Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset ottavat itsestään kuvia?
Minun on aina ollut vaikea ymmärtää, miksi kukaan haluaisi nähdä itsestään valokuvaa. Moni tuntuu ottavan itsestään kuvia jopa päivittäin. Ehkä olen vain liian vanha - 33-vuotias - tällaisia asioita ymmärtääkseni. Itse en kestä nähdä edes omaa peilikuvaani. En halua, että olemassaolostani jää maailmaan minkäänlaista visuaalista todistusaineistoa. Miksi kukaan jättäisi sellaista vapaaehtoisesti? Ymmärrän kuvat merkittävistä tapahtumista, mutta muuten valokuvat ovat parhaimmillaan luonnon ikuistamisessa. Luonto on aina kaunis; ihminen ei koskaan.
Olen väsynyt yltiövisuaaliseen maailmaan. En kuulu tänne. Sivistysyhteiskunta on typistynyt sosiaalisen median karjamarkkinoiksi, eikä ketään enää kiinnosta katsoa ulos maailmaan. Täällä on orpoa elää.
Kommentit (447)
Olen ottanut muutaman kuvan itselle.että näkisin miltä näyttää. Puhelimen mukana nekin on nyt hävinnyt , niin ei jäännyt jälkipolville .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomiohuoraaminen. Miksi kuvaata itseä ja survoa sitä muiden naamaan. Miksi pukeutua niin että kakkosen rypytkin näkyvät? Miksi liimata muovinkappaileita naamaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on selkeästi oman itsetuntosi kanssa pahoja ongelmia. Itse olen välillä kuvannut videoclippiä itsestäni, kun olen ollut rullaluistelemassa. Puhunut jotain puhelimen etukameralle, ja sit kääntänyt takakameralle, kun olen vaikka mennyt loivaa pitkää alamäkeä tasaisen varmaa vauhtia.
Mutta miksi?
Mutta miksei?
Kivoja muistoja? Itsestä, muista, maisemasta, harrastuksista, tapahtumista, tilanteista, eläimistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on selkeästi oman itsetuntosi kanssa pahoja ongelmia. Itse olen välillä kuvannut videoclippiä itsestäni, kun olen ollut rullaluistelemassa. Puhunut jotain puhelimen etukameralle, ja sit kääntänyt takakameralle, kun olen vaikka mennyt loivaa pitkää alamäkeä tasaisen varmaa vauhtia.
Mutta miksi?
Ihan vaikka huvin vuoksi. En ole tarvinnut sen ihmeempää syytä. Muutamia kertoja tullut näitä clippejä jaettu Facebookkiin. Muutaman kerran tullut kuvattua, kun ollut jollain uudella reitillä, mitä ei ole aikaisemmin tullut vedettyä. Videosta pystynyt myöhemmin katsomaan, että mistä kohtaa piti kääntyä mihinkin, kun reitin mennyt vetämään joskus uusiksi. Aina jonkun asian tekemiseen ei tarvita mitään sen syvällisempää syytä, sä vaan teet asian, koska susta tuntuu siltä.
MIksi et kuvaa sitä reittiä, miksi se oma naama pitää saada irvistämään joka kuvaan. Siitähän tässä ketjussa on kyse.
Voihan sitä kuvata molempia. Ja kiva kun on muistoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monet kuvaa itseään esim harrastuksissaan. Samaa harrastavat tykkää näitä seurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli joku ottaa itsestään kuvan jossain tilanteessa, niin sillä ei ole sen ihmeempää/syvällisempää syytä. Henkilö vaan halusi ottaa sen kuvan. Ihmeellistä vänkäämistä asiasta, millä ei ole sen syvällisempää tarkoitusta. Muutaman kerran olen joutunut työhakemukseen liittämään kuvan itsestäni. Nykyisellä työpaikalla itsestäni on otettu kuva henkilökorttiin.
Puhut aivan eri aiheesta. Tuossa on selvä syy, miksi kuva on pitänyt ottaa. Mutta miksi otat kuvan naamastasi vaikka lenkillä? Miksi jaat sen kuvan someen?
Se on somen idea, jakaa niitä arjen hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Somessa jaetaan ystäville ja kavereille sitä oma elämää, arkea ja matkoja ja harrastuksia. Kyllä siihen yleensä kuuluu ne omat kuvatkin.
Vierailija kirjoitti:
Somessa jaetaan ystäville ja kavereille sitä oma elämää, arkea ja matkoja ja harrastuksia. Kyllä siihen yleensä kuuluu ne omat kuvatkin.
