Rakastunut ystävään
Auttakaa. Olen parisuhteessa ja rakastunut hyvään ystävääni. Olen pitkään ollut ko.ihmisen ystävä ajatellen, että meidät tarkoitettiin vain ystäviksi. Hän on tahoillaan myös parisuhteessa. Asioita on tapahtunut ja olen alkanut tuntea että olen rakastunut häneen ja hän minuun. Hän on sanonut ja tehnyt asioita joita tehdään vain tärkeille ihmisille. Haluaisin elää samanlaista elämää kuin hän elää, huomaan ajattelevani millainen yhteinen tulevaisuutemme olisi. Mielestäni hänen puoliso ei ole yhtään hänen tyylinen ja luulen ystäväni ajattelevan samaa minun kumppanistani. Mitä tekisitte? Onko liian itsekästä ajatella, että tunnistaisin tunteeni hänelle? Jos ystävänne tunnustaisi, että on teihin rakastunut, olisiko se ystävyydelle haitaksi?
Kommentit (65)
Lopeta kaveruus. Etenkin jos lapsia kuvioissa. Parisuhde tulee mennä edelle.
Tunnusta tunteesi ja jos hänellä on samoja tunteita, kokeilkaa tapailla toisianne salaa muutama kuukausi. Jos vielä tämän jälkeen haluatte vielä olla yhdessä, erotkaa puolisoistanne.
Vierailija kirjoitti:

Lapsi on jo sen verran vanha että en näkisi olevan esteenä erolle. Jos löytää sielunkumppaninsa. Ap

Salaa tapailu tuntuu niin väärältä mutta tuntuu, että se voisi olla paras ratkaisu. Koska muuten on riski että menettää kaiken turhaan. Olisitko itse valmis tapaamaan salaa? Mitä voi sanoa tekosyyksi ?
Ensin tunnustat omalle puolisollesi. Jos et siihen pysty, et ansaitse mitään hyvää elämääsi.
Vierailija kirjoitti:
Lopeta kaveruus. Etenkin jos lapsia kuvioissa. Parisuhde tulee mennä edelle.
Toisella lapsi toisella ei. Ap

Mitä tunnustamisesta hyötyy? Haluaisin ensin tunnustaa ystävälleni.. jos tietäisin hänen tuntevan samoin, tunnustaisin heti omalle puolisolleni myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta kaveruus. Etenkin jos lapsia kuvioissa. Parisuhde tulee mennä edelle.
Lapsi on jo sen verran vanha että en näkisi olevan esteenä erolle. Jos löytää sielunkumppaninsa. Ap
Muista kertoa lapsellesi, että tapailet toista salaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin tunnustat omalle puolisollesi. Jos et siihen pysty, et ansaitse mitään hyvää elämääsi.
Mitä tunnustamisesta hyötyy? Haluaisin ensin tunnustaa ystävälleni.. jos tietäisin hänen tuntevan samoin, tunnustaisin heti omalle puolisolleni myös.
= Minäminäminä. Haluan-ajatella-vain-itseäni. Nykyinen-kumppani-menköön-hiiteen. Haluan-ensin-varmistaa-itselleni-uuden-suhteen.
Älä pilaa ystävyyttänne sotkemalla, menetät vain kaiken. Miksi et ole tyytyväinen omiin valintoihisi? Jos teidät olisi luotu toisillenne, ei olisi niitä omia aviopuolisolta ja perheitä alunperinkään. Ystävää voi rakastaa kuin läheistä, käännä muut ajatukset omaan puolisoosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta kaveruus. Etenkin jos lapsia kuvioissa. Parisuhde tulee mennä edelle.
Toisella lapsi toisella ei. Ap
Se onkin hyvä syy pettää.
Totuus on oikeasti se että mies ei ole kiinnostunut ja AP on tunnustanut tunteensa jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta kaveruus. Etenkin jos lapsia kuvioissa. Parisuhde tulee mennä edelle.
Toisella lapsi toisella ei. Ap
Se onkin hyvä syy pettää.
Tarkoitin että en rikkoisi kahta perhettä. Ap
Hyi h*lvetti mitä roskaa AP vaihteeksi suoltaa tänne kommenttipalstalle. Pakkomielteinen tyyppi trollailuissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin tunnustat omalle puolisollesi. Jos et siihen pysty, et ansaitse mitään hyvää elämääsi.
Mitä tunnustamisesta hyötyy? Haluaisin ensin tunnustaa ystävälleni.. jos tietäisin hänen tuntevan samoin, tunnustaisin heti omalle puolisolleni myös.
= Minäminäminä. Haluan-ajatella-vain-itseäni. Nykyinen-kumppani-menköön-hiiteen. Haluan-ensin-varmistaa-itselleni-uuden-suhteen.
Olemme sen ikäisiä, että kyllä haluan. Nykyinen on ihan ok. Mutta ei sama, en ymmärrä miten tunnen näin voimakkaasti. En voi lakata ajattelemasta häntä.
Vierailija kirjoitti:
Älä pilaa ystävyyttänne sotkemalla, menetät vain kaiken. Miksi et ole tyytyväinen omiin valintoihisi? Jos teidät olisi luotu toisillenne, ei olisi niitä omia aviopuolisolta ja perheitä alunperinkään. Ystävää voi rakastaa kuin läheistä, käännä muut ajatukset omaan puolisoosi.
Asuimme pitkään eri puolella suomea emmekä olleet tekemisissä. Vasta kuin viime vuodet jolloin tutustuimme ja ystävystyimme. Olemme puhuneet niin paljon syvällisiä asioita mitä kumpikaan ei ole koskaan jakanut kenellekään muulle. En kerro puolisollenikaan mitä keskustelemme. Ap
Up