Seksuaalisen hyväksikäyttöön liittyvä tapaus on saanut minut miettimään, että en tahdo elää tässä maailmassa
Tilanne, jossa käytännössä kehitykseltään jälkeenjäänyttä ja psyykkisesti sairasta ihmistä on käytetty hänen kotonaan vuosikausia hyväksi eikä kukaan ole tehnyt mitään asian lopettamiseksi. Ei edes hänen omaishoitajana toiminut huoltajansa. Hyväksikäyttäjä on huoltajan entinen miesystävä ja heillä molemmilla on ollut mielenterveys- ja päihdeongelmia. Hyväksikäyttäjä on myös aiemmin tuomittu useista erilaisista rikoksista.
Kun asia tuli tietooni omin silmin todistettuna ja kävi selväksi myöhemmin, ettei se etene oikeudessa, niin olen miettinyt, etten ehkä kestä tätä tilannetta. Monen asian läpi olen elänyt mutta se, että vanhempani on osa jotain näin sairasta kuviota, vetää olon aika synkäksi.
Olen yrittänyt muuttaa näkökulmaani yrittämällä ymmärtää hyväksikäyttäjää ja vanhempaa mutta lopputulos on aina lopulta sama, en voi olla tekemättä asian eteen mitään enkä kykene hyväksymään sitä, ettei tätä asiaa selvitetä perinpohjin. Jatkan asian selvittelyä mutta välillä mietin, että jos tällaisella asialla ei ole mitään väliä, niin millä sitten on?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä miks tämä pskapalsta taa heittää kaikki moderointiin, mutta hylkyyn jäänyt kysymykseni tiivistettynä:
Puuttuuko siis todistusaineisto, vai miksi syyttäjä on tehnyt tuollaisen päätöksen noin ilmean räikeässä tapauksessa?
Olet tosi voimakas ja rohkea, kun taistelet läheisesi puolesta!
En osaa sanoa. Olen todistaja ja asiakirjat on salaisiksi merkitty. Eli en saa tietoa. Kuitenkin tämän tiedon sain juurikin tuolta vanhemmaltani, ettei asia etene oikeudessa. Kysyin miksi ja hän kertoi ettei tiedä, joten sanoin, että selvitän sitten itse asiaa. Hän vastasi, että olisi parempi jos en puutu asiaan enempää.
Tottakai otin asioista selvää niin hyvin kun kykenin ja soitin mm. rikosilmoituksen vastaanottaneelle poliisille sekä syyttäjävirastoon josta sain jonkin verran neuvoa miten voin edetä. Olen nyt sitten kaiken mahdollisen todistusaineiston sekä täysin kaiken kertonut mitä itse tiedän sekä myös on muita ihmisiä, jotka ovat todistaneet aiempina vuosina tuon samaisen hyväksikäyttäjän hyväksikäyttäneen läheistäni. Lisäkseni on onneksi myös muita, jotka ovat tätä todistaneet. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vähän haiskahtaa kun täällä tuollaista avaudut
Ei tuollaisesta voi tunnistaa kirjoittajan tapausta. Tuo on ihan käsittämättömän yleistä, että kehitysvammaiset tai muuten ei-täydessä ymmärryksessä oleva tytöt/naiset joutuvat järkyttävien seksuaalirikosten uhreiksi.

En tunnistanutkaan, totesin vain että tällainen yksityiskohtainen avautuminen vauva-palstalla on epäilyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vähän haiskahtaa kun täällä tuollaista avaudut
No, olen niin väsynyt olemaan hiljaa tai vaikenemaan enää mistään asioista. Joten samapa se enää vaikka puhuisin avoimesti. Minusta tämä asia on saanut jatkua aivan liian kauan ilman, että kukaan puuttuu. Joten teen kyllä kaiken tarvittavan, että asia otetaan perinpohjaiseen käsittelyyn. -ap

Oletko ollut yhteydessä Rikosuhripäivystykseen? Se on myös rikoksen todistajille jne. Sieltä saa tukea ja käytännön neuvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikosilmoitus, tietenkin. Heti. Linkki tähän ketjuun mukaan rikosilmoitukseen.
Kai tuosta rikosilmoitus on tehty, koska ap sanoo ettei asia edennyt oikeudessa.
