Lue keskustelun säännöt.
Syöminen lapsiperheissä - Miksi tämä on tällaista?
25.08.2026 |
Kesän aikana sain seurailla läheltä ja pidemmän aikaa useammankin lapsiperheen syömistouhua.
Kaikissa perheissä syöminen oli enemmän tai vähemmän härdelliä. Lapsia komennettiin koko ajan "istu paikallasi, älä potki tuolia, et saa vielä maitoa, et saa vielä leipää, syö nyt, ota vielä kaksi haarukallista, ota vielä yksi lusikallinen, pitää syödä vielä kolme lusikallista muuten et saa jäätelöä, vielä pitää jaksaa syödä vähän perunaa, istu paikallasi, otatko lisää porkkanaa, kyllä pitää porkkaakin ottaa..."
Siis vanhempien ja muidenkin huomio oli koko ajan lapsissa, he olivat ikään kuin koko ruokapöydän keskipiste. Miksi ihmeessä? Luulisi, että tuo jatkuva aikuisten tuijottaminen ja ohjeistaminen ja komentaminen vain lisäisivät sitä levotonta käytöstä?
En myöskään tajua ollenkaan, että jos viisi vuotias sanoo olevansa täynnä ja lopettamassa ruokailua, niin vanhemmat rupeavat hokemaan "pitää vielä ottaa kolme lusikallista, syö vielä riisi loppuun, leipä pitää syödä kokonaan..."
Eikö se lapsi itse tiedä, milloin on täynnä? Sotii kaikkea vastaan tuo kauhea tuputtaminen ja ruoalla kiristäminen.
Kommentit (180)
"Meillä tämä "säätäminen" oli puhtaasti sitä, että määräsin aina hotelliaamiaisella syömään riittävästi proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa vähintään 3 - 4 tuntia. Muuten reissussa olosta ei olisi lasten kanssa tullut mitään."
Tuo on ihan varautumiskysymys. Ei pieni välipala ole ongelma ja säästää paljon säätämistä kun lapsia ei ole pakko tunkea täyteen pari kertaa päivässä että ei tarvitse mitään siinä välissä.
Kun meillä oli lapset pienempiä niin matkoilla oli minulla aina taskussa tukku myslipatukoita tai vastaavia joita sitten tökättiin sen lapsen suuhun jolla meinasi nälkäkiukku tulla. Ennen kuin tajusin tämän niin monet matkat olivat yhtä kiukuttelua, ensin syömässä ja sitten kuitenkin lopulta jonkun lapsen kohdalla aterioiden välillä.
Aterioista tuli lasten kanssa paljon mukavampia kun he syövät mitä syövät ja ateria on enemmänkin rauhallinen sosiaalinen tapahtuma kuin mikään mättötankkaus. Lapsi uskaltaa helpommin kokeilla uusiakin ruokia kun tietää että ei ole pakko syödä paljon jos ei tykkääkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ei se sentään ihan niin yksinkertaista ole, että lapsi kopioi aikuisen käytöksen. Harva aikuinen kiipeilee tuolilla ja leikkii ruualla, mutta silti moni lapsi tekee niin."
Lapsi kuitenkin haluaa mukavia hetkiä vanhempiensa kanssa ja positiivista huomiota heiltä. Jos vanhemmatkin koko ajan hössöttävät ja reagoivat lapsen pienimpäänkin tekemiseen, ei se taatusti ole lapsellekaan mukava hetki.
Vierailija kirjoitti:
Kolmen lapsen äitinä olen oppinut että kun lapsi valittaa olevansa täynnä ja lähtee ravintolan leikkipaikalle, niin tuntia myöhemmin sillä lapsella on kiljuva nälkä. Järjetöntä mennä ravintolasta kotiin syömään voileipää.
Siksi pitää maanitella ja houkutella että ota vielå pieni pala lohta,syö edes yksi kurkkutikku vielä.
No syöttekö te sitten väärään aikaan? Lapsella ei ole vielä nälkä, mutta silti pitää syödä?
