Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset ottavat itsestään kuvia?
Minun on aina ollut vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaisi nähdä itsestään valokuvaa. Moni tuntuu ottavan itsestään kuvia jopa päivittäin. Ehkä olen vain liian vanha - 33-vuotias - tällaisia asioita ymmärtääkseni. Itse en kestä nähdä edes omaa peilikuvaani. En halua, että olemassaolostani jää maailmaan minkäänlaista visuaalista todistusaineistoa. Miksi kukaan jättäisi sellaista vapaaehtoisesti? Ymmärrän kuvat merkittävistä tapahtumista, mutta muuten valokuvat ovat parhaimmillaan luonnon ikuistamisessa. Luonto on aina kaunis; ihminen ei koskaan.
Olen väsynyt yltiövisuaaliseen maailmaan. En kuulu tänne. Sivistysyhteiskunta on typistynyt sosiaalisen median karjamarkkinoiksi, eikä ketään enää kiinnosta katsoa ulos maailmaan. Täällä on orpoa elää.
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli joku ottaa itsestään kuvan jossain tilanteessa, niin sillä ei ole sen ihmeempää/syvällisempää syytä. Henkilö vaan halusi ottaa sen kuvan. Ihmeellistä vänkäämistä asiasta, millä ei ole sen syvällisempää tarkoitusta. Muutaman kerran olen joutunut työhakemukseen liittämään kuvan itsestäni. Nykyisellä työpaikalla itsestäni on otettu kuva henkilökorttiin.
Puhut aivan eri aiheesta. Tuossa on selvä syy, miksi kuva on pitänyt ottaa. Mutta miksi otat kuvan naamastasi vaikka lenkillä? Miksi jaat sen kuvan someen?
Se on somen idea, jakaa niitä arjen hetkiä.
Mikä on tuo mystinen arje?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kuvaan itseäni lähinnä juuri siksi, et ei tulisi tuollaista aapeen kuvaamaa pelkoa itseni näkemisestä. Ettei oma todellinen ulkonäkö irtautuisi liikaa omista mielikuvista, ja ettei ne kuvat, kun niitä väistämättä otetaan, yllättäisi, kauhistuttaisi tai ällöttäisi, vaan olisin selvillä siitä, mitä odottaa. Että pysyisin sinuina sen kanssa, miltä näytän.
Tämän perustelun ymmärrän.
Siis peili on sitä varten. Peili ei valehtele, eikä sitä voi muokata. En ota koskaan kuvia itsestäni. Aina muista tai tapahtumista.
Mä en ymmärrä niitä jotka täyttää somensa pelkillä selfiellä, pikkasen ylävinkkelistä otettuna, jonkun filtterin läpi. Satoja kuvia päivästä toiseen. Miksi? Nouseeko itsetunto kun lasket lasit huurussa kuinka monta tykkäystä just tää epärealistinen filtterikuva sai?
Henkkoht en tykkää yhdestäkään tuollaisesta kuvasta ja yleensä jopa piilota fiidistä tai lakkaan seuraamasta tollasia.
Vierailija kirjoitti:
No ei kaikki ole rumia sääliöitä niin ku sinä.
Sinulla taitaa olla ruma mieli?
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ketjussa moni ei ole ymmärtänyt aloittajan kysymystä.
Jos kysytään, miksi ihminen syö, vastaus ei ole: koska ihmisellä on nälkä. Nälkä on näennäinen syy, sillä yhtä hyvin nälkäinen ihminen voisi olla syömättä. Ehkä syvempi vastaus olisi, että ihminen syö, koska jokin hänessä pitää elämän arvokkaampana kuin nälkään kuolemisen.
Miksi ihmiset ottavat kuvia itsestään? Huvin vuoksi, muistoksi jne. Mielestäni nämä ovat näennäisiä syitä. Eli syy: "otan kuvia muistoksi" on kuin tuo mainitsemani nälkä. Kysymys siirtyy seuraavaan: MIKSI ihminen haluaa muistaa? Miksi haluamme säilyttää menneen? Jos ei keskitytä vain käyttötarkoitukseen, vaan katsotaan syvemmälle, mikä on halu käyttötarkoituksen takana? Muuten, tutkimukset puoltavat sitä, että muistamme ne hetket paremmin, joita emme koe kamera kädessä.
