Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (802)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii. Ne ongelmat onkin yleensä siellä henkisellä puolella, oireilu vanhempin kuolemasta, jännitteet samanikäisten kesken varsinkin juhlapäivinä tai kaverien suhteissa omiin vanhempiinsa.
Mun mielestä hänen käytös kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että olisi saanut tarpeeksi tukea ja turvaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.
Tarvittavan tuen määrä on toki yksilöllistä, mutta valitettavasti yhteiskunnallakin on resurssinsa. Sitähän ei voi sitten tietää, mikä olisi ollut tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile vaihteeksi elää ihan omaa elämääsi, äläkä ikuisesti märehdi asioita joille ei enää mitään voi.
Tämä juuri on pointti traumojen läpikäymisessä: että pystyisi elämään täysipainoista elämää. Jotkut, kuten sinä, eivät vain tunnu ymmärtävän sitä, että trauman seuraukset voivat haitata elämää ja siksi asiaa pitää käsitellä. Ajattele nyt vaikkapa asioita kuten derealisaatio, depersonalisaatio, anhedonia (jos et tunne näitä niin googleta ja saat ihan pienen vilkaisun traumaan)…Traumaattiset tapahtumat voivat syödä suuren palan pois elämän kokemisesta. Silsi se onkin niin traaagista. Ei kai niitä kukaan muistelisi jos eivät asiat haittaisi elämää tai jos ei niistä olisi mitään haittaa ollut. Ja jos joku on sanonut minulle, että olisi paras ”unohtaa vanhat asiat” ja vain ”alkaa elää”, niin olen joskus ajatellut että voi kunpa voisi itsekin ”vaan elää”.
Ja usko pois vanhempasi ovat kokeneet näitä samoja tunteita.
Ai että kunpa voisi alkaa itsekin vain elää dissosiaatiosta, derealisaatiosta ja anhedoniasta huolimatta? Ei heillä sellaisia ollut. Tai anhedoniasta en tiedä mutta noita toisia ainakaan ei. Olin kuulema ihan outo hullu heidän mielestään kun sellaisista puhuin. Joskus kysyin että jos kerran olen outo hullu, niin eikö sitten pitäisi järjestää jokin tukikeskustelukäynti ja auttaa minua jotenkin selvittämään sitä asia. Vastaus oli että ethän sä nyt SILLÄ tavalla ole hullu, olet vaan ihan oksettava hullu ja sairas päästäsi.
En viitsi mennä siihen millaisia kommentteja sain vanhemmilta kun vihdoin uskalsin hakea itselleni apua pahaan oloon ja sitä sain. Sanotaan näin etten heidän silmissään ikinä ole missään hoidossa ollutkaan kunnes tuli puheeksi jotain sellaista, mistä he eivät halunneet puhua. Silloin olinkin sitten vanhemman mielestä masentuneen sijasta monipersoonahäiriöinen ja ties mitä muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä viestiini 728: kaikkihan tietävät sanonnan "jaettu ilo kaksinkertaistuu ja jaettu suru puolittuu". Ehkä saman toistaminen terapiassa perustuu tähän. Huoli ja ahdistus pienenee, pienenee ja pienenee joka käsittelykerralla, kunnes ajattelet että p*skat mä tätä enää vatvon ( kun se ei siitä parane). Ja voila', juttu on menettänyt merkityksensä ja huomaat että haluat keskittyä muihin asioihin.
Monet ahdistuneista ihmisistä ovat aipuvaisia ruminointiin. Silloin ajatukset olisi terveellisempää ohjata terapiassa niiin ä asiakkaan hyvinvointia edistäviin asioihin kuin siihen mitä vanhemmat tekivät ja miksi.
Juu, sitäkin voi yrittää, mutta jos ajattelisin itseäni terapiapotilaana, haluaisin ensin päästä hyvinvoinnin esteenä olevista asioista eroon. Kaikki uusi siihen päälle lisäisi vain kuormitusta, ja itse ongelma jäisi kaiken perustaksi.
No minulle on jo lapsena ollut aika traumaattista kuunnella miten aikuiset kehottavat ymmärtämään näitä vanhempia. Nämä aikuiset eivät kuitenkaan luultavasti ole joutuneet valvomaan öitään kännisen vanhemman valituksia kuunnellen ja vastaten alakoululaisena pääosin siitä kodin siisteydestä ja ruoanlaitosta. En kuvitellut terapian olevan toisinto näistä traumaattisilta tuntuneista yrityksistäni saada apua tilanteeseen perheen ulkopuolisilta aikuisilta.
