Miksi nyt eläkkeellä olevat kuvittelevat tehneensä kovemmin töitä kuin nykysukupolvet?
?
Kommentit (738)
Vierailija kirjoitti:
Jaa, muista en tiedä, mutta itse painoin omassa yrityksessä 12-18 tuntisia päiviä 7 päivää viikossa, tämä oli normaalityöaika. Kiireaikaan tein 18-24 tuntisia päiviä. Työ oli fyysistä työtä. Kuka nykysukupolvesta haluaa kokeilla ja kuinka monta päivää menee ennenkun kuuluu että ei jaksa?
nykyajan nuorilla on sen lisäksi metatyöt , vastaaminen pomolle työpäivän jälkeen, kotityöt, surutyöt, . olen sitä mieltä, että meillä on enemmän velvollisuuksia ja enemmän töitä kuin boomereilla.
myös elämää helpottavat koneet on lisääntynyt mutta myös niiden huolto ja puhdistus vie aikaa.
Ihan yksinkertaisesti siksi, että ennen tehtiin paljon enemmän fyysistä työtä, ja heidän mielestään tietokoneen ääressä näpyttely ei ole oikein työksi laskettavaa, koska se ei juurikaan kuluta kaloreita.
Ennen tehtiin lihaksilla, ei tarvinnut työasioilla päätä vaivata eikä stressata, sen kun teki vaan minkä kroppa jaksoi, nyt on ihan eri meininki kun pitää käyttää enemmän aivoja kuin lihaksia ja stressi tulee kotiin asti.
Moni työ oli ennen paljon leppoisampaa. Lapsena - 80 - luvulla, kun käytiin tutussa kaupassa tai pankissa niin vanhemmat jäi aina sinne juttelemaan työntekijöille. Kun olin ala-asteella niin koululla oli kolme siivoojaa. Ei taida nykyisin olla kouluilla omia siivoojia, vaan siivousfirmat hoitaa kiireellä. Samoin poliiseilla, vartijoilla, lääkäreillä, hoitajilla ym oli enemmän aikaa tehdä työtä. Resursseja siis oli. Nykyään kaikki on supistettu ja sopeutettu. Työ tehdään kiireellä, työn jälki on huonoa, ihmiset ovat uupuneita. Meillä Suomessa on työttömiä. Heille olisi paljon töitä, mutta kukaan ei halua maksaa palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, muista en tiedä, mutta itse painoin omassa yrityksessä 12-18 tuntisia päiviä 7 päivää viikossa, tämä oli normaalityöaika. Kiireaikaan tein 18-24 tuntisia päiviä. Työ oli fyysistä työtä. Kuka nykysukupolvesta haluaa kokeilla ja kuinka monta päivää menee ennenkun kuuluu että ei jaksa?
Niin eli asuit siis töissä, etkä edes nukkunut, koska teit jopa 24 tuntisia päiviä?
Ennen wanhaan tehtiin tunnillisesti enemmän töitä, mutta se oli verkkaiseen tahtiin. Nykyään sama määrä työtä pitää tehdä puolessa ajassa. Tahti on erilainen, kun pitää 12 tunnin työt saada tehtyä kuuteen tuntiin.
Eivät kuvittele. Persut ei ole ikinä tehneet töitä, eivät vanhat eikä nuoret.
Miksi tällaisestäkin pitää kilpailla kenellä on rankinta. Miksi pitää aina riidellä siitä kenellä on ollut kurjinta.
Nykypäivän ja entisajan työelämää on vaikea verrata keskenään. Raskasta molemmat, mutta eri tavalla.
Entisajan töistä monet työt olivat fyysisesti raskaita ja kuluttavia, samaa toistavaa rutiinia, työergonomia olematonta. Työtahti saattoi sitten olla nykyistä verkkaisempaa. Työtä myös oli kaikille.
Nykypäivänä työtahti on kovempi ja stressaavampi, ”lapiotyöt” hoitaa koneet ja automaatio tai ne on siirretty muihin maihin.Työ kuormittaa enemmän henkisesti.
T. Kokemusta työelämästä 80-luvulta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeikäisillä on ollut parempi työmoraali kuin nykyisin työtä tekevillä.