Pelkäämmekö unohtamista? Miksi haluamme muistaa? Ehkä koska vaikka järki tietää kaiken katoavan, jokin ihmisessä ei suostu hyväksymään sitä. 150 vuoden päästä meitä ketään ei ole ja ottamamme valokuvatkin on roskaa, josta jälkeläisemme pitää päästä eroon. Silti otan kuvia vaikka noista mun pienistä lapsista, koska niihin kuviin haluan palata välillä, muistella onnellisimpia vuosia. Tämä ei kuitenkaan kerro, miksi joku ottaa kuvia itsestään. No osittain: on kiinnostavaa seurata omaa vanhenemista ja taiteilijat läpi vuosituhanten on maalanneet omakuvia, tutkineet siten itseään ja ahdistustaan.
Mitä on ottaa kuvia itselleen, entä jakaa niitä somessa? Olen törmännyt taideprojekteihin, joissa kuvaaja on tallentanut itseään. Nämä ovat hienoja teoksia, jotka puhuvat minuuden kivusta ja yksinäisyydestä. Mutta kuka sanoo, onko taiteilijan omakuvakollaasi arvokkaampi kuin vaikka Johanna Tukiaisen selfiet instagramissa?
Jos kyse olisi vain muistojen säilyttämisestä, olisi vaikea selittää, miksi joku haluaa kuvata omaa naamaansa ja myös julkaista kuvia muille, eikä vain tallentaa omaan kirjahyllyn kuva-albumiin.
Voisiko selfieiden ottamisessa olla kyse oman minän tarkastelusta ja vahvistamisesta? Kuka tarvitsee 5000 kuvaa itsestään eri kuvakulmissa, eikö vaikkapa 10 hienoa potrettia koko elämän ajalta huolella talletettuna, olisi enemmän kuin 10 000 kuvaa sekalaisilla muistikorteilla?
Sosiaalinen media antaa illuusion siitä, että muut ihmiset seuraavat tarkasti, vaikka suurin osa ihmisistä on kiinnostunut itsestään. Toki poikkeuksia on, on yhteisöjä ja upeita tarinoita, missä some on tuonut oikeita ystäviä.
Voisiko omien kuvien jakamisessa olla kyse oman arvon mittaamisesta: Miltä näytän? Olenko hyvännäköinen? Haluttava?Kiinnostava? Miltä näytän muiden silmissä? Etenkin jos ei ole läheisiä ihmissuhteita, voi ihminen geneettisestikin haluta palautetta muilta. Kivikaudella olemme eläneet kommunikaatiosta ja palautteesta.
Itse näen runsaassa omakuvien ottamisessa jotain mielenkiintoista. Osa näistä ihmisistä on luovia, itseilmaisultaan taitavia influenssereita, jotka osaavat olla luontevia kameran edessä. Osasta taas huokuu epävarmuus, julkaistaan jopa kymmeniä selfieitä päivässä. Sitä toivoisi, että kunpa kaikki löytäisivät läheisiä ihmisiä ympärilleen, joilta saavat läheisyyttä, palautetta ja sieluun lämpöä.
Kuvat on kivoja, mutta samalla välillä tuntuu, että kunpa niitä ei olisi. Niiden käsittely ja tallentaminen vie paljon aikaa ja vaivaa ja myös jonkin verran rahaa. Välillä mietin muinaisia ihmisiä, jotka eli luonnossa ja heimoissa, eikä ollut 10 000 kuvaa puhelimen galleriassa. Että ai että olispa helppoa.
Tämä oli hyvä kommentti, ilman mitään narsismimollauksia vaan oikeasti pohdiskelevaa. Mielestäni tässä palataan yhteen ja samaan asiaan mikä määrittää ihmisen käyttäytymistä lähes jokaisella elämän osa-alueella (ja jota läheskään kaikki eivät halua oikeasti myöntää) eli ihmisen läpikotaisin olevaan sosiaaliseen käyttäytymiseen. Ihmisiä yksinkertaisesti kiinnostaa muut ihmiset ja kyllä, myös heidän mielipiteensä itsestä. Toki on ihan hyvä kysymys sinänsä onko tämä meidän yltiökuvallinen yhteiskunta enää ns. terveellä tasolla. Se että pystymme luomaan kuvastoa, jossa olemme erittäin tietoisia omasta olemuksestamme päivittäin ja sen jakaminen someen, jossa on parasosiaalisia piirteitä on verrattain uusi ilmiö ihmisen historiassa ja tietyltä kannalta "epäluonnollista" On myös aivan liian yksinkertaistavaa typistää halu kuvata itseämme ja laittaa se muiden arvioimaksi pelkäksi itsekeskeisyydeksi tai narsismiksi, koska se on ihmisluonteelle ymmärrettävää ja lajityypillistä käytöstä.
