Turvallisissa ympäristöissä kasvaneet olettavat, että ihmiset käyttäytyvät ymmärtäväisemmin, jos kertoo traumoistaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä herkkä luonne niin työkaverit varmaan jo tottuneet eivätkä huolestu ja koe tarvetta toimia tukipylväinä.

Moni herkäksi itsensä mieltävä on todellisuudessa rajaton, vastuuntunnoton ja itsekeskeinen

Onko sitten jotenkin parempi asia olla suoraan hyökkäävä?

Yksi vaihtoehto on myös kokeilla kypsää aikuisuutta 

Näytä toki hyvää esimerkkiä. Se on ketjussa loistanut poissaolollaan.

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Vierailija kirjoitti:

Yksi vaihtoehto on myös kokeilla kypsää aikuisuutta 

 

Onko se kypsää aikuisuutta ettei saa olla itsensä ja rankaisee itseään omasta herkkyydestään? Ei se mikään heikkous ole. Aikuisuutta olisi ennemmin valjastaa ominaisuutensa paremmin, ei poistaa.

Tee mitä teet, mutta muista että työkaverit ovat vain työkavereita. Eivät terapeuttejasi.

Aika usein ihmiset jotka ovat raskaita ja vaikeita, ovat omasta mielestään "vain oma itsensä" joten toivot ettet ole yksi näistä sankareista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Tottakai töissä surua joutuu peittämään. Ystävät, perhe ja muut läheiset ovat sitä läheisempää suhdetta varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Työkavereilla ei silti ole siihen mitään velvoitetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Tottakai töissä surua joutuu peittämään. Ystävät, perhe ja muut läheiset ovat sitä läheisempää suhdetta varten.

Ei se suru vain katoa sillä, että se koetaan sopimattomaksi. Työpaikallakin tulisi olla inhimillisyyttä, koska kenellä tahansa voi olla joskus vaikeaa. Yhdessä niistä vaikeuksia päästään yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Työkavereilla ei silti ole siihen mitään velvoitetta. 

Jokaisen pitäisi yrittää kohdata toisensa ihmisinä, mutta osa ei siihen pysty. Joillakin on sen sijaan mielestään oikeus kiusata töissä toisia niin paljon kuin sielu sietää. Jokainen on osaltaan rakentamassa siitä työpaikan kulttuurista parempaa tai pahempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Tottakai töissä surua joutuu peittämään. Ystävät, perhe ja muut läheiset ovat sitä läheisempää suhdetta varten.

Ei se suru vain katoa sillä, että se koetaan sopimattomaksi. Työpaikallakin tulisi olla inhimillisyyttä, koska kenellä tahansa voi olla joskus vaikeaa. Yhdessä niistä vaikeuksia päästään yli.

Se ei ole työkavereiden asia hoivata suruasi. Siis jos ihan hallitsematon vaihe jossa vain itket. Työpaikalla sinun pitää olla tietyssä henkisessä kunnossa että olet työkykyinen. Eiköhän jokainen meistä joskus ole suruaikana töissä ja et ole yhtään sen erikoisempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Työkavereilla ei silti ole siihen mitään velvoitetta. 

Jokaisen pitäisi yrittää kohdata toisensa ihmisinä, mutta osa ei siihen pysty. Joillakin on sen sijaan mielestään oikeus kiusata töissä toisia niin paljon kuin sielu sietää. Jokainen on osaltaan rakentamassa siitä työpaikan kulttuurista parempaa tai pahempaa.

Vastasit ihan täysin ohi, miten litaniasi liittyy siihen että työkaverin ei tarvi jaksaa olla tukipylväs. Työkaverin tehtävä on hoitaa työnsä ja olla toimiva tiimikaveri. Olkapää pitää etsiä muualta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Tottakai töissä surua joutuu peittämään. Ystävät, perhe ja muut läheiset ovat sitä läheisempää suhdetta varten.

Ei se suru vain katoa sillä, että se koetaan sopimattomaksi. Työpaikallakin tulisi olla inhimillisyyttä, koska kenellä tahansa voi olla joskus vaikeaa. Yhdessä niistä vaikeuksia päästään yli.

