Lue keskustelun säännöt.
Onko jollain kokemusta, miten huolestuneisuudesta pääsee eroon?
Minulla on taipumusta huolestua asioista. Nuorena opiskelijana olin huolissani, miten rahat riittää, saanko harjoittelupaikan, opinko asiat ennen tenttiä yms. Aika tavallisia huolia. Silti se vaikutti omaan arkeen, oli vaikea nauttia asioista, kun huolet pyöri päässä.
Nyt on taas ollut jakso, jolloin huolestuin kohtuuttomasti. Tällä viikolla yhtenä aamuna bussi ei ollut pysäkillä oikeaan aikaan. Tarkastin kännykällä, onko jotain onnettomuuksia, onko vuoroja peruttu tai muuta syytä. Ei löytynyt mitään. Ehdin lietsoa itseni niin huolestuneeksi, että lähetin kollegalle viestin, etten ehkä ehdi ajoissa töihin. Bussi tuli 14 minuuttia myöhässä. Ehdin ajoissa töihin. En voinut omalle hätääntymiselle mitään. Kävin keväällä työnantajan maksaman työpsykologikäynnin, kun tuntui, että työasiat häiritsee elämää kotona. Joskus saattoi tulla sellainen tunne, että jätin tärkeän asian tekemättä, piti laivaa tietokone esille ja alkaa etsiä, onko jotain, minkä unohdin. Pakkoajatuksia siis. Sitten jos otan sen tietokoneen, saatan unohtua selaamaan kalenteria tai sähköposteja tunniksikin. Psykologin neuvosta olen nyt jättänyt koneen avaamatta iltaisin, ja pystyn kontrolloimaan tarvetta. Olen yrittänyt opetella, että on asioita, joihin voin vaikuttaa omalla toiminnalla ha sitten niitä, joihin en voi. Energiaa ei kannattaisi suunnata asioihin, joista en voi päättää, mutta aivoni eivät usko sitä.
Onko hyviä neuvoja, miten lievittää huolestuneisuutta?
Kommentit (54)
* Taloudellinen riippumattomuus. Tämä on kaikista paras, mutta vaikein. Ei tarvitse stressata töistä ollenkaan, kun on aivan sama, onko töitä vai ei.
* Vaihto helpompaan tai huolettomampaan työhön. Hyvällä tuurilla voi löytyä paikka, jossa on kuin kotonaan, eikä huolet paina.
* Oman ajatusmaailman muokkaaminen pikkuhiljaa sellaiseksi, ettei ota stressiä. Luottaa, että asiat sujuvat tavalla tai toisella, ja elämässä on paras keskittyä onnellisuutta tuoviin asioihin, koska lyhyt on aikamme täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisäisen turvallisuuden lisääminen ja toisaalta kyllästyminen/uupuminen jatkuvaan pelkäämiseen. Antaa tapahtua, mitä tapahtuu, harvoin se maailmanloppu on.
Minä en voi tahdon voimalla kyllästyä. Siksi tuo ei toimi minulla. Vaikka kuinka yrittäisin ajatella, että nyt olen uupunut ja kyllästynyt pelkäämään jotain, minun aivoni eivät ole kyllästyneet. Tämä ei ikinä ole ollut sellaista, että kyllästyttää. Joskus jos jokin asua vaivaa, saatan saada sen loppumaan logiikalla, että hyvin tässä käy. Tämän viikon esimerkki bussista on juuri sellainen tilanne, joka tukee yllättäen eteen, eikä siinä auta kyllästyminen.
-ap
Kuulostaa yleistyneeltä ahdistuneisuushäiriöltä. Ahdistus on tunteita, joita yrität kontrolloida tai olla ilmaisematta
Tohtori outolemmen neuvo: lakkaa huolestumasta ja opi rakastamaan ydinpommia. (viittaus kubrickin leffaan, kun ei kumminkaan auennut).