Eli toisin sanoan some on jonkinlainen nykymuotoinen ihmisyhteisö, jossa omia kuvia jakamalla voi tavallaan vahvistaa omaa asemaansa laumassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kuvaan itseäni lähinnä juuri siksi, et ei tulisi tuollaista aapeen kuvaamaa pelkoa itseni näkemisestä. Ettei oma todellinen ulkonäkö irtautuisi liikaa omista mielikuvista, ja ettei ne kuvat, kun niitä väistämättä otetaan, yllättäisi, kauhistuttaisi tai ällöttäisi, vaan olisin selvillä siitä, mitä odottaa. Että pysyisin sinuina sen kanssa, miltä näytän.
Tämän perustelun ymmärrän.
Siis peili on sitä varten. Peili ei valehtele, eikä sitä voi muokata. En ota koskaan kuvia itsestäni. Aina muista tai tapahtumista.
Näytät peilissä eriltä, kuin kuvissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kuvaan itseäni lähinnä juuri siksi, et ei tulisi tuollaista aapeen kuvaamaa pelkoa itseni näkemisestä. Ettei oma todellinen ulkonäkö irtautuisi liikaa omista mielikuvista, ja ettei ne kuvat, kun niitä väistämättä otetaan, yllättäisi, kauhistuttaisi tai ällöttäisi, vaan olisin selvillä siitä, mitä odottaa. Että pysyisin sinuina sen kanssa, miltä näytän.
Tämän perustelun ymmärrän.
Siis peili on sitä varten. Peili ei valehtele, eikä sitä voi muokata. En ota koskaan kuvia itsestäni. Aina muista tai tapahtumista.
Näytät peilissä eriltä, kuin kuvissa.
Olen aina miettinyt miten se on mahdollista. Siis jos ei käytä filtteriä. Jos mä katon peiliin ja otan siitä kuvan niin ne on ihan eri näköisiä. Vähän kuin se mysteeri miten passikuvat on aina kamalia. Ja siis mielestäni peilikuvani on parempi kuin kuva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap puhuu kuin tämä olisi uusi juttu .D Jo 80luvulla lomamatkoilla otettiin filmikameroilla kuvia,jossa koko perhe seisoo nähtävyyden edessä.
Niinpä..! Nykyään jopa media (iltapäivälehdet) on sortunut tähän oman nenän kuvaamiseen näillä uutisvideoilla missä uutinen näkyy taustalla kun "toimittaja" on pääroolissa keskellä ruutua Miksi uutisvideon päälle on tarpeellista editoida uutisen lukija? Somessa puolet vähintään on näitä...aihe ei liity henkilöön suoraa mutta oma nenä on saatava keskelle kuvaa. Ärsyttävää... Onhan se kiva jos oma naama miellyttää mutta miksi sitä pitää muille koko ajan jakaa? 🤔 Voitasko palata aikaan kun oli noloa ottaa itse kuvansa. Aikaisemmin muut otti ne kuvat 😅
Älypuhelimet on kyllä tehokkaasti muuttanut ihmisen käytöstä. Näkyy olevan helppoa toi ohjaaminen... Maneeritkin imitoidaan somesta, jopa aikuiset ihmiset matkii jenkkivideoista matkittuja juttuja.
Miettikääpä kuinka johdateltavissa puhelimen kautta olettekaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä otan selfietä lomalla ja lähetän niitä muistisairaalle äidilleni. Hän tykkää niistä enemmän kuin maisemakuvista mutta myös niistä ja sano kuvittelevansa olevan siellä. Jos en lähetä selfietä niin viestii että laita nyt niitä teidän kuvia myös. Nyt harmittaa etten ole pitänyt yllä valokuvakansioiden tekemistä, niitä olisi hyvä näyttää äidille varsinkin taudin edetessä. Tosin tämä onkin ei asia kun niiden postaaminen koko maapallolle jota en todellakaan harrasta enkä ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Itserakkaat ihmiset ottavat itsestään kuvia ja kaiken kukkuraksi julkaisevat niitä.
Luontokuvat ja matkakuvat joissa itse ei olla pääosassa, ovat puolestaan fiksumpien hommaa.
Emt jos joku haluaa ottaa itestään kuvia niin mikäpä siinä...
Mut se, että postaa niitä joka päivä someen ja odottaa että muut ihmiset käyttävät päivästään aikaa siihen että tulevat kattomaan sun tän päivän naamakuvaa.
No. Itsekkyys ja itsekeskeisyys. Niitä some on korostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihan hyvä idea pitää itsestään muutamat tuoreet kuvat digijemmassa ja mieluiten myös paperilla. Jos eksyt metsään tai muuten katoat niin poliisi voi laittaa kuvan näkyville.
