Miten eroon tutista?
Eli minkä ikäisenä ja miten olette päässeet tutista eroon? Meillä 1,5vuotias poika ei MILLÄÄN luovu tutista, saattaa tunnin itkujen jälkeen nukahtaa ilman tuttia, mutta mikäli yöllä tuttia ei ole saatavilla on sellainen huuto, ettei sitä jaksa kukaan. Pitääkö vaan kestää vai voisiko luopumista siirtää vielä eteen päin? Kokemuksia ja kommentteja kaivataan :)
Kommentit (10)
tutin halki. Ei ole kuulemma kelvannut enää sen jälkeen. Omaltani vain yksi kaunis kerta oli tutti hävinnyt eikä tullut takaisin. Jos päättää että se on nyt loppu, kannattaa siitä pitää tosiaan kiinni. Jos lapsi huomaa, että huutamalla sen saa takas niin kumpikohan jaksaa pidempään - lapsi huutaa vai äiti kuunnella sitä huutamista...
Meillä unitutista luopuminen on mennyt aika helposti, kun lapsi
on ollut noin 2 vuotias.
Tällöin lapsi saattaa itse omaehtoisesti luopua tutista ja antaa
sen pikkuoraville tms., kun hän on isompi. Toisen lapsen kanssa
leikkasin tutin pään pois, ja sanoin nukkumaan mennessä, että tutti
on rikki. Lapsi itki yhtenä iltana vähän aikaa, ja sitten tutti jäi pois.
Esikoinen luopui tutista joskua 1,5kk iässä. Leikkasimme tutteja silti niitä syötiin..
Lopulta tutista päästiin eroon sillä kun hän itse mitä ilmeisemmin vahingossa heitti tutin pönttöön.
Sieltähän sitä ei sitten otettu käyttöön vaan vietiin roskiin.
Kuopuksen kanssa tutti vaan jätettiin pois, ikää n. 11kk. Huomattavasti helpompi.
Molemmilla vieroitusvaiheessa tutti oli vain unikäytössä.
Mutta kuten edellisistäkin viesteistä oli luettavissa, jos tutin ottaa pois se on myös pidettävä pois. Huudosta huolimatta, muuten myöhemmin vieroitus on kahta hankalempaa kun hän tietää että huutamalla sen saa takaisin.
Nykyään isompi meillä vielä kyselee tutin perään kun monet lapset hoidossa vielä tuttia syövät. Mutta tyytyy yhteen kieltoon.
Meillä luovuttiin tutista kun poika kävi 2v. hammaslääkärissä suuhygienistillä. Siellä oli vastanoton tiskillä lasipurkki jossa oli " tuttikeiju" ja purkkiin sai pudottaa oman tuttinsa. Poika pudotti omansa ja päivällä muutaman kerran kyseli sen perään, mutta sanoimme että " sinähän annoit sen tuttikeijulle, muistatko" . Ja niin se unohtui vähäksi aikaa.
Ajattelimme että yöllä huuto ja tutin vinkuminen alkaa kunnolla, mutta yllätys oli suuri kun ei sitten yöllä huutanutkaan, vähän vain kitisi ja seuraavana yönä ei ollenkaan. Muutaman kerran päivisin tahtoi tuttia, mutta sekin meni nopeasti ohi. Nyt poika on ollut 3kk ilman eikä mitään ongelmaa...Yöt on helpompia kun ei tarvitse etsiä pojalle tuttia tyynyjen ja peittojen välistä, poika ja itse nukumme nyt yöt hyvin.
Loppujen lopuksi tutista luopuminen meni hyvin kun osaa kertoa sen lapselle ja ennenkaikkea koin itse sen hyväksi että lapsi näkee itse mihin se tutti joutui (kuten meillä lasipurkkiin tuttikeijulle).
ja pojan (nyt 1v5kk) vieroitan myös päälle 2-vuotiaana. Parivuotias ymmärtää jo hieman asioiden päälle, siis selitykselle " tutti vietiin oravavauvoille" tms. Sinne parivuotiaaseen rajoitamme tutin käyttöä, annamme vain unille tai känkkäräkkäoloon..
Ohessa linkki mll -sivuille:
http://jkk.mll.fi/tukea_ja_taitoa_tilanteesta_toiseen/tutista_ja_pullos…
Poika oli jotain 1 v 9 kk, kun aloin puhumaan että " orava-äiti on pyytänyt tutteja vaivoilleen" . Eläinrakas poikamme osti ajatuksen heti, ja seuraavana päivänä annettiin yksissä tuumin kaikki tutit oraville, jätettiin takapihalle kippoon josta oravat ne sitten oli käyneet hakemassa... Meni yllättävän helposti, pari kertaa kyseli tuttia mutta muisti sitten että ne ovatkin oravavauvoilla :)
Ajoitin tutista luopumisen loma-aikaan, koska tiesin että siitä tulee rankkaa. Puhuimme tytön kanssa siitä aikaisemmin ja yhdessä sitten teimme retken metsään viemään tutteja näille oravavauvoille. Tyttö sai valita itse sopivan puun kolon ja laittaa kaikki sinne. Kaikki meni hyvin ja kovasti puhuttiin aina kiukkukohtauksen jälkeen miten oravavauvat ovat niin onnellisia kun saivat tutteja. Toipumiseen meni ainakin 5 päivää, aina unille mennessä huutoa ja kovaa itkua...sitten " luovutti" ja muutaman päivän päästä jo ylpeänä kertoi kaikille tapahtumasta ja retkestä metsään. Tämän jälkeen ollut paljon tyytyväisempi ja itseluottamuskin kasvanut kovasti.