Ja jäähän niistä kivoja muistoja itsellekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä tunne ketään joka kuvaisi naamaansa someen joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin otan kuvia muistoksi. Esimerkiksi tänään oli vielä ihana kesäpäivä, nautittiin lämmöstä ja yhdessäolosta. Otin siitä kuvia muistoksi. Otin kuvia itsestäni, miehestäni, sekä meistä yhdessä. Oli ihana ilta. Vaikka lomat on lusittu, kesästä voi vielä nauttia, ja pitääkin!
Tiedoksi, kesästä voi nauttia ilman että siitä on kuva todisteena. Siis todella nauttia ja olla hetkessä eikä mallailla kuvia varten.
Ei ne pati kuvaa siitä kesäpäiväsrä nauttimiseen vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ketjussa moni ei ole ymmärtänyt aloittajan kysymystä.
Jos kysytään, miksi ihminen syö, vastaus ei ole: koska ihmisellä on nälkä. Nälkä on näennäinen syy, sillä yhtä hyvin nälkäinen ihminen voisi olla syömättä. Ehkä syvempi vastaus olisi, että ihminen syö, koska jokin hänessä pitää elämän arvokkaampana kuin nälkään kuolemisen.
Miksi ihmiset ottavat kuvia itsestään? Huvin vuoksi, muistoksi jne. Mielestäni nämä ovat näennäisiä syitä. Eli syy: "otan kuvia muistoksi" on kuin tuo mainitsemani nälkä. Kysymys siirtyy seuraavaan: MIKSI ihminen haluaa muistaa? Miksi haluamme säilyttää menneen? Jos ei keskitytä vain käyttötarkoitukseen, vaan katsotaan syvemmälle, mikä on halu käyttötarkoituksen takana? Muuten, tutkimukset puoltavat sitä, että muistamme ne hetket paremmin, joita emme koe kamera kädessä.
Pelkäämmekö unohtamista? Miksi haluamme muistaa? Ehkä koska vaikka järki tietää kaiken katoavan, jokin ihmisessä ei suostu hyväksymään sitä. 150 vuoden päästä meitä ketään ei ole ja ottamamme valokuvatkin on roskaa, josta jälkeläisemme pitää päästä eroon. Silti otan kuvia vaikka noista mun pienistä lapsista, koska niihin kuviin haluan palata välillä, muistella onnellisimpia vuosia. Tämä ei kuitenkaan kerro, miksi joku ottaa kuvia itsestään. No osittain: on kiinnostavaa seurata omaa vanhenemista ja taiteilijat läpi vuosituhanten on maalanneet omakuvia, tutkineet siten itseään ja ahdistustaan.
Mitä on ottaa kuvia itselleen, entä jakaa niitä somessa? Olen törmännyt taideprojekteihin, joissa kuvaaja on tallentanut itseään. Nämä ovat hienoja teoksia, jotka puhuvat minuuden kivusta ja yksinäisyydestä. Mutta kuka sanoo, onko taiteilijan omakuvakollaasi arvokkaampi kuin vaikka Johanna Tukiaisen selfiet instagramissa?
Jos kyse olisi vain muistojen säilyttämisestä, olisi vaikea selittää, miksi joku haluaa kuvata omaa naamaansa ja myös julkaista kuvia muille, eikä vain tallentaa omaan kirjahyllyn kuva-albumiin.
Voisiko selfieiden ottamisessa olla kyse oman minän tarkastelusta ja vahvistamisesta? Kuka tarvitsee 5000 kuvaa itsestään eri kuvakulmissa, eikö vaikkapa 10 hienoa potrettia koko elämän ajalta huolella talletettuna, olisi enemmän kuin 10 000 kuvaa sekalaisilla muistikorteilla?
Sosiaalinen media antaa illuusion siitä, että muut ihmiset seuraavat tarkasti, vaikka suurin osa ihmisistä on kiinnostunut itsestään. Toki poikkeuksia on, on yhteisöjä ja upeita tarinoita, missä some on tuonut oikeita ystäviä.
Voisiko omien kuvien jakamisessa olla kyse oman arvon mittaamisesta: Miltä näytän? Olenko hyvännäköinen? Haluttava?Kiinnostava? Miltä näytän muiden silmissä? Etenkin jos ei ole läheisiä ihmissuhteita, voi ihminen geneettisestikin haluta palautetta muilta. Kivikaudella olemme eläneet kommunikaatiosta ja palautteesta.
