Oletko vähentänyt Isossa Omenassa käyntiä pysäköinnin muuttuessa maksulliseksi?
Tämä siis siellä aiemmin käyneille.
Minä olen selvästi. Syömään en mene sinne ravintolaan enää ollenkaan, tunti on liian lyhyt aika. Joskus olen tehnyt pikaisen käynnin esim. Kirjakaupassa, kun tiedän, että alle tunti menee. Vasteostoksilkekasn en enää nene sinne. Sovittelun vie aikaa.
Ja tuo tunti kun oikeasti ei ole aikaa olla kauppakeskuksessa. Se aika alkaa heti kun halliin tulee, pitää löytää parkkipaikka ja sitten kulkea sinne yläkertaan. Sama juttu poistullessa Ensin alas ja auto pitää pakata ja ajaa portille. Kamera on vasta portilla ulos.
Meidän perheen osalta Omppu ei ole saanut enää niin paljon kuin ennen. Olikohan järkevää, jos muilla oli samoin? Kaksi tuntia oli vielä jotenkin inhimillinen, vaikka aikanaan se olikin 2+2h eli 4h.
Kommentit (40)
Harmittaa, kun tykkäsin yhdestä kivasta ravintolasta siellä. Enää en mene.
Olen käynyt mutta vain nopeasti ruokakaupassa, lounaat jäävät väliin.
Omena ei ole lähikauppakeskukseni, mutta en todellakaan enää asioi siellä. Lähin minulle on Myyrmanni ja siellä tehtiin tuo sama tunnin rajoitus. Oma ratkaisuni on tuo sama, eli ajan muualle enkä enää asioi Myyrmannissa.
Järkytyin, kun laittoivat laskun. Missään en ollut nähnyt maksun nousua. Olin alle 2h kuten ennen sai olla. En mene enää.
Nojaa, kahvit jää kyllä nykyisin juomatta kahvilassa tuon takia. Et sorit vaan espresso house, coffee house ja kaisan kahvila.
Myös ruokaostokset teen muualla kuin ison omenan prismassa ja sittarissa.
En kuitenkaan sanoisi että käyntien määrä olisi vähentynyt.
Lisännyt ehkä hieman. Nyt siellä on jotenkin parempi tunnelma, kun on vähemmän lapsiperheitä.
Joo.. ennen käytiin leffoja katsomassa siellä perheen kanssa, mutta kun muutui parkkeeraus maksulliseksi niin lopetettiin. Käydään nyt ympäryskunnissa katsomassa ne leffat, salit on pienempiä, karkkitarjonta vähäisempää mutta eipähän tartte parkkeeraamisesta maksaa.
Taitaa olla eri firma kuin kauppakeskus, joka pyörittää noita pysäköintihalleja. Pitäisi kauppakeskusta älähtää. Kai asiakasvirroissa näkyy jotakin.
Lopetin kun vartijat ta.ppoivat asiakkaan ja se oli muka ihan ookoo.
Harvoin on tullut tähän mennessäkään käytyä, mutta tämän maksuttoman pysäköintiajan vähentämisen vuoksi en tule jatkossa käymään sitäkään vähää kuin ennen. No ok, jos olisi joku yksittäinen nopea asia, esim. jonkun muualta loppu olevan tuotteen nouto, saattaisin piipahtaa. Mutta ruokaostoksille en menisi, koska tunti ei markettireissuun riitä, enkä halua joutua maksamaan siitä, että kulutan ihan isot summat rahaa kauppakeskuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla eri firma kuin kauppakeskus, joka pyörittää noita pysäköintihalleja. Pitäisi kauppakeskusta älähtää. Kai asiakasvirroissa näkyy jotakin.
Joku barrikadeille pitäisi tosiaan olla. Myös asiakkaiden puolelta. Älytöntä maksaa ostoksilla käymisestä. Viihdekuolemat jotenkin ymmärrän, eli jos siellä viettäisi vaikka 5h. Tosin finnkino maksaa siellä kävijöille pysäköinnin.
Vierailija kirjoitti:
Omena ei ole lähikauppakeskukseni, mutta en todellakaan enää asioi siellä. Lähin minulle on Myyrmanni ja siellä tehtiin tuo sama tunnin rajoitus. Oma ratkaisuni on tuo sama, eli ajan muualle enkä enää asioi Myyrmannissa.
Myyrmanni on kaikista paskin. Niillä on joku 9sense äppsi mitä kukaan muu ei käytä jotta voisivat sitten lähettää laskun postissa laskutuslisällä. Ihmisethän olettaa että kaikki on ok jos on easyparkit ja aimot yms asennettuna.
Paitsi että mulle ne eivät todennäköisesti edes laittaneet mitään laskua. Tuli sitten ihan uutisena mulle kun tuli karhukirje parilla muistutusmaksulla. Soitin ja valitin. Kuulemma koneesta näkyi että olivat lähettäneet noita laskuja ennen.
On se kumma kun todistustaakka on itselläni eikä heillä olenko vastaanottanut laskut. Miten sen muka pysyisin todistamaan etten olisi saanut jonkun kirjeen?
Myyrmanni on elinikäisessä boikotissa.
En ole tuon takia vähentänyt, koska käyn siellä kävellen. Siinä vaiheessa vähensin kiertelyä ja heräteostelua, kun se vähän hitaalla käynyt nainen tapet tiin käytävän lattialle. Vartiointikäytäntöjä näkyvästi muutettiin tuon jälkeen, mutta eihän se enää ajanviettopaikalta tunnu.
Vierailija kirjoitti:
mamuhesassa mamuhesan ongelmat
Mamuongelmaan tuo ei edes tehoa kun metro tuo ja vie ne.
Vttu on teillä ongelma. Konkurssi uhkaa, kun pysäköinti maksaa. Menkää julkisilla, se on vielä halvempaa.
Vierailija kirjoitti:
Lisännyt ehkä hieman. Nyt siellä on jotenkin parempi tunnelma, kun on vähemmän lapsiperheitä.
Plääh, mun mielestä ihan yhtä täynnä kuin ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Joo.. ennen käytiin leffoja katsomassa siellä perheen kanssa, mutta kun muutui parkkeeraus maksulliseksi niin lopetettiin. Käydään nyt ympäryskunnissa katsomassa ne leffat, salit on pienempiä, karkkitarjonta vähäisempää mutta eipähän tartte parkkeeraamisesta maksaa.
Tämä. Leffailta perheen kanssa maksaa toista sataa niin kaiken määrittelee joku vitosen parkkimaksu.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla eri firma kuin kauppakeskus, joka pyörittää noita pysäköintihalleja. Pitäisi kauppakeskusta älähtää. Kai asiakasvirroissa näkyy jotakin.
Se mikä on tuottoa yhdelle on tappiota toiselle. Todella nurinkurista että parkkihalleilla on eri omistajat kuin ostareilla. Taitaa se parkkihallin euro tietää kahden euron tappiota ostarille. Tai sitten ei, tuskin ne vuokria tuon takia laskevat. Eli paska juttu liiketilojen vuokraajille.
Joo en käy enää lainkaan