"Sinusta tulee pian täti!" - miten voi välttää roolin, jos ei yhtään kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppo sanoa ettei tarvitse ottaa paineita, mutta moni kaveri on loukkaantunut kun en ole kiinnostunut heidän lapsistaan. En siis mitenkään tuo sitä esiin, en vain hakeudu lastensa seuraan, käy katsomassa tai ehdota lapsellista tekemistä. Sitten aina siinä 5-10v kohdalla sanovat olevansa loukkaantuneita kun en ole lainkaan tutustunut lapsiinsa.  -eri

Niin. Lapset ovat vanhemmilleen tärkein asia. Se olisi sama jos "kaverisi" ei olisi kiinnostunut sinulle tärkeimmästä asiasta. 

No eivät he kyllä olekaan. Minulle tärkein asia on lemmikkini ja harrastukseni ja kummatkaan eivät erityisesti kiinnosta kavereitani ja se on täysin ok! Minua ei myöskään erityisesti kiinnosta yhden kaverini taidemaalausharrastus tai toisen tanssiharrastus, voin hyvin kuunnella niistä sen verran kuin keskustelussa tulee esiin, mutta en koe velvollisuudekseni vaikka pyytää nähtäväkseni maalauksiaan tai mennä katsomaan esityksiään. Ja se on myös ok! 

Kuitenkin heti kun on kyseessä lapsi, niin oletetaan että ystävän pitäisi olla kiinnostunut ja osallistua projektiin, vaikka ei lapsista lainkaan tykkäisi.

Ihanko tosissasi vertaat sukulaisesi tai ystäväsi lapsia harrastuksiin ja lemmikkeihin? Sanoisin, että pikkasen on arvot vinksallaan, jos olet aivan täysin tosissasi. En ole itsekään lapsi-ihminen, mutta tajuan silti hyvä tavaton että sukuun syntyvät lapset eivät ole samalla viivalla kenenkään harrastusten tai lemmikkien kanssa. Lapset eivät ole mikään helkutin harrastus.

Sinullahan ne arvot ovat vinksallaan. Jos joku sanoo että hänelle eläin on rakkain asia maailmassa, niin sinä lyttäät hänen tärkeimmän asian sanomalla että juuri sinun lapset ovat tärkeämpiä. Missä empatia? Typerää lähteä moittimaan tai alentamaan toisen harrastuksia koska et voi tietää kuinka tärkeitä ne on toiselle.

Kysymys ei ole minun lapsista, vaan siitä, miten sairasta väkeä tässä maassa asuu kun verrataan lapsia johonkin hiivatin lemmikkeihin tai harrastuksiin. Miksi on pakko ymmärtää asiat tahallaan väärin? Olkoonkin miten rakkaita tahansa omistajalle (minullakin on rakas lemmikki ja harrastus), niin voi silti miettiä kahteen otteeseen millaisia sammakkoja suustaan päästää. Ilmeisesi tyhmyys ja k-päisyys kulkevat vankasti käsi kädessä. Empataista on aika turha puhua jos koko ihmisyyden käsite on hukassa.

En ole ikinä hoitanu veljeni lasta. Eihän se mun homma ole. Hoitakoot itse lspsensa. En myöskään ostele joulu/synttäri/nimppari jne lahjoja. Rahalle on muutakin käyttöä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppo sanoa ettei tarvitse ottaa paineita, mutta moni kaveri on loukkaantunut kun en ole kiinnostunut heidän lapsistaan. En siis mitenkään tuo sitä esiin, en vain hakeudu lastensa seuraan, käy katsomassa tai ehdota lapsellista tekemistä. Sitten aina siinä 5-10v kohdalla sanovat olevansa loukkaantuneita kun en ole lainkaan tutustunut lapsiinsa.  -eri

Niin. Lapset ovat vanhemmilleen tärkein asia. Se olisi sama jos "kaverisi" ei olisi kiinnostunut sinulle tärkeimmästä asiasta. 