Jos on rahaa muttei töitä, huoli loppuu. Ei rahaa ja töitä, on huolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Tuo talon purkaminen sopii minuun hyvin. Kun meille syntyi esikoislapsi, menin suorastaan suunniltani huolesta, kun hän yhtenä päivänä itki normaalia enemmän ja tuntui, ettei maito riitä. Soitin anopille, pitääkö hakea lisämaitoa. Anoppi rauhoitteli, että ei tarvitse, kyllä sitä maitoa pian taas tulee enemmän ja vauva imemällä lisää maidontuotantoa.
Siitä huolimatta mieheni joutui ajamaan klo 22 jälkeen kaukana olevaan isoon markettiin hakemaan lisämaitoa, koska minulla oli hätä. Hän tuli rättiväsyneenä kotiin ja oli menossa aikaisin aamuvuoroon töihin viideksi. Sanoin vaan, että katsopas, nyt se meidän poika nukkuu ihan tyytyväisenä. Mies totesi jotain siihen suuntaan, että aha, oli vissiin sitten turha reissu. Tälle me myöhemmin pystyttiin yhdessä nauramaan, Jopa minä näin siinä huumoria. Pointtina kuitenkin se, että välillä mikään logiikka tai järkipuhe ei auta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama. Jostain lapsuudesthan tuo tulee. Saatan huolestua ihan mitättömistä asioista mitä moni ei varmasti edes mieti. Ikävä kyllä en tiedä miten siitä pääsee eroon, mutta ajatukset saa muualle kun tekee jotain juttuja esim itse virkkailen.
Ei välttämåttä tule lapsuudesta. Osa on saanut geenit, joilla on ollut hyvin tärkeä merkitys ihmiskunnan historiassa. On herkkä. Pyrkii ennakoimaan asioita, että vihollinen ei pääse yllättänään, huolestuu pienistä ennusmerkeistä ja sitä kautta pysyy valppaana. Vain ne heimot selvisivät aikoinaan, joiden jäsenillä (useammalla tai yhdellä) oli taipumusta huolestua. Jokin ääni rapsahti, onko vasta lähestymässä, jokin outo jälki maassa, mikä olento sen on jättänyt, jokin haju, onko maastopalo jossain yms. Nämä henkilöt pystyvät valppautensa vuoksi varoittamaan tulevista uhista. Geneettisesti meihin on koodattu aina myös ominaisuuksia, joista voi olla haittaa nykypäivän maailmassa. On uhkarohkeita ja vaarantajuttomia ja toisaalta on herkkiä, jotka aistivat nyky-ympäristössä mahdollisia uhkia liiankin herkästi.
Tunnistan itseni tuosta, minulla on jo ikää enkä tästä muuksi muutu. Lisäisin vielä, että jos elämä soljuu mukavasti, alan ikäänkuin odottaa että kohta rysähtää, ihan varmasti kohta rysähtää :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos on rahaa muttei töitä, huoli loppuu. Ei rahaa ja töitä, on huolia.
Höpöhöpö. Olen työssäni vanhusten parissa tavannut niin huolestuneita ikääntyneitä, ettette uskoisikaan. Joku alkaa pelätä vakaita niin että ikkunat on peitettynä kaikki päivät ja varmuuskerjut ovessa. Joku toinen on luulosairas. Nyt huimaa päästä, onkohan aivosyöpä. Nyt närästää, onkohan sydänkohtaus. Poika ei ole vastannut tänään puhelimeen, onkohan sille sattunut jotain. Vanhukset ei käy töissä ja osalla on hyvä rahatilanne, mutta silti huolestuttaa. Kun on aikaa miettiä asioita, se tuntuu lisäävän murheita, mikäli siihen on taipumusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Mä taas olen täysin eri mieltä. Tuota välitöntä reaktiota on vaikea saada pois, mutta sitä todellakin voi muuttaa miten sen ensimmäisen hälytyksen jälkeen toimii. Eli alkaako palohälyttimen soidessa purkaa koko taloa ja etsiä mahdollista tulipaloa, vai toteaako vain, että en näe enkä haista savua, joten ei ole syytä tehdä sen enempää juuri nyt.
