Yle: Työtön äiti myönsi Kelalle rahatilanteensa - pian sosiaalityöntekijä soitti ovikelloa
"Lastensuojeluilmoitus taloustilanteen vuoksi
Kela tekee vuosittain satoja lastensuojeluilmoituksia. Määrä on kasvanut aiemmasta."
"Kahari muistaa kertoneensa Kelan työntekijälle, että hänellä on kuusi euroa käteistä ja 26 euroa tilillä.
Seuraavana päivänä sosiaalityöntekijä otti yhteyttä.
Kelan työntekijä teki puhelun jälkeen lastensuojeluilmoituksen, koska hänellä heräsi huoli siitä, riittävätkö äidillä rahat lapsen ruokaan ja vaippoihin.
- Kyllä se oli aika pysäyttävää, koska tiesin, ettei meillä ole ruoan puolesta hätää.
Kelan työntekijä ei saanut äitiä kiinni, joten hän ei voinut varmistaa, sopiiko ilmoituksen tekeminen lapsen äidille.
30. heinäkuuta ovikello soi. Kaksi sosiaalityöntekijää tuli käymään Kaharin kotona."
Suomi vuonna 2026. Köyhällä ei saa olla lapsia. Siltä se näyttää, että tuollaista viestiä yhteiskunta haluaa antaa.
Kommentit (556)
Minusta juttu äidin kertomana haiskahti kokonaisuudessaan. Huomioitavaa on, että toimeentulotukipäätös oli kielteinen, tuloja tällä äidillä on siis ollut niin paljon, että niiden olisi pitänyt riittää elämiseen. Arvailla voi, mihin äiti lie tulonsa käyttänyt (kuten esimerkiksi kauneudenhoitoon, wolttailuun, ravintoloihin tms.) ja Kela on menot tiliotteissa nähnyt.
Kela myöntää viimesijaista toimeentulotukea laskelman perusteella. Virkailija teki aivan oikein tehdessään lastensuojeluilmoituksen, kun äiti ilmoitti, minkä verran rahaa on tilillä. Sosiaalityöntekijä puolestaan teki myös oikein, sillä hän on velvollinen selvittämään ilmoituksen tilanteen - tässä tilanteessa omin silmin. Ei voi uskoa pelkästään äidin sanaan, että ruokaa on. Sosiaalityöntekijän antamaa 100 euron lahjakorttia voi pitää harkinnanvaraisena toimeentulotukena - ja sitä ei Kela voi myöntää, vaan se kuuluu sosiaalitoimelle. Viranomaiset ovat toimineet ihan oikein - äiti puolestaan hakee säälipisteitä. Minulta niitä ei ikävä kyllä heru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti jätti sähköt maksamatta. Ei näin. Rahat vuokraan ja sähköön ensin, muuhun ylimääräiseen ja huvitukseen vasta sitten kun pakolliset laskut on hoidettu.
Mitäs huvituksia ja ylimääräistä hän oli muka tuhlaillut?
Ripset on ainakin laitettu. Se ei todellakaan ole halpaa lystiä ja vaatii jatkuvaa huoltoa.
Kiinnitin samaan huomiota, mutta ehkä on kaverin tekemät. Jos vaikka tekevät vaihtareita kun on kuitenkin kampaaja?
Mutta köyhällähän ei tietenkään saa olla mitään!
Nämä on aina tällaisia. Lopulta ei ole olemassa yhtäkään asiaa, josta ei voisi sanoa, että "ilmankin pärjää". Koska harva yksittäinen asia onkaan tärkeä, mutta elämä menee mahdottomaksi, jos kaikki puuttuu. Mutta näissä keskusteluissa se, että minkä tahansa omistamisen tai syömisen voi aina kyseenalaistaa.
Vierailija kirjoitti:
Menisi töihin.
Ei voi, kun elää mieluummin tuilla. Työpaikkakin olisi tiedossa, mutta tärkeintä saada tuet täysimääräisenä ja lusmuilla kotona.