Kuulostaa siltä että kuvittelet jokaisen työkaverin olevan ystäväsi.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies.

Noin 10 vuotta sitten alkoi masentaaa ja alakuloa. Otin auton ja lähdin ajelemaan n. 40 kilometrin päähän lapsuuteni maisemiin. Katselin vanhoja paikkoja. Olin muutaman tunnin poissa kotoa. Oli kesäilta.

Kun tulin kotiin niin vaimo kysyi missä olen ollut. Kerroin rehellisesti mikä homman nimi oli. Ajattelin saavani ymmärrystä osakseni. Mitään sääliä en koskaan hae, toki silläkin jokin vivahde väistämättä tämmöisessä on. Kuinka ollakaan vaimo ottikin ja suuttui. Hänen tulkintansa oli että syytän häntä minun masennuksestani ja että hän on masennukseni syy.

Ihan hiljan tapahtui toinen samantyyppinen asia tyttäreni kanssa. Ilmoitin että olen väsynyt ja tekemistä vaativat asiat kaatuvat vuorena päälleni ja että en kykene avittamaan hänen asiassaan kuten aina ennen olen kyennyt. Olin mukana mutta kuitenkin että olen nyt väsynyt ja uupunut. Kuvittelin että vajaa 70v on jo oikeus ilmoittaa että on jo jonkinmoista ikäväsymystäkin ja se hyväksyttäisiin. Kuinka ollakaan jo keskustelun kuluessa asia kääntyi niinpäin että tyttärelläni onkin se suurin syy valitella väsymystään ja että hänen työpaikkansa miehet eivät tee oikeastaan mitään vaan hän on se joka hommat joutuu tekemään. Tytär ei myöskään ole unohtanut tätä tapausta vaan on nyt kuukausia haukkunut työpaikkansa miehiä jotka eivät tee hommiaan. Varmaan totta mutta ei ole minun syyni.

Nyt olen sitten oppinut että ei saa ilmoittaa pahasta olostaan, eikä väsymyksestään ja mistään muustakaan:)

Tyypillistä narsistisen ihmisen käytöstä sekä äidiltä että tyttäreltä. Ei tuollaisen ihmisen seurassa saa olla kenenkään muun tunteita kuin narskahtavan itsensä. Niitä on sitten myötäelettävä tai siedettävä. Vaikka kyseessä olisi oma perheenjäsen, siltä oppii salaamaan kaikki tunteensa ilosta suruun. Ai että välit poikki? Omaan lapseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Työkavereilla ei silti ole siihen mitään velvoitetta. 

Jokaisen pitäisi yrittää kohdata toisensa ihmisinä, mutta osa ei siihen pysty. Joillakin on sen sijaan mielestään oikeus kiusata töissä toisia niin paljon kuin sielu sietää. Jokainen on osaltaan rakentamassa siitä työpaikan kulttuurista parempaa tai pahempaa.

Vastasit ihan täysin ohi, miten litaniasi liittyy siihen että työkaverin ei tarvi jaksaa olla tukipylväs. Työkaverin tehtävä on hoitaa työnsä ja olla toimiva tiimikaveri. Olkapää pitää etsiä muualta.

Ei ole liikaa työpaikalla vaadittu, ettei itse triggeröityisi siitä, jos jollain toisella näyttää olevan ajoittain vaikea olla.

Jos kyseessä joku kolmen hengen perhemäinen yritys ja aika menee käytännössä töissä, työkavereiden tehtävä on ehkä toimia myös elämän tukena ja turvana. Mutta joku perus toimisto, johon tulet ihan vaan hoitamaan hommasi.. on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Tottakai töissä surua joutuu peittämään. Ystävät, perhe ja muut läheiset ovat sitä läheisempää suhdetta varten.

Ei se suru vain katoa sillä, että se koetaan sopimattomaksi. Työpaikallakin tulisi olla inhimillisyyttä, koska kenellä tahansa voi olla joskus vaikeaa. Yhdessä niistä vaikeuksia päästään yli.