Somessa huomaa miehen ja naisen eron. Mies ottaa kuvia asioista, nainen itsestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vanhempainvapaalla ja otan kuvia itsestäni ja lapsista usein. Olisi kiva, että minustakin ja vanhemmistani olisi vuosien varrelta enemmän kuvia. Saatika jo kuolleista sukupolvista. Toki, olen historiahullu, että kaipa se selittää viehtymystä dokumentointiin ilman varsinaista poseeraamista. Ajankuvan taltiointia. En julkaise missään somessa kuvia tuntemattomille kyylättäväksi.
Ps en todellakaan ymmärrä nähtävyyksien kuvaamista. Joku Taj Mahal tai Eiffel on kuvattu miljoonia kertoja taitavampien kuvaajien toimesta kunnollisilla kameroilla.
Vierailija kirjoitti:
Ap puhuu kuin tämä olisi uusi juttu .D Jo 80luvulla lomamatkoilla otettiin filmikameroilla kuvia,jossa koko perhe seisoo nähtävyyden edessä.
Otettu jo 100 vuotta aiemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä kuvaan itseäni lähinnä juuri siksi, et ei tulisi tuollaista aapeen kuvaamaa pelkoa itseni näkemisestä. Ettei oma todellinen ulkonäkö irtautuisi liikaa omista mielikuvista, ja ettei ne kuvat, kun niitä väistämättä otetaan, yllättäisi, kauhistuttaisi tai ällöttäisi, vaan olisin selvillä siitä, mitä odottaa. Että pysyisin sinuina sen kanssa, miltä näytän.
Tämän perustelun ymmärrän.
Siis peili on sitä varten. Peili ei valehtele, eikä sitä voi muokata. En ota koskaan kuvia itsestäni. Aina muista tai tapahtumista.
Näytät peilissä eriltä, kuin kuvissa.
Olen aina miettinyt miten se on mahdollista. Siis jos ei käytä filtteriä. Jos mä katon peiliin ja otan siitä kuvan niin ne on ihan eri näköisiä. Vähän kuin se mysteeri miten passikuvat on aina kamalia. Ja siis mielestäni peilikuvani on parempi kuin kuva.
Samaa olen miettinyt, mutta niin se vain on. Minäkin olen omasta mielestäni paremman näköinen peilissä ja sen toisintaminen kuvaan on vain mahdotonta. Todennäköisesti jonkinlainen psykologinen juttuhan sen on oltava, ehkä sitä kiinnittää helposti peilissä enemmän huomiota tiettyihin piirteisiin itsessä? Riippuen mielentilasta joko negatiivisiin, tai positiivisiin. Ihan yleinen asiahan on myös ettei lihava ihminen välttämättä tajua olevansa lihava ennen kuin näkee totuuden paljastavia kuvia itsestään. Tai paljon laihtunut ihminen näkee peilissä edelleen sen lihavan itsensä eikä suinkaan todellista laihtunutta versiota. Ja pukukopit! Olen niissä jostain syystä aina aivan eri tavalla ruma, kuin omassa peilissä.
Vierailija kirjoitti:
Olen vanhempainvapaalla ja otan kuvia itsestäni ja lapsista usein. Olisi kiva, että minustakin ja vanhemmistani olisi vuosien varrelta enemmän kuvia. Saatika jo kuolleista sukupolvista. Toki, olen historiahullu, että kaipa se selittää viehtymystä dokumentointiin ilman varsinaista poseeraamista. Ajankuvan taltiointia. En julkaise missään somessa kuvia tuntemattomille kyylättäväksi.
Ps en todellakaan ymmärrä nähtävyyksien kuvaamista. Joku Taj Mahal tai Eiffel on kuvattu miljoonia kertoja taitavampien kuvaajien toimesta kunnollisilla kameroilla.
Samaa mieltä. Perusnähtävyydet, joista löytyy sata kertaa paremmin otettuja kuvia viidessä sekunnissa on aivan yliarvostettuja ja epäkiinnostavia.
Mun mielestä ei ole itsetunto-ongelma jos ei halua kuvata omaa naamaansa. Ihmettelen itsekin sitä jatkuvaa pärstän kuvaamista ja oman kropan esittelyä. Ihan kahelia. Voi sitä joskus mutta rajansa kaikella. Sitten itketään kun ihmiset arvostelee, koomista.
Tuollaisia kuvia on ollut aina. Etkö tosiaan tunne ihmisen sosiaalihistoriaa 20 vuotta kauemmaksi? Niitä vain oli paljon vähemmän, koska kuvaaminen maksoi.