Laittakaa se ruoka siihen aikaan, kun lapsille se kiljuva nälkä tulee.
Vierailija kirjoitti:
"Ei se sentään ihan niin yksinkertaista ole, että lapsi kopioi aikuisen käytöksen. Harva aikuinen kiipeilee tuolilla ja leikkii ruualla, mutta silti moni lapsi tekee niin."
Lapsi kuitenkin haluaa mukavia hetkiä vanhempiensa kanssa ja positiivista huomiota heiltä. Jos vanhemmatkin koko ajan hössöttävät ja reagoivat lapsen pienimpäänkin tekemiseen, ei se taatusti ole lapsellekaan mukava hetki.
Pelleily on myös lapsesta mukavaa. Usein niin mukavaa, että mieluusti luopuvat aikuisen positiivisesta huomiosta sen vuoksi. Siksi usein ainoa mikä tepsii pelleilyyn on se, että lasta ihan fyysisesti estetään pelleilemästä ja/tai annetaan sellainen rangaistus mikä tuottaa paljon enemmän ikävää oloa kuin mitä se pelleily tuotti mukavaa oloa.
Vierailija kirjoitti:
"Meillä tämä "säätäminen" oli puhtaasti sitä, että määräsin aina hotelliaamiaisella syömään riittävästi proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa vähintään 3 - 4 tuntia. Muuten reissussa olosta ei olisi lasten kanssa tullut mitään."
Tuo on ihan varautumiskysymys. Ei pieni välipala ole ongelma ja säästää paljon säätämistä kun lapsia ei ole pakko tunkea täyteen pari kertaa päivässä että ei tarvitse mitään siinä välissä.
Kun meillä oli lapset pienempiä niin matkoilla oli minulla aina taskussa tukku myslipatukoita tai vastaavia joita sitten tökättiin sen lapsen suuhun jolla meinasi nälkäkiukku tulla. Ennen kuin tajusin tämän niin monet matkat olivat yhtä kiukuttelua, ensin syömässä ja sitten kuitenkin lopulta jonkun lapsen kohdalla aterioiden välillä.
Aterioista tuli lasten kanssa paljon mukavampia kun he syövät mitä syövät ja ateria on enemmänkin rauhallinen sosiaalinen tapahtuma kuin mikään mättötankkaus. Lapsi uskaltaa helpommin kokeilla uusiakin ruokia kun tietää että ei ole pakko syödä paljon jos ei tykkääkään.
Myslipatukat ovat kalliita ja hampaille haitaksi ja muutenkin ymmärrän ettei moni halua sellaisten kanssa pelata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän pitäisi tässäkin ottaa mallia muualta Euroopasta. Ruokailussa ruoka on pääosassa, sitä arvostetaan, aikuiset puhuvat toisilleen ja nauttivat ruuasta, ovat ystävällisiä ja huomaavaisia lapsille mutta keskittyvät ruokaan ja keskusteluun. Lapset oppivat hyviin pöytätapoihin ja hyvään ruokaan kun pääsevät niitä näkemään ja maistamaan.
Ei se sentään ihan niin yksinkertaista ole, että lapsi kopioi aikuisen käytöksen. Harva aikuinen kiipeilee tuolilla ja leikkii ruualla, mutta silti moni lapsi tekee niin.
No ehkä ei tuoleilla kiipeile vanhemmat, mutta tuo ruoan tankkaaminen välittyy kyllä lapselle. Ikävä tapahtuma.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä myöskään ymmärtänyt tuota "pitää ottaa vielä viisi lusikallista" sen jälkeen, kun lapsi on selvästi jo täynnä ja lopettamassa syömistä. Ei ole ihme, että kylläisyydentunne ja -tunnistaminen häiriintyy ja aikuisena lihoo.
Joskus tuntuu, että aikuiset eivät myöskään ihan hahmota, että kuinka paljon (eli vähän) pikkulapset syö. Itselläni on kaksi päiväkoti-ikäistä tyttöä ja kyllä ne on linnunannoksia, mitä tuon ikäiset syö. Molemmat normaalipainoisia ja kasvavat ihan normaalisti.