Vierailija kirjoitti:
Minusta juttu äidin kertomana haiskahti kokonaisuudessaan. Huomioitavaa on, että toimeentulotukipäätös oli kielteinen, tuloja tällä äidillä on siis ollut niin paljon, että niiden olisi pitänyt riittää elämiseen. Arvailla voi, mihin äiti lie tulonsa käyttänyt (kuten esimerkiksi kauneudenhoitoon, wolttailuun, ravintoloihin tms.) ja Kela on menot tiliotteissa nähnyt.
Kela myöntää viimesijaista toimeentulotukea laskelman perusteella. Virkailija teki aivan oikein tehdessään lastensuojeluilmoituksen, kun äiti ilmoitti, minkä verran rahaa on tilillä. Sosiaalityöntekijä puolestaan teki myös oikein, sillä hän on velvollinen selvittämään ilmoituksen tilanteen - tässä tilanteessa omin silmin. Ei voi uskoa pelkästään äidin sanaan, että ruokaa on. Sosiaalityöntekijän antamaa 100 euron lahjakorttia voi pitää harkinnanvaraisena toimeentulotukena - ja sitä ei Kela voi myöntää, vaan se kuuluu sosiaalitoimelle. Viranomaiset ovat toimineet ihan oikein - äiti puolestaan hakee säälipisteitä. Minulta niitä ei ikävä kyllä heru.
Juuri näin mutta koska kyseessä on YLE, se ei avaa juttua kunnolla tai ei osaa esittää tärkeitä kysymyksiä. Itse pidän tätä taas yhtenä nyyhkytarinana, jossa kyseealaistetaan KELAn jaa järjestelmää mutta ei sitä että varmasti suurin osa näistä tapauksista käyttää jo saaneensa tuet väärin eli ei-välttämättömään toimintaan, pimittää omaisuuttaan tai ilmoittaa tulonsa väärin.
Ihmisillä pitäisi olla enemmän kriittisyyttä ja pohdintaa sen sijaan että tukeudutaan siihen epävarmimpaan eli tunteiluun. Eivät ne tulorajat, kaavakkeiden tutuudenmukainen täyttäminen ole mikään vitsi vaan tuet tulee jakaa kriteerien mukaisesti.
Mutta tätä on nykymedia, joka luottaa siihen että kansa elää jollain tunteella ja ilman siihen ettei kansalainen osaa enää ajatella itsenäisesti. Luotetaan siihen olettamukseen että kansa on tyhmää.
Mikä tuossa nyt oli muka pahaa, äiti sai vielä satasen lahjakortinkin k-kauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt oli muka pahaa, äiti sai vielä satasen lahjakortinkin k-kauppaan.
Sinusta on mukavaa, kun lauma kiukkuisia viranomaisia tekee yhtäkkiä kotiisi ratsian?
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuossa nyt oli muka pahaa, äiti sai vielä satasen lahjakortinkin k-kauppaan.
Niinpä, toisin on meillä yksinasuvilla työttömillä ei ole varaa edes perusvälttämättömyyksiin ja tää akka sai lahjakortin.
Minulla ei ole rahaa. Eikä ole ruokaakaan. En jaksa liikkua kun energiaa on vähän. Tuet meni laskuihin ja ruokaan jää usein vain 130 euroa kk Ei sillä aikuinen pärjää joten ei ole energiaa tehdä mitään. Tänäänkin heräsin aamulla noin 8 aikaan ja menin nukkumaan 11 aikaan uudelleen ja heräsin 17.00 aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu ihan hakuammunnalta koko lastensuojelu kun toisista lapsista saa tehdä vaikka kuinka ilmotuksia ja siltikään niitä ei tarkisteta. Mutta tilin saldon kertominen näkemättä edes koko lasta riitti tässä tapauksessa nopeaan reagointiin
Eli jatkossa voi vain tehdä ilmon että kaltoin kohdellun lapsen vanhempi on rahaton niin mennään kotikäynnille tarkastamaan lapsen vointi samana päivänä? Jos tämä rahattomuus on ratkaseva tekijä saada sossutädeille vipinää kinttuun niin kai se on sitten hyvä niissä tapauksissa jossa lapsi on oikeasti vaarassa.
