Lue keskustelun säännöt.
Oletteko koskaan menettäneet kiinnostusta täysin johonkin asiaan/harrastukseen joka oli ennen tosi tärkeä?
23.08.2026 |
Itse mietin miten näin on edes voinut käydä. Se vaan kävi, yhtäkkiä en ollut enää yhtään kiinnostunut. Kaikki kiinnostus oli hiipunut pois ja ennen tärkeä ja rakas harrastus ei merkinnyt enää mitään. Nyt jälkeepäin tuntuu oudolta.
Omalla kohdalla kyse oli hevosharrastuksesta. Hevoset oli tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Osasin ratsastaa, ajaa, hoitaa hevosia, tiesin niistä paljon ja ne olivat tärkeä asia elämässäni. Sitten yhtäkkiä kiinnostus vaan meni, ja nykyään hevoset ei herätä enää minkäänlaisia tunteita. Ei kiinnosta enää pätkääkään.
Välillä miettinyt että onko omassa psyykkeessä jotain vikaa vai voiko tärkeisiin ja rakkaisiin asioihin vaan menettää kiinnostuksen totaalisesti muutenvaan? Onko teillä käynyt vastaavaa jossain asiassa?
Kommentit (31)
Minulle metsästys oli tosi tärkeää. Se alkoi kuitenkin jopa ärsyttää, koska metsissä alkoi yhä enemmän olla väkeä somea varten, eikä itse metsästystä. Lapin kairatkin alkoi täyttyä väestä, joka kilpaurheili keskenään, eikä edes korpimetsissä saanut enää olla rauhassa. Pariin vuoteen en ole metsästänyt enää lainkaan, vaikka metsästyskoiriakin on. Odotan, että vähän rauhoittuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin kuin pakkomielteessä 50 vuoden ajan.
Sitten se loppui kuin nappia painamalla. Kirjahyllyssä on ollut monta vuotta lukemattomia kirjoja, mutta ei vaan kiinnosta.
Hyviä kommetteja ja mulla sama - musiikki; sen kuuntelu ja tekeminen. Pikkuhiljaa se vaan jäi.
Ennen koronaa olin vielä sit mielt. et musiikki "pelastaa" mut kaikelta: menossa kotiin, katsomaan vanhempia, mennessä kuuntelin tulpilla The Band'iä - The Weight. Takaisin/kotiintullessa taas Metallicaa: Load-albumin ekat tahdit ..... koko levy sitten + seuraavasta alku tuli kuunneltua.
Eipä silti: Apocalyptican versiota Nothing Else Matters ja varsinkin videota jaksan vielä kuunnella/katsoa.
.....
Aikoinaan tuli MusicTV:ltä Metallica-viikonloppu. Olin silloin sairaalassa töissä; päätin pitää kuivan vkl:n. Tuli katsottua kaikki.
Huvitti: Nothing Else Matters -biisi. Roudari(?) nukkui, Lars Ulrich siihen: Nothing else madrass :))
Pelaaminen millä tahansa koneella - ajan tuhlausta
Metsästys sitä harrastin 12v-25v aika aktiivisesti. Sitten rupesi säälittämään lintujen ja jänisten ampuminen ja se loppui kuin seinään. En pystyisi vieläkään eläimiä ampumaan. M44v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelaaminen millä tahansa koneella - ajan tuhlausta
Ja taas sama mulla. Ajoin cmr2:sta. Piti hinkata sitä niin paljon, et se meni jo uniin asti: "tosi nopee kirraa, 5:lta vaihdan suoraan 3:lle". Heräsin yöllä tuohon. Päätin, et nyt on mennyt liian pitkälle.
Sama oli aikoinaan doom'in kanssa - niitä örkkejä aloin jo tappamaan unissakin.
Sitten sotapeli: taktiikkaa, se oli hyvä: piti vähän miettiä, mitä kalustoa on, eikä lähteä suunapäänä hyökkämään. Purppuraristi tuli 2 kertaa: eka kerralla onnistuin tapattamaan kaikki (aargh!) reload - tuota virhettä en tee toista kertaa. Lopuksi sitten ylennys (tankkisoturista); ei kenraali vaan oiskohan ollut eversti? Purppuraristi kumminkin tuli. Et se siitä.
Aikuisena on säilynyt kiinnostukset. Nuorena ei tiennyt kaikkea, ei ollut penniäkään ja mikään pakotettu ei toiminut. Vain vapaat asiat ja oma into.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä olenko vähän kirjolla, mutta mulle käy lähes kaiken kanssa noin. Kun olen kiinnostjnut jostain, olen TOSI kiinnostunut ja sitten hups yksi päivä asia ei enää kiinnostakaan.
En tiedä vastasiko kiinnostukseni taso ihan harrastusta, mutta nuorempana jaksoin katsoa elokuvia ja tv-sarjoja, innostua niistä ja isoimmista suosikeista kehitellä vielä fanifiktioita (jotka onneksi jätin vain omaan tietooni). Mikään elokuvakerhoilija ja massakatsoja en ole ollut koskaan, vaan aina jokseeenkin nirso, mutta silti löytänyt itseäni kiinnostavia juttuja. Nyt nelikymppisenä kaikki on ihan meh. Ei nappaa, ei jaksa keskittyä, ei ole tarvetta.
En osannut olla uskollinen itselleni, vaan annoin tietoisuuden siitä, että ketään ympärilläni ei kiinnosta, ja luulon että tällainen intoilu on typerää ja kypsymätöntä pureutua mieleeni. Mutta ei tämäkään kaikkea selitä, niin kuin ei nykyelokuvien sieluton massatehtailukaan. Jokin kyvyssäni innostua on muutenkin muuttunut perustavanlaatuisella tasolla, luultavasti samansuuntaisesti kuin miten tässä ketjussa on kuvailtu konkreettisempia harrastuksia kohtaan.
Kirjat onneksi puhuttelevat vielä, vaikka kranttuilen niidenkin suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yhdistystoimintaan meni kiinnostus ,kun tuli jotain kärhämää. en vaan jaksa riitaisia ihmisiä. lopetin kaikki järjestö ja vapaa -ehtoisjutut. mielenrauha palasi
kulttuuriharrastuksiin oon käyttänyt vuosia kymmeniä intohimoisesti ,sitten se kiinnostus lopahti vanhuus iski varmaan.
nyt kiinnostaa mielenrauha ja oman hermoston rauhoittaminen, kaiken maailman myllerryksen keskella. kotivara asiat kiinnostaisi hieman. voi olla että vanha harrastus osataan jo eli kiinnostus loppuu kun se jo omaksuttu. tapahtuu kasvamista ja muuttumista. toisaalta voiko vain levätä ja rauhoittua kun on vuosikymmmenet tehnyt töitä ja harrastanut tukka putkella.
Tuttua on, pitkäaikainen harradtus loppui, eikä enää kiinnosta. Oikein mikään ei säväytä.