Nojaa, oma 5-vuotias poikani kyllä syö isompia annoksia kuin minä. Toki hän on myös kasvaa nopeaa vauhtia kakkoskäyrällä ja kuluttaa paljon, koska fyysisesti hyvin aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmen lapsen äitinä olen oppinut että kun lapsi valittaa olevansa täynnä ja lähtee ravintolan leikkipaikalle, niin tuntia myöhemmin sillä lapsella on kiljuva nälkä. Järjetöntä mennä ravintolasta kotiin syömään voileipää.
Siksi pitää maanitella ja houkutella että ota vielå pieni pala lohta,syö edes yksi kurkkutikku vielä.
No syöttekö te sitten väärään aikaan? Lapsella ei ole vielä nälkä, mutta silti pitää syödä?
Laittakaa se ruoka siihen aikaan, kun lapsille se kiljuva nälkä tulee.
On myös sellainen tutkittu juttu kuin se, että säännöllisiä ruoka-aikoja noudattavat ovat todennäköisemmin normaalipainoisia kuin ne, jotka syövät fiiliksen mukaan. Lapselle tekee hyvää oppia, että on tietyt ruoka-ajat, jolloin ruokaa syödään. Semmoinen epämääräinen napostelu näläntunteen (tai tylsistymisen!) iskiessä on varma tie siihen, että ruokarytmi menee sekaisin.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan tuputtanut ruokaa. Jo kaksi vuotiaana lapseni söi itsensä kylläiseksi pienellä annoksella, tiesi kyllä itse milloin oli täysi. Kahden tunnin päästä sai taas pienen annoksen jotain syötävää, mahan täyteen. Jos söi liikaa, oksensi. Pieniä annoksia useasti päivässä.
Nyt aikuinen, hoikka. Edelleen syö samalla tavalla.
Edelleen aikuisena oksentaa, jos syö liikaa? Meniköhän putkeen kasvatus :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piruako lomailette lasten kanssa, kun se on yhtä syömisistä tappelua?
Mun veljen perhe kun tuli pikkulasten kanssa vaikkapa vain mummolaan, se oli yhtä ruokamelskaamista. Jatkuvaa vahtimista, mitä kukin suuhunsa laittoi tai ei. Nyt pitää syödä tämä vielä! Nyt otetaan tätä! Syö vielä tuo ja tuo! Kyllä nyt pitää syödä! Joka muksu kiukkusi en syö tuota, en jaksa, kiemurrellaan ja väännellään, närsitään ja näykitään, miks mun pitää syödä, ää-ää, en mää jaksa, loputtomiin.
Joskus teki mieli sanoa, että mitäs jos olisitte siellä matkan varrella käyneet vaikka ABC:llä syömässä, niin ei tarvitsisi mummilassa sitä helkkarin näytelmää käydä. Ja vielä kun jouduin sen ruuan aina heille laittamaan, niin ärsytti tuommoinen nirsoilu.
Lapset ensimmäisenä kysymässä mitä täällä on ruokaa ja milloin syödään, ja sitten se kiukkuileminen.
Onneksi on takanapäin sekin meteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä myöskään ymmärtänyt tuota "pitää ottaa vielä viisi lusikallista" sen jälkeen, kun lapsi on selvästi jo täynnä ja lopettamassa syömistä. Ei ole ihme, että kylläisyydentunne ja -tunnistaminen häiriintyy ja aikuisena lihoo.
Joskus tuntuu, että aikuiset eivät myöskään ihan hahmota, että kuinka paljon (eli vähän) pikkulapset syö. Itselläni on kaksi päiväkoti-ikäistä tyttöä ja kyllä ne on linnunannoksia, mitä tuon ikäiset syö. Molemmat normaalipainoisia ja kasvavat ihan normaalisti.
Tietenkin myös lapset lihovat yli kulutuksensa tulevasta energiasta. Lapsilla vielä nälän ja kylläisyydensäätely toimii kunnes aikuiset rikkovat sen. Eivät ne lapset liho mistään herkuista vaan päivittäin ateriasta toiseen tulevista yli nälän syödyistä lusikallisista, haarukallisista ja millilitroista.