Itse näen runsaassa omakuvien ottamisessa jotain mielenkiintoista. Osa näistä ihmisistä on luovia, itseilmaisultaan taitavia influenssereita, jotka osaavat olla luontevia kameran edessä. Osasta taas huokuu epävarmuus, julkaistaan jopa kymmeniä selfieitä päivässä. Sitä toivoisi, että kunpa kaikki löytäisivät läheisiä ihmisiä ympärilleen, joilta saavat läheisyyttä, palautetta ja sieluun lämpöä.
Kuvat on kivoja, mutta samalla välillä tuntuu, että kunpa niitä ei olisi. Niiden käsittely ja tallentaminen vie paljon aikaa ja vaivaa ja myös jonkin verran rahaa. Välillä mietin muinaisia ihmisiä, jotka eli luonnossa ja heimoissa, eikä ollut 10 000 kuvaa puhelimen galleriassa. Että ai että olispa helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ketjussa moni ei ole ymmärtänyt aloittajan kysymystä.
Jos kysytään, miksi ihminen syö, vastaus ei ole: koska ihmisellä on nälkä. Nälkä on näennäinen syy, sillä yhtä hyvin nälkäinen ihminen voisi olla syömättä. Ehkä syvempi vastaus olisi, että ihminen syö, koska jokin hänessä pitää elämän arvokkaampana kuin nälkään kuolemisen.
Miksi ihmiset ottavat kuvia itsestään? Huvin vuoksi, muistoksi jne. Mielestäni nämä ovat näennäisiä syitä. Eli syy: "otan kuvia muistoksi" on kuin tuo mainitsemani nälkä. Kysymys siirtyy seuraavaan: MIKSI ihminen haluaa muistaa? Miksi haluamme säilyttää menneen? Jos ei keskitytä vain käyttötarkoitukseen, vaan katsotaan syvemmälle, mikä on halu käyttötarkoituksen takana? Muuten, tutkimukset puoltavat sitä, että muistamme ne hetket paremmin, joita emme koe kamera kädessä.
Pelkäämmekö unohtamista? Miksi haluamme muistaa? Ehkä koska vaikka järki tietää kaiken katoavan, jokin ihmisessä ei suostu hyväksymään sitä. 150 vuoden päästä meitä ketään ei ole ja ottamamme valokuvatkin on roskaa, josta jälkeläisemme pitää päästä eroon. Silti otan kuvia vaikka noista mun pienistä lapsista, koska niihin kuviin haluan palata välillä, muistella onnellisimpia vuosia. Tämä ei kuitenkaan kerro, miksi joku ottaa kuvia itsestään. No osittain: on kiinnostavaa seurata omaa vanhenemista ja taiteilijat läpi vuosituhanten on maalanneet omakuvia, tutkineet siten itseään ja ahdistustaan.
Mitä on ottaa kuvia itselleen, entä jakaa niitä somessa? Olen törmännyt taideprojekteihin, joissa kuvaaja on tallentanut itseään. Nämä ovat hienoja teoksia, jotka puhuvat minuuden kivusta ja yksinäisyydestä. Mutta kuka sanoo, onko taiteilijan omakuvakollaasi arvokkaampi kuin vaikka Johanna Tukiaisen selfiet instagramissa?
Jos kyse olisi vain muistojen säilyttämisestä, olisi vaikea selittää, miksi joku haluaa kuvata omaa naamaansa ja myös julkaista kuvia muille, eikä vain tallentaa omaan kirjahyllyn kuva-albumiin.
Voisiko selfieiden ottamisessa olla kyse oman minän tarkastelusta ja vahvistamisesta? Kuka tarvitsee 5000 kuvaa itsestään eri kuvakulmissa, eikö vaikkapa 10 hienoa potrettia koko elämän ajalta huolella talletettuna, olisi enemmän kuin 10 000 kuvaa sekalaisilla muistikorteilla?
Sosiaalinen media antaa illuusion siitä, että muut ihmiset seuraavat tarkasti, vaikka suurin osa ihmisistä on kiinnostunut itsestään. Toki poikkeuksia on, on yhteisöjä ja upeita tarinoita, missä some on tuonut oikeita ystäviä.
Voisiko omien kuvien jakamisessa olla kyse oman arvon mittaamisesta: Miltä näytän? Olenko hyvännäköinen? Haluttava?Kiinnostava? Miltä näytän muiden silmissä? Etenkin jos ei ole läheisiä ihmissuhteita, voi ihminen geneettisestikin haluta palautetta muilta. Kivikaudella olemme eläneet kommunikaatiosta ja palautteesta.
