella ja ihan aiheesta.Erikoinen juttu, että asiantuntijan näkemykset saa alapeukkua. Kannattaisiko teidän nyt oikeasti luke itse ajatuksella aiheesta?
Edes kasvatusalan ammattilaiset eivät pääsääntöisesti saa noiden asiantuntija-gurujen oppeja toimimaan. Se kertoo paljon siitä miten realistisia kyseiset norsunluutorneissa väsätyt teoriat ovat.
Ilmeisesti et ihan hirveästi sitten tunne kasvatusalaa. Joka ikinen päivä ammattikasvattajat käyttävät ensisijassa muita keinoja lasten kasvattamiseen kuin rangaistuksia. Rangaistukset ei ole ensisijainen tapa kasvattaa minkään ikäisiä lapsia.
Rangaistuksia tarvitaan ennenkaikkea siksi, että yleensä lasten tottelemattomuudessa ei ole kyse siitä etteikö lapsi ymmärtäisi vaan siitä, että lapsi ei halua.
Toisekseen on oikeudenmukaista, että rötöksentekijä saa rangaistuksensa.
Lapset syntyvät pikkuaikuisina. Heillä on kaikki samat kyvyt, myös tunne-elämän hallintaan, kuin aikuisella. Kyse on vain siitä, että eivät halua. Siksi heitä pitää rangaista aina kun huomaa, etteivät he toimi kuten aikuinen odottaa.
Terveiset 1700-luvulta
Tunnekasvattajan näkemys lapsuuteen on se, että lapsi vain viattomasti ilmaisee tunteitaan eikä omaa minkäänlaista kykyä omaneduntavoitteluun tai asioiden syy- ja seuraussuhteiden arviointiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina näitä rangaistustaan vaatijoita täällä. Eikö edes Keltikanggas-Järvinen näkemykset aiheesta kiinnosta? Hän kirjoittaa aiheesta kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Siinä hän toteaa, että rankaiseminen ei opeta lapselle, miten tulisi toimia. Rankaisemisen sijaan on tehokkaampia tapoja ohjata lasta muuttamaan käytöstään. Lukekaa itse lisää.
Kyse ei ole siitä, että mikä mahdollisesti on tehokas tapa jonkun teorian mukaan. Vaan kyse on siitä, että mikä käytännössä on toimiva tapa saada lapsi kuriin kussakin yksittäisessä tilanteessa ja kunkin yksittäisen lapsen kohdalla.
Rangaistuksista tulee myös huomioida se, että ne ovat ensisijassa painostus- ja sovituskeinoja. Ei lasta laiteta vaikkapa jäähylle sen takia, että hän oppisi, että miksi hänen tekemänsä kielletty asia on kielletty. Se juttu käsitellään tarvittaessa lapsen kanssa "saarnassa" ennen ja jälkeen jäähyn. Hyvin usein lapset myös tietävät tasan tarkkaan miksi tietyt asiat ovat kiellettyjä, mutta siitä huolimatta he tekevät niitä.
Rangaistukset on huono tapa opettaa lapsia, on parempia tapoja.
Kuten Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, rangaistukset ei opeta, miten tulee toimia eikä aikuinen tarjoa silloin mallia siitä, miten toimia. Hän kirjoittaa aiheesta pitkästi ja antaa neuvoja toimivampiin tapoihin. Miksi on niin vaikeaa uskoa, mitä asiantuntijat sanovat aiheesta?
Esimerkiksi jäähyä ei suositella ja ihan aiheesta.Erikoinen juttu, että asiantuntijan näkemykset saa alapeukkua. Kannattaisiko teidän nyt oikeasti luke itse ajatuksella aiheesta?
Edes kasvatusalan ammattilaiset eivät pääsääntöisesti saa noiden asiantuntija-gurujen oppeja toimimaan. Se kertoo paljon siitä miten realistisia kyseiset norsunluutorneissa väsätyt teoriat ovat.
Ilmeisesti et ihan hirveästi sitten tunne kasvatusalaa. Joka ikinen päivä ammattikasvattajat käyttävät ensisijassa muita keinoja lasten kasvattamiseen kuin rangaistuksia. Rangaistukset ei ole ensisijainen tapa kasvattaa minkään ikäisiä lapsia.