... tutit kyllä kävin hakemassa iltalenkillä pois puun kolosta roskiin.
mies päätti et nyt riittää yöllinen tuttien metsästys, leikkas kumiosan kahtia ja tarjos vaan sitä rikkonaista yöllä että päivällä. Meni kaks päivää kitistessä ja se oli siinä. Nyt jostain löysi tutin, meni hämilleen ja pyöritteli sitä käsissään ja toi mulle..ei laittanut suuhunsa kuitenkaan. Nyt tyttö on 1v4kk.
Toinen tyttö heitti tutin metsikköön lenkillä, olisko ollut 1,5 v ja sitä käytiin sitten päiväkausia ihmettelemässä kunnes kaupunki korjas sen pois ;))
joten tässä meidän homma lyhykäisyydessään: esikoispojalla rakas tutti. Syntyy pikkusisko, ikäeroa 2v2kk. Kuukauden päästä tutti hukkuu iltaleikeissä, nukahtaa hyvin, ei anneta takaisin. Viikko menee hyvin. Sitten ankarat vieroitusoireet. Päiväunet loppuu. Iltaunille nukahtaminen kestää 4 tuntia vaikka kuinka väsynyt. Itkee tutin perään. tätä kestetään 2kk. Sitten luovutetaan, annetaan tutti takaisin. vanhemmat ei siis enää jaksaneet, kun pieni vauvakin talossa. (esikoinen todella voimakastahtoinen). Heti alkaa lobbaus, tuttia vähän paheksutaan, ei anneta todellakaan kuin unille. joskus poika syö sitä " salaa" jos sattuu saamaan käsiinsä. Käytössä enää yksi tutti (kuten oli silloinkin, kun se oikeasti meni hukkaan eka kerran), joka otetaan aina pois näkyviltä ja ulottuvilta muulloin, paitsi uniaikana. Viritetään joulupukkikortti. Pojalla siis ikää n. 2½v. Koko syksy puhutaan, kuinka tutti annettaisiin jouluna joulupukille, joka veisi sen tonttuvauvoille. Palkkioksi lapsi saisi toivoa jotain kivaa joulupukilta. Poika empii alussa usein kun asia otetaan puheeksi, kieltäytyykin, mutta sitten alkaa myöntyä ajatukselle (=aivopesua!) Jouluna pukki saapuu. Lahjat jaetaan ja sitten pukki kysyy, onko lapsella mitään hänelle. Kerrotaan, että on ajateltu että pukki saisi viedä tutin tonttuvauvoille. Poika 2v 10kk kipaisee tutin yläkerrasta, työntää sen pukin käteen ja jatkaa touhujaan. Sen koommin ei meillä tuttia tarvittu. Tarinaa kerrottiin myöhemmin useaan otteeseen tutuille pojan läsnäollessa ja poika esitti hyvin ylpeää roolistaan. Tutti-itkua oli vähän aattoiltana, muttei enää sen koommin. Vaikka pikkusiskolle ostettiin samanlainen tutti, poika ei ole edes kiusattaessa suostunut maistamaan, vaikkei aikaa ollut kovin kauaa kulunut.
Eli: keksi juoni, käytä aikaa aivopesuun positiivisessa mielessä, mutta lempeästi. Toimii kun aika on kypsä.
Oletteko siis ensin itkettäneet ja sitten taas antaneet tutin? Siinä ei anteeksi nyt, ole mitään järkeä. Ehkä teidän kannattaa hieman lykätä vielä sitä tutista vieroittamista, 2 vuottahan on se hammaslääkärin suosittelema ikä, jolloin siitä viimeistään luovutaan. Pikku hiljaa alatte pohjustamaan luopumista, ehkä lapsenne antaa tutin jollekin enemmän tarvitsevalle tai muuta vastaavaa? Tai sitten eräänä iltana leikkaatte tutit rikki ja annatte vain nysän lapselle, sitäkin keinoa toiset ovat menestyksekkäästi käyttäneet.
Meillä 1v 11 kk luopui tutista vajaa viikko sitten. Tutti lahjoitettiin enemmän tarvitseville. Nukahtaminen on sujunut vaihtelevasti sen jälkeen. Ensimmäisille päiväunille nukahti yli puolen tunnin järkyttävän huudon jälkeen. Yöunet ja pari seuraavaa päivää meni hyvin, sitten taas iski tutti-ikävä, mutta silti pahin taitaa olla jo takana päin. Mutta pitää siis olla johdonmukainen, eikä huudattaa lasta " turhaan" ja sitten taas palauttaa tuttia.