Miksi miehet eivät tee enää aloitteita naisille?
Mikä on perimmäinen syy tähän? Onko se torjutuksi tulemisen pelko, joka toteutuessaan aiheuttaa suurta tuskaa sielussa.
Kommentit (784)
M-1965 kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki parisuhdekeskustelut johtavat paritanssiin. Kuinka pienestä oksankolosta sitä ihminen osaa maailmaa hahmottaa. Luulisi että päähesulissa olisi muitakin virikkeitä ja mahdollisuuksia.
"Luulisi että päähesulissa olisi muitakin virikkeitä ja mahdollisuuksia."
Niin luulisi. Varmaan niitä paritanssien lisäksi löytyy mutta tämän palstan keskusteluissa en näe sellaisia juurikaan ehdotettavan. Miehelle kelvollinen olisi mikä tahansa sosiaalinen harraste tai vapaaehtoistoiminta, jossa mukana olisi mielellään enemmän naisia kuin miehiä. Ja plussaa siitä jos joutuu harrastuksen puitteissa keskustelemaan ja tekemään asioita toisen kanssa yhdessä 1:1 tilanteissa eikä vain isommassa ryhmässä.
Olisiko tanssien lisäksi muita ehdotuksia, jotta sitten seuraavalla kerralla keskustelussa osataan näitä kertoa? Muistelen että jossakin aiemmassa keskustelussa joku jo näitä luetteli mutta en enää löytänyt linkkiä viestiin.
Edelleen odottelen vastauksia, jotta ensi kerralla osaisin kertoa paritanssien lisäksi muita miehille naisten kohtaamiseen sopivia sosiaalisia harrasteita. Kertokaa jos tiedätte sellaisia.
On se täällä sanottu, mutta et vain halua vastausta noteerata.
Musiikkikeikat ja festarit, joko yksi- tai monipäiväiset. Näistä löysin kolme ensimmäistä tyttöystävääni ennen kuin pariutuminen siirtyi nettiin ja sovelluksiin. Keikoille voi mennä yksin tai kavereiden kanssa kuuntelemaan sitä musiikkia, ja/tai etsimään seuraa. Joskus kumpaakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehen pitäisi tehdä aloite? Ei mies ole teille mitään aloitetta velkaa. Tehkää itse tai menkää Kaalimato piste comiin.
Asian voi järkeillä niinkin, että jos mies ei uskalla torjutuksi tulemisen pelossa lähestyä edes sitä potentiaalista elämänkumppania, niin mitä kaikkea muuta kyseinen mies ei uskalla? Ei normaaliälyiset naiset mitään supersankareita ja prinssejä odota, mutta ihan perusmiehinen rohkeus olisi hyvä omata ja uskaltaa lähestyä. Jos tulee pakit, niin ei kemiaa ollutkaan. Myöhemmin uusi yritys, mutta sellaisen vain kanssa, josta on oikeasti kiinnostunut. Kukaan nainen ei halua olla varalla tai vain kelvata jollekin.
Nekin miehet, joilla ei ole sitä keksimääsi ”perusmiehistä rohkeutta”, ovat ihan yhtä paljon miehiä kuin muutkin.
Sinä et määritä millainen miehen pitää olla.Eihän toki tarvitse olla minkäänlainen, mutta jos ei kykene lähestymään naisia millään sellaisella tavalla jota ei ole nimetty rikoslaissa niin voi kyllä käydä niin että yksin jäät.
Ne joilla on edes auttava kotikasvatus osaavat kyllä. Ne vie naiset sun edestäs. .Mutta jos tämä on ok niin sitten ole just tuollainen arvokas yksilöllinen lumihiutale.
Eihän tuossa lainaamassasi kommentissa sanottu mitään tuon suuntaista..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehen pitäisi tehdä aloite? Ei mies ole teille mitään aloitetta velkaa. Tehkää itse tai menkää Kaalimato piste comiin.
Asian voi järkeillä niinkin, että jos mies ei uskalla torjutuksi tulemisen pelossa lähestyä edes sitä potentiaalista elämänkumppania, niin mitä kaikkea muuta kyseinen mies ei uskalla? Ei normaaliälyiset naiset mitään supersankareita ja prinssejä odota, mutta ihan perusmiehinen rohkeus olisi hyvä omata ja uskaltaa lähestyä. Jos tulee pakit, niin ei kemiaa ollutkaan. Myöhemmin uusi yritys, mutta sellaisen vain kanssa, josta on oikeasti kiinnostunut. Kukaan nainen ei halua olla varalla tai vain kelvata jollekin.