Ei kai tässä ole kyse valinnasta lapsen ohjaamisen ja rankaisemisen välillä. Tietenkin ohjataan, selitetään ja näytetään positiivista esimerkkiä, mutta jos tahallaan tekee, mitä on kielletty, niin peli poikki ja jäähylle. Muutenhan säännöt jäävät pelkäksi sanahelinäksi. (Eri)
Eli Lauriina Lumihiutaleen pitäisi saada pilata kaikkien muiden harrastaminen, ettei sen vaan tule paha mieli? Just.
Pitäisikö äitykän ottaa itseään niskasta ja opettaa kakaransa käyttäytymään. Jollei onnistu, penska harrastakoon yksilölajeja jossain, missä ei häiritse ketään. Sienestys on esimerkiksi oikein hyvä harrastys näin syksyllä. Metsässä sopii riehua niin paljon kuin huvittaa ja jos hepulipäissään haukkaa jotain ei syötävää sientä... Niin, sitä kutsutaan luonnonvalinnaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla.
Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet.
Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa.
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.
Lasten täytyisi voida harrastaa vähin kustannuksin, niin ei vanhempien tarvitse miettiä tuleeko nyt varmasti vastinetta rahoille. Erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleminen kun on hyödyllinen taito lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaverini lapsi sai porttikiellon muskariin kun riehui ja rikkoi jonkin soittimen. Kaveri oli ihan hajalla.
Nykyään kaverin lapsi on yläkoululainen, koulumenestys oikein hyvä, ja pärjää erinomaisesti sekä liikunta- että taideharrastuksessaan.
Relatkaa, hyvät ihmiset.
Todellakaan ei pidä viisivuotiaana mennä tekemään mitään luokittelua ihmisistä. Hyperaktiivisuuskin voi isompana kääntyä vieä voimavaraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsen tanssiryhmän tuli down-tyttö. Hän oli 2 vuotta vanhempi kuin muut koska vanhemmat olivat ajatelleet että kehitystaso sopii paremmin pienempien ryhmään. Mutta tyttö oli siten myös huomattavan paljon isompi kuin muut ja riehakas. Hän törmäili jatkuvasti muihin lapsiin sillä seurauksella että lämmittelyleikit ym. päättyivät pienempien itkuun ja häntä alettiin pelätä. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut kritisoida että miksi hän on siinä ryhmässä kun jatkuvasti tulee vaaratilanteita. Muut tytöt lopettivat yksi toisensa perään käymästä tunneilla.
Tässä olisi pitänyt olla ohjaajalla ja seuralla pelisilmää. Tilanne on varmasti ollut nolo kaikille ja sen jatkuminen ei kenenkään itsetuntoa kehitä myönteiseen suuntaan. Onneksi nykyään on ainakin harvakseltaan tarjolla myös ryhmiä joissa huomioidaan erityistarpeet.
Tilannetta ja vanhempien roolia tanssitunnilla tietämättä sanoisin, että kyllä vikaa on myös vanhemmissa, jotka ottavat lapsensa pois tanssiryhmästä yhden erityisen vuoksi. Siinä opetetaan omille lapsille jotain todella rumaa.
Yksi ainoa käsipari riittäisi törmäilyn estämiseen. Se voisi olla seuran vapaaehtoinen nuori, erityislapsen oma läheinen tai sopimuksen mukaan kuka tahansa vanhempi. Mutta ei, katsotaan vaan nenänvartta pitkin, että iik, siellä törmäillään mun ihanaan pikkuballerinaan, sen sijaan että mitenkään autettaisiin.
Ei katsota nenän vartta, mutta ei myöskään siedetä törmäilyjä. Käsipareja törmäilyyn ei ole edes ehdotettu.
Olen ollut muutamia kertoja sellaisessa tilanteessa, että on pitänyt ilmoittaa joko lapselle tai aikuiselle, että tämä ryhmä on hänelle sopimaton. Niin olisi kuulunut OHJAAJAN tehdä tässäkin tapauksessa.
Erityisille pitäisi olla omat erityisryhmät, joissa ei kokisi huonommuutta eikä syrjimistä.
No jopas, harrastavan lapsen vanhempana astut esiin ja käyt ilmoittamaan toisen lapsen vanhemmalle, että ko. ryhmä on hänelle sopimaton? On sinulla ainakin vankka usko omaan arvostelukykyysi. No siinä olet oikeassa, että sellainen on ohjaajan tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsen käytös julkisilla paikoilla on sitä luokkaa, että lapsi tarvitsisi valjaat ja hihnan, niin kenellä tulee mieleen viedä se lapsi johonkin urheiluseuran treeneihin ja olettaa, että lapsi pärjää siellä?