Tuskinpa olet alakoululaisena (alle 13v) vastannut pääosin kodin siisteydestä ja ruuanlaitosta. Melkoinen aivopieru. Mutta pidä tuo narratiivi
En todellakaan olisi halunnut olla siinä tilanteessa. Sinun on ilmeisesti jostain täysin mahdoton uskoa siihen, että on perheitä joissa vanhempien elämänhallinta ei ole kunnossa ja lapset hoitavat siksi hoitamaan asioita aikuisen puolesta.
Pumpulissa kasvaneiden on oikeasti mahdoton uskoa että moni lapsi on jo paljon ennen 13v joutunut hoitamaan nuoremmat lapset ja kodin. Ei vaan mahdu siihen ruusuiseen maailmankuvaan
Mikä kenellekin on pumpulissa kasvamista.
Sinun lapsuutesi oli pumpulissa kasvamista. Ihan sama ootko orpo. Harvat orpolapset tässä maassa saa kaiken mahdollisen tuen maan ja taivaan väliltä
No nyt alkaa olla aika noloa käytöstä sinulta, kun kommentoit toisia kommentoivia pumpulissa kasvaneiksi. Tarkastele nyt hyvä ihminen omaa käytöstäsi ennen kuin alat huudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä viestiini 728: kaikkihan tietävät sanonnan "jaettu ilo kaksinkertaistuu ja jaettu suru puolittuu". Ehkä saman toistaminen terapiassa perustuu tähän. Huoli ja ahdistus pienenee, pienenee ja pienenee joka käsittelykerralla, kunnes ajattelet että p*skat mä tätä enää vatvon ( kun se ei siitä parane). Ja voila', juttu on menettänyt merkityksensä ja huomaat että haluat keskittyä muihin asioihin.
Monet ahdistuneista ihmisistä ovat aipuvaisia ruminointiin. Silloin ajatukset olisi terveellisempää ohjata terapiassa niiin ä asiakkaan hyvinvointia edistäviin asioihin kuin siihen mitä vanhemmat tekivät ja miksi.
Juu, sitäkin voi yrittää, mutta jos ajattelisin itseäni terapiapotilaana, haluaisin ensin päästä hyvinvoinnin esteenä olevista asioista eroon. Kaikki uusi siihen päälle lisäisi vain kuormitusta, ja itse ongelma jäisi kaiken perustaksi.
No minulle on jo lapsena ollut aika traumaattista kuunnella miten aikuiset kehottavat ymmärtämään näitä vanhempia. Nämä aikuiset eivät kuitenkaan luultavasti ole joutuneet valvomaan öitään kännisen vanhemman valituksia kuunnellen ja vastaten alakoululaisena pääosin siitä kodin siisteydestä ja ruoanlaitosta. En kuvitellut terapian olevan toisinto näistä traumaattisilta tuntuneista yrityksistäni saada apua tilanteeseen perheen ulkopuolisilta aikuisilta.
Tuskinpa olet alakoululaisena (alle 13v) vastannut pääosin kodin siisteydestä ja ruuanlaitosta. Melkoinen aivopieru. Mutta pidä tuo narratiivi
En todellakaan olisi halunnut olla siinä tilanteessa. Sinun on ilmeisesti jostain täysin mahdoton uskoa siihen, että on perheitä joissa vanhempien elämänhallinta ei ole kunnossa ja lapset hoitavat siksi hoitamaan asioita aikuisen puolesta.
Pumpulissa kasvaneiden on oikeasti mahdoton uskoa että moni lapsi on jo paljon ennen 13v joutunut hoitamaan nuoremmat lapset ja kodin. Ei vaan mahdu siihen ruusuiseen maailmankuvaan
Mikä kenellekin on pumpulissa kasvamista.
Sinun lapsuutesi oli pumpulissa kasvamista. Ihan sama ootko orpo. Harvat orpolapset tässä maassa saa kaiken mahdollisen tuen maan ja taivaan väliltä
Joo, me kaikki muut ollaan kasvettu pumpulissa, paitsi sinä jolla oli niin rankempaa kuin meillä.
