Oletteko koskaan menettäneet kiinnostusta täysin johonkin asiaan/harrastukseen joka oli ennen tosi tärkeä?

Tuttua on, pitkäaikainen harradtus loppui, eikä enää kiinnosta. Oikein mikään ei säväytä.

Minulle metsästys oli tosi tärkeää. Se alkoi kuitenkin jopa ärsyttää, koska metsissä alkoi yhä enemmän olla väkeä somea varten, eikä itse metsästystä. Lapin kairatkin alkoi täyttyä väestä, joka kilpaurheili keskenään, eikä edes korpimetsissä saanut enää olla rauhassa. Pariin vuoteen en ole metsästänyt enää lainkaan, vaikka metsästyskoiriakin on. Odotan, että vähän rauhoittuu.

Luin kuin pakkomielteessä 50 vuoden ajan.

Sitten se loppui kuin nappia painamalla. Kirjahyllyssä on ollut monta vuotta lukemattomia kirjoja, mutta ei vaan kiinnosta.

Hyviä kommetteja ja mulla sama - musiikki; sen kuuntelu ja tekeminen. Pikkuhiljaa se vaan jäi.

Ennen koronaa olin vielä sit mielt. et musiikki "pelastaa" mut kaikelta: menossa kotiin, katsomaan vanhempia, mennessä kuuntelin tulpilla The Band'iä - The Weight. Takaisin/kotiintullessa taas Metallicaa: Load-albumin ekat tahdit ..... koko levy sitten + seuraavasta alku tuli kuunneltua.

Eipä silti: Apocalyptican versiota Nothing Else Matters ja varsinkin videota jaksan vielä kuunnella/katsoa.

.....

Aikoinaan tuli MusicTV:ltä Metallica-viikonloppu. Olin silloin sairaalassa töissä; päätin pitää kuivan vkl:n. Tuli katsottua kaikki. 

Huvitti: Nothing Else Matters -biisi. Roudari(?) nukkui, Lars Ulrich siihen: Nothing else madrass :))

Pelaaminen millä tahansa koneella - ajan tuhlausta

Metsästys sitä harrastin 12v-25v aika aktiivisesti. Sitten rupesi säälittämään lintujen ja jänisten ampuminen ja se loppui kuin seinään. En pystyisi vieläkään eläimiä ampumaan. M44v

Vierailija kirjoitti:

Pelaaminen millä tahansa koneella - ajan tuhlausta

Ja taas sama mulla. Ajoin cmr2:sta. Piti hinkata sitä niin paljon, et se meni jo uniin asti: "tosi nopee kirraa, 5:lta vaihdan suoraan 3:lle". Heräsin yöllä tuohon. Päätin, et nyt on mennyt liian pitkälle.

Sama oli aikoinaan doom'in kanssa - niitä örkkejä aloin jo tappamaan unissakin.

Sitten sotapeli: taktiikkaa, se oli hyvä: piti vähän miettiä, mitä kalustoa on, eikä lähteä suunapäänä hyökkämään. Purppuraristi tuli 2 kertaa: eka kerralla onnistuin tapattamaan kaikki (aargh!) reload - tuota virhettä en tee toista kertaa. Lopuksi sitten ylennys (tankkisoturista); ei kenraali vaan oiskohan ollut eversti? Purppuraristi kumminkin tuli. Et se siitä.

Aikuisena on säilynyt kiinnostukset. Nuorena ei tiennyt kaikkea, ei ollut penniäkään ja mikään pakotettu ei toiminut. Vain vapaat asiat ja oma into.

En tiedä olenko vähän kirjolla, mutta mulle käy lähes kaiken kanssa noin. Kun olen kiinnostjnut jostain, olen TOSI kiinnostunut ja sitten hups yksi päivä asia ei enää kiinnostakaan. 

En tiedä vastasiko kiinnostukseni taso ihan harrastusta, mutta nuorempana jaksoin katsoa elokuvia ja tv-sarjoja, innostua niistä ja isoimmista suosikeista kehitellä vielä fanifiktioita (jotka onneksi jätin vain omaan tietooni). Mikään elokuvakerhoilija ja massakatsoja en ole ollut koskaan, vaan aina jokseeenkin nirso, mutta silti löytänyt itseäni kiinnostavia juttuja. Nyt nelikymppisenä kaikki on ihan meh. Ei nappaa, ei jaksa keskittyä, ei ole tarvetta.

En osannut olla uskollinen itselleni, vaan annoin tietoisuuden siitä, että ketään ympärilläni ei kiinnosta, ja luulon että tällainen intoilu on typerää ja kypsymätöntä pureutua mieleeni. Mutta ei tämäkään kaikkea selitä, niin kuin ei nykyelokuvien sieluton massatehtailukaan. Jokin kyvyssäni innostua on muutenkin muuttunut perustavanlaatuisella tasolla, luultavasti samansuuntaisesti kuin miten tässä ketjussa on kuvailtu konkreettisempia harrastuksia kohtaan.

