Paha poliisi jahtasi viatonta Max poikaa maaliskuussa :(
Eikö poliisin mielivallalle voida tehdä mitään?
"Muranen oli peittänyt rekisterikilven, sillä mopo oli viritetty salaa vanhemmilta yli sallitun rajan. Muranen ajatteli karkaavansa poliisilta, jotta saisi pitää mopokorttinsa alkavaan ajokauteen.
Poliisin videotallenteessa näkyy, kuinka Max Muranen vilkaisee taakseen pari kertaa huomattuaan poliisin ja lähtee kiihdyttämään."
"Poika kertoo kuulleensa poliisin kuuluttavan: ”Pysähdy ennen kuin kaadut.”
– Poliisi tiesi itsekin, että mä jossain vaiheessa kaadun. Miksi pitää lähteä kiilaamaan, miksei voinut vain seurata perässä ja odottaa sitä kaatumista, Muranen pohtii."
"Takaa-ajo alkoi Lahdesta ja päättyi vajaan kymmenen minuutin kuluttua Hollolan puolella, kun Muranen kaatui metsätiellä mopolla sohjoon. Poliisi juoksi hänet lopulta kiinni."
"Takaa-ajon päätyttyä Max vietiin poliisiautolla putkaan.
Max Muranen odotti putkassa kolme neljä tuntia, jonka jälkeen paikalle saapui sosiaalityöntekijä. Hänelle kerrottiin, ettei häntä voida viedä kotiin, koska vanhempia ei saada kiinni. Hänelle tehtiin kiireellinen sijoitus.
Vanhemmat eivät vastanneet puhelimeen, koska puhelimet oli laitettu yöksi äänettömälle."
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisiköhän sitä itsekin hankkia mopo jos sillä kerran saa rikkoa lakia ja liikennesääntöjä?
Kyllä varmasti ajelet sillä harmaalla tojotallas päin persettän nii eiköhän se riitä. Ja varmasti joskus VAHINGOSSA ylinopeuttakin.
Joo, saatan joskus ajaa vahingossa pientä ylinopeutta. Ei ole kuitenkaan käynyt niin että olisin ajanut tuplasti rajoitusta ja kulkuneuvoni rakenteellista nopeutta suurempaa nopeutta pitkin pyöräteitä poliisia karkuun. Miten sellainen vahinko tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisivat saaneet vielä pamputtaa kunnolla. Tuollaiset karkuun ajajat eivät koskaan ajattele että voivat tappaa jonkun sivullisen
Mitäpä, jos se poika olisi sinun lapsesi? Sallisitko silloinkin pamputuksen tai muun väkivallan?
Eihän näillä mitään lapsia ole.
Minun lapsellani ei ole mopoa eikä mopokorttia, eikä tule. Haukkukoon nasseksu jos haluaa, mutta mopon voi ostaa itse täysi-ijäisenä.
Miksi pitää valmistaa lapsia jos niille ei voi sallia mitään hauskuuksia, ostakoot itse täysi ikäisenä.
Onneksi minä lapsena ja omatkin lapset tiedetään monta hauskempaa asiaa kuin mopot.
Joo, rakennelkaa vain käpylehmiä.
Meneppä kyselemään 15v pojilta haluaisivatko mopon jos sille semmonen ostettaisiin, veikkaan että aika suurelle prosentille passaisi hyvin.
Sitten on näitä, ostakoot itse täysi-ikäisenä tyyppejä. Joiden pennut ei edes uskalla kysyä saisko mopon vaikka haluaisivat.
Aika tylsä paikka taitaa olla missä asut jos siellä vaihtoehdot ovat käpylehmät tai mopo.
Mä oonki ajellu mopolla enkä rakennellu käpylehmiä.

Omassa lapsuudessa amikset olivat kiinnostuneita mopoista ja tulevat akateemiset tietokoneista ja muusta tekniikasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi mopo-Eemiä. Ihan itku tulee alasilmään puolestaan.
Kyllä.
Erityisesti tämä kohta sai herkistymään:
"Koko prosessi on koetellut Murasten luottamusta viranomaisiin. Marjaana Murasella on neuvo teinien vanhemmille.
– Älkää koskaan laittako puhelimianne äänettömäksi yöllä. Aamulla saattaa käydä ilmi, että lapsenne on sijoitettu kiireellisesti siitä syystä."