Suosittelen kyllä kaikille, jotka päivittäin näiden tilanteiden kanssa toimivia arvostelevat, itse tekemään töitä sosiaali- ja terveydenhuollossa tai vaikkapa Kelassa, että mikä itsellä olisi se se tunne, kun aidosti herää huoli, kun asiakas, jolla on pieni vauva ja mahdollisesti muitakin lapsia, kertoo, että on vain 30 e rahaa, lakiin perustuva tukipäätös on kielteinen tai päätöstä ei voi vielä antaa, koska joku olennainen tieto (lakiin perustuva sekin) puuttuu, etkä saa asiakasta kiinni puhelimitse. Viranomainen kun ei voi miksikään taikarahaksi muuttua ilman, että lainmukaiset perusteet täyttyy.
Et voi myöskään tietää, onko siellä kotona kaapissa ruokaa ja vaippoja tai onko siellä jotain muuta perustavanlaatuista problematiikkaa, kuten päihteitä, peliongelmaa tai jotain muuta merkittävää ongelmaa.
Itse ainakin ajattelen, että se turhaksi lopulta todettu lasu on parempi, kuin jättää ilmoittamatta vs. että siellä on kotona lapsella asiat tosi huonosti ja kukaan ei ole asiaan herännyt tai pelkäisi aiheetonta ilmoitusta.
Vierailija kirjoitti:
"Lastensuojeluilmoituksen takia Kahari on miettinyt, uskaltaako hän enää hakea Kelasta perustoimeentulotukea."
TÄSSÄ kokoomuksen ja persujen tavoite.
Taitaa olla tulot niin hyvät että ei tukea saa. Ei ihan köyhältä tuo perhe vaikuta...
Mitä jos joskus tehtäisi uutinen perheestä jolla oikeasti on tiukkaa. Ei mulla ole ikinä ollut varaa ottaa tatuointeja tai ripsiä. Mä asuin eron takia autossa ja olin raskaana ja lasu auttoi sen verran että sain asuntopuollon kunnalle ja vuokra-asunnon ennen kuin lapsi syntyi.
Hyvä näin ovat avun piirissä ja ruokaa pitää olla kaikilla!
Lapsella oikeus ruokaan ja hyvään kasvuun kaikin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos joskus tehtäisi uutinen perheestä jolla oikeasti on tiukkaa. Ei mulla ole ikinä ollut varaa ottaa tatuointeja tai ripsiä. Mä asuin eron takia autossa ja olin raskaana ja lasu auttoi sen verran että sain asuntopuollon kunnalle ja vuokra-asunnon ennen kuin lapsi syntyi.
Naulan kantaan! Kyllä tuosta jutusta sai mielikuvan että rahat kyllä riittäisi mutta ne käytetään ei-olennaiseen ja se että menee kuitenkin melko hyvin, on katto pään päällä jne. Ongelma taitaa olla pikemminkin se että työelämässä ollessa sitä elää sen tason mukaan ja osa ylikin mutta kun päädytään työttömäksi, sama kulutustaso jää ikäänkuin päälle ja sitten yllätytään kun rahat on muutamassa päivässä loppu. Avainlause tässä on: sopeudu, varaudu ja elä nykyisen tulotasosi mukaan.
Oikein, että lastensuojelu aktivoituu.
Olisivat yhtä ahkeria silloinkin, kun ilmoitetaan - ja vielä toistuvasti - pienen lapsen pahoinpitelystä.
Ei tuohon sinänsä mitään lastensuojelukoneistoa olisi tarvinnut käynnistää. Itselläni oli talvella tilanne, että Kela huomioi kuukauden käyttövaroiksi ihan kuun lopussa tulossa olleen rahan, eli käytännössä olisi pitänyt elää koko kk pelkällä lapsilisällä. Tein harkinnanvaraisen toimeentulotuen hakemuksen, ja sain sieltä siis tukea. Ei tällaisiin tilanteisiin, joissa ainoa ongelma on joku Kelan tukien myöhästyminen, ole tarpeen tai edes järkevää tehdä lastensuojeluilmoitusta. Kelan virkailija olisi voinut ohjata henkilön kyllä kontaktiin sosiaalitoimiston kanssa, mutta he olisivat voineet puhelimessa ja nettihakemuksella hoitaa asian. otikäynti sen takia, että Kelan tuki on myöhässä, on täysin ylimitoitettua toimintaa. Noita kotikäyntejä ei todellakaan kuulu tehdä tällaisista syistä.