Lue keskustelun säännöt.
Kuinka hyväksyä oma kuolema?
16.08.2026 |
Minulla on vaikeuksia hyväksyä oma kuolema osaksi elämää. Olen 41 vuotias ja jos saisin tietää että tänä vuonna kuolen vaikka sairauteen ajattelisin että en halua kuolla ja että minulla oli vielä asioita mitä olisin halunnut tehdä.
Kommentit (58)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein kuolemanpelko johtuu kahdesta asiasta: 1) sattuuko kuoleminen ja 2) miten omaiset (esim. lapset) pärjäävät. Ensimmäiseen ei ole vastausta kun kuolla voi niin monella eri tavalla, nopeasti tai hitaasti. Toiseen jokaisen oma tilanne ratkaisee; esimerkiksi jos lapset ovat aikuisia niin varmaan pärjäävät paremmin, jne.
Ylipäätään voi kuitenkin olla varma, ettei kuoleman jälkeen satu. Myöskään kuoleman jälkeen ei harmita ja kaduta tehdyt tai tekemättä jääneet asiat. Kaikki maallinen tuntuu ja tapahtuu vain eläessä. Ennen syntymää ei ollut mitään, joten miksi olisi kuoleman jälkeenkään? Historian tuhansista uskonnoista tuskin löytyy oikea vastaus.
Aivan jokainen joka on saanut lahjan elää, on saanut samalla kuolemantuomion. Kukaan ei elä ikuisesti, enkä haluaisikaan. Minua vaivaa jo puheet siitä, että tulevaisuudessa ihminen saattaa elää jopa 500 vuoteen. Mitä siinä edes tekisi? 400 vuotta samassa työpaikassa? Kiitos ei. Yhteiskuntakin voi paremmin uusiutuessaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vanhemmaksi elää, sen pienemmäksi muuttuu kuolemanpelko. Monet vanhukset jo suorastaan odottaa innolla "taivasmatkaa". Tosin se kaikki uskovaisuus vihjaa, että edelleen pelkäävät kuolemaa, itsepetos on vaan käynnissä.
Onko 41-vuotias mielestäsi vanha? Mikä ihme tässä on, kun vanhojen kurppien on pakko tulla selittämään tällaista sontaa?
Siihen asiaan ei tarvita sinun hyväksymistä.
Vierailija kirjoitti:
Pelkäätkö myös elää? Kuolemanpelko voi johtua siitä että et elä elämääsi vapaasti ja rohkeasti.
Se voi olla myös ikäänkuin muuntunutta katumusta ja ahdistusta siitä, ettei ole elänyt sitä elämäänsä ja on hukannut päiviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin sitä ei voi ennustaa. Kuka tahansa voi kuolla vaikka huomenna syystä tai toisesta.
Kuoleman jälkeen sen hyväksyy helposti. Sitä ennen ei kannata murehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkäätkö myös elää? Kuolemanpelko voi johtua siitä että et elä elämääsi vapaasti ja rohkeasti.
Se voi olla myös ikäänkuin muuntunutta katumusta ja ahdistusta siitä, ettei ole elänyt sitä elämäänsä ja on hukannut päiviä.
Juuri noin. Mulla nuoruus jäi elämättä kun olin yksinäinen ja hyljeksitty, aikuisuus pitkälle omi vain suorittamista ja suorittamista ilman elämistä ja nyt eläkeiässä harmittaa kun en ole elänyt vaan ollut vain elossa 🥺 Vituiksihan tämä elämäni meni.
Näin kahdeksankymppisenä on oppinut hyväksymään elämän rajallisuuden. Kaikki loppuu aikanaan, en sitä erityisesti toivo, mutta en pelkääkään. Niin kauan, kun ei ole pahempia vaivoja ja kipuja, on mukava seurata lasten ja lastenlasten elämää. Kunhan kuolema eikä sitä edeltävä aika ei olisi kovin kivulias, ei paniikkia. Ja kuolemaanhan tämä loppuu, sen jälkeen ei ole mitään, ei hyvää eikä pahaa, ei taivasta eikä helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan ymmärtänyt miten tämä voi olla jollekin vaikeaa. Jonkinlaista tunne-elämän naiviutta? Jo lapsi tietää elämällä olevan alun ja lopun. Itse olen sairastanut etenevästi pitkään, ja jopa odotan kuolemaa - en ole uskossa. Moni vanhus myös odottaa; kun ihmisen biologinen kaari lähenee loppuaan, loppuu myös kiinnostus asioihin, jaksamisesta puhumattakaan. Ja vähän karusti ilmaistuna: kumman valitset, suunnattoman kärsimyksen vaiko ikuisen, kivuttoman olemattomuuden? Lähes kaikki joutuvat kohtaamaan myös kitumista ja kärsimystä ennen loppuaan, ja se jos joku vie sen viimeisenkin elämänhalun.