Tuo talon purkaminen sopii minuun hyvin. Kun meille syntyi esikoislapsi, menin suorastaan suunniltani huolesta, kun hän yhtenä päivänä itki normaalia enemmän ja tuntui, ettei maito riitä. Soitin anopille, pitääkö hakea lisämaitoa. Anoppi rauhoitteli, että ei tarvitse, kyllä sitä maitoa pian taas tulee enemmän ja vauva imemällä lisää maidontuotantoa.
Siitä huolimatta mieheni joutui ajamaan klo 22 jälkeen kaukana olevaan isoon markettiin hakemaan lisämaitoa, koska minulla oli hätä. Hän tuli rättiväsyneenä kotiin ja oli menossa aikaisin aamuvuoroon töihin viideksi. Sanoin vaan, että katsopas, nyt se meidän poika nukkuu ihan tyytyväisenä. Mies totesi jotain siihen suuntaan, että aha, oli vissiin sitten turha reissu. Tälle me myöhemmin pystyttiin yhdessä nauramaan, Jopa minä näin siinä huumoria. Pointtina kuitenkin se, että välillä mikään logiikka tai järkipuhe ei auta!
Stressiherkälle ihmiselle on paha paikka, jos joku kehottaa olemaan stressaamatta, koska sitten alkaa stressata alkuperäisen huolenaiheen lisäksi siitäkin ettei kykene olemaan stressaamatta. Silloin sitä vasta kokeekin itsensä huonoksi.
Joten pitäisi vain hyväksyä se, ettei ole mikään rento tyyppi. Kukin huolenaihe kestää oman aikansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama. Jostain lapsuudesthan tuo tulee. Saatan huolestua ihan mitättömistä asioista mitä moni ei varmasti edes mieti. Ikävä kyllä en tiedä miten siitä pääsee eroon, mutta ajatukset saa muualle kun tekee jotain juttuja esim itse virkkailen.
Ei välttämåttä tule lapsuudesta. Osa on saanut geenit, joilla on ollut hyvin tärkeä merkitys ihmiskunnan historiassa. On herkkä. Pyrkii ennakoimaan asioita, että vihollinen ei pääse yllättänään, huolestuu pienistä ennusmerkeistä ja sitä kautta pysyy valppaana. Vain ne heimot selvisivät aikoinaan, joiden jäsenillä (useammalla tai yhdellä) oli taipumusta huolestua. Jokin ääni rapsahti, onko vasta lähestymässä, jokin outo jälki maassa, mikä olento sen on jättänyt, jokin haju, onko maastopalo jossain yms. Nämä henkilöt pystyvät valppautensa vuoksi varoittamaan tulevista uhista. Geneettisesti meihin on koodattu aina myös ominaisuuksia, joista voi olla haittaa nykypäivän maailmassa. On uhkarohkeita ja vaarantajuttomia ja toisaalta on herkkiä, jotka aistivat nyky-ympäristössä mahdollisia uhkia liiankin herkästi.
Tunnistan itseni tuosta, minulla on jo ikää enkä tästä muuksi muutu. Lisäisin vielä, että jos elämä soljuu mukavasti, alan ikäänkuin odottaa että kohta rysähtää, ihan varmasti kohta rysähtää :(
Kyllä. Täällä toinen samanlainen. Jos kaikki menee mukavasti liian pitkään, mieleen hiipii pahoja asioita, että kohta rysähtää. Monesti olen kyllä ollut oikeassa. Esimerkiksi kun töissä oli pitkän aikaa tasaista, aloin ennakoida, että hetkinen, jotain isompaa on tulossa. Nykyisin muutos on se normaali tila ja jos ei ole muutosta, siinä on jokin outo vire. Kylläpä tosiaan olin oikeassa ja rysähti: isot Yt-neuvottelut. Minun työkaveri kysyi, mistä minä tiesin, että jotain todella isoa kohta rysähtää, olinko kuullut huhuja. Sanoin, että en huhuilla vaan vaistolla.
Ihana ketju, vertaistukea!
Minä olen juuri tuollainen huolestuja. Olen aina ollut, mutta tämä tilanne paheni merkittävästi kun poikani kaveri menehtyi noin viisi vuotta sitten tapaturmaisesti. Sen jälkeen olen lähes päivittäin pelännyt ja murehtinut että mitä pahaa pojilleni tapahtuu. Minun on pakko nähdä poikien sijainti koko ajan että voin aina tarkistaa että ovatko päässeet kotiin/kouluun/mihin ikinä tahansa ovat menossa. Jos yöllä herään niin alan murehtia asioita enkä saa enää unta.