Jos syö vain siihen asti kunnes nälkä häviää niin sitten joutuu ihan kohta syömään uudestaan. Tosin juuri niinhän lapset haluaisivat toimia.
Sitten odotetaan seuraavaa ruokailukertaa. Nälkä on paras kokki. Nälkä on ihan luonnollinen tunne. Ei siihen kuole.
Nälästä seuraa kaikenlaista sekoilua ja keskittymiskyvyttömyyttä, kun verensokeri laskee liian alas.
Höpö höpö. Terveellä ei laske verensokeri liian alas. Ykköstyypin diabeetikot ovat asia erikseen.
8 v kertoi päätänsä särkevän, mentyämme ulos syömään ja kysyin mitä oli syönyt aamupalaksi kotonaan; puolikkaan jogurtin...Olin jo tuntia aiemmin ehdottanut, joko lähdettäisiin syömään, mutta silloin ei kuulemma ollut vielä nälkä. Verensokerit oli laskenut niin alas, että aiheutui päänsärkyä, joten kyllä näitä ruokailuja pitää ennakoida. Olivat vanhempiensa mukaan kuulemma syöneet aamupalan, mutta ei, minkä verran. Toinen lapsi haluaa syödä aamupalan heti herättyään ja toiselle se maistuu vasta pari tuntia heräämisestä, erilaisiahan me kaikki ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma kun lapsia yrittää kasvattaa syömään edes jotenkuten oikein, niin sekään ei kelpaa. Sitten toisaalta kitistään kasvatuksen puutteesta.
Paras opetus on PIDÄ HUOLI OMISTA ASIOISTA.
Lapsella on oikeus hyvään ja kunnioittavaan kohteluun myös ruokapöydässä. Ruokailutilanteen muuttuminen taistelutantereeksi aiheuttaa lapselle ahdistusta ruokaa kohtaan. Ihmisen keho ja mieli muistaa pitkäaikaisesti lapsuudenaikaiset tapahtumat.
Joku random ap viereisessä pöydässähän se on paras arvostelemaan perheen sisäistä dynamiikkaa, varsinkin kun on jo pitkään haaveillut pääsevänsä provosoimaan vauvapalstalle aiheesta.
Oppisi jo läksyn, että toisten asiat ei kuulu hänelle vaan huolehtisi omistaan yhtä hyvin, niin ei tarttis sekoilla.
En usko pätkääkään ap:n tarinasta.
Aika monta teitä tässä ketjussa joille kalahti :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä tämä "säätäminen" oli puhtaasti sitä, että määräsin aina hotelliaamiaisella syömään riittävästi proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa vähintään 3 - 4 tuntia. Muuten reissussa olosta ei olisi lasten kanssa tullut mitään."
Tuo on ihan varautumiskysymys. Ei pieni välipala ole ongelma ja säästää paljon säätämistä kun lapsia ei ole pakko tunkea täyteen pari kertaa päivässä että ei tarvitse mitään siinä välissä.
Kun meillä oli lapset pienempiä niin matkoilla oli minulla aina taskussa tukku myslipatukoita tai vastaavia joita sitten tökättiin sen lapsen suuhun jolla meinasi nälkäkiukku tulla. Ennen kuin tajusin tämän niin monet matkat olivat yhtä kiukuttelua, ensin syömässä ja sitten kuitenkin lopulta jonkun lapsen kohdalla aterioiden välillä.
Aterioista tuli lasten kanssa paljon mukavampia kun he syövät mitä syövät ja ateria on enemmänkin rauhallinen sosiaalinen tapahtuma kuin mikään mättötankkaus. Lapsi uskaltaa helpommin kokeilla uusiakin ruokia kun tietää että ei ole pakko syödä paljon jos ei tykkääkään.
Myslipatukat ovat kalliita ja hampaille haitaksi ja muutenkin ymmärrän ettei moni halua sellaisten kanssa pelata.
