Oletko vähentänyt Isossa Omenassa käyntiä pysäköinnin muuttuessa maksulliseksi?
Tämä siis siellä aiemmin käyneille.
Minä olen selvästi. Syömään en mene sinne ravintolaan enää ollenkaan, tunti on liian lyhyt aika. Joskus olen tehnyt pikaisen käynnin esim. Kirjakaupassa, kun tiedän, että alle tunti menee. Vasteostoksilkekasn en enää nene sinne. Sovittelun vie aikaa.
Ja tuo tunti kun oikeasti ei ole aikaa olla kauppakeskuksessa. Se aika alkaa heti kun halliin tulee, pitää löytää parkkipaikka ja sitten kulkea sinne yläkertaan. Sama juttu poistullessa Ensin alas ja auto pitää pakata ja ajaa portille. Kamera on vasta portilla ulos.
Meidän perheen osalta Omppu ei ole saanut enää niin paljon kuin ennen. Olikohan järkevää, jos muilla oli samoin? Kaksi tuntia oli vielä jotenkin inhimillinen, vaikka aikanaan se olikin 2+2h eli 4h.
Kommentit (59)
Lopetin kokonaan. Teen ruokaostokset Lippulaivassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se vaikuttaa. Ei niinkään raha, mutta ei kiinnosta se säätö maksamisen kanssa, jos on vaihtoehtoja.
Ja huolettomuus. Tunnin aikaa kyttää vaistomaisesti. 2 tuntia riittää huolettomaan kaupparetkeen. varmaan tuo maksullisuus vähentää ainakin turhia vaateostoksilla käyntiä.
Iso-Omenassa vartijat kuristivat sen naisen. En tykkää koko paikasta muutenkaan.
Cityconin omistamassa Lippulaivassa sama juttu. Just äsken kävin apteekissa ja kävin samalla ostamassa pari juttua Prismasta. Sitten mietin, että mulla olisi aikaa käväistä kirjakaupassa ja normalissa. Mut sit vilkaistuani kelloa tajusin että parkkiaika loppuu ja lähdin pois.
Asun lähellä ja käyn Lippulaivassa monta kertaa viikossa. En todellakaan ala maksaa siitä
2,50 per käynti. Toisaalta jää heräteostot tekemättä ja lounasbuffetit mättämättä :D
Harmi kyllä Lippulaivan yrittäjien puolesta, hehän eivät tälle parkkimaksulle mahda mitään.
Ja Lippulaivan lähellä ei kyllä ole mitään muuta, jonka käyttäjät olisivat hyödyntäneet kahden tunnin parkkiaikaa. Eli kyllä tässä ihan asiakkaiden rahastamisesta on kyse.
Ai ku vartijat tappaa ihmisiä naisia ja muslimit sylkee päin.
Egyptin sulttaaneja päivystää kännykkä kaupassa.
Ei voi edes automaatilla käydä kun mustatgigolot vahtii.
Voiko sen muuttaa palvelutaloksi vanhoille ?
Amerikassa huomattiin ettei ostarit enää kiinnosta kun kilometrejä pitää jaksaa kävellä eikä kukaan jaksa .
Ekana me ei enää oo menty itikseen eikä sen naisen kuoleman jälkeen tuonne eikä sinne myyrmäkeen. Yhden kerran sylkeminen päin muumaapoika Jumbossa ei mennä . Nuori kundi . Jos ostari on joku moskeija mihin tarvi enää moskeijaa sulttaani perse viiva pystyssä siellä.
Peräsuolijumala Arabiasta ? Panee peräsuolia . Muista huivipää on peräsuolinaitu.
Huivipään mies pitää muita naisia sen merkki haaremissa.
Sello on nykyään todella täynnä melkein aina. Se on vakiopaikkani ollut jo 14 vuoden ajan. Sello best.
Vierailija kirjoitti:
Sello on nykyään todella täynnä melkein aina. Se on vakiopaikkani ollut jo 14 vuoden ajan. Sello best.
Sello onkin suomalaisten eläkeyhtiöiden omistuksessa joten autoilijoilla ei tarvitse maksattaa loputonta sotaa ja siirtokuntien rakentamista valloitetuille alueille
Olen lopettanut kokonaan käymisen Ompussa. Aiemmin kävin toisinaan vaateostoksilla (mm. alusvaateliikkeessä), samalla kahvilla tai/ja lounaalla. Vaikka kävin harvoin, olin ”hyvä asiakas”, 2-3 tuntia kerrallaan ja monen sadan ostokset.
Olen vähentänyt. Ei jaksa lähteä sinne, kun tulee kiireen tuntu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli käytävällä liikaa ruuhkaa. Mitä tekee Citycon? Vähentää kantasuomalaisten määrää.
Ei siellä liiaksi ruuhkaa ollut. Joskus joulun alla tietty. Ahneus cityconilla ja selitellä yrittävät. Uskon, että oikesti tästä ei ole kellekään muulle hyötyä kuin tuolle firmalle. Haittaa monelle. Voi olka, että citycon menettää jopa vuokralaisia tämän takia.
Liikkeet valitsevat tilat kauppakeskuksesta vain ja ainoastaan yhdestä syystä: kauppakeskus takaa juuri tämän liikkeen mikrosijaintiin tietyn tasoisen virran ostovoimaisia kuluttajia joilla on aikaa, varaa ja halua kierrellä ostarin liikkeissä mahdollisimman pitkään ja tehdä ostoksia monessa paikassa.
Kun autoilijat karkotetaan erikoisliikkeiden kerroksista, niiden kohtalo on täsmälleen sama kuin Helsingin keskustassa jossa oli vielä viime vuosituhannen puolella koko kivijalta Manskullakin täynnä erikoisliikkeitä suunnilleen Ruskeasuolta Kolera-altaaseen.
Sitten autoilu Helsingin kaltaisen pikkukaupungin keskustassa tehtiin keinotekoisesti järjettömän hitaaksi, kalliiksi ja vastenmieliseksi koska kuviteltiin harhaisesti että paikassa on jotain niin ainutlaatuista että kaikkien on pakko tulla sinne vaikka joutuisivat vaihtamaan vartin ajomatkan tunnin julkisissa nyhjäämiseen. Eivät vaihtaneet vaan liikkeet vaihtoivat keskustan kehille rakennettuihin ostoskeskuksiin autoilijoiden äänestettyä lompakollaan.
Seuraava kehitys on helppo ennustaa koska se on jo tapahtunut USA:ssa jossa ostoskeskuksia kuolee massoittain. Ostovoima ei jaksa lähteä ylös kotisohvalta enää lainkaan kun muutamalla hiiren näpäyksellä verkkokauppa toimittaa tuotteet kotiovelle.
Ei siellä liiaksi ruuhkaa ollut. Joskus joulun alla tietty. Ahneus cityconilla ja selitellä yrittävät. Uskon, että oikesti tästä ei ole kellekään muulle hyötyä kuin tuolle firmalle. Haittaa monelle. Voi olka, että citycon menettää jopa vuokralaisia tämän takia.