Työpsykologi tai burnoutin läpikäynyt, kerro….

Vierailija kirjoitti:

Nyt jos kerran et ole töissä, niin pitäisin kaikista aikatauluista ja muusta vapaata. Kaksi viikkoa olisi hyvä. Viikossa ei vielä ehdi tapahtua palautumista. Kaksi viikkoa ihan täysin vain itselle ja omille ajatuksilla. Sitten voi yhtäkkiä huomata, miten stressaantunut keho onkaan ollut. Sitten pystyy paremmin kuuntelemaan omaa jaksamistaan ja voimavarojaan. 

Tämä on varmasti viisas neuvo. Kiitos. Tosin, helpommin sanottu kuin tehty. Vuosikaudet superkiireisessä oravanpyörässä ja sitten äkkipysäys - ei ole helppoa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viisammat ovat kertoneet siitä, että kun tottuu stressin (kuten aikataulujen) tuottamiin tunteisiin, joutenolo alkaa ahdistaa ja tuntuu todella pahalta. Sitten kun oppii olemaan rauhassa ja osaa rentoutua oikein, ihmettelee jälkikäteen miten onkin voinut olla niin syvällä suossa. Etenkin ihmiset, joilta hajoo pään sijaan jokin sisäelin stressin takia kertovat tällaista.

Mä ainakin huomaan itsessäni, että minun on hankala suhtautua vapaa-aikaan. Kun on kiireinen, vaativa ja aikaavievä työ sekä pieniä lapsia, omaa aikaa on vähän. 
Sitten kun joskus harvoin puoliso lähtee lasten kanssa jonnekin ja on omaa aikaa, se oma aika tuntuu jotenkin niin arvokkaalta, että sitä ei haluaisi tuhlata mihinkään. 

Jos luen vaikka kirjaa, ajattelen että kannattaako mun nyt oikeasti käyttää osa tästä vapaaillasta lukemalla kirjaa. Se ahdistaa. Mikään tekeminen ei tunnu sen ajan arvoiselta ja monesti en sitten lopulta tee oikein mitään, kun en osaa päättää mihin käyttäisin sen ajan. Ja sitten jälkikäteen ottaa päähän, että tuhlasin vapaaillan tekemättä oikein mitään.

Tää on niin totta! Tunnen ihan samoin! Ja ilta menee sit skrollatessa tms jotain muuta turhaa

Burnoutissa en halunnut mitään aikatauluja. Muutaman viikon enimmäkseen nukuin ja hoidin vain välttämättömän: siivouksen, ruoanlaiton, tiskauksen, henkilökohtaisen hygienian ja kaupassa käynnin. Lisäksi kävin ulkona kävelemässä, sitä lääkärini oli suositellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö suomaan itsellesi päivän, jolloin sun ei tarvitse tehdä mitään? 

En. Täysin tekemätön päivä toisi mahdotonta syyllisyyttä. Eri asia jos on vaikka todella kipeä, silloin kyllä nautin tekemättömyydestä. Mutta pitää olla se hyvä syy, eli olla vaikka tosi kipeä.

AP

Syyllisyys voi ollakin sun ongelma. Miksi kokea niin turhasta syyllisyyttä? Syyllisyys ja häpeä, kaikista vaikeimmat tunteet päästä eroon.

Terv. burnoutin läpikäynyt ja täysin toipunut. Vaati aikaa ja paljon muutoksia asioihin suhtautumiseen. Ja huumoria, sekä armollisuutta itseä kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö suomaan itsellesi päivän, jolloin sun ei tarvitse tehdä mitään? 

Miksi ihmeessä pitäisi olla tuollaisia päiviä? Olisi ihan tappavan tylsää pyöritellä koko päivä peukaloita.

Milloin ihminen voi edes surra surujaan jos kiire ei koskaan pääty? 

No voihan sitä vaikka lenkillä ajatella asioita ja surra, jos on jotain surettavaa. Ja onhan sitä normaalissa päivässäkin joutenoloa, vaikka päivässä olisikin rakenne ja olisi jotain tekemistä. Moni esimerkiksi istuu työmatkat autossa tai jossain julkisessa kulkuneuvossa, jolloin voi halutessaan vaikka vain tuijottaa ulos ikkunasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt jos kerran et ole töissä, niin pitäisin kaikista aikatauluista ja muusta vapaata. Kaksi viikkoa olisi hyvä. Viikossa ei vielä ehdi tapahtua palautumista. Kaksi viikkoa ihan täysin vain itselle ja omille ajatuksilla. Sitten voi yhtäkkiä huomata, miten stressaantunut keho onkaan ollut. Sitten pystyy paremmin kuuntelemaan omaa jaksamistaan ja voimavarojaan. 

Tämä on varmasti viisas neuvo. Kiitos. Tosin, helpommin sanottu kuin tehty. Vuosikaudet superkiireisessä oravanpyörässä ja sitten äkkipysäys - ei ole helppoa.

Ap

Se voi olla vaikeaa. Mutta yritä ajatella toiselta kannalta. Esim. mitä tapahtuu, jos et herää huomenna siihen tiettyyn aikaan? Tai jos et teekään opiskeluja juuri silloin? Ei varmasti tapahdu mitään pahaa. Se vain tuntuu itsestä siltä. 

Jos kotona on vaikea keskittyä lukemiseen, voi auttaa, että menee kirjastoon lukemaan vaikka pariksi tunniksi. Siis määrittelee sen ajan, minkä siellä viettää. Samalla näkee muita ihmisiä.