Ja vaikka ei kituisi ja kärsisi, lähemmäs 90 vuoden iässä molemmat mun isovanhemmat on tyynesti odottaneet kuolemaa kuin vanhaa ystävää. Kun elämää on nähty tarpeeksi niin sitä on nähty. Molemmilla on ollu sellainen outo rauha asian suhteen.
Itse olen katsonut vierestä kahden ihmisen saattohoitomatkaa, ja myös nähnyt kahden muun ihmisen kuolevan. Olen eläinrakkaana joutunut luopumaan useista eläimistä eri tavoin- lemmikkejä kun on ollut 6-vuotiaasta nyt 60 vuotiaaksi asti. Voin sanoa että lajista riippumatta kuolema on aika samanlainen. Paljon vähemmän dramaattinen, yleensä aika rauhallinen tapahtuma.
Vaikka en tietenkään voi olla varma kuinka ”tietoisia” esim koirat on kuolemastaan, niin monet laumaeläimethän hakeutuu yksin kuolemaan lauman ulkopuolelle, niin uskon niidenkin jotain ymmärtävän. Yleensä sekä eläimille että ihmisille tulee ns. Viimeinen piristyminen. Viimeinen hyvä päivä, jolloin ne ovat läsnä ja vieressä, syövät hyvin ja ovat seurallisia. Kuolema tulee seuraavana.
Mulla on ollut hengenlähtö lähellä pariinkin otteeseen, sekä syöpä että onnettomuus. Kun menetin tajuntani pahaan verenhukkaan mut valtasi outo rauha— muistan katsoneeni vieressä olevaa ihmistä silmiin ja mietin miten kaunis väri sininen loppujen lopuksi on, vaikka en sitä aiemmin huomannut. Ajattelin että jos nyt kuolen niin sitten kuolen, ainakin sain nähdä siniset silmät. Kuulostaa ehkä vähän hassulta, ja sitähän se varmaan olikin.
En tiedä uskonko jumalaan eikä mulla ole juuri kantaa tuonpuoleisiin, mutta ei kuolemaa tarvitse pelätä. En minä sitä toivo, ja haluan edelleen nauttia niin pitkään kuin voin. Mutta se kuuluu tähän osana tätä luontoa ja elämää.
Vierailija kirjoitti:
Kun on kuollut, ei tiedä siitä mitään.
Ei tässä siitä nyt puhutakaan vaan KUOLEMISESTA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinäkin kuolet, eikä sinulta kysytä hyväksytkö sen.
On vain kaksi tapaa hyväksyä oma kuolema.
Joko vain odotat ja katsot miten elämäsi päättyy tai päätät sen itse omilla ehdoillasi.
Hyvällä säkällä kuolet unissasi ilman kipuja, huonolla säkällä noutaja tulee esimerkiksi sydänkohtauksen, aivoinfarktin etc muodossa ja kärsit viimeiset minuutit elämästäsi kivuissa ja epätoivossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä vanhemmaksi elää, sen pienemmäksi muuttuu kuolemanpelko. Monet vanhukset jo suorastaan odottaa innolla "taivasmatkaa". Tosin se kaikki uskovaisuus vihjaa, että edelleen pelkäävät kuolemaa, itsepetos on vaan käynnissä.
Taivasmatkaan uskominen on tosiaan pahinta mahdollista itsekusetusta.
Vierailija kirjoitti:
On vain kaksi tapaa hyväksyä oma kuolema.
Joko vain odotat ja katsot miten elämäsi päättyy tai päätät sen itse omilla ehdoillasi.
Hyvällä säkällä kuolet unissasi ilman kipuja, huonolla säkällä noutaja tulee esimerkiksi sydänkohtauksen, aivoinfarktin etc muodossa ja kärsit viimeiset minuutit elämästäsi kivuissa ja epätoivossa.