Jos lapsi omaa (lähes) normaalin älykkyyden, hän voi hyvinkin alkaa hoksata, että eri tilanteet vaativat erilaista lähestymistapaa. Eli eri ympäristöissä oleminen on lisäarvo ja mahdollisuus löytää itsestään uusia ulottuvuuksia. Siinä mielessä olen harrastusten kokeilemisen kannalla sen sijaan, että jo ennalta suljettaisiin pois onnistumisen mahdollisuus. Jos homma ei toimi, niin sitten jatketaan ympärilleen katselemista. Toivottavasti löytyy jotakin muuta, joka saa lapsen aidosti kiinnostumaan. Ja motivoitunut ihminenhän tekee parhaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin me ihmiset olemme erilaisia. Itse en koskaan kehtaisi omalla nimelläni ja naamakuvallani kertoa laajalevikkisellä alustalla, että oma lapsi häritsee monen muun lapsen harrastustoimintaa. En myöskään kehtaisi kuvailla harrastusryhmän ohjaajan olemusta negatiivisin sävyin ja päälle päätteeksi kerjätä sääliä. Mutta kuten sanottu, erilaisia ollaan.
Sama.
Päin vastoin, jos lapsesta toistuvasti tulisi tuollaista palautetta, kokisin epäonnistuneeni äitinä totaalisesti.
Sääli tuota lastakin. Äiti kertoo avoimesti käytöshäiriöistä ja ei ota tilanteesta mitään vastuuta. Tuttujen on helppo yhdistää kenestä on kyse.
Eikö lehden kuuluisi ajatella lapsen yksityisyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kyllä näille erityislapsillekin saisi olla harrastuksia tarjolla. Mieluiten vähän pienempiä ryhmiä, joissa ensin harjoitellaan ihan vaan sitä ohjeiden kuuntelua ja muuta ryhmätoimintaa. Ja useampi ohjaaja.
Oletko valmis maksamaan siitä joku tekee sitä minkä sinun olisi pitänyt tehdä kotona?
No lapsi ei kuitenkaan vanhempiaan voi valita. Harrastukset ovat yleisesti kehittäviä, joten on yleinen etu, että kaikki lapset ala-kouluiässä pääsevät jotakin mielekästä harrastamaan. Kyllä sellaista voi kasvatustyön nimisä verovaroista tukeakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä toimittaja on esitellyt somessa hyvin pientä asuntoaan, johon ilmeisesti vuoropäivin/vuoroviikoin mahdutetaan 4 lasta ja 2 aikuista. Ei ihme, jos lapsella vähän ylimääräisiä kierroksia. Ehkäpä tarvitsisi myös rauhallista omaa tilaa?
...ei miten kamalaa! Ei siis mitään omaa tilaa lapselle?
Miten siinä kirjassa on selitetty (parhain päin?) näiden lasten sopeutuminen uusioperhetilanteeseen? Kun jos 5-vuotias ei pysty toimimaan muiden ikäistensä tavoin harrasteryhmissä, niin kertoohan se jo jostakin jotain ja itse asiassa aika paljon. Ne kotiolot, ne kotiolot... Eivät taida olla kunnossa.
Ja koko kansalle näitä sitten esitellään. Eikö ole toimittajakoulutusta käynyt tämä, yleinen etiikka, jos / kun ei oma järki riitä arvioimaan, mitä lasten asioita voi tuoda omalla nimellä julkisuuteen...
Eikä ongelma ole vain harrastusryhmissä vaan myös kirjastossa. Eikö äiti ehdi itse kirjastoon lapsensa kanssa?
Eikä isäkään edes?
Minä harrastin lapsena aina yksin. Ei tarvinnut tapella kenekään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä toimittaja on esitellyt somessa hyvin pientä asuntoaan, johon ilmeisesti vuoropäivin/vuoroviikoin mahdutetaan 4 lasta ja 2 aikuista. Ei ihme, jos lapsella vähän ylimääräisiä kierroksia. Ehkäpä tarvitsisi myös rauhallista omaa tilaa?
...ei miten kamalaa! Ei siis mitään omaa tilaa lapselle?