Naiset ovat jo todistaneet etteivät tee mitään asialle. Eivät siis ole sen arvoisiakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehen pitäisi tehdä aloite? Ei mies ole teille mitään aloitetta velkaa. Tehkää itse tai menkää Kaalimato piste comiin.
Asian voi järkeillä niinkin, että jos mies ei uskalla torjutuksi tulemisen pelossa lähestyä edes sitä potentiaalista elämänkumppania, niin mitä kaikkea muuta kyseinen mies ei uskalla? Ei normaaliälyiset naiset mitään supersankareita ja prinssejä odota, mutta ihan perusmiehinen rohkeus olisi hyvä omata ja uskaltaa lähestyä. Jos tulee pakit, niin ei kemiaa ollutkaan. Myöhemmin uusi yritys, mutta sellaisen vain kanssa, josta on oikeasti kiinnostunut. Kukaan nainen ei halua olla varalla tai vain kelvata jollekin.
Nekin miehet, joilla ei ole sitä keksimääsi ”perusmiehistä rohkeutta”, ovat ihan yhtä paljon miehiä kuin muutkin.
Sinä et määritä millainen miehen pitää olla.Eihän toki tarvitse olla minkäänlainen, mutta jos ei kykene lähestymään naisia millään sellaisella tavalla jota ei ole nimetty rikoslaissa niin voi kyllä käydä niin että yksin jäät.
Ne joilla on edes auttava kotikasvatus osaavat kyllä. Ne vie naiset sun edestäs. .Mutta jos tämä on ok niin sitten ole just tuollainen arvokas yksilöllinen lumihiutale.
Eli jos mies ei täytä sinun keksimiäsi rohkeusihanteita, hän on ”yksilöllinen lumihiutale”, jonka yksin jäämisellä sää lällätetllä?
Vaikutatpa mukavalta ihmiseltä ja varsinaiselta ihannevaimolta.

Näitä moderneja "voimaantuneita" naisia.
Ilmeisesti tuo "voimaantuminen" tarkoittaa heille sitä, että ei tarvitse edes käytöstavoista välittää vaan voi sylkeä toisten päälle kun siltä tuntuu.
Suomi naiset on maailman tylyimpiä. En ole missään muualla nähnyt niin tylyjä naisia. Aasiassa on kivoimmat naiset ja ne halua tutustua ja jutella. Eikä kyse ole seksistä edes. Virossakin saa juttuseuraa helposti. En mene suomessa enää tekee naiselle aloitetta.
Ihan sama kun ei kuitenkaan anna anaaliseksiä
Veitola kuvausryhmän kanssa oven takana.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama kun ei kuitenkaan anna anaaliseksiä
Mä annan, mutta en miehille jotka eivät uskalla tehdä aloitteita. Sellaiset miehet eivät uskaltaisi edes kysyä anaalia vaikka oltais jo alasti sängyssä. Kaikki pitäis itse tehdä ja ehdottaa ja järjestää, ei kiitos 🙄
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki parisuhdekeskustelut johtavat paritanssiin. Kuinka pienestä oksankolosta sitä ihminen osaa maailmaa hahmottaa. Luulisi että päähesulissa olisi muitakin virikkeitä ja mahdollisuuksia.
"Luulisi että päähesulissa olisi muitakin virikkeitä ja mahdollisuuksia."
Niin luulisi. Varmaan niitä paritanssien lisäksi löytyy mutta tämän palstan keskusteluissa en näe sellaisia juurikaan ehdotettavan. Miehelle kelvollinen olisi mikä tahansa sosiaalinen harraste tai vapaaehtoistoiminta, jossa mukana olisi mielellään enemmän naisia kuin miehiä. Ja plussaa siitä jos joutuu harrastuksen puitteissa keskustelemaan ja tekemään asioita toisen kanssa yhdessä 1:1 tilanteissa eikä vain isommassa ryhmässä.