Eläkeläisten ei tarvinnut maksaa valtavia eläkemaksuja tuloistaan ja oli varaa ostaa uusia autoja, omakotitaloja, mökkejä. Johtuisiko ihan siitä, nykyään työssäkäyvillä ei ole minkäänlaista ostovoimaa.
Kaikesta ollaan maksettu suhteessa saman verran kun mitä nykyäänkin. Joten älä viitsi.
Ei kyllä ole. Eläkemaksut oli pienet siihen aikaan, koska eläkkeensaajia oli huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja eläkkeet oli pieniä.
Yksinkertaisen mielestä kaikki eläkeläiset ovat suuria ikäluokkia ja kukaan ei ole jäänyt eläkkeelle vaikka tänä vuonna.Minä olen maksanut 8,65 prosentin eläkemaksua,onko se sun mielestä pieni?
No onhan nuo nykyisten metusalemien toimintatavat niin antiikin aikaisia että siihen menee kaikki energia minkä nykyään hoitaa vasemmalla kädellä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhuuden höperöyttä. Miten noilla edes nykytyöelämästä on mitään käsitystä, eihän he siellä ole työskennelleet?
Kyllä minä vielä tein muutaman sairauslomakeikan yli 70 v, kun ei nuoria ammattilaisua siihen hätään löytynyt. 60- luvulla aloitin 12 v kesätyöt lapsenpiikana, koska koulurahaa piti hankkia. Sitten 15 v vakituiseen työhön ja opiskelut työn ohella. Sitten 65 v eläkkeelle.
Laskepa siitä.
Kaupassa olin alkuus töissä ja paperilapulle laskettiin pitkät rimpsut asiakkaan ostoksia ja päässälaskutaito oli oltava. Ei silloin tavaroissa ollut koneelle vilautettavia viivakoodeja.
Seuraavaksi tuli kassakoneet, jotka laskivat yhteen, mutta jokainen hinta oli naputeltava ja jopa muistettava. Helppoa oli kaikki kuin heinänteko, joka varmaa useimmille tällä foorumilla olisi se vaikein homma😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeikäisillä on ollut parempi työmoraali kuin nykyisin työtä tekevillä.
Eläkeläisten ei tarvinnut maksaa valtavia eläkemaksuja tuloistaan ja oli varaa ostaa uusia autoja, omakotitaloja, mökkejä. Johtuisiko ihan siitä, nykyään työssäkäyvillä ei ole minkäänlaista ostovoimaa.
Kaikesta ollaan maksettu suhteessa saman verran kun mitä nykyäänkin. Joten älä viitsi.
Älä itse viisti. Mulla on vanhat päiväkirjat tallessa ja vertailtiin palkkoja ja hintoja.
Olin kaupassa töissä 70- luvun alussa ja sain 850 mk/kk ja mies oli pankissa ja sai n1000mk/kk. Ostettiin automaattinen pyykkikone AEG. Se maksoi yli 2000 mk.
Kenen kotona on nykyään palkkojen suhteessa yhtä kallis kone. 😅
Työkaverini, joka on kohta jäämässä eläkkeelle, ei ole koskaan kertomansa mukaan tehnyt yhtäkään työhakemusta. Ja ollut koko ikänsä valtiolla viranomaistehtävissä.
Ylipäätään ihmettelen välillä iäkkäämpien työkaverien asennetta. Ei haluta osallistua millään tavalla yhteisiin talkoisiin, vaikka paljon paremmat edut kuin mun sukupolvella tulee koskaan olemaan, koska asioita on muutettu niin, että uudemmissa sopimuksissa kaikki on viranhaltijan kannalta huonommin.
Eihän nykysukupolvet kykene edes tekemään töitä kun ahdistuu jos joku kehtaa vaatia työnteoa ja se aamulla ajoissa töihin tulo on täysin mahdoton ajatus.
