Olin tänään niin yksinäinen, että itkin

Olitko sosiaalinen kun lapset olivat pieniä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus parikymppisenä alkoi leipimään, kun tajusi miten yksipuolista yhteydenpito kavereiden suuntaan oli. Ja tosiaan, kun lakkasin pitämästä yhteyttä, suhteet hiipuivat. Monesti lukenut netistä, että "pitää olla aktiivinen, kiinnostunut, aloitteellinen muiden suuntaan", mutten koskaan ole saanut vastausta siihen, miksei kenenkään tarvitse olla noita asioita minun suuntaan. 

Sama minulla. Että sitten joskus ottaa päähän. Miksi minun pitää aina olla se aloitteellinen ja aktiivinen? Nuoruusvuosien jälkeen ei ole ollut yhtään sellaista ystävää, joka ottaisi yhteyttä ja ehdottaisi tapaamista. Facebookissa kyllä hehkutetaan ystävyyttä ja toivotetaan hyvää syntymäpäivää, mutta livenä ei ole aikaa. 

Ikinä ei pyydetä minnekään. Ei lasilliselle, ei syömään, eikä edes kylään. Ennen jaksoin pyytää meille kylään, mutta olen lopettanut senkin, kun ikinä ei tule kutsua toisin päin. Sitä paitsi eräs ystävä teki pahat oharit. Olin leiponut itse pitsaa ja pullaa ja odotin häntä miehensä kanssa kylään. Kun ei alkanut kuulua, laitoin viestin, sen jälkeen odotin taas ja lopulta soitin. Vastaus oli, että anteeksi kauheasti, he ovat veneilemässä ja olivat unohtaneet kokonaan, mutta hei, otetaan joskus uusiksi. Sen jälkeen en ole heitä kutsunut kylään, mutta eivät ole hekään meitä. Tämä ystävä on juuri sellainen, että facebookissa kyllä lupaillaaan, että pitää pian taas tavata, mutta eipä tule kutsua. Syntymäpäivänä en tarvitse mitään onnitteluja siellä facebookissa, vaan tulkaa livenä käymään tai kutsukaa jonnekin.

Aika samaa ollut itselläni. Löysin kyllä opiskeluissa aina sen oman porukan, mutta se porukka oli useimmiten olemassa ainoastaan siellä koulussa. Ketään ei kiinnostanut olla tekemisissä vapaalla. En sitten tiedä, näytänkö niin omituiselta ettei ihmiset halua näyttäytyä seurassani vai mikä on. 

Kun meidän poika muutti opiskelemaan 450 km päähän, soitin lukuisia kertoja Maatitin Lainaa vain. Tuntui pahalta, vauva oli lentänyt pois pesästä. Äideille se yleensä on vaikeinta. Halusin kuitenkin, että hän saa itsenäistyä rauhassa, eikö äiti soittele joka ilta, miten menee. Minulle ei aikoinaan suotu sitä itsenäistymistä. Painostettiin, että pitää tulla käymään joka viikonloppu. Opiskelupaikkakunnalta oli kotiin vain 50 km, ja olin huono keksimään tekosyitä, miksi ei sovi. Nykyajan vanhemmat on paljon sivistyneempiä kuin 40-50-luvulla syntyneet, joista osa ripustautui.

Kullini on viritetty ja mietin matemaattisia tehtäviä joten billu ei ole mielessäni,  älä itke miehesi kulli on toisessa reiässä, hän käyttää kumia näin ennustan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus parikymppisenä alkoi leipimään, kun tajusi miten yksipuolista yhteydenpito kavereiden suuntaan oli. Ja tosiaan, kun lakkasin pitämästä yhteyttä, suhteet hiipuivat. Monesti lukenut netistä, että "pitää olla aktiivinen, kiinnostunut, aloitteellinen muiden suuntaan", mutten koskaan ole saanut vastausta siihen, miksei kenenkään tarvitse olla noita asioita minun suuntaan. 

Sama minulla. Että sitten joskus ottaa päähän. Miksi minun pitää aina olla se aloitteellinen ja aktiivinen? Nuoruusvuosien jälkeen ei ole ollut yhtään sellaista ystävää, joka ottaisi yhteyttä ja ehdottaisi tapaamista. Facebookissa kyllä hehkutetaan ystävyyttä ja toivotetaan hyvää syntymäpäivää, mutta livenä ei ole aikaa. 

Ikinä ei pyydetä minnekään. Ei lasilliselle, ei syömään, eikä edes kylään. Ennen jaksoin pyytää meille kylään, mutta olen lopettanut senkin, kun ikinä ei tule kutsua toisin päin. Sitä paitsi eräs ystävä teki pahat oharit. Olin leiponut itse pitsaa ja pullaa ja odotin häntä miehensä kanssa kylään. Kun ei alkanut kuulua, laitoin viestin, sen jälkeen odotin taas ja lopulta soitin. Vastaus oli, että anteeksi kauheasti, he ovat veneilemässä ja olivat unohtaneet kokonaan, mutta hei, otetaan joskus uusiksi. Sen jälkeen en ole heitä kutsunut kylään, mutta eivät ole hekään meitä. Tämä ystävä on juuri sellainen, että facebookissa kyllä lupaillaaan, että pitää pian taas tavata, mutta eipä tule kutsua. Syntymäpäivänä en tarvitse mitään onnitteluja siellä facebookissa, vaan tulkaa livenä käymään tai kutsukaa jonnekin.

Juuri tästä syystä en ole merkannut Facebookiin syntymäpäivääni. Nuo seinälle tulevat synttärionittelut ovat sosiaalista esittämistä. Pärjään kyllä ilman niitäkin. Mitäpä jos sinäkin poistaisit Facebookin synttärinäkymän? Veikkaan että onnittelut loppuvat, koska ei nämä "kaverit" niitä synttäreitäsi ilman muistutusta muista.

Mutta että itse tehtyä pitsaa ja pullaa. Olit todella nähnyt vaivaa! Investointisi ei valitettavasti vain tuottanut tulosta. Helmiä sioille jne.

Halaus.