Miten siinä kirjassa on selitetty (parhain päin?) näiden lasten sopeutuminen uusioperhetilanteeseen? Kun jos 5-vuotias ei pysty toimimaan muiden ikäistensä tavoin harrasteryhmissä, niin kertoohan se jo jostakin jotain ja itse asiassa aika paljon. Ne kotiolot, ne kotiolot... Eivät taida olla kunnossa.
Ja koko kansalle näitä sitten esitellään. Eikö ole toimittajakoulutusta käynyt tämä, yleinen etiikka, jos / kun ei oma järki riitä arvioimaan, mitä lasten asioita voi tuoda omalla nimellä julkisuuteen...
Eikä ongelma ole vain harrastusryhmissä vaan myös kirjastossa. Eikö äiti ehdi itse kirjastoon lapsensa kanssa?
Eikä isäkään edes?
Isä on haastatteluissa sanonut, ettei ole huomannut lasten kärsineen eroperheen säätämisistä. Onhan mahdollista, että lapsi käyttäytyy huonosti vain äitinsä kanssa. Tai että isä ei jätä lasta yksin kirjastoon riehumaan niin, että kirjastonhoitajien pitää tulla antamaan "viimeistä varoitusta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin me ihmiset olemme erilaisia. Itse en koskaan kehtaisi omalla nimelläni ja naamakuvallani kertoa laajalevikkisellä alustalla, että oma lapsi häritsee monen muun lapsen harrastustoimintaa. En myöskään kehtaisi kuvailla harrastusryhmän ohjaajan olemusta negatiivisin sävyin ja päälle päätteeksi kerjätä sääliä. Mutta kuten sanottu, erilaisia ollaan.
Sama.
Päin vastoin, jos lapsesta toistuvasti tulisi tuollaista palautetta, kokisin epäonnistuneeni äitinä totaalisesti.
Sääli tuota lastakin. Äiti kertoo avoimesti käytöshäiriöistä ja ei ota tilanteesta mitään vastuuta. Tuttujen on helppo yhdistää kenestä on kyse.
Eikö lehden kuuluisi ajatella lapsen yksityisyyttä?
Lehden, ja kirjan. Mutta ensi sijassa vanhempien, tietenkin. Nyt lapsesta tiedetään tarkka syntymäaika, sukunimi ja sukupuoli.
Jos ja kun lapsen vanhemmat eivät ole älynneet tai halunneet ajatella lapsen yksityisyyttä, kustantajan tai toimituskunnan esimiehen olisi pitänyt olla se viimeinen perälauta estämään lapsen yksityistietojen tällainen vuotaminen julkisuuteen.
Eivät ne harrastusryhmien valmentajien neuvot ja palaute ole tässä se ongelma, kuten lapsen äiti yrittää hieman marttyyrimäisesti esittää, vaan se, että äiti vie "vilkasta" lastaan toistuvasti paikkoihin ja tilanteisiin, jonne hän ei ole (äidin valvomattomuuden vuoksi?) asiaa toista kertaa - ja se, että nyt kun äiti on valtakunnan päälehdessä julistanut lapsensa käytöstä ja lapsen edellä mainitut perustiedot ovat kirjan ja vanhempien mediahaastatteluiden perusteella tiedossa, äiti itse on saattanut pahimmillaan sabotoida tämän lapsen harrastusmahdollisuudet vuosiksi eteenpäin.
Jotta tämän artikkelin äiti: miten meni niin kuin omasta mielestä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina näitä rangaistustaan vaatijoita täällä. Eikö edes Keltikanggas-Järvinen näkemykset aiheesta kiinnosta? Hän kirjoittaa aiheesta kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Siinä hän toteaa, että rankaiseminen ei opeta lapselle, miten tulisi toimia. Rankaisemisen sijaan on tehokkaampia tapoja ohjata lasta muuttamaan käytöstään. Lukekaa itse lisää.
Kyse ei ole siitä, että mikä mahdollisesti on tehokas tapa jonkun teorian mukaan. Vaan kyse on siitä, että mikä käytännössä on toimiva tapa saada lapsi kuriin kussakin yksittäisessä tilanteessa ja kunkin yksittäisen lapsen kohdalla.
Rangaistuksista tulee myös huomioida se, että ne ovat ensisijassa painostus- ja sovituskeinoja. Ei lasta laiteta vaikkapa jäähylle sen takia, että hän oppisi, että miksi hänen tekemänsä kielletty asia on kielletty. Se juttu käsitellään tarvittaessa lapsen kanssa "saarnassa" ennen ja jälkeen jäähyn. Hyvin usein lapset myös tietävät tasan tarkkaan miksi tietyt asiat ovat kiellettyjä, mutta siitä huolimatta he tekevät niitä.