Siihen, ettei etene, on monia mahdollisia syitä. Yleisimpiä todisteiden puuttuminen ja asianomistajan haluttomuus edistää esitutkintaa/oikeusprosessia. Vaikka kyseessä onkin yleisen syyttäjän alainen rikos, syytettä on vaikea ajaa, jos asianomistaja tai hänen edustajansa on siihen haluton. Kenelläkään ei ole velvollisuutta todistaa asianomistajana itseensä koskevassa rikosasiassa, ellei esitä vaatimuksia.
Valitettavasti hyväksikäytetty ei oman sairauden vuoksi kykene puolustamaan itseään kuten terve ihminen kykenisi. Hän ei ymmärrä tätä kokonaisuutta tai rikosta mitä on tapahtunut. On aika kompleksinen tilanne enkä kykene luovuttamaan vielä asian suhteen. -ap
Kai asianomistajalla on edustaja? Sehän on hänen lakisääteinen oikeutensa, jos hän ei itse kykene ajamaan asiaansa esim. terveydentilansa vuoksi.
En ole tiennyt tällaisesta eikä tällaisesta ole kukaan puhunut, otan selvää asiasta. -ap
Todennäköisesti tuossa tapauksessa kyseisellä henkilöllä on oikeus ilmaiseen oikeusavustajaan. Kannattaa ehdottomasti ottaa selvää asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän haiskahtaa kun täällä tuollaista avaudut
Ei tuollaisesta voi tunnistaa kirjoittajan tapausta. Tuo on ihan käsittämättömän yleistä, että kehitysvammaiset tai muuten ei-täydessä ymmärryksessä oleva tytöt/naiset joutuvat järkyttävien seksuaalirikosten uhreiksi.
Kyllä, valitettavasti näin. Todella surullista. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän haiskahtaa kun täällä tuollaista avaudut
No, olen niin väsynyt olemaan hiljaa tai vaikenemaan enää mistään asioista. Joten samapa se enää vaikka puhuisin avoimesti. Minusta tämä asia on saanut jatkua aivan liian kauan ilman, että kukaan puuttuu. Joten teen kyllä kaiken tarvittavan, että asia otetaan perinpohjaiseen käsittelyyn. -ap
Just oikea asenne. Joskushan YLE tai Hesari ottaa tällaisesta jutusta koppia ja vaikka näkyvyys ei auttaisi oikeustaistelussa, se tuo näkyväksi sitä kuinka väheksyvästi syyttäjälaitos edelleen suhtautuu seksuaalirikoksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä miks tämä pskapalsta taa heittää kaikki moderointiin, mutta hylkyyn jäänyt kysymykseni tiivistettynä:
Puuttuuko siis todistusaineisto, vai miksi syyttäjä on tehnyt tuollaisen päätöksen noin ilmean räikeässä tapauksessa?
Olet tosi voimakas ja rohkea, kun taistelet läheisesi puolesta!
En osaa sanoa. Olen todistaja ja asiakirjat on salaisiksi merkitty. Eli en saa tietoa. Kuitenkin tämän tiedon sain juurikin tuolta vanhemmaltani, ettei asia etene oikeudessa. Kysyin miksi ja hän kertoi ettei tiedä, joten sanoin, että selvitän sitten itse asiaa. Hän vastasi, että olisi parempi jos en puutu asiaan enempää.
Tottakai otin asioista selvää niin hyvin kun kykenin ja soitin mm. rikosilmoituksen vastaanottaneelle poliisille sekä syyttäjävirastoon josta sain jonkin verran neuvoa miten voin edetä. Olen nyt sitten kaiken mahdollisen todistusaineiston sekä täysin kaiken kertonut mitä itse tiedän sekä myös on muita ihmisiä, jotka ovat todistaneet aiempina vuosina tuon samaisen hyväksikäyttäjän hyväksikäyttäneen läheistäni. Lisäkseni on onneksi myös muita, jotka ovat tätä todistaneet. -ap
Seksuaalirikosten esitutkinta-aineisto ja asiakirjat ovat lähtökohtaisesti salaisia varsinkin, jos asianomistaja on alaikäinen tai muusta syystä rajoitteisesti oikeustoimikelpoinen. Vain osallisilla (asianomistaja, syytetty jos syyte nostetaan) ja heidän oikeusavustajillaan on oikeus tutustua aineistoon.