Kuulostaa siltä että kuvittelet jokaisen työkaverin olevan ystäväsi.

En suinkaan. En ala kuitenkaan tässä sen kummemmin kertoa mitä yleisesti ihmisistä ajattelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Työkavereilla ei silti ole siihen mitään velvoitetta. 

Jokaisen pitäisi yrittää kohdata toisensa ihmisinä, mutta osa ei siihen pysty. Joillakin on sen sijaan mielestään oikeus kiusata töissä toisia niin paljon kuin sielu sietää. Jokainen on osaltaan rakentamassa siitä työpaikan kulttuurista parempaa tai pahempaa.

Vastasit ihan täysin ohi, miten litaniasi liittyy siihen että työkaverin ei tarvi jaksaa olla tukipylväs. Työkaverin tehtävä on hoitaa työnsä ja olla toimiva tiimikaveri. Olkapää pitää etsiä muualta.

Ei ole liikaa työpaikalla vaadittu, ettei itse triggeröityisi siitä, jos jollain toisella näyttää olevan ajoittain vaikea olla.

Mitä se ajoittainen vaikea olo käytännössä on? Kukaan tuskin triggeröityy siitä että olet hiljaisempi ja hetkittäin silmäkulmassa kimmeltää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuore kuolemantapaus on normaali elämän suru, ei välttämättä trauma ellei kyse jostain onnettomuudesta tai vaikka oman lapsen kuolemasta.

Siitä voi jäädä trauma jos surunsa joutuu peittämään, kun ihmiset eivät jaksa surevaa kohdata.

Työkavereilla ei silti ole siihen mitään velvoitetta. 

No ei siitä kyllä jää traumaa, jos töissä käyttäytyy asiallisesti!

Vierailija kirjoitti:

Työpaikalla on tarkoitus keskittyä työntekoon. Työnantajaa kiinnostaa, että työntekijät saavat tulosta aikaan. Silloin yritys menestyy ja siellä työskentelevillä on työtä jatkossakin.

Työntekijöissä on erilaisia ihmisiä. Se pitää vaan hyväksyä. Kenenkään kanssa ei tarvi olla sydänystävä, mutta yhteistyön on hyvä sujua. Kannattaa luovia ja välttää riitaa ja keskittyä työhön. Työyhteisössä pitää käyttää pelisilmää. Se ei ole terapiakeskus, jossa ryhdytään omia ongelmia ratkomaan. Apu täytyy löytyä muualta. Kaikissa yhteisöissä on sosiaalisia paineita ja kiusaamista. Sitä joutuu ehkä vaan kestämään. Sekin voi olla osa toipumista, että siihen opettelee.

Kiusaamista pitää vain opetella kestämään... kiusaajako tämän kirjoitti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä herkkä luonne niin työkaverit varmaan jo tottuneet eivätkä huolestu ja koe tarvetta toimia tukipylväinä.

Moni herkäksi itsensä mieltävä on todellisuudessa rajaton, vastuuntunnoton ja itsekeskeinen

Onko sitten jotenkin parempi asia olla suoraan hyökkäävä?

Miten nää asiat sun päässä menee? Musta vs valkoinen: herkkä vs hyökkäävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kyseessä herkkä luonne niin työkaverit varmaan jo tottuneet eivätkä huolestu ja koe tarvetta toimia tukipylväinä.

Moni herkäksi itsensä mieltävä on todellisuudessa rajaton, vastuuntunnoton ja itsekeskeinen

Onko sitten jotenkin parempi asia olla suoraan hyökkäävä?

Miten nää asiat sun päässä menee? Musta vs valkoinen: herkkä vs hyökkäävä?

Sait jo tilaisuutesi mollata mielestäsi liian herkkiä ihmisiä. Käytöksesi on hyökkäävää.

Tuo herkkyyshullu kuulostaa tuntemaltani epävakaalta ihmiseltä. Samoja argumenttejakin. Huomatkaa että on hyvin hyökkäävä ja haukkuu muita hyökkääväksi. Syyllistää jokaista joka ei halua säädellä toisen aikuisen ihmisen tunteita.