Rangaistukset on huono tapa opettaa lapsia, on parempia tapoja.
Kuten Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, rangaistukset ei opeta, miten tulee toimia eikä aikuinen tarjoa silloin mallia siitä, miten toimia. Hän kirjoittaa aiheesta pitkästi ja antaa neuvoja toimivampiin tapoihin. Miksi on niin vaikeaa uskoa, mitä asiantuntijat sanovat aiheesta?
Esimerkiksi jäähyä ei suositella ja ihan aiheesta.Erikoinen juttu, että asiantuntijan näkemykset saa alapeukkua. Kannattaisiko teidän nyt oikeasti luke itse ajatuksella aiheesta?
Edes kasvatusalan ammattilaiset eivät pääsääntöisesti saa noiden asiantuntija-gurujen oppeja toimimaan. Se kertoo paljon siitä miten realistisia kyseiset norsunluutorneissa väsätyt teoriat ovat.
Ilmeisesti et ihan hirveästi sitten tunne kasvatusalaa. Joka ikinen päivä ammattikasvattajat käyttävät ensisijassa muita keinoja lasten kasvattamiseen kuin rangaistuksia. Rangaistukset ei ole ensisijainen tapa kasvattaa minkään ikäisiä lapsia.
Työnantaja rankaisee päikkytätiä potkuilla jos päikkytäti rankaisee lasta jäähyllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä toimittaja on esitellyt somessa hyvin pientä asuntoaan, johon ilmeisesti vuoropäivin/vuoroviikoin mahdutetaan 4 lasta ja 2 aikuista. Ei ihme, jos lapsella vähän ylimääräisiä kierroksia. Ehkäpä tarvitsisi myös rauhallista omaa tilaa?
...ei miten kamalaa! Ei siis mitään omaa tilaa lapselle?
Miten siinä kirjassa on selitetty (parhain päin?) näiden lasten sopeutuminen uusioperhetilanteeseen? Kun jos 5-vuotias ei pysty toimimaan muiden ikäistensä tavoin harrasteryhmissä, niin kertoohan se jo jostakin jotain ja itse asiassa aika paljon. Ne kotiolot, ne kotiolot... Eivät taida olla kunnossa.
Ja koko kansalle näitä sitten esitellään. Eikö ole toimittajakoulutusta käynyt tämä, yleinen etiikka, jos / kun ei oma järki riitä arvioimaan, mitä lasten asioita voi tuoda omalla nimellä julkisuuteen...
Eikä ongelma ole vain harrastusryhmissä vaan myös kirjastossa. Eikö äiti ehdi itse kirjastoon lapsensa kanssa?
Eikä isäkään edes?
Isä on haastatteluissa sanonut, ettei ole huomannut lasten kärsineen eroperheen säätämisistä. Onhan mahdollista, että lapsi käyttäytyy huonosti vain äitinsä kanssa. Tai että isä ei jätä lasta yksin kirjastoon riehumaan niin, että kirjastonhoitajien pitää tulla antamaan "viimeistä varoitusta".
Itsekeskeinen äiti aiheuttaa tuhoa ympärillään oleviin läheisiin.
Vierailija kirjoitti:
Jo eläköitynyt, vuosikymmenien uran lastentarhanopettajana ja perhepäivähoitajien esihenkilönä työskennellyt tuttavani totesi kerran, että lapsista näkee aivan suoraan, mitä kotona tapahtuu tai ei tapahdu. Ja mitä pienempi lapsi, sitä läpinäkyvämmin hän on ikkuna vanhempiensa toimintaan. Tämä tulee aina mieleen, kun alle kouluikäisen lapsen vanhempi syyttää muita tahoja jostain lapseensa liittyvästä. Tämä sama toteamus tuli välittömästi mieleen myös HSanomien päivän kolumnia lukiessa. Mitäköhän tuolla perheessä on meneillään, kun lapsi noin selkeästi oireilee - ettei kirjastoonkaan ole enää tervetullut. Kirjasto on nykyään lapsiystävällinen ja erittäin matalan kynnyksen paikka, joten jotain todella ikävää on täytynyt tapahtua ja moneen kertaan.