Pahimpia nämä sijaisperheet. P e d a reille maksetaan vielä tuhansia kuussa kun pääsevät hyväksikäyttämään sijoitettuja. Sossut ei puutu, kun vastuuta ei ole.
Ja näitä tapauksia on paljon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän haiskahtaa kun täällä tuollaista avaudut
No, olen niin väsynyt olemaan hiljaa tai vaikenemaan enää mistään asioista. Joten samapa se enää vaikka puhuisin avoimesti. Minusta tämä asia on saanut jatkua aivan liian kauan ilman, että kukaan puuttuu. Joten teen kyllä kaiken tarvittavan, että asia otetaan perinpohjaiseen käsittelyyn. -ap
Just oikea asenne. Joskushan YLE tai Hesari ottaa tällaisesta jutusta koppia ja vaikka näkyvyys ei auttaisi oikeustaistelussa, se tuo näkyväksi sitä kuinka väheksyvästi syyttäjälaitos edelleen suhtautuu seksuaalirikoksiin.
Olen valmistautunut mahdollisesti tekemään tästä julkista jos tosiaan syyttäjä ei ota vieläkään asia tarkempaan tarkasteluun. Laitoin siis kattavat asiakirjat ja kaiken aineiston mitä minulla on antaa asiaan liittyen. Vielä diagnostiikan osalta otan yhteyttä läheistäni hoitavaan lääkäriin ja keskustelen asioista koska jokaiselle on aivan päivänselvää, jos tapaisi läheiseni, että hän ei yksinkertaisesti ole sellaisessa tilassa, että olisi hyväksyttävää tällaiset asiat mitä on tapahtunut. Joten pyydän mahdollista tarkennusta diagnostiikkaan ja avaan asioita vielä lääkärillekin. On siis vielä kesken tässä asioita mutta jos ei etene, niin julkiseksi sitten, tietenkin läheiseni edun mukaisesti. Ei yhdenkään heikomassa asemassa olevan ihmisen pitäisi joutua tällaiseen tilanteeseen - saatika omassa kodissaan, oman vanhemman ja omaishoitajan "hoivaamana". -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän haiskahtaa kun täällä tuollaista avaudut
Ei tuollaisesta voi tunnistaa kirjoittajan tapausta. Tuo on ihan käsittämättömän yleistä, että kehitysvammaiset tai muuten ei-täydessä ymmärryksessä oleva tytöt/naiset joutuvat järkyttävien seksuaalirikosten uhreiksi.
Kyllä, valitettavasti näin. Todella surullista. -ap
Itse tiedän myös yhden ihan järkyttävän tapauksen. En yksityiskohtia laita tähän, kun voi olla tunnistettava, mutta kyseessä siis kehitysvammaisen nuoren naisen pitkään jatkunut hyväksikäyttö henkilöltä, joka oikein esiintyi pyyteettömänä vapaaehtoisena ja kehitysvammaisten nuorten "varaisänä".
Olen pahoillani läheisesi ja sinun puolesta, että joudutte käymään läpi tällaista. Sivusta seuranneena olen nähnyt kuinka haavoittavaa se on ja kuinka siinä joutuu kyseenalaistamaan ihan kaiken sen minkä tietää ihmisyydestä.
Jos sen uhrin hoitajalle on sanottu asiasta ja ei tee mitään, niin minä nostaisin ainakin kädet ilmaan, katkaisisin ne vähätkin välit kyseisiin ihmisiin ja keskittyisin omaan elämääni. Maailma on kurja paikka joskus itseään suojelee parhaiten kun sulkee silmänsä ja kävelee pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rikosilmoitus, tietenkin. Heti. Linkki tähän ketjuun mukaan rikosilmoitukseen.
Kai tuosta rikosilmoitus on tehty, koska ap sanoo ettei asia edennyt oikeudessa.
Siihen, ettei etene, on monia mahdollisia syitä. Yleisimpiä todisteiden puuttuminen ja asianomistajan haluttomuus edistää esitutkintaa/oikeusprosessia. Vaikka kyseessä onkin yleisen syyttäjän alainen rikos, syytettä on vaikea ajaa, jos asianomistaja tai hänen edustajansa on siihen haluton. Kenelläkään ei ole velvollisuutta todistaa asianomistajana itseensä koskevassa rikosasiassa, ellei esitä vaatimuksia.