Eikä tämä ole suinkaan ainoa murheeni vaan jatkuvasti olen huolissani kaikista muistakin asioista. Toki olen elämässä kokenut vaikeuksia enkä sillä tavalla pelkää pieniä vastoinkäymisiä, mutta tuolle lasten menettämisen pelolle en oikein voi mitään enkä tiedä mitä sen asian kanssa pitäisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihana ketju, vertaistukea!
Minä olen juuri tuollainen huolestuja. Olen aina ollut, mutta tämä tilanne paheni merkittävästi kun poikani kaveri menehtyi noin viisi vuotta sitten tapaturmaisesti. Sen jälkeen olen lähes päivittäin pelännyt ja murehtinut että mitä pahaa pojilleni tapahtuu. Minun on pakko nähdä poikien sijainti koko ajan että voin aina tarkistaa että ovatko päässeet kotiin/kouluun/mihin ikinä tahansa ovat menossa. Jos yöllä herään niin alan murehtia asioita enkä saa enää unta.
Eikä tämä ole suinkaan ainoa murheeni vaan jatkuvasti olen huolissani kaikista muistakin asioista. Toki olen elämässä kokenut vaikeuksia enkä sillä tavalla pelkää pieniä vastoinkäymisiä, mutta tuolle lasten menettämisen pelolle en oikein voi mitään enkä tiedä mitä sen asian kanssa pitäisi tehdä.
Aika auttaa tällaisten juttujen kanssa... Kun menetin aikanaan puolisoni itsemurhan takia, meni monta vuotta uuden kumppanin kanssa että piti kotiin tullessa ensimmäisenä tarkistaa että hän varmasti vain nukkuu eikä ole kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana ketju, vertaistukea!
Minä olen juuri tuollainen huolestuja. Olen aina ollut, mutta tämä tilanne paheni merkittävästi kun poikani kaveri menehtyi noin viisi vuotta sitten tapaturmaisesti. Sen jälkeen olen lähes päivittäin pelännyt ja murehtinut että mitä pahaa pojilleni tapahtuu. Minun on pakko nähdä poikien sijainti koko ajan että voin aina tarkistaa että ovatko päässeet kotiin/kouluun/mihin ikinä tahansa ovat menossa. Jos yöllä herään niin alan murehtia asioita enkä saa enää unta.
Eikä tämä ole suinkaan ainoa murheeni vaan jatkuvasti olen huolissani kaikista muistakin asioista. Toki olen elämässä kokenut vaikeuksia enkä sillä tavalla pelkää pieniä vastoinkäymisiä, mutta tuolle lasten menettämisen pelolle en oikein voi mitään enkä tiedä mitä sen asian kanssa pitäisi tehdä.Aika auttaa tällaisten juttujen kanssa... Kun menetin aikanaan puolisoni itsemurhan takia, meni monta vuotta uuden kumppanin kanssa että piti kotiin tullessa ensimmäisenä tarkistaa että hän varmasti vain nukkuu eikä ole kuollut.
Anteeksi, ei ollut tarkoitus traumadumpata. Ajan saatossa mieli kuitenkin voi oppia siihen, että on epätodennäköistä että jokin uhkakuva toteutuu ja pelko alkaa väistyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Ei ehkä poistu, mutta sen kanssa voi oppia elämään ja siihen huolestumiseen voi oppia suhtautumaan niin, ettei se enää haittaa tai hallitse elämää. Itselleni mindfulness on tuonut avun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen jossain määrin OCD. Ei tuo ominaisuus poistu ihmisestä. Aina on jotain mistä huolestua.
Ei ehkä poistu, mutta sen kanssa voi oppia elämään ja siihen huolestumiseen voi oppia suhtautumaan niin, ettei se enää haittaa tai hallitse elämää. Itselleni mindfulness on tuonut avun.