Normaalisti jos (aikuinenkin) lapsi sairastuu, vanhemmat kohtelevat häntä myötätuntoisesti ja haluavat auttaa. Kertoo aika paljon perheestä, jos jotakuta SYYTETÄÄN sairaaksi. Siinähän ensisijaisesti halutaan vaientaa ja mitätöidä toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä viestiini 728: kaikkihan tietävät sanonnan "jaettu ilo kaksinkertaistuu ja jaettu suru puolittuu". Ehkä saman toistaminen terapiassa perustuu tähän. Huoli ja ahdistus pienenee, pienenee ja pienenee joka käsittelykerralla, kunnes ajattelet että p*skat mä tätä enää vatvon ( kun se ei siitä parane). Ja voila', juttu on menettänyt merkityksensä ja huomaat että haluat keskittyä muihin asioihin.
Monet ahdistuneista ihmisistä ovat aipuvaisia ruminointiin. Silloin ajatukset olisi terveellisempää ohjata terapiassa niiin ä asiakkaan hyvinvointia edistäviin asioihin kuin siihen mitä vanhemmat tekivät ja miksi.
Juu, sitäkin voi yrittää, mutta jos ajattelisin itseäni terapiapotilaana, haluaisin ensin päästä hyvinvoinnin esteenä olevista asioista eroon. Kaikki uusi siihen päälle lisäisi vain kuormitusta, ja itse ongelma jäisi kaiken perustaksi.
No minulle on jo lapsena ollut aika traumaattista kuunnella miten aikuiset kehottavat ymmärtämään näitä vanhempia. Nämä aikuiset eivät kuitenkaan luultavasti ole joutuneet valvomaan öitään kännisen vanhemman valituksia kuunnellen ja vastaten alakoululaisena pääosin siitä kodin siisteydestä ja ruoanlaitosta. En kuvitellut terapian olevan toisinto näistä traumaattisilta tuntuneista yrityksistäni saada apua tilanteeseen perheen ulkopuolisilta aikuisilta.
Tuskinpa olet alakoululaisena (alle 13v) vastannut pääosin kodin siisteydestä ja ruuanlaitosta. Melkoinen aivopieru. Mutta pidä tuo narratiivi
En todellakaan olisi halunnut olla siinä tilanteessa. Sinun on ilmeisesti jostain täysin mahdoton uskoa siihen, että on perheitä joissa vanhempien elämänhallinta ei ole kunnossa ja lapset hoitavat siksi hoitamaan asioita aikuisen puolesta.
Pumpulissa kasvaneiden on oikeasti mahdoton uskoa että moni lapsi on jo paljon ennen 13v joutunut hoitamaan nuoremmat lapset ja kodin. Ei vaan mahdu siihen ruusuiseen maailmankuvaan
Mikä kenellekin on pumpulissa kasvamista.
Sinun lapsuutesi oli pumpulissa kasvamista. Ihan sama ootko orpo. Harvat orpolapset tässä maassa saa kaiken mahdollisen tuen maan ja taivaan väliltä
Ja millä perusteella lapsuuteni oli kasvamista pumpulissa? Turhaa heitellä tuollaisia kommentteja kun et osaa edes perustella mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii. Ne ongelmat onkin yleensä siellä henkisellä puolella, oireilu vanhempin kuolemasta, jännitteet samanikäisten kesken varsinkin juhlapäivinä tai kaverien suhteissa omiin vanhempiinsa.
Mun mielestä hänen käytös kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että olisi saanut tarpeeksi tukea ja turvaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.
Tarvittavan tuen määrä on toki yksilöllistä, mutta valitettavasti yhteiskunnallakin on resurssinsa. Sitähän ei voi sitten tietää, mikä olisi ollut tarpeeksi.
Lastensuojelun ja sosiaalitoimen palvelut saavat ainakin automaattisesti, kuten myös asuinpaikan ja elatuksen, nämä säätää laki. Varmasti tehdään myös kartoitus avun tarpeesta, esimerkiksi ohjataan lastenpsykitrisiin tutkimuksiin, järjestetään kriisiapua, vertaistukea ja todennäköisesti terapiaa. Lastensuojelulla on velvollisuus myös tukea ja seurata elämää uusien huoltajien kanssa, käytännössä seurataan sopeutumista tilanteeseen ja kotiin, koulunkäynnin sujumistä sekä sitä miten pärjää sosiaalisissa tilanteissa, miten menee koulussa ja kavereiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt ruveta ilkeiksi sille orvoksi jääneelle. Se on taatusti ollut kamala tapahtuma ja hänhän itse on menettänyt hyvät vanhemmat, ei hänellä ole kosketuspintaa semmoiseen missä toivotaan mitä tahansa vapautumista hirviövanhemmista. Omaa pahaa oloaan purkaa hänkin, eikä semmoinen aina tapahdu parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä ei ole mikään kilpailu, jossa viisi viimeistä heitetään leijonille.
