Lue keskustelun säännöt.
Onko sinulle käynyt niin, että olet joskus torjunut jonkun, joka on ollut ihastunut sinuun ja sitten jälkeenpäin on tullut ikävä?
Kommentit (51)
On, mutta puolustuksekseni on sanottava etten tajunnut tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti olen! En nuorena tajunnut että kävelin onneni ohi kun metsästin aina vaan parempaa ja parempaa. Joku typerä pikkuvika ulkonäössä sai jättämään huippukivan, fiksun sielunveljen! Nyt, 40 vuotta myöhemmin, on "hauskaa" miettiä, kuinka toisenlaiseksi elämäni olisi tullutkaan jos rinnalla olisi ollut mies, joka aidosti rakasti ja välitti minusta!
Ei. Mikä on ap:n motiivi kysymykselle, haaveilla siitä, että kyllä se sitten katuu kun minut torjui, vai?
Kovin harvinaista tuollainen kyllä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulihan niitä parikin torjuttua silloin 15-16-vuotiaana. En vain ollut valmis parisuhteeseen vielä silloin. Mukavia poikia olivat. Toki en tiedä mitä ovat nykyään ja todellisuudessa, tai olisiko suhteista mitään tullut loppupeleissä, mutta somessa ainakin vaikuttavat yhtä mukavilta edelleen; hyviä aviomiehiä ja perheenisiä. Joskus mietin olisko elämä ollut erilaista, jos olisin päätynyt toisen näistä kanssa yhteen.
Oma avioliitto omien lasten isän kanssa kun ei sitten lopulta mennyt niin ruusuisesti 😅😂 Mutta toisaalta mitä vanhemmaksi tulee, niin sen vähemmän sitä lopulta miettii sitäkään asiaa. Ihan hyvin ne asiat silti lopulta meni ja lapset voi hyvin, minä itse myös. Nautin omasta sinkkuelämästä. Ehkä olisi myös jäänyt asioita kokematta, jos olisi jo niin nuorena sitoutunut johonkin tyyppiin. Että olisko sitä sittenkään niin tyytyväinen.
Tavallaan. Kaksi miestä oli minuun ihastunut samaan aikaan. Päätin sitten edetä toisen kanssa.
Joskus olen miettinyt, millaista elämä olisi ollut sen toisen kanssa. Lähinnä, kun omassa suhteessa on ollut kriisejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset yksinkertaisesti kerro hänelle, että muutit mielesi? Jos hän ei ole jotenkin erityisen hankala tai herkkähipiäinen tyyppi, saattaisi hyvinkin ymmärtää, että tunteet voivat tulla eri tahtiin.
Joo, tän viimeisen kanssa kävi niin. Mutta me pysyttiin kavereina, ja siitä sitten vähitellen lämpenin, ja nyt ollaan oltu yhdessä neljä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Mutta siihen torjumiseen oli niin hyvät syyt, että se ikävä on pientä sen rinnalla, mitä olisi käynyt jos en olisi torjunut.
Todellakin, monet itkut itkin ja soimasin itseäni ikävissäni.
Useampi vuoden hengasin FWB suhteessa mahtavan miehen kanssa. Hän sitten jossain vaiheessa puhuikin, että jos oltaisiinkin toisillemme enemmän. Ajattelin, että kun kaikki on ollut niin rentoa ja mukavaa ja kuitenkin ollaan yhdessä useana iltana viikossa ja kaikki viikonloput, niin mitä sitä tiheämpään olemaan.
Tajuamatta, että toinen todellakin halusi sitoutua.
Sepä sitten olikin kamalaa, kun itsensä "pelastaakseen" katkaisi kaikki välit minuun. :( Oli kuulemma helpompi työstää ihastumisen tunteet pois ja unohtaa minut.
Kaksi ensimmäistä viikonloppua aivan järkyttävät, kun ei suunniteltu, kumman luona ollaan tai minne ajeltaisiin viikonloppua viettämään. Kolmantena menin käymään, kun ei vastannut enää viesteihini. Olin valmis vaikka kävelemään saman tien alttarille hänen kanssaan, mutta ei, hän olisi halunnut, että hänen puhuessa vakavasta asiasta, olisin silloin kertonut tunteeni. Miten? Tajusin ne vasta, kun jouduin viettämään aikaa ilman häntä, ilman tietoa, millon hänet näkee seuraavan kerran...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan. Olisin saanut olla vielä valikoivampi.
Olen. Varsinkin yksi on kaduttanut. En toisaalta tajunnut kuinka ihastunut hän olikaan, ja toisaalta hermostutti kun hän oli mua n.5 vuotta vanhempi (itse silloin 19-22v.) ja tosi mageessa työssä - jotenkin ajattelin sen vuoksi ettei se musta oikeasti voi olla kiinnostunut, kun mä en ollut ”mitään”! Tiesin myös että mun tuttava oli häneen ihastunut, joten en halunnut ”vaikeuttaa” tätä mun tuttavan haavetta myöskään. Myöhemmin kuulin että tää kundi oli kuollut sairaskohtaukseen, joka johtui liikarasituksesta. Enää en voi asiaa selvittää hänen kanssaan. Ja osittain -vaikka tiedän miten tyhmää näin on ajatella - mietin, että on ehkä minun syytäni että hän menehtyi. Että jos olisimmekin päätyneet yhteen, olleet onnellisia, ehkä hän ei olisi omistautunut työn teolle niin raadollisesti, kokonaisvaltaisesti. Että ehkä siinä vierellä olisin nähnyt hälytysmerkit ja pystynyt hillitsemään… RIP, P.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on käynyt niin, että olin itse hyvin ihastunut ja tein ihastuksissani hassuja temppuja. Vastapuoli ei ollut ihastunut. Oli kyllä hyvin kohtelias, ystävällinen ja ymmärtäväinen. Olen pakottanut irrottautumaan itseni hänestä. Hävettäisi nähdä. Ihastunut olen edelleen. Tuskallista!
Voi, kun joskus joku ihastuisi minuun. En torjuisi, vaan olisin kiltti.
Nuorena olisi ollut mahdollisuus seksisuhteeseen järkyttävän komean lääkärin kanssa. Torjuin, valitettavasti. Olisi pitänyt ottaa kaikki ilo irti.
Ainut mies joka musta oli kiinnostunut vuonna 2012 ja hänet hylkäsin koska oli pelkotiloja ja ahdistusta:( harmittaa jälkikäteen oli ainut mies joka osoittanut mua kohtaa aitoa kiinnostusta olin silloin 22 vuotias, ennen sitä ja sen jälkeen ei kukaan mies tai poika ollut kuin haukkunut ulkonäköä, halveerannut yms tää oli oikeasti ihana ja mukava mies.
On. Mutta ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa, olin liian rikki. Piti keskittyä parantelemaan itseään.
Ei oikeastaan. Torjun vain ihmisiä, joiden kanssa ei ole mitään kipinää, turha niitä on sitten katuakaan. Sen sijaan olen kyllä katunut osaa niistä jotka olen huolinut. Eniten kahta viimeisintä. En minä silti niihin torjumiini tyyppeihin vaihtaisi. Ennemmin yksin kuin jonkun kanssa joka ei sytytä.
Ei