Itse näen runsaassa omakuvien ottamisessa jotain mielenkiintoista. Osa näistä ihmisistä on luovia, itseilmaisultaan taitavia influenssereita, jotka osaavat olla luontevia kameran edessä. Osasta taas huokuu epävarmuus, julkaistaan jopa kymmeniä selfieitä päivässä. Sitä toivoisi, että kunpa kaikki löytäisivät läheisiä ihmisiä ympärilleen, joilta saavat läheisyyttä, palautetta ja sieluun lämpöä.
Kuvat on kivoja, mutta samalla välillä tuntuu, että kunpa niitä ei olisi. Niiden käsittely ja tallentaminen vie paljon aikaa ja vaivaa ja myös jonkin verran rahaa. Välillä mietin muinaisia ihmisiä, jotka eli luonnossa ja heimoissa, eikä ollut 10 000 kuvaa puhelimen galleriassa. Että ai että olispa helppoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta pohdinnasta! Hieno vastaus.
Uskon myös, että kaikki toiminta on palautettavissa arvoihin. Mitä oman naaman kuvaamiseen tulee, minun kohdallani unohtaminen ajaa arvona muistojen ohi: haluaisin hävittää kaikki jäljet aineellisesta olemassaolostani, koska nojaan melko vahvasti platonilaiseen substanssiajatteluun. Näihin arvoihin omakuvat eivät sovi. Olen joskus tavannut sanoa, että ihmisessä ei ole mitään muuta vikaa kuin kaikki kudokset. Ne kun saisi pois...!
Kiitos ajatuksista!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, ensinnäkin se näyttää ihan typerältä kun peilaillaan millon missäkin siihen kännykameraan ja toisekseen jotenkin se on ehkä jotain nykyajan jäätävää itsekeskeisyyttä minä minä minä. Jopa sellaiset ihmiset jotka ei oikeasti ole siis yhtään minkään näköisiä, niinkun esim muutamat minun keski-iän ylittäneet tuttavat, jakaa omia pärstiään ja muutenkin minä täällä minä siellä kuvia. Etkö voi ottaa siitä maisemadta kuvaa ilman että työnnät sen harmaan mitäänsanomattoman näköisen naamasi joka kuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ketjussa moni ei ole ymmärtänyt aloittajan kysymystä.
Jos kysytään, miksi ihminen syö, vastaus ei ole: koska ihmisellä on nälkä. Nälkä on näennäinen syy, sillä yhtä hyvin nälkäinen ihminen voisi olla syömättä. Ehkä syvempi vastaus olisi, että ihminen syö, koska jokin hänessä pitää elämän arvokkaampana kuin nälkään kuolemisen.
Miksi ihmiset ottavat kuvia itsestään? Huvin vuoksi, muistoksi jne. Mielestäni nämä ovat näennäisiä syitä. Eli syy: "otan kuvia muistoksi" on kuin tuo mainitsemani nälkä. Kysymys siirtyy seuraavaan: MIKSI ihminen haluaa muistaa? Miksi haluamme säilyttää menneen? Jos ei keskitytä vain käyttötarkoitukseen, vaan katsotaan syvemmälle, mikä on halu käyttötarkoituksen takana? Muuten, tutkimukset puoltavat sitä, että muistamme ne hetket paremmin, joita emme koe kamera kädessä.
Pelkäämmekö unohtamista? Miksi haluamme muistaa? Ehkä koska vaikka järki tietää kaiken katoavan, jokin ihmisessä ei suostu hyväksymään sitä. 150 vuoden päästä meitä ketään ei ole ja ottamamme valokuvatkin on roskaa, josta jälkeläisemme pitää päästä eroon. Silti otan kuvia vaikka noista mun pienistä lapsista, koska niihin kuviin haluan palata välillä, muistella onnellisimpia vuosia. Tämä ei kuitenkaan kerro, miksi joku ottaa kuvia itsestään. No osittain: on kiinnostavaa seurata omaa vanhenemista ja taiteilijat läpi vuosituhanten on maalanneet omakuvia, tutkineet siten itseään ja ahdistustaan.
Mitä on ottaa kuvia itselleen, entä jakaa niitä somessa? Olen törmännyt taideprojekteihin, joissa kuvaaja on tallentanut itseään. Nämä ovat hienoja teoksia, jotka puhuvat minuuden kivusta ja yksinäisyydestä. Mutta kuka sanoo, onko taiteilijan omakuvakollaasi arvokkaampi kuin vaikka Johanna Tukiaisen selfiet instagramissa?