Silti toivoisin hänen perustavan oman ketjun oman surunsa pohtimiseen. Tuskin se olo paranee siitä, että yrittää vaientaa toisten vertaistuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii. Ne ongelmat onkin yleensä siellä henkisellä puolella, oireilu vanhempin kuolemasta, jännitteet samanikäisten kesken varsinkin juhlapäivinä tai kaverien suhteissa omiin vanhempiinsa.
Mun mielestä hänen käytös kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että olisi saanut tarpeeksi tukea ja turvaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.
Tarvittavan tuen määrä on toki yksilöllistä, mutta valitettavasti yhteiskunnallakin on resurssinsa. Sitähän ei voi sitten tietää, mikä olisi ollut tarpeeksi.
Puhutaanpa vaikka vain perustarpeiden huolehtimisesta. Se että on sukulaisia tai vaihtoehtoisesti "yhteiskunta" huolehtimassa ei automaattisesti tarkoita sitä että lapsi saa elää se turvallisen lapsuuden.
Tiedätkö mikä on kehityksellinen trauma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii. Ne ongelmat onkin yleensä siellä henkisellä puolella, oireilu vanhempin kuolemasta, jännitteet samanikäisten kesken varsinkin juhlapäivinä tai kaverien suhteissa omiin vanhempiinsa.
Mun mielestä hänen käytös kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että olisi saanut tarpeeksi tukea ja turvaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.
Tarvittavan tuen määrä on toki yksilöllistä, mutta valitettavasti yhteiskunnallakin on resurssinsa. Sitähän ei voi sitten tietää, mikä olisi ollut tarpeeksi.
Lastensuojelun ja sosiaalitoimen palvelut saavat ainakin automaattisesti, kuten myös asuinpaikan ja elatuksen, nämä säätää laki. Varmasti tehdään myös kartoitus avun tarpeesta, esimerkiksi ohjataan lastenpsykitrisiin tutkimuksiin, järjestetään kriisiapua, vertaistukea ja todennäköisesti terapiaa. Lastensuojelulla on velvollisuus myös tukea ja seurata elämää uusien huoltajien kanssa, käytännössä seurataan sopeutumista tilanteeseen ja kotiin, koulunkäynnin sujumistä sekä sitä miten pärjää sosiaalisissa tilanteissa, miten menee koulussa ja kavereiden kanssa.
Käytännössä joutuu seurantaan. Aika noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii. Ne ongelmat onkin yleensä siellä henkisellä puolella, oireilu vanhempin kuolemasta, jännitteet samanikäisten kesken varsinkin juhlapäivinä tai kaverien suhteissa omiin vanhempiinsa.
Mun mielestä hänen käytös kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että olisi saanut tarpeeksi tukea ja turvaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.
Tarvittavan tuen määrä on toki yksilöllistä, mutta valitettavasti yhteiskunnallakin on resurssinsa. Sitähän ei voi sitten tietää, mikä olisi ollut tarpeeksi.
Puhutaanpa vaikka vain perustarpeiden huolehtimisesta. Se että on sukulaisia tai vaihtoehtoisesti "yhteiskunta" huolehtimassa ei automaattisesti tarkoita sitä että lapsi saa elää se turvallisen lapsuuden.
Tiedätkö mikä on kehityksellinen trauma?
Eihän kukaan sanonutkaan että mikään takaisi sen että lapsi kokisi eläneensä turvallisen lapsuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii. Ne ongelmat onkin yleensä siellä henkisellä puolella, oireilu vanhempin kuolemasta, jännitteet samanikäisten kesken varsinkin juhlapäivinä tai kaverien suhteissa omiin vanhempiinsa.
Mun mielestä hänen käytös kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että olisi saanut tarpeeksi tukea ja turvaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.
Tarvittavan tuen määrä on toki yksilöllistä, mutta valitettavasti yhteiskunnallakin on resurssinsa. Sitähän ei voi sitten tietää, mikä olisi ollut tarpeeksi.