Valitettavasti hyväksikäytetty ei oman sairauden vuoksi kykene puolustamaan itseään kuten terve ihminen kykenisi. Hän ei ymmärrä tätä kokonaisuutta tai rikosta mitä on tapahtunut. On aika kompleksinen tilanne enkä kykene luovuttamaan vielä asian suhteen. -ap
Onko esitutkinta aikanaan toimitettu asianmukaisesti?
Se tekee tilanteesta ja syytteen eteenpäin viemisestä vaikeaa, jos asianomistaja on haluton kertomaan tapahtuneesta viranomaisille tai ei edes koe/ymmärrä itseään rikoksen uhriksi. Ilman uhrin todistusta tai kertomusta tapahtuneesta seksuaalirikossyyte harvoin menestyy oikeudessa, koska pitävää rikosteknistä todistusaineistoa harvoin löytyy. Asianomistajalla, edes alaikäisellä tai edunvalvonnan piirissä olevalla, taas ei ole minkäänlaista velvollisuutta kertoa tapahtuneesta viranomaiselle vaikka kyseessä on yleisen syyttäjän alainen rikos, ellei hän esitä vaatimuksia (rangaistusvaatimus, vahngonkorvaus). Poliisilla ei lähtökohtaisesti ole oikeutta kuulustella asianomistajaa (etenkään alaikäistä tai edunvalvonnan piirissä olevaa), eikä syyttäjä voi haastaa häntä todistamaan oikeudessa, ellei asianomistaja ole esittänyt vaatimuksia vaan rikosilmoituksen on tehnyt joku muu hänen puolestaan.
Hyväksikäyttötapaukset ovat aika kinkkisiä. Sana sanaa vastaan ollaan monesti.
Kyllä mietityttää kuinka paljon Suomestakin löytyy miehiä. Jotka ovat valmiita käyttämään jollain lailla heikommassa asemassa olevia hyväkseen. Jopa lapsia. Kysymyksessähän on aina raiskaussyyte.
Vierailija kirjoitti:
Jos sen uhrin hoitajalle on sanottu asiasta ja ei tee mitään, niin minä nostaisin ainakin kädet ilmaan, katkaisisin ne vähätkin välit kyseisiin ihmisiin ja keskittyisin omaan elämääni. Maailma on kurja paikka joskus itseään suojelee parhaiten kun sulkee silmänsä ja kävelee pois.
Ja maailma pysyy kurjana paikkana, kun vaan suljetaan silmät ja kävellään pois.
Aloittaja toimii täysin oikein ja rohkeasti. Hän ei pysty enää tekemään tapahtumaa tekemättömäksi, mutta taistelullaan hän saattaa estää uusien uhrien syntymisen, nykyisten uhrien paremman oikeusturvan ja mahdollisesti onnistuessaan tuomion ihmiselle, joka kulkee tuolla jossain. Se on aina hatunnoston arvoinen paikka, kun joku epäitsekkäästi taistelee heidän puolestaan, joilla ei ole omaa ääntä.
Maailmassa on paljon mätää. Itsellä oli samanlaisia fiiliksiä, kun oma lähisukulainen korruptoi ja alkoi käyttäytymään todella alhaisilla tavoilla. Koin hänet jotenkin osaksi itseäni ja sen vuoksi aloin kokemaan myös itsetuhoisuutta.
Nyt en ole ollut vuosiin tekemisissä tämän tyypin kanssa ja koen olevani enemmän oma itseni. En ajattele itsetuhoisesti, enkä koe häntä osaksi itseäni enää. Identiteettini, elämäni ja arvoni ovat täysin hänestä irralliset, eikä hän edusta minua.
Täytyy vaan hyväksyä se, ettei voi vaikuttaa kuin pieneen osaan maailmaa. Oma koti ja oma lähipiiri on hyvä pitää siistinä ja puhtaana. Se on kuitenkin pitkälti itsestä kiinni, ja nämä yksilöt jotka korruptoituvat tekevät omat valintansa, ja saavat siitä oman karmansa.