Itse olen 39 vuotias ja meillä on töissä niin nuoria kuin vanhoja mutta jos jotain pitäisi saada tehtyä aikatauluun niin valitsen aina vanhemman työntekijän kun heidän kanssa työnteko onnistuu ilman että nillitetään joka pikkuasiasta joka venyttää aikataulu. Jos vanhemman kanssa tulee työvaiheissa ongelmia niin se on ihan itsestäänselvyys että jatketaan päivää että sen työn saa tehtyä aikataulussa mutta nuoremman kanssa tämä ei tule kysymykseenkään kun hanskat tippuu heti kun kello niin sanoo. Enkä puhu mistään palkattomasta työstä vaan palkka juoksee niiltäkin tunneilta kun päivää jatketaan
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini, joka on kohta jäämässä eläkkeelle, ei ole koskaan kertomansa mukaan tehnyt yhtäkään työhakemusta. Ja ollut koko ikänsä valtiolla viranomaistehtävissä.
Ylipäätään ihmettelen välillä iäkkäämpien työkaverien asennetta. Ei haluta osallistua millään tavalla yhteisiin talkoisiin, vaikka paljon paremmat edut kuin mun sukupolvella tulee koskaan olemaan, koska asioita on muutettu niin, että uudemmissa sopimuksissa kaikki on viranhaltijan kannalta huonommin.
Työkaverisihan on maksanut tyel-maksuakin 33 vuottta. Liki koko työuransa.
Mitä talkoita sinä teet ebemmän kuin työuransa loppupuolella oleva?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeikäisillä on ollut parempi työmoraali kuin nykyisin työtä tekevillä.
Eläkeläisten ei tarvinnut maksaa valtavia eläkemaksuja tuloistaan ja oli varaa ostaa uusia autoja, omakotitaloja, mökkejä. Johtuisiko ihan siitä, nykyään työssäkäyvillä ei ole minkäänlaista ostovoimaa.
Kaikesta ollaan maksettu suhteessa saman verran kun mitä nykyäänkin. Joten älä viitsi.
Ei kyllä ole. Eläkemaksut oli pienet siihen aikaan, koska eläkkeensaajia oli huomattavasti vähemmän kuin nykyään ja eläkkeet oli pieniä.
Yksinkertaisen mielestä kaikki eläkeläiset ovat suuria ikäluokkia ja kukaan ei ole jäänyt eläkkeelle vaikka tänä vuonna.Minä olen maksanut 8,65 prosentin eläkemaksua,onko se sun mielestä pieni?
Huvittaa tämä purnaajien aikajanakäsitys.
Kun suuret ikäluokatkin maksoivat vuodesta 1993 tyel-maksua. Esim itse jäin eläkkeelle 2010, siitä tulee 17 vuotta korotettua maksua.
Jokainen joutuu elämään aina kunkin ajan päätösten mukaan. Ei siinä sen kummempaa.
Jos suurten ikäluokkien nuorempina vuosina olikin tel-maksut pienempiä niitä kerääntyi paljon eikä kaikki eläneet eläkeikään.
Miksi kukaan ei purnaa siitä kun nekin työelämästä jääneet saivat työeläkkeen jotka eläköityivät kohta järjestelmän tultua?
Ajatellaan vaikka metsurin työtä. Mies meni metsään talvipakkasella moottorisahan kanssa, hangessa raahasi tukit ajouran varteen
Nyt motomies istuu lämpöisessä kopissa musaa kuunnellen ja ohjaimia kääntelee.
Minä en kuvittele..olen nuokkunut valvomossa vuosikymmeniä...nyt eläkkeellä jaksaa treenailla kun töissä tuli levättyä.
Onko nykysukupolvet töissä vai työpaikalla terapoimasssa itseään? Eikös se cityvihreiden F-kansanedustaja vaatinut, että työnantajien tulee huolehtia siitä, että työntekijöille on tarjolla riittävästi henkistä apua, kun ei jaksa poikaystävien, avomiesten ja some-elämän hektisessä pyörteessä ja kaikkia median vaatimuksia.
Nyt eläkkeellä olevat teki töitä ihan konkreettisesti, nykysukupolvet itkevät työn äärellä, että ei ole kivaa, kun ei saa pitää omaa puhelinta.
500 000 € nykyrahaa EI OLE 3 miljoonaa markkaa.