Kirjat onneksi puhuttelevat vielä, vaikka kranttuilen niidenkin suhteen.

yhdistystoimintaan meni kiinnostus ,kun tuli jotain kärhämää. en vaan jaksa riitaisia ihmisiä. lopetin kaikki järjestö ja vapaa -ehtoisjutut. mielenrauha palasi

kulttuuriharrastuksiin oon käyttänyt vuosia kymmeniä intohimoisesti ,sitten se kiinnostus lopahti vanhuus iski varmaan.

nyt kiinnostaa mielenrauha ja oman hermoston rauhoittaminen, kaiken maailman myllerryksen keskella. kotivara asiat kiinnostaisi hieman. voi olla että vanha harrastus osataan jo eli kiinnostus loppuu kun se jo omaksuttu. tapahtuu kasvamista ja muuttumista. toisaalta voiko vain levätä ja rauhoittua kun on vuosikymmmenet tehnyt töitä ja harrastanut tukka putkella.

Kirjojen lukeminen jäi muutama vuosi sitten. En tiedä miksi. Vain sanomalehtiä luen. Mieluummin kuuntelen joskus jotain podcasteja ja valikoitua musiikkia.

Ei kiinnosta enää soittaa pianoa eikä maalata tauluja. 

Kalastus virvelillä. Jäi lähinnä siksi kun koukkuja oli jotenkin raskas irrottaa kaloista ja kun ei vaan tarvittu kalaa syötäväksi. Tuntui turhalta aiheuttaa kipua kalalle kun mitään hyötyä ei kalan saannista ollut. Jatkaisin jos olisi kalalle kivuton tapa.

Sarjakuvat jääneet aika lailla taakse. Ostin pari albumia aikuisempaa sarjakuvaa n. 25v tauon jälkeen, mutta ei siitäkään suurempaa intoa virinnyt.

Kaikki muut harrastukset ovat edes jotenkin pysyneet, osa alkoi jo lapsena. Jotkut kyllä menneet aika pienelle liekille kuten elokuvat ja lukeminen. Käyn enää kerran pari vuodessa elokuvissa, aiemmin parin kk välein. Suoratoistosta muutama lisää, mutta ei kokonaisuutena paljon.  Hankin viimeisen elokuvan lähes 10v sitten. Kirjoja luin aika paljon kymmeniä vuosia, nyt ollut viimeiset 5v tosi pienellä.

Joo, useampikin harrastus. Olen aina ollut sellainen että teen jotain ihan satasella tai en ollenkaan. Aikaisemmin tuo on harmittanut mutta nyt olen saanut asian kanssa rauhan ja tajunnut että toisaalta pidänkin siitä että käyn jonkun asian intensiivisesti läpi, ja sitten into siihen lopahtaa. Koen sen nykyään sellaisena että sain siitä asiasta kaiken mitä halusinkin ja sen kuuluukin olla niin. Universumi kertoo minulle että tämä kokemus elämässäni on valmis, eikä sitä tarvitse enää jatkaa.

No kuule, ainakin pari exää ja muutama muu ihmissuhde ei enää kiinnosta, bändifanitus, päihteet, klubitus,  yms. nuorison jutut, useita harrastuksia on koluttu ja kokenut elinkaarensa lopun. Myös matkakohteet muuttuneet, nuorempana viehätti vähän eri kohteet kuin vanhempana, pukeutumistyyli jne. Tämä on ihan kuules normaalia, että kiinnostuksenkohteet muuttuvat ja kehittyvät, ja samat asiat eivät kiinnosta vauvasta vaariin. Hienoa on se, että olet kokenut ja elänyt sen asian ja vaiheen täysillä eikä puoliliekillä (no okei ei ehkä koske päihteitä).

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että näin kun vanhenee, noin käy vähän kaikkien harrastusten kohdalla. Ei nyt kokonaan mielenkiinto ole mennyt, ja saa niistä hieman iloa edelleen, mutta entinen into ja palo on poissa. 

Sama. Nykyään harrastukset ja mielenkiinnon kohteet menevät kausittain. Hetken aikaa (ki)innostaa, sitten taas ei.

Poikkeuksena musankuuntelu. Musiikki tuntuu kestävän aikaa erittäin hyvin. Musiikki ja murha eivät vanhene koskaan.

Tv-ohjelmien ja elokuvien katseluun olen kyllästynyt totaalisesti. Joskus katsoin kolmekin elokuvaa peräkkäin, nyt kyllästyn jo ensimmäisen vartin jälkeen.

Tujakan kuukausia kestävän neuroleptikuurin jälkeen ei ole enää tullut taidetta. Siihen loppu maalaaminen, piirtäminen, tarinoiden kirjoittaminen, musiikin kuuntelu ja säveltäminen kuin veitsellä leikaten. Vähän huonompi homma jos joku noista olisi ollut ammatti.

Hevostelu mullakin. Harrastin pikkutytöstä aikuiseksi vähintään kerran viikossa, kesällä olin parillakin leirillä, kävin kursseja, oli hoitoheppa jne. Sitten menin maatalousalaa opiskelemaan hevostalouslinjalle, mutta valmistuin kuitenkin karjakoksi. Kolmessa vuodessa hepat vaihtui lehmiin ja muihin tuotantoeläimiin.

Kyllä silleen edelleen hevoset on seurannassa, katsoin esim kuninkuusravit ja ratsastuksen MM kisat. Mutta itse en enää ole hevosten kanssa kosketuksissa kuin silloin jos työnpuolesta joudun jotain tekemään, tyyliin taluttaa ulkoa sisälle tai heittää heinäsiivut ohikulkiessa.