Jos kyse olisi vain muistojen säilyttämisestä, olisi vaikea selittää, miksi joku haluaa kuvata omaa naamaansa ja myös julkaista kuvia muille, eikä vain tallentaa omaan kirjahyllyn kuva-albumiin.
Voisiko selfieiden ottamisessa olla kyse oman minän tarkastelusta ja vahvistamisesta? Kuka tarvitsee 5000 kuvaa itsestään eri kuvakulmissa, eikö vaikkapa 10 hienoa potrettia koko elämän ajalta huolella talletettuna, olisi enemmän kuin 10 000 kuvaa sekalaisilla muistikorteilla?
Sosiaalinen media antaa illuusion siitä, että muut ihmiset seuraavat tarkasti, vaikka suurin osa ihmisistä on kiinnostunut itsestään. Toki poikkeuksia on, on yhteisöjä ja upeita tarinoita, missä some on tuonut oikeita ystäviä.
Voisiko omien kuvien jakamisessa olla kyse oman arvon mittaamisesta: Miltä näytän? Olenko hyvännäköinen? Haluttava?Kiinnostava? Miltä näytän muiden silmissä? Etenkin jos ei ole läheisiä ihmissuhteita, voi ihminen geneettisestikin haluta palautetta muilta. Kivikaudella olemme eläneet kommunikaatiosta ja palautteesta.
Itse näen runsaassa omakuvien ottamisessa jotain mielenkiintoista. Osa näistä ihmisistä on luovia, itseilmaisultaan taitavia influenssereita, jotka osaavat olla luontevia kameran edessä. Osasta taas huokuu epävarmuus, julkaistaan jopa kymmeniä selfieitä päivässä. Sitä toivoisi, että kunpa kaikki löytäisivät läheisiä ihmisiä ympärilleen, joilta saavat läheisyyttä, palautetta ja sieluun lämpöä.
Kuvat on kivoja, mutta samalla välillä tuntuu, että kunpa niitä ei olisi. Niiden käsittely ja tallentaminen vie paljon aikaa ja vaivaa ja myös jonkin verran rahaa. Välillä mietin muinaisia ihmisiä, jotka eli luonnossa ja heimoissa, eikä ollut 10 000 kuvaa puhelimen galleriassa. Että ai että olispa helppoa.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta pohdinnasta! Hieno vastaus.
Uskon myös, että kaikki toiminta on palautettavissa arvoihin. Mitä oman naaman kuvaamiseen tulee, minun kohdallani unohtaminen ajaa arvona muistojen ohi: haluaisin hävittää kaikki jäljet aineellisesta olemassaolostani, koska nojaan melko vahvasti platonilaiseen substanssiajatteluun. Näihin arvoihin omakuvat eivät sovi. Olen joskus tavannut sanoa, että ihmisessä ei ole mitään muuta vikaa kuin kaikki kudokset. Ne kun saisi pois...!
Kiitos ajatuksista!
Ap
Että ihminen voi olla sekaisin päästään...
Huono itsetunto. Tarvitaan jatkuvaa palautetta muilta, ’olet kaunis’ ’wow’ ’ootpa kuuma’ tai ’olisinpa minäkin siellä kaukomatkalla, mutta kun sulla on varaa ja mulla ei’ - itsensä nostatusta.
Sanoisin, että some ihan kokonaisuudessaan on tehnyt maailmasta sen mitä se nyt on. Sen vaikutus ihmisen mielen tiivistymiseen absoluuttiseen itsekeskeiseen mustavalkoisuuteen on auttanut nykyiset valtiaat sinne missä ovat. Trumpista esim. ei ikinä olisi tullut presidenttiä ilman tätä skeidaa.
omaisilla on sitten antaa viranomaisille tuore kuva kadonneesta ja vaatevalinnoistaan, kun kuvia ottaa paljon
Niitä nuorten tyttöjen/naisten keikistelykuvia kyllä kummeksun. Niin naurettavia että. En voi kuvitella kenenkään niistä pitävän. Ihan vaikuttavat tyrkyiltä.
narsistit ottaa kuviaan, muut ei.
Tiedoksi, mitään ei mallailtu, eikä kauaa kestänyt. Eihän niistä kuvista kirkkasssa auringonpaisteessa mitään näekään, vasta illalla sängyssä fiilistelin kuvat läpi. Eikä estänyt nauttimasta!