Mitä nämä toistuvat tilanteet kertovat lapsen kotielämästä? Ja miksi pienen lapsen äiti kertoo tästä uutismediassa? Onko kyse äidin hätähuudosta?
Siis tarkemmin sanottuna tämä ammattikasvattaja uskoo näkevänsä, mitä lapsen kotona tapahtuu. Kuitenkin samasta perheestäkin tulee aika erilaisia lapsia. Eli pitää suhtautua pienellä varauksella tällaiseen selvännäkemiseen, vaikka osittain varmaan paikkansa pitääkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo eläköitynyt, vuosikymmenien uran lastentarhanopettajana ja perhepäivähoitajien esihenkilönä työskennellyt tuttavani totesi kerran, että lapsista näkee aivan suoraan, mitä kotona tapahtuu tai ei tapahdu. Ja mitä pienempi lapsi, sitä läpinäkyvämmin hän on ikkuna vanhempiensa toimintaan. Tämä tulee aina mieleen, kun alle kouluikäisen lapsen vanhempi syyttää muita tahoja jostain lapseensa liittyvästä. Tämä sama toteamus tuli välittömästi mieleen myös HSanomien päivän kolumnia lukiessa. Mitäköhän tuolla perheessä on meneillään, kun lapsi noin selkeästi oireilee - ettei kirjastoonkaan ole enää tervetullut. Kirjasto on nykyään lapsiystävällinen ja erittäin matalan kynnyksen paikka, joten jotain todella ikävää on täytynyt tapahtua ja moneen kertaan.
Mitä nämä toistuvat tilanteet kertovat lapsen kotielämästä? Ja miksi pienen lapsen äiti kertoo tästä uutismediassa? Onko kyse äidin hätähuudosta?
Siis tarkemmin sanottuna tämä ammattikasvattaja uskoo näkevänsä, mitä lapsen kotona tapahtuu. Kuitenkin samasta perheestäkin tulee aika erilaisia lapsia. Eli pitää suhtautua pienellä varauksella tällaiseen selvännäkemiseen, vaikka osittain varmaan paikkansa pitääkin.
Ihan hyvä pointti. Mitäköhän tuon HS-jutun lukijat uskovat näkevänsä siitä, mitä tuon lapsen kotona tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vilkas lapsi. Minä olen kertonut lapselle pienestä pitäen, että harrastuksiin ei mennä jollei siellä osata käyttäytyä. Miksi tämä on niiiiiiiiiin vaikeaa? Kertokaa mikä on se jota ette ymmärrä.
Sama mullakin on vilkas lapsi, ja olen harrastuksissa ollut aina mukana vahtimassa. Mutta jotkut ihmiset oikeasti kuvittelee, että koko maailma on vain heidän lapsille tehty. Oltiin kerran yhdessä julkisessa paikassa ja lapseni leikki siellä ihan yksin. Yksi lapsi alkoi itkeä jostain syystä kun häntä pelotti, vaikka lapseni ei ollut edes hänen lapsen lähellään, leikki 1-2 metrin päässä, ei koskenut lapseen eikä edes sanonut sille mitään. Sen sijaan, että tää toinen vanhempi olisi opettanut omasta lapsestaan rohkeampaa hän sanoikin, että tuo poikako sinua harmittaa (viitateen vilkkaaseen poikaani joka ei edes mitenkään häiriköinyt, ei koskenut, ei huutanut ainoastaan leikki kaukana hänestä), niin tää okein lietsoi lapseensa ajatusta, että vain hän saa olla ja hän saa pelätä sellaistakin joka ei edes tee hänelle mitään, on vain olemassa. Ei ole mitenkään tervettä lietsoa pelkoa jotakin sellaista kohtaan joka ei edes mikään vaara tai uhka ole. Ei töninyt, ei riehunut eikä mitään muutakaan sellaista sopimatonta. On vain hieman iloisempi luonne, ja sehän ei suomalaiselle naama nyrpöttäjälle käy.
No, minä olen aikuinen ja istuin kerran bussissa ikkunapaikalla olevan kouluikäisen tytön viereen. istuin siinä puolitorkuksissa kun yhtäkkiä joku tönäisee minua: "ANTEEKSI, lapseni täytyy päästä viereeni istumaan, HÄN PELKÄÄ." Muslimiksi kääntynyt suomalaisnainen istui vaunujen kanssa siinä vaunupaikalla ja hänen isomman lapsensa viereen olin sitten istunut pelottelemaan. Lapsi siis oikeasti ITKI pelosta.