Kun lasta ei saa pakottaa syömään niin pakkohan lapsi on silloin lahjoa jollain herkuilla jotta nälkäkiukulta vältytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä tämä "säätäminen" oli puhtaasti sitä, että määräsin aina hotelliaamiaisella syömään riittävästi proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa vähintään 3 - 4 tuntia. Muuten reissussa olosta ei olisi lasten kanssa tullut mitään."
Tuo on ihan varautumiskysymys. Ei pieni välipala ole ongelma ja säästää paljon säätämistä kun lapsia ei ole pakko tunkea täyteen pari kertaa päivässä että ei tarvitse mitään siinä välissä.
Kun meillä oli lapset pienempiä niin matkoilla oli minulla aina taskussa tukku myslipatukoita tai vastaavia joita sitten tökättiin sen lapsen suuhun jolla meinasi nälkäkiukku tulla. Ennen kuin tajusin tämän niin monet matkat olivat yhtä kiukuttelua, ensin syömässä ja sitten kuitenkin lopulta jonkun lapsen kohdalla aterioiden välillä.
Aterioista tuli lasten kanssa paljon mukavampia kun he syövät mitä syövät ja ateria on enemmänkin rauhallinen sosiaalinen tapahtuma kuin mikään mättötankkaus. Lapsi uskaltaa helpommin kokeilla uusiakin ruokia kun tietää että ei ole pakko syödä paljon jos ei tykkääkään.
Myslipatukat ovat kalliita ja hampaille haitaksi ja muutenkin ymmärrän ettei moni halua sellaisten kanssa pelata.
Menikö taas pääpointti ohi ja jäit jumiin myslipatukkaan? Se oli esimerkki, ei ainoa vaihtoehto. Idea on hyvä, kukin keksii toimivimman hätävälipalansa sitten itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä tämä "säätäminen" oli puhtaasti sitä, että määräsin aina hotelliaamiaisella syömään riittävästi proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa vähintään 3 - 4 tuntia. Muuten reissussa olosta ei olisi lasten kanssa tullut mitään."
Tuo on ihan varautumiskysymys. Ei pieni välipala ole ongelma ja säästää paljon säätämistä kun lapsia ei ole pakko tunkea täyteen pari kertaa päivässä että ei tarvitse mitään siinä välissä.
Kun meillä oli lapset pienempiä niin matkoilla oli minulla aina taskussa tukku myslipatukoita tai vastaavia joita sitten tökättiin sen lapsen suuhun jolla meinasi nälkäkiukku tulla. Ennen kuin tajusin tämän niin monet matkat olivat yhtä kiukuttelua, ensin syömässä ja sitten kuitenkin lopulta jonkun lapsen kohdalla aterioiden välillä.
Aterioista tuli lasten kanssa paljon mukavampia kun he syövät mitä syövät ja ateria on enemmänkin rauhallinen sosiaalinen tapahtuma kuin mikään mättötankkaus. Lapsi uskaltaa helpommin kokeilla uusiakin ruokia kun tietää että ei ole pakko syödä paljon jos ei tykkääkään.
Myslipatukat ovat kalliita ja hampaille haitaksi ja muutenkin ymmärrän ettei moni halua sellaisten kanssa pelata.
Menikö taas pääpointti ohi ja jäit jumiin myslipatukkaan? Se oli esimerkki, ei ainoa vaihtoehto. Idea on hyvä, kukin keksii toimivimman hätävälipalansa sitten itse.
Hätävälipalat ja turvaruuat. Mihin tämä maailma oikein on menossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä tämä "säätäminen" oli puhtaasti sitä, että määräsin aina hotelliaamiaisella syömään riittävästi proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa vähintään 3 - 4 tuntia. Muuten reissussa olosta ei olisi lasten kanssa tullut mitään."
Tuo on ihan varautumiskysymys. Ei pieni välipala ole ongelma ja säästää paljon säätämistä kun lapsia ei ole pakko tunkea täyteen pari kertaa päivässä että ei tarvitse mitään siinä välissä.