Olisiko tanssien lisäksi muita ehdotuksia, jotta sitten seuraavalla kerralla keskustelussa osataan näitä kertoa? Muistelen että jossakin aiemmassa keskustelussa joku jo näitä luetteli mutta en enää löytänyt linkkiä viestiin.
Edelleen odottelen vastauksia, jotta ensi kerralla osaisin kertoa paritanssien lisäksi muita miehille naisten kohtaamiseen sopivia sosiaalisia harrasteita. Kertokaa jos tiedätte sellaisia.
On se täällä sanottu, mutta et vain halua vastausta noteerata.
Musiikkikeikat ja festarit, joko yksi- tai monipäiväiset. Näistä löysin kolme ensimmäistä tyttöystävääni ennen kuin pariutuminen siirtyi nettiin ja sovelluksiin. Keikoille voi mennä yksin tai kavereiden kanssa kuuntelemaan sitä musiikkia, ja/tai etsimään seuraa. Joskus kumpaakin.
Kiitos. Tämän olen jo huomioinut ja itsekin samalla kertonut aiemman pitkän (yli 25 vuotta) parisuhteeni alkaneen Eppu Normaalin keikalla Tavastialla.
(Lisäys)
Teatteriharrastusta toisessa ketjussa ehdoteltiin. Eli siis harrastelijateatteriin mukaan joko avustamaan valoissa ja lavasteissa tai ihan näyttelemäänkin.
M60+
Naisethan yleisesti naamioituvat niiden trendi-silmälasiensa, älylaitteiden ja langattomien kuulokkeidensa taakse tavoittamattomiin yleisillä paikoilla liikkuessaan.
Nykynaisten turva-alue on sellainen viisimetriä, sen sisällä vain ennestään tutut miehet saa jutella näille. Sinkkunaisiin tulee tutustua heidän ehdoilla heidän somessa ennen ulkoilmaan siirtymistä. Ennen oli tämä suorempaa, tanssilavalla sai tavisjäbäkin yllättävän kivan naisen tanssiin kun nykyään tulee olla komea liigapelaaja jolla on sata kaveria ja urheiluauto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehen pitäisi tehdä aloite? Ei mies ole teille mitään aloitetta velkaa. Tehkää itse tai menkää Kaalimato piste comiin.
Asian voi järkeillä niinkin, että jos mies ei uskalla torjutuksi tulemisen pelossa lähestyä edes sitä potentiaalista elämänkumppania, niin mitä kaikkea muuta kyseinen mies ei uskalla? Ei normaaliälyiset naiset mitään supersankareita ja prinssejä odota, mutta ihan perusmiehinen rohkeus olisi hyvä omata ja uskaltaa lähestyä. Jos tulee pakit, niin ei kemiaa ollutkaan. Myöhemmin uusi yritys, mutta sellaisen vain kanssa, josta on oikeasti kiinnostunut. Kukaan nainen ei halua olla varalla tai vain kelvata jollekin.
Asian voi järkeillä niinkin, että jos nainen ei uskalla torjutuksi tulemisen pelossa lähestyä edes sitä potentiaalista elämänkumppania, niin mitä kaikkea muuta kyseinen nainen ei uskalla? Ei normaaliälyiset miehet mitään supersankareita ja prinsessoja odota, mutta ihan perusnaismainen rohkeus olisi hyvä omata ja uskaltaa lähestyä. Jos tulee pakit, niin ei kemiaa ollutkaan. Myöhemmin uusi yritys, mutta sellaisen vain kanssa, josta on oikeasti kiinnostunut. Kukaan mies ei halua olla varalla tai vain kelvata jollekin.
Mikä siinä on teille naisille niin helvetin ylivoimaista tajuta?!
Miksi lähestyisin? Nykyajan naiset ei todellakaan ole kaiken sen vaivan, ajan ja rahan arvoisia joita edes kannattaisi tavoitella. Parisuhteet nykypäivänä miehen näkökulmasta menee niin että on ihan kaikki hävittävänä mutta ei mitään voitettavana. Siihen kun vielä lisätään se että kun miehenä lähestyt naista ja jos nainen ei pidä sinua komeana niin ensinnäkin nainen on aivan järkyttävän kauhea sinua kohtaan koska siinä tilanteessa niin äärimmäisen harva nainen on asiallinen ja hyvin todennäiköisesti päädyt naisen kuvaaman someen satojen naisten haukuttavaksi. Niin toistan kysymyksen miksi lähestyisin?