Monen traumatisoituneen kohdalla mindfulness voi olla ahdistava kokemus. Ei välttämättä kykene saavuttamaan sellaista olotilaa mitä siinä tavoitellaan ja ahdistuu sen takia entisestään.
Lääkitystä ei kannata aliarvioida. Itse kärvistelin 3 vuotta puolittaisen unettomuuden, ahdistuksen, vitutuksen, alakulon, lievän itsetuhoisuuden kanssa. Kävin keskustelemassa, kävin uudelleen keskustelemassa, kävin lääkärillä. Mikään ei auttanut. En saanut ajatuksiani muutettua. Lopulta yksi lääkäri määräsi mielialalääkitystä ja se auttoi. Sen jälkeen olen käyttänyt lääkettä, nukun hyvin, olen ihan onnellinen nyt.
Ihan ekaksi keskityn siihen, että kaikki on nyt hyvin ja jos mieleni alkaa rakentaa kauhuskenaarioita niin sanon sille, että nyt riittää ja onko minulla joku todiste että käy huonosti. Ikään kuin kieltäydyn ajattelemasta pahinta vaihtoehtoa. Ikä on myös auttanut.
Irti murehtimisesta on myös hyvä kirja jossa käytännön vinkkejä miten pääsee eroon huolestumisesta.
OCDssä on auttanut sellainen, että jos ajattelen että jos en tee asiaa x, niin jotain pahaa tapahtuu niin olen kääntänyt sen toisinpäin päässäni että jos teen sen, niin sitten se tapahtuu. Ikäänkuin huijaan mieltäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäisen turvallisuuden lisääminen ja toisaalta kyllästyminen/uupuminen jatkuvaan pelkäämiseen. Antaa tapahtua, mitä tapahtuu, harvoin se maailmanloppu on.
Minä en voi tahdon voimalla kyllästyä. Siksi tuo ei toimi minulla. Vaikka kuinka yrittäisin ajatella, että nyt olen uupunut ja kyllästynyt pelkäämään jotain, minun aivoni eivät ole kyllästyneet. Tämä ei ikinä ole ollut sellaista, että kyllästyttää. Joskus jos jokin asua vaivaa, saatan saada sen loppumaan logiikalla, että hyvin tässä käy. Tämän viikon esimerkki bussista on juuri sellainen tilanne, joka tukee yllättäen eteen, eikä siinä auta kyllästyminen.
-ap
En minäkään tahdonvoimalla kyllästynyt, vaan 40 vuoden pelkäämisen voimalla. Ei vain enää jaksa. Tapahtukoon, mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Ihan ekaksi keskityn siihen, että kaikki on nyt hyvin ja jos mieleni alkaa rakentaa kauhuskenaarioita niin sanon sille, että nyt riittää ja onko minulla joku todiste että käy huonosti. Ikään kuin kieltäydyn ajattelemasta pahinta vaihtoehtoa. Ikä on myös auttanut.
Irti murehtimisesta on myös hyvä kirja jossa käytännön vinkkejä miten pääsee eroon huolestumisesta.
OCDssä on auttanut sellainen, että jos ajattelen että jos en tee asiaa x, niin jotain pahaa tapahtuu niin olen kääntänyt sen toisinpäin päässäni että jos teen sen, niin sitten se tapahtuu. Ikäänkuin huijaan mieltäni.
Hyvä, jos sinulla toimii. Itselläni ei toimi minkäänlainen itseni huijaaminen. Olen raatorehellinen realisti, enkä pysty mitenkään huijata mieltäni. Ainoastaan muuttamalla juurisyitä esim. työni, ja lääkitykseni, niin ne vasta ovat auttaneet.
Ymmärrän sinua todella hyvin. Minulla on aina ollut juuri noin, että muutostilanteissa tai sen jälkeen esiintyy enemmän huolestumista. Jos on jokin elämäntilanne, jossa täytyy yhtä aikaa muistaa monia asioita, esimerkiksi muutto, suoriudun yleensä todella hyvin lyhyellä tähtäimellä. Sen jälkeen saattaa jäädä päälle ajatukset, että ai niin, mitä minun piti muistaa ja olenko tehnyt kaiken mitä piti.
-ap