Miksi se oli alunperinkään pitänyt sitten istuttaa niin, että ruuhkabussissa varmasti istuu ventovieras aikuinen viereen?
Muut samanikäiseltä näyttävät lapset matkustivat tyytyväisinä yksin kouluun.
Ethän sä lapsen viereen voi istua puolitorkuksissa. Se lapsi ei välttämättä uskalla sanoa jos haluaa vaikka jäädä pois. Jos istut lapsen viereen, toisella silmällä varmistat että hänellä kaikki ok.
Ventovierasta lasta pitäisi vahtia bussissa? Jos vanhempi päästää lapsen bussiin, on hänen asiansa varmistaa että lapsi osaa sanoa "anteeksi, jäisin tässä pois".
Tämä. Minä olen lapseton, eikä ole tullut mieleenikään että minun pitäisi pitää silmällä bussissa vieressäni istuvaa lasta siltä varalta, että se pelkää. Jessus sentään. Jos samanikäiseltä näyttävät ovat ilmiselvästi täysin kykeneviä matkustamaan itsekseen bussilla ja itsekin olin samassa iässä, miksi minun velvollisuuteni olisi paikata puutteita lapsen kasvatuksessa?
Varsinkin kun tosiaan olen lapseton ja kristallipallokin puuttuu. Jos se lapsi ei osaa sanoa tahtovansa jäädä pois, mistä minä sen voisin tietää?
Ja mitä jos sitä alkaisi pelottaa kun vahtaan sitä koko ajan?
Moni aikuinenkin jännittää kertoa millä pysäkillä jää pois, tottakai se on lapselle helposti jännää. Varsinkin jos aikuinen torkkuu tai huomio on muuten vaikeasti saavutettavissa.. Vähän kuulostatte joltain teineiltä enemmän kuin aikuisilta. Mulla on tapana kysyä "millä pysäkillä olet jäämässä" jos istun tukkimaan lapsen tien. Ilmainen vinkki.
Aikuinen postaa vaieten someen: voi ei, mun vieressä istuu bussissa joku ihmeen vieras ihminen enkä pääse pois mun pysäkillä... Nynnyyden aikakausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina näitä rangaistustaan vaatijoita täällä. Eikö edes Keltikanggas-Järvinen näkemykset aiheesta kiinnosta? Hän kirjoittaa aiheesta kirjassaan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Siinä hän toteaa, että rankaiseminen ei opeta lapselle, miten tulisi toimia. Rankaisemisen sijaan on tehokkaampia tapoja ohjata lasta muuttamaan käytöstään. Lukekaa itse lisää.
Kyse ei ole siitä, että mikä mahdollisesti on tehokas tapa jonkun teorian mukaan. Vaan kyse on siitä, että mikä käytännössä on toimiva tapa saada lapsi kuriin kussakin yksittäisessä tilanteessa ja kunkin yksittäisen lapsen kohdalla.
Rangaistuksista tulee myös huomioida se, että ne ovat ensisijassa painostus- ja sovituskeinoja. Ei lasta laiteta vaikkapa jäähylle sen takia, että hän oppisi, että miksi hänen tekemänsä kielletty asia on kielletty. Se juttu käsitellään tarvittaessa lapsen kanssa "saarnassa" ennen ja jälkeen jäähyn. Hyvin usein lapset myös tietävät tasan tarkkaan miksi tietyt asiat ovat kiellettyjä, mutta siitä huolimatta he tekevät niitä.
No jäähyjä ei suositella enää missään. Lapsen eristäminen ja yksin jättäminen toki ovat ”tehokas” rangaistus, kuten remmin antaminen ennen. Enää ei näin tehdä.
Ei jäähy tarkoita lapsen eristämistä ja yksin jättämistä. Jäähy on keino rauhoittaa lapsi poistamalla hänet kuormittavasta tilanteesta rauhalliseen tilaan, jossa hänellä on mahdollisuus itsereflektioon. Aikuinen tietysti on hänen mukanaan ottamassa tunbetilan vastaan.
Terv. Vakaope
Alue: Aihe vapaa
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että tarvitaan monenlaisia keinoja?
Eikä lapsia pidä aliarvioida. Viimeistään muutaman toiston jälkeen lapsi kyllä ymmärtää miten homma toimii mutta ymmärtäminen on ihan eri asia kuin tottelu.