Kun meillä oli lapset pienempiä niin matkoilla oli minulla aina taskussa tukku myslipatukoita tai vastaavia joita sitten tökättiin sen lapsen suuhun jolla meinasi nälkäkiukku tulla. Ennen kuin tajusin tämän niin monet matkat olivat yhtä kiukuttelua, ensin syömässä ja sitten kuitenkin lopulta jonkun lapsen kohdalla aterioiden välillä.
Aterioista tuli lasten kanssa paljon mukavampia kun he syövät mitä syövät ja ateria on enemmänkin rauhallinen sosiaalinen tapahtuma kuin mikään mättötankkaus. Lapsi uskaltaa helpommin kokeilla uusiakin ruokia kun tietää että ei ole pakko syödä paljon jos ei tykkääkään.
Myslipatukat ovat kalliita ja hampaille haitaksi ja muutenkin ymmärrän ettei moni halua sellaisten kanssa pelata.
Menikö taas pääpointti ohi ja jäit jumiin myslipatukkaan? Se oli esimerkki, ei ainoa vaihtoehto. Idea on hyvä, kukin keksii toimivimman hätävälipalansa sitten itse.
Hätävälipalat ja turvaruuat. Mihin tämä maailma oikein on menossa?
Only in Finland :)
Aikuiset näyttää esimerkkiä, jos ne ei malta olla trauhassa ruokapöydässä, niin miksi lapsetkaan olisi!
Vierailija kirjoitti:
Hotelliaamiaisilla huomasi hyvin miten se säätäminen alkoi heti kun äiti tuli paikalle. Sitä ennen isä ja lapset söi ihan rauhassa.
Ainahan äidit ovat olleet monesti niitä höösääjiä ja meno ihan erilaista kuin isän kanssa. Milleniaalivanhemmat käyttävät vielä samoja tapoja kuin heidän lapsuudessa. Lautanen pitää syödä tyhjäksi, jossain muualla joku lapsi näkee nälkää jne.
Vierailija kirjoitti:
"Meillä tämä "säätäminen" oli puhtaasti sitä, että määräsin aina hotelliaamiaisella syömään riittävästi proteiinia, jotta nälkä pysyisi poissa vähintään 3 - 4 tuntia. Muuten reissussa olosta ei olisi lasten kanssa tullut mitään."
Tuo on ihan varautumiskysymys. Ei pieni välipala ole ongelma ja säästää paljon säätämistä kun lapsia ei ole pakko tunkea täyteen pari kertaa päivässä että ei tarvitse mitään siinä välissä.
Kun meillä oli lapset pienempiä niin matkoilla oli minulla aina taskussa tukku myslipatukoita tai vastaavia joita sitten tökättiin sen lapsen suuhun jolla meinasi nälkäkiukku tulla. Ennen kuin tajusin tämän niin monet matkat olivat yhtä kiukuttelua, ensin syömässä ja sitten kuitenkin lopulta jonkun lapsen kohdalla aterioiden välillä.
Aterioista tuli lasten kanssa paljon mukavampia kun he syövät mitä syövät ja ateria on enemmänkin rauhallinen sosiaalinen tapahtuma kuin mikään mättötankkaus. Lapsi uskaltaa helpommin kokeilla uusiakin ruokia kun tietää että ei ole pakko syödä paljon jos ei tykkääkään.
Kaikki tietysti tavallaan, mutta opettaminen tuohon, ettei ruoka-aikana tarvitse syödä ja sitten vedetään nälkään jotain patukoita on huono tie. Olen mukana lasten harrastustoiminnassa ja huomannut, että osa porukasta jättää reissuilla ruuat syömättä (ihan tavalliset ruuat tyyliin spagetti ja jauhelihakastike) ja menee suoraan syömisen jälkeen hakemaan repusta niitä patukoita. He ovat lähes aina ylipainoisia. Normaalipainoiset lapset syö kunnon annoksen ruokaa ja jaksavat touhuta sen voimalla pitkään.
Ei meillä oööut tuollaista, koskaan.
5 lapsen isä