Vierailija kirjoitti:
Naisethan yleisesti naamioituvat niiden trendi-silmälasiensa, älylaitteiden ja langattomien kuulokkeidensa taakse tavoittamattomiin yleisillä paikoilla liikkuessaan.
Nykynaisten turva-alue on sellainen viisimetriä, sen sisällä vain ennestään tutut miehet saa jutella näille. Sinkkunaisiin tulee tutustua heidän ehdoilla heidän somessa ennen ulkoilmaan siirtymistä. Ennen oli tämä suorempaa, tanssilavalla sai tavisjäbäkin yllättävän kivan naisen tanssiin kun nykyään tulee olla komea liigapelaaja jolla on sata kaveria ja urheiluauto.
Ja höpöt. Mä olen saanut itseäni paljon nuoremman nykynaisen tanssimaan diskossa ihan ongelmitta ilman mitään etukäteistutustumista netissä. Eikä edes ollut yksittäistapaus. En ole liigapelaaja, en rikas enkä komea. Ikääkin jo kuuskytä vuotta.
Auttaa kun on käytöstavat, liikkeellä selvin päin, pukeutuu tilanteen mukaan siistin näyttävästi eikä pelkää tanssia itseään puhki ja hikeen kun soitetaan hyvää musiikkia.
M60+
Koska emme ole kiinnostuneita miehen pikkupil*stä vaan kunnon miehistä. Niitä ei ole?
Eikö riittänyt kolmekymmentä viisi vuotta joka vi*un viikonloppu aloitteen tekeminen? Mitä te siltä aloitteelta tahdoitte? Ehkä nyt vihdoin lopetan aloitteiden tekemisen. Lopputulos on sama, tein tai en.
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M-1965 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa yrittää edes enää aloitteita tehdä. [...] M40
Teet aloitteita netissä. Kokeilepa tutustua naisiin ihan elävässä elämässä harrasteiden parissa.
Liian pelottavaa ja liian vaikeaa. [...]
Tuo livenä toimiminen muuten on useimmille naisille nykyään mahdottomuus. Kännykkä surkastuttanut ne viimeisetkin sosiaalisten taitojen rippeet.
Sekä miehet että naiset tekevät tätä. Surullista on nähdä esim diskossa jonkun syventyvän huolella pitkäksi aikaa kännykkänsä näpräämiseen sen sijaan että hän edes yrittäisi pitää katsekontaktit mahdollisina. Jos pelkää lähestymisiä ja haluaa ne estää niin miksi edes lähteä diskoon? Toki ymmärrän jos haluaa vain tanssia yksin eikä tauollakaan halua kenekään lyöttäytyvän seuraan.
Lavatansseissa kännykän näpräystä harvemmin näkee muulloin kuin lavan edessä esiintyjiä kuvaavien harrastamana.
En tiedä diskoista, mutta keikoilla käyn (yksin), välillä on kännykkä kourassa, välillä ei. Mutta jos näen jonkun kiinnostavan näköisen tyypin, niin kyllä se känny pysyy taskussa ja yritän olla ns. lähestyttävän näköinen, ja ehkä vilkuilen onko tyypillä seuralaista ja että lähestyisinkö itse, tosin harvoin sitä enää nykyään teen. Ehkä he jotka ovat kännyköillään ovat jo todenneet siitä porukasta että "ei saatana", ei välttämättä kerro että toimisivat samoin jokaisella kerralla.
"Ehkä he jotka ovat kännyköillään ovat jo todenneet siitä porukasta että "ei saatana", ei välttämättä kerro että toimisivat samoin jokaisella kerralla"
Toivottavasti näin. Mutta kun kadulla vastaan kävelevistäkin suuri osa niska kenossa räplää puhelintaan niin epäilen tuon olevan heillä pysyvä tapa ja uusi normaali. Nykyään monet ihmiset eivät enää tunnu kestävän hetkenkään odottelua tai pitkästymistä vaan pakenevat saman tien omaan nettikuplaansa muuttuen ympärillään olevien kannalta epäsosiaalisiksi.
Moni ihmissuhde on kuitenkin (ennen) alkanut juuri noiden elämään kuuluvien taukohetkien kohdalla. Juoma kädessä baaritiskin ääressä istuva oli lähestyttävissä. Juoma kädessä ja nenä kännykässä kiinni sen sijaan viestittää ympärilleen "älä häiritse!".