Se soitto kun voi tulla myös sairaalasta, että tuutteko vielä katsomaan vai lähteekö poliisit aamulla ovelle..
Vierailija kirjoitti:
Miten tuo kaveri ja sen vanhemmat edes kehtaavat kertoa kaiken ääneen omilla kuvillaan?
Olisko ns. vakaumuksellista yhteiskuntavastaisuutta. Ihka omat kuviot. Lupa perseillä.

Kyllähän se jotain kertoo perheestä, jos tulee mieleen edes että sossut voi ottaa huostaan. Aitoa white trashia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi mopo-Eemiä. Ihan itku tulee alasilmään puolestaan.
Kyllä.
Erityisesti tämä kohta sai herkistymään:
"Koko prosessi on koetellut Murasten luottamusta viranomaisiin. Marjaana Murasella on neuvo teinien vanhemmille.
– Älkää koskaan laittako puhelimianne äänettömäksi yöllä. Aamulla saattaa käydä ilmi, että lapsenne on sijoitettu kiireellisesti siitä syystä."
Se soitto kun voi tulla myös sairaalasta, että tuutteko vielä katsomaan vai lähteekö poliisit aamulla ovelle..
Jos vanhemmat edes vastaa tuntemattomaan numeroon...
Vierailija kirjoitti:
Söpöjä nämä nuoret mopopojat, se vaikeuttaa heidän arvostelemistaan ja saa aikaan empatiaa. On vaikea ymmärtää näitä jotka nämä tuomitsevat ja kaikenlaista hirveää haluavat näille kullannupuille, se vain kertoo siitä että näillä vihaajilla ei ole kykyä empatiaan!
Eipä ole kullannupuillakaan kykyä empatiaan.
Tämä on taas yksi esimerkki lapsesta josta ensim,öine välittävä "omainen" on viranomainen!
Vanhemmat on puhelimet äänettömällä (kuten joku kirjoittikin, puhelut voi säätää niin, että vain lapsen tai muun/muiden haluttujen henkilöiden puhelut tulee yöllä läpi) ja harrastavat moottoripyöriä, eivätkä (muka) tienneet viritetystä moposta, uskokoon ken tahtoo...
Poika on käyttänyt vakaata harkintaa monessa kohtaa:
1. Virittänyt mopon
2. Poistanut kilvet
3. Ajaa ylinopeutta
4. Pakenee poliisia
Hän on siis TIETOISESTI toiminut laittomasti monta kertaa, ENNEN kun poliisi kakoi ajamaan takaa.
Jo 1 noista väliin jättäminen --> poliisi ei olisi häntä ajanut takaa.
Jos mopoa ei olisi viritetty, ei olisi voinut ajaa ylinopeutta. Jos olisi ollut kilvet, ei poliisi olisi ajanut takaa. Jos ei olisi paennut poliisia, asia olisi selvinnyt helpommin ja nopeammin, ja pienemmin vaurioin, sakoin jne.
Nämä, no pakko sanoa tollot, harvoin oppii mitään ilman kovia keinoja. Osa ajattelee että voi tehdä mitä lystää, ja sitten itkeä medioissa miten paha poliisi on.
Suurin osa suomalaisista, huom: myös mopopojista(!) ajelee läpi elämänsä ilman, että poliis koskaan kiinnnostuu ja alkaa ajamaan takaa. Normaalille ihmisell noin ei käy, jos on tutka tai puhallutus tai joku muu syy ja poliisi pystäyttää, silloin pysähdytään. Eikä mitään 'pahaa' tapahdu, jos ei ajele ylinopeutta, kännissä, tai muuten törttöile. Ja jos mokaa, helpommalla pääsee kun ei pakene, vaam suoraselkäisesti tunnusaa rikkeensä mahdollsimman aikaisessa vaiheessa (ei kaahaa pakoon tmv.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistanko tuon mika murasen nimen jostain muustakin kolttosesta?
Tämä on Max Muranen.
Mika Muranen ei liity tähän juttuun
Max on pahempi rikollinen Mikaan verrattuna, mikäli keskustelupalstoja ja kommenttiosioita on uskominen. Max mopoilee ja keulii. Mika ainoastaan ampui rynnäkkökiväärillä ihmisiä hengiltä.
Samