Onko normaalia että 10v poika nukkuu äitinsä vieressä parisängyssä, vaikka omakin sänky olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tyttö nukkui melkein 10-vuotiaaksi meidän sängyssä. Sitten kun selvisi, että viidennellä luokalla mennään vieraaseen maahan, jossa jokainen lapsi nukkuu eri perheessä, tyttö halusi valmistautua. Hankittiin hänelle sänky ja hän alkoi nukkua omassa huoneessa. 12-vuotiaana selvisi 12 päivää vieraassa perheessä, eikä kärsinyt koti-ikävästä, kuten jotkut toiset lapset. Hädin tuskin kuulimme hänestä reissun aikana.

 

Kyllä ne lapset irtaantuu luontaisesti sitten kun ovat valmiita tai katsovat tarpeelliseksi. Jotkut kaipaavat sitä turvaa pidempään, eikä siihen pois tyrkkiminen auta. Meillä tyttö sopeutui yksin nukkumiseen heti kättelyssä. Itseltäni meni pidempään totutella siihen yksin nukkumiseen, kun miehelläni on myöhäisempi unirytmi.

Meillä nukkui vieressä 12 vuotiaaksi ja selvisi vieraassa maassa perheessä yksin, sekä monilta harrastusleirireissuilta, reippaana, toisin kuin monet koti-ikävää itkevät.

Onko koti-ikävää itkevästä jotakin vikaa?

Mielestäni ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon kuullut että yks poika nukkui äitinsä vieressä 13-vuotiaaksi asti.

Niin minäkin. Tämä tuntemani poika on nyt 17, mutta en ole kehdannut kysyä äidiltään vieläkö nukkuu samassa sängyssä vanhempiensa kanssa. Ainakaan hän ei osaa huolehtia itsestään, sillä äiti herättää, laittaa aamupalan valmiiksi lautaselle ja vie kouluun (parin kadunvälin päähän), iltapäivällä hakee koulusta ja tekee välipalan. Illat kuskaa harrastuksiin.

Mistä tiedät? Oletko joka päivä heillä yökylässä, vai sattunut olemaan jonakin erikoispäivänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän tyttö nukkui melkein 10-vuotiaaksi meidän sängyssä. Sitten kun selvisi, että viidennellä luokalla mennään vieraaseen maahan, jossa jokainen lapsi nukkuu eri perheessä, tyttö halusi valmistautua. Hankittiin hänelle sänky ja hän alkoi nukkua omassa huoneessa. 12-vuotiaana selvisi 12 päivää vieraassa perheessä, eikä kärsinyt koti-ikävästä, kuten jotkut toiset lapset. Hädin tuskin kuulimme hänestä reissun aikana.

 

Kyllä ne lapset irtaantuu luontaisesti sitten kun ovat valmiita tai katsovat tarpeelliseksi. Jotkut kaipaavat sitä turvaa pidempään, eikä siihen pois tyrkkiminen auta. Meillä tyttö sopeutui yksin nukkumiseen heti kättelyssä. Itseltäni meni pidempään totutella siihen yksin nukkumiseen, kun miehelläni on myöhäisempi unirytmi.

Meillä nukkui vieressä 12 vuotiaaksi ja selvisi vieraassa maassa perheessä yksin, sekä monilta harrastusleirireissuilta, reippaana, toisin kuin monet koti-ikävää itkevät.

Onko koti-ikävää itkevästä jotakin vikaa?

Mielestäni ei ole.

Ei ole vikaa vaan enemmän tervettä kokea koti ikävää.

Tunnevammainen on jossei sitä koe tai kykene näyttämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun poika nukkui aina omassa huoneessa alakerrassa ja vanhemmat yläkerrassa. Ja hyvin pärjäsi. Nykyään asuu itsenäisesti. En todellakaan mitään mammanpoikaa kasvattanut. 

Vaan tunnekylmän robotin, jolta on jäänyt turva läheisyys puuttumaan eikä osaa sitä itsekään jakaa parisuhteessa ja vanhempana?

Oletko itse eroperheen lapsi? Yleensä vanhemmat nukkuvat yhdessä ja noin isot lapset omissa sängyissään.

En ole. Itse en nukkunut vanhempien vieressä. Suomessa on pitkään pidetty pakollisena ja normaalina laittaa jo vauva omaan huoneeseen nukkumaan. 

Tottakai on täysin normaalia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keskiajalla oli normaalia nukkua mitä yllättävimmissä kokoonpanoissa.

Kyllä, mutta kun eletään nykyaikaa ja näissä olosuhteissa, ei noin ison lapsen makuuttaminen äidin vieressä tunnu terveeltä. 

Vieläkin on luola-asumuksia jossain päin maailmaa ja siellä maataan ja paritellaan kuka kenenkin kanssa. 

Nyky-Suomessa ihmiset nukkuvat omissa sängyissään ja insesti lienee melko harvinaista. Toivottavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun poika nukkui aina omassa huoneessa alakerrassa ja vanhemmat yläkerrassa. Ja hyvin pärjäsi. Nykyään asuu itsenäisesti. En todellakaan mitään mammanpoikaa kasvattanut. 

Vaan tunnekylmän robotin, jolta on jäänyt turva läheisyys puuttumaan eikä osaa sitä itsekään jakaa parisuhteessa ja vanhempana?

Oletko itse eroperheen lapsi? Yleensä vanhemmat nukkuvat yhdessä ja noin isot lapset omissa sängyissään.

Mielummin nukun lasten vieressä kuin oluelta löyhkäävän, piereskelevän ja kuorsaavan mieheni vieressä. Ai miksi ollaan yhdessä, hyvä kysymys! En keksi muuta syytä kuin laiskuus hoitaa eroasioita ja muuttoa.

Äiti antaa tissiä myös ja hiplaa joko esiteinin pippeli jököttää. Onhan näinä sukurutsaajia naisissa ja miehissä, mutta sairasta menoa. 

Tietysti on normaalia. Kun erosimme mieheni kanssa, nukuimme usein tytön ja pojan kanssa samassa leveässä sängyssä, he olivat jo lähes teinejä. Ihminen tarvitsee toisen läheisyyttä etenkin vaikeissa elämäntilanteissa, Suomessa ollaan muutenkin säikkyjä kosketuksen suhteen.  Muualla halataan, pussaillaan, ollaan käsikkäin ja kaulakkain kaverienkin kesken.  Ei ihme, että eriydytään ja voidaan henkisesti pahoin.