No eivät he kyllä olekaan. Minulle tärkein asia on lemmikkini ja harrastukseni ja kummatkaan eivät erityisesti kiinnosta kavereitani ja se on täysin ok! Minua ei myöskään erityisesti kiinnosta yhden kaverini taidemaalausharrastus tai toisen tanssiharrastus, voin hyvin kuunnella niistä sen verran kuin keskustelussa tulee esiin, mutta en koe velvollisuudekseni vaikka pyytää nähtäväkseni maalauksiaan tai mennä katsomaan esityksiään. Ja se on myös ok! 

Kuitenkin heti kun on kyseessä lapsi, niin oletetaan että ystävän pitäisi olla kiinnostunut ja osallistua projektiin, vaikka ei lapsista lainkaan tykkäisi.

Ihanko tosissasi vertaat sukulaisesi tai ystäväsi lapsia harrastuksiin ja lemmikkeihin? Sanoisin, että pikkasen on arvot vinksallaan, jos olet aivan täysin tosissasi. En ole itsekään lapsi-ihminen, mutta tajuan silti hyvä tavaton että sukuun syntyvät lapset eivät ole samalla viivalla kenenkään harrastusten tai lemmikkien kanssa. Lapset eivät ole mikään helkutin harrastus.

Sinullahan ne arvot ovat vinksallaan. Jos joku sanoo että hänelle eläin on rakkain asia maailmassa, niin sinä lyttäät hänen tärkeimmän asian sanomalla että juuri sinun lapset ovat tärkeämpiä. Missä empatia? Typerää lähteä moittimaan tai alentamaan toisen harrastuksia koska et voi tietää kuinka tärkeitä ne on toiselle.

Kysymys ei ole minun lapsista, vaan siitä, miten sairasta väkeä tässä maassa asuu kun verrataan lapsia johonkin hiivatin lemmikkeihin tai harrastuksiin. Miksi on pakko ymmärtää asiat tahallaan väärin? Olkoonkin miten rakkaita tahansa omistajalle (minullakin on rakas lemmikki ja harrastus), niin voi silti miettiä kahteen otteeseen millaisia sammakkoja suustaan päästää. Ilmeisesi tyhmyys ja k-päisyys kulkevat vankasti käsi kädessä. Empataista on aika turha puhua jos koko ihmisyyden käsite on hukassa.

Sinullahan se ihmisyyden käsite on hukassa kun lyttäät muiden ihmisten elämät/elämäntavat vaikka he eivät ole tehneet sinulle mitään väärää. Nämä ihmiset luultavasti haluavat vain olla rauhassa kaltaisiltasi öyhöttäjiltä, jotka tulevat lyttäämään muita alaspäin.

"Hiivatin lemmikki"

"Hiivatin harrastus"

Toivottavasti et opeta lapsillesi tuota junttiöyhötystä.

Mä luin eka että tähti. No voi se niinkin olla. 

Vierailija kirjoitti:

Mä luin eka että tähti. No voi se niinkin olla. 

😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit erkaantuu luonnollisesti, jos asutte kaukana toisistanne. Vaikka siskosi haluaisi nyt pitää yllä välejä, niin kyllä hänenkin aikansa kohta kohdistuu muualle, eli vauvaan, kunhan syntyy. Saat taas olla rauhassa. Kukaan ei kohta sinua muista jos niin haluat. Älä nyt mitään lapsellista ilmoitusta ala tehdä, että et sitä tai tätä. Päiväkoti-ikäiset on niitä jotka "mä en leiki sun kanssa".

Mä en ole mikään kaikista lapsista pitävä. Omat on rakkaita, mutta ei mun mielestä joku random lapsi ole edes söpö välttämättä. Lähinnä ällöttävä. En jaksa turhaa kitinää, en lapsen kimeäå ääntä, en mitään sössötystä jos puheen kehitys on kesken, jne. En niitä ilmeitä, kun oletetaan, että kaikkien mielestä lapsi on hauska tai että pitäisi automaattisesti ottaa kontaktia ja hymyillä, koska on lapsi. Mutta kun siskoni saivat lapsia, niin jostain syystä koin paljon samaa mitä omia lapsiani kohtaan. Ehkä biologia ja alitajunta tekee sen, tai en tiedä. Minusta he ovat olleet alusta asti söpöjä, kauniita, niin rakkaita. Kuin perhettä.