Puhutaanpa vaikka vain perustarpeiden huolehtimisesta. Se että on sukulaisia tai vaihtoehtoisesti "yhteiskunta" huolehtimassa ei automaattisesti tarkoita sitä että lapsi saa elää se turvallisen lapsuuden.
Tiedätkö mikä on kehityksellinen trauma?
Eihän kukaan sanonutkaan että mikään takaisi sen että lapsi kokisi eläneensä turvallisen lapsuuden.
"Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii."
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Meidän luokalla oli tyttö joka päätyi tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa vanhempiensa kuoleman jälkeen, asui sukulaisperheessä. Äitienpäivänä ei halunnut tehdä korttia eikä jouluna osallistua joulujuhliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollain jäänyt selvästi terapiat kokonaan välistä kun huvikseen/tosissaan täällä pelleilee sanoja väännellen ja omiaan lisäillen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii. Ne ongelmat onkin yleensä siellä henkisellä puolella, oireilu vanhempin kuolemasta, jännitteet samanikäisten kesken varsinkin juhlapäivinä tai kaverien suhteissa omiin vanhempiinsa.
Mun mielestä hänen käytös kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että olisi saanut tarpeeksi tukea ja turvaa vanhempiensa kuoleman jälkeen.
Tarvittavan tuen määrä on toki yksilöllistä, mutta valitettavasti yhteiskunnallakin on resurssinsa. Sitähän ei voi sitten tietää, mikä olisi ollut tarpeeksi.
Puhutaanpa vaikka vain perustarpeiden huolehtimisesta. Se että on sukulaisia tai vaihtoehtoisesti "yhteiskunta" huolehtimassa ei automaattisesti tarkoita sitä että lapsi saa elää se turvallisen lapsuuden.
Tiedätkö mikä on kehityksellinen trauma?
Eihän kukaan sanonutkaan että mikään takaisi sen että lapsi kokisi eläneensä turvallisen lapsuuden.
"Varsinkin kun orvon elämä ei täällä päin maailmaa ole mitään turvatonta, vaan läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii."
Niin, läheisten lisäksi sosiaalitoimi ja yhteiskunta huolehtii ja turvaa orvoksi jääneen lapsen elämän, joten elämä ei ole turvatonta. Orvon oma kokemus urvallisuuden tai turvattomuuden tunteesta taas on ihan hänen kokemuksensa, siihen kokemukseensa ei voi ulkopuoliset vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Meidän luokalla oli tyttö joka päätyi tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa vanhempiensa kuoleman jälkeen, asui sukulaisperheessä. Äitienpäivänä ei halunnut tehdä korttia eikä jouluna osallistua joulujuhliin.
Aika julmaa, jos odotettiin iloisesti askartelevan äitienpäiväkorttia kuten muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Meidän luokalla oli tyttö joka päätyi tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa vanhempiensa kuoleman jälkeen, asui sukulaisperheessä. Äitienpäivänä ei halunnut tehdä korttia eikä jouluna osallistua joulujuhliin.
Arkuus voi olla ymmärrettävää tai se ettei halua tai uskalla osallistua. Ehkäpä huoltajien olisi pitänyt ottaa aktiivisempi rooli tukemisessa ja tarvittaessa ottaa yhteyttä lastensuojeluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika noloa ja törkeää että joku jolta on lapsuudessa kuollut omat vanhemmat tulee tänne valittamaan että kyllä teidän pitäisi arvostaa vanhempianne kun teille heidät on. Varmasti vanhempansa menettäneet on otettu sosiaalipalvelujen piiriin ja järjestetty tuet ja terapiat.
Meidän luokalla oli tyttö joka päätyi tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa vanhempiensa kuoleman jälkeen, asui sukulaisperheessä. Äitienpäivänä ei halunnut tehdä korttia eikä jouluna osallistua joulujuhliin.
Aika julmaa, jos odotettiin iloisesti askartelevan äitienpäiväkorttia kuten muutkin.
Mikäli oli koulutehtävä niin ihan hyvin olisi voinut osallistua, ei varmaan kaikkien muidenkaan mielestä se askartelu mitään superkivaa ole ollut.
Ole varuillasi, ettet tule ihmisenä samanlaiseksi kuin hirviövanhempasi. Viitteitä näkyy ketjussa.
Sivusta
Sinun lapsuutesi oli pumpulissa kasvamista. Ihan sama ootko orpo. Harvat orpolapset tässä maassa saa kaiken mahdollisen tuen maan ja taivaan väliltä