Kristillisissä piireissä sanotaan, ettei edes puolisoaan voi pelastaa, vain oman sielunsa. Tämä täytyy vaan hyväksyä. Olet varmaan kuitenkin itse melko hyvä ihminen, kun koet tuollaista tuskaa vääryydestä.
Jossain kohtaa täytyy tehdä myös sellainen rajanveto, että ei sotkeennu toisten sotkuihin ja draamoihin, vaan elää sellaista elämää, mitä itse ansaitsee. Hyvä ihminen voi pilata koko oman elämänsä sotkeentumalla kerta toisensa jälkeen toisten ongelmiin. Joskus pitää lopettaa se kakassa kieriskely ja alkaa elämään sitä hyvää elämää, mitä itse ansaitsee, muiden hyvien ihmisten kanssa.
Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sen uhrin hoitajalle on sanottu asiasta ja ei tee mitään, niin minä nostaisin ainakin kädet ilmaan, katkaisisin ne vähätkin välit kyseisiin ihmisiin ja keskittyisin omaan elämääni. Maailma on kurja paikka joskus itseään suojelee parhaiten kun sulkee silmänsä ja kävelee pois.
Ja maailma pysyy kurjana paikkana, kun vaan suljetaan silmät ja kävellään pois.
Aloittaja toimii täysin oikein ja rohkeasti. Hän ei pysty enää tekemään tapahtumaa tekemättömäksi, mutta taistelullaan hän saattaa estää uusien uhrien syntymisen, nykyisten uhrien paremman oikeusturvan ja mahdollisesti onnistuessaan tuomion ihmiselle, joka kulkee tuolla jossain. Se on aina hatunnoston arvoinen paikka, kun joku epäitsekkäästi taistelee heidän puolestaan, joilla ei ole omaa ääntä.
Pahaa vastaan taisteleminen valitettavasti vaan voimaannuttaa sitä pahaa. Huomaat tämän sitten kun törmäät niin alhaiseen tyyppiin, jolle kelpaa kaikki huomio ja joka vaan pahenee, kasvaa ja voimistuu siitä negatiivisestakin huomiosta, mitä saa. Tällöin opit, että vain hyvyyteen kääntyminen näivettää pahan. Hyvyyteen on myös kutsuttava pahuuden uhrit, sen sijaan että kiinnittää liikaa huomiota siihen pahaan, mitä heille on tehty tai tehdään. Vain elämän täyttäminen hyvällä näivettää pahan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän haiskahtaa kun täällä tuollaista avaudut
Ei tuollaisesta voi tunnistaa kirjoittajan tapausta. Tuo on ihan käsittämättömän yleistä, että kehitysvammaiset tai muuten ei-täydessä ymmärryksessä oleva tytöt/naiset joutuvat järkyttävien seksuaalirikosten uhreiksi.
Kyllä, valitettavasti näin. Todella surullista. -ap
Itse tiedän myös yhden ihan järkyttävän tapauksen. En yksityiskohtia laita tähän, kun voi olla tunnistettava, mutta kyseessä siis kehitysvammaisen nuoren naisen pitkään jatkunut hyväksikäyttö henkilöltä, joka oikein esiintyi pyyteettömänä vapaaehtoisena ja kehitysvammaisten nuorten "varaisänä".
Olen pahoillani läheisesi ja sinun puolesta, että joudutte käymään läpi tällaista. Sivusta seuranneena olen nähnyt kuinka haavoittavaa se on ja kuinka siinä joutuu kyseenalaistamaan ihan kaiken sen minkä tietää ihmisyydestä.
Juu nämä tapaukset vetävät kyllä sanattomaksi. Ei voi käsittää miksi ihmisille tehdään noin tai etenkään miksi näihin ei puututa paljon rankemalla otteella. Nämä seksuaalirikoksethan ovat ihmisen järkyttävää halventamista.
No, ei tässä auta kuin vain toimia ja toivoa, että näitä tapauksia tulisi enemmän valoon ja että näiden eteen taisteltaisiin. -ap
Pitäisi yrittää saada uhri ymmärtämään miten pahasti häntä kohtaan on toimittu. Tuo on red flag, jos uhri ei ymmärrä, että häntä kohtaan tehty seksuaalinen väkivalta on väärin. Pahimmassa tapauksessa voi siirtää traumaa eteenpäin, jos saa tilaisuuden.