Joten, ap. Ymmärrän tavallaan ajatuksesi. Mun vinkki on, että elä elämääsi ilman paineita kuten tähänkin asti, mutta ole myös avoin. Vähän samalla tavalla kuin kohtaisit kenet tahansa uuden vieraan ihmisen. Ilman ennakkoluuloja. Ne siskon lapset ei ole pelkästään lahjoja vaativia ja sinusta jotain (täti) tekeviä. Ovat uusia ihmisiä omine piirteineen ja luonteinen. Nyt on liian aikaista päättää mitä mieltä olet, kun et ole edes tavannut vielä.

Miksi on muka lapsellista kertoa, missä omat rajat kulkee?

 

Sehän on pikemminkin kypsää käytöstä verrattuna siihen, että velloo epätietoisuudessa ja välttelee päätöksen tekemistä.

Ei ole kypsää alkaa vetää rajusti omia rajoja tilanteessa, jossa ei ole ilmennyt mitään tarvetta rajojen vetämiselle. Kukaan ei ole sanonut mitään tai odottanut mitään, vaan henkilö itse on ajatellut omassa päässään mitä muut ihmiset häneltä nyt saattaisi odottaa.

Itsellä lapsia odottaessa ei tullut mieleenkään, että jonkun toisen rooli suhteessa mun lapsiini olisi erityisesti jaksanut askarruttaa tai edes ollut minun asiani. Itse olin lapseni tekemällä tehnyt enkä lasten isän lisäksi odottanut muilta mitään, toki ilahduin ja olin kiitollinen isovanhempien tuesta, jota itse ilmoittivat haluavansa joissakin asioissa antaa. Toisaalta, juuri tästä syystä (koska keskityin rakentamaan oman perheen elämää ja huomio ja voimat menivät siihen) olisin pitänyt tosi outona ja rasittavana, jos joku olisi alkanut avautua siitä, miten ei aio hoitaa lapsiani ja miten heidän koko olemassaolonsa ahdistaa, kun ei apua eikä mitään suorituksia ollut edes pyydetty tai oletettu. En ole vastuussa toisten täysin itse aiheutetusta ahdistuksesta: jos pelkkä ajatus sukulaisista on noin vaikea, ihan vapaasti voi aikuinen ihminen valita olla olematta tekemisissä, se ei ole minun ongelmani enkä soittele perään. Ja meidän suvusta kuoriutui yleensä aivan kelpo tätejä, jotka ovat nykyään hyviä kavereita meidän lastemme kanssa ihan omasta halustaan. Yhtä, jota ei kiinnostanut, ei ole pyydetty eikä pakotettu mihinkään, eikä siitä ole mitään hirveää seurannut kenellekään, ei juuri olla tekemisissä mutta ei missään riidoissakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välit erkaantuu luonnollisesti, jos asutte kaukana toisistanne. Vaikka siskosi haluaisi nyt pitää yllä välejä, niin kyllä hänenkin aikansa kohta kohdistuu muualle, eli vauvaan, kunhan syntyy. Saat taas olla rauhassa. Kukaan ei kohta sinua muista jos niin haluat. Älä nyt mitään lapsellista ilmoitusta ala tehdä, että et sitä tai tätä. Päiväkoti-ikäiset on niitä jotka "mä en leiki sun kanssa".

Mä en ole mikään kaikista lapsista pitävä. Omat on rakkaita, mutta ei mun mielestä joku random lapsi ole edes söpö välttämättä. Lähinnä ällöttävä. En jaksa turhaa kitinää, en lapsen kimeäå ääntä, en mitään sössötystä jos puheen kehitys on kesken, jne. En niitä ilmeitä, kun oletetaan, että kaikkien mielestä lapsi on hauska tai että pitäisi automaattisesti ottaa kontaktia ja hymyillä, koska on lapsi. Mutta kun siskoni saivat lapsia, niin jostain syystä koin paljon samaa mitä omia lapsiani kohtaan. Ehkä biologia ja alitajunta tekee sen, tai en tiedä. Minusta he ovat olleet alusta asti söpöjä, kauniita, niin rakkaita. Kuin perhettä.