Oletko mahdollisesti autisti tai muuten vain palikka? Ymmärrätkö yhtään, mitä sillä tarkoitetaan kun puhutaan kuoleman hyväksymisestä?
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen tulee elää päivä kerrallaan; jokaisella päivällä on omat murheensa. Kukaan ei tiedä koska kenenkään lähtö tulee. Tulee kun tulee.
Mutta taivasasioiden pitäisi olla kunnossa. Sinun on tehtävä valinta täällä eläessäsi: missä haluat viettää iäisyytesi? On olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: ikuinen elämä tai kadotus.
Vaikka olisit omasta mielestäsi nk hyvä ihminen niin se ei riitä 'paikkaan' ikuisessa elämässä. Jotta saisit ikuisen elämän sinun PITÄÄ uskoa Jumalaan ja Jeesukseen. Sinun pitää uskoa että Jeesus kuoli ristillä jotta sinä saisit syntisi anteeksi ja iankaikkisen elämän. Pitää siis uskoa tähän ja päästä yhteyteen Jumalan ja Jeesuksen kanssa. Sinusta tulee Jumalan Pyhä Temppeli - vanha olemuksesi on kuollut ja uusi luomus on tullut tilalle. Sen jälkeen et enää halua tehdä mitään Jumalan/Jeesuksen tahdon vastaisia asioita vaan vain niitä hyviä asioita. Mutta hyvät teot ja hyvä ihminen yksinään ei riitä siihen että saa iankaikkisen elämän.
Mistä muuten olet saanut mallin olla mielestäsi nk hyvä ihminen? Entäpä jos se on peräisin siitä että olemme eläneet ja kasvaneet kristillisessä maassa. Jos et olisi elänyt ja kasvanut täällä kristinuskon arvojen mukaisesti niin ehkä et edes olisi nk hyvä ihminen.
Älä nyt saatana tyrkytä omaa uskoasi kun sitä ei ole pyydetty.
Itse "lohduttaudun" sillä, että kaikki ovat tavallaan olleet kuolleita ennen syntymäänsä. Ei kai siinä olemattomuudessa mitään pelättävää ole, kun ei sinulla ole minkäänlaista tietoisuutta ja tuhat vuotta menee hujauksessa, vaikka tietysti sitä mieluummin on olemassa, ja kuka tietää, miksei sitä vaikka syntyisi uudelleen tänne tai jonnekin muualle, jos tähän todellisuuteen on jo kerran herätty olemattomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vain kaksi tapaa hyväksyä oma kuolema.
Joko vain odotat ja katsot miten elämäsi päättyy tai päätät sen itse omilla ehdoillasi.
Hyvällä säkällä kuolet unissasi ilman kipuja, huonolla säkällä noutaja tulee esimerkiksi sydänkohtauksen, aivoinfarktin etc muodossa ja kärsit viimeiset minuutit elämästäsi kivuissa ja epätoivossa.
Oletko mahdollisesti autisti tai muuten vain palikka? Ymmärrätkö yhtään, mitä sillä tarkoitetaan kun puhutaan kuoleman hyväksymisestä?
Ymmärrän hyvin. Asia ei ole mitenkään vieras minulle.
Fakta on että jokainen kuolee ennemmin tai myöhemmin.
Toki kaikki ei kykene tätä hyväksymään. Osa elää lähtöpäivään asti uskossa että ei kuolisi, osa hyväksyy sen viimeistään kuolinpedillä, osa hyväksyy että on kuolevainen ja elää silti täyden elämän ja osa päättää milloin on oma vuoro lähteä.
Miksi pelätä väistämätöntä tosiasiaa ? Aika yleistä se on kuitenkin, eihän koronassakaan ollut mitään ihmeellistä, mutta joukkohysteria korotoimineen pääsi irti ja vain kuolemanpelon takia, turhaa oli, jokaisella on aikansa, olkoon se ikä, sairaus tai korona. Yksinkertaista, kun oivaltaa.
40-vuotiaalla olisi vielä todella paljon hyvää elämää edessä. On täysin eri asia kuolla nuorena kuin iäkkäänä. Olen parantumattomasti sairas keski-ikäinen, mutta voin fyysisesti todella hyvin sairaudesta huolimatta. Sinä sentään olet saanut elää melko normaalin pituisen elämän jo, ja on aika törkeää tulla puhumaan jostain naiviudesta ja iän tuomista kolotuksista.