No ehkä he sitten viestittävät "älä häiritse!" tarkoituksella, joten anna niiden. Miksi se sua niin häiritsee? Huolehdi vaan omista asioistasi. Ehkä haluavat pitää juuri sinut loitolla, vanha ukko joka toljottaa muiden tekemisiä ja odottaa hetkeä jolloin liimautua seuraan...
Ei se minua itseäni suoraan häiritse kun en ole tällä hetkellä sinkku enkä siis seuraa etsimässä. Mutta heitä käy sääliksi. Samat ihmiset sitten myöhemmin tilittävät somessa että mikä on kun ei seuraa löytynyt vaikka yritin baareista ja yökerhoistakin.
Sosiaaliseen mediaan uppoutuminen näyttää lähiympäristön kannalta kovin epäsosiaaliselta toiminnalta.
M60+
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrataas vielä ne suomalaisen naisen kanssa toimimisen periaatteet.
1) Älä lähesty naista randomisti kadulla, hän on menossa jonnekin, ei kiinnosta.
2) Jos nainen näyttää odottavalta, seisoskelee yksin, älä lähesty koska hän odottaa jotain, ja se et ole sinä.
3) Älä lähesty lenkillä, se on aina creepyä. Eikä se luurit päässään edes kuule mitään.
4) Älä lähesty harrastuksessa, nainen on harrastamassa.
5) Älä lähesty töissä, se on työpaikka eikä mikään seuranhakupaikka. Sitä paitsi kaikki ovat varattuja.
6) Älä lähesty iltapaikassa, nainen on kavereidensa kanssa pitämässä hauskaa, ei kiinnosta.
7) Älä lähesty kaupassa tai kirjastossa, siellä ollaan asioilla tai hakemassa luettavaa.
8) Älä lähesty asiakaspalvelijaa, on töissä eikä missään lihatiskissä.
Bonus: älä koskaan anna mitään kohteliaisuutta suomalaiselle naiselle, hän kokee sen vain vttuiluna.
Eli mitkä olivatkaan vaihtoehdot?
Millä tavalla sinä lähestyt miehiä? Mitä jos kokeilet lähestymistä kuten ihmisiä yleensä lähestytään.
Tuo ei jostain syystä mene monen kaaliin. Naisiin tutustuminen ei yleisesti vaadi mitään erillistä "iskumoodia" tai rituaalia, vaan heihin tutustuu parhaiten aloitteen suhteen kun sen tekee samalla tavalla kuin miehiin luodaan kaverisuhteita. Kyllä sen nopeasti huomaa (esim. silmäpelistä), jos kemiaa löytyy ja kaverijutustelun voi viedä romanttisempaan suuntaan.
Jotkut harvat miehet osaavat kyllä olla ns. naistennaurattajia tai pelimiehiä omine iskurepliikeineen, mutta he ovat lahjakkuuksia siinä (sekä yleensä karismaattisia tai komeita tai molempia). Jos tavallinen mies yrittää esittää jotain iskijää tai vetää jotain muuta roolia, niin on todennäköisesti vain nolo tai omituinen. Pakithan siitä seuraa.
Tästä tulee syyte jotenkin kavaluudesta ja creepyilystä kun on aloittanut kaverisuhdetyylillä eikä ole heti ekojen 7 sekunnin aikana tehnyt selväksi että ns romattinen suhde voisi kiinnostaa.
Ja keskimäärin muutenkin tosta saa vain kaverikortin käteensä, jonka jälkeen peli on menetetty vielä pahemmin kuin suorilla pakeilla.
Tässäkin pitää tietää, että tuo "miksi miehet eivät tee aloitteita" kohdistuu ainoastaan miehiin, joita se lähestyttävä nainen pitäisi varteenotettavana, ja tämä miehen pitää myös tietää ennen kuin julkeaa lähestyä. Loukkaus naista kohtaan, jos hänen mielestään "alempiarvoisempi" mies on tästä kiinnostunut. Pariutuminen olisi kovin helppoa, kun tietäisi automaattisesti ennalta kenen kanssa on yhteensopiva, ehkä sitten naisetkin tekisivät aloitteita.