Joten, ap. Ymmärrän tavallaan ajatuksesi. Mun vinkki on, että elä elämääsi ilman paineita kuten tähänkin asti, mutta ole myös avoin. Vähän samalla tavalla kuin kohtaisit kenet tahansa uuden vieraan ihmisen. Ilman ennakkoluuloja. Ne siskon lapset ei ole pelkästään lahjoja vaativia ja sinusta jotain (täti) tekeviä. Ovat uusia ihmisiä omine piirteineen ja luonteinen. Nyt on liian aikaista päättää mitä mieltä olet, kun et ole edes tavannut vielä.

Miksi on muka lapsellista kertoa, missä omat rajat kulkee?

 

Sehän on pikemminkin kypsää käytöstä verrattuna siihen, että velloo epätietoisuudessa ja välttelee päätöksen tekemistä.

Ei ole kypsää alkaa vetää rajusti omia rajoja tilanteessa, jossa ei ole ilmennyt mitään tarvetta rajojen vetämiselle. Kukaan ei ole sanonut mitään tai odottanut mitään, vaan henkilö itse on ajatellut omassa päässään mitä muut ihmiset häneltä nyt saattaisi odottaa.

Itsellä lapsia odottaessa ei tullut mieleenkään, että jonkun toisen rooli suhteessa mun lapsiini olisi erityisesti jaksanut askarruttaa tai edes ollut minun asiani. Itse olin lapseni tekemällä tehnyt enkä lasten isän lisäksi odottanut muilta mitään, toki ilahduin ja olin kiitollinen isovanhempien tuesta, jota itse ilmoittivat haluavansa joissakin asioissa antaa. Toisaalta, juuri tästä syystä (koska keskityin rakentamaan oman perheen elämää ja huomio ja voimat menivät siihen) olisin pitänyt tosi outona ja rasittavana, jos joku olisi alkanut avautua siitä, miten ei aio hoitaa lapsiani ja miten heidän koko olemassaolonsa ahdistaa, kun ei apua eikä mitään suorituksia ollut edes pyydetty tai oletettu. En ole vastuussa toisten täysin itse aiheutetusta ahdistuksesta: jos pelkkä ajatus sukulaisista on noin vaikea, ihan vapaasti voi aikuinen ihminen valita olla olematta tekemisissä, se ei ole minun ongelmani enkä soittele perään. Ja meidän suvusta kuoriutui yleensä aivan kelpo tätejä, jotka ovat nykyään hyviä kavereita meidän lastemme kanssa ihan omasta halustaan. Yhtä, jota ei kiinnostanut, ei ole pyydetty eikä pakotettu mihinkään, eikä siitä ole mitään hirveää seurannut kenellekään, ei juuri olla tekemisissä mutta ei missään riidoissakaan. 

Noinhan sen kuuluu mennäkin, että ketään ei pakoteta mihinkään rooliin. Asiat perustuvat vapaaehtoisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain nuorena vauvan ja siskoni asui lähellä niin auttoi mielellään vauvan hoidossa ja myös anoppini joka asui naapurissa. Meillä ei kieltäydytty auttamasta jos oli aikaa, samoin toisinpäin kun siskoni sai vauvan. Meillä on edelleen hyvät sopuisat välit. Tällä hetkellä äitimme  perunkirjojen hoito ja siihen liittyvöt asiat.

Hän itsekin halusi lapsia. Velalle tuo ei olisi mukavaa. Sulla on vihdoinkin vapaata ja pitääkin hoitaa vauvaa. 

Ei kai vela ole välttämättä sama kuin lasten vihaaja? Vela ei vaan halua omia lapsia, ja syyt voivat olla erilaisia. Sen lisäksi sinä vaikutat vihaavan muita ihmisiä ja etenkin lapsia.

Näitä sanoja väärinkäytetään.

Normaaleja veloja varmaan kans ketuttaa, kun lapsivihaaja heiluttaa vela-korttia ja pilaa maineen.

Sama ihmisvihaajissa ja introverteissä.

Missä on lapsivihaa tai lapsivihaaja? Perustele?

Nykyään aika moni asia leimataan perusteetta lapsivihaksi vaikka kyseessä on asiakeskustelu esim. ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta ja miten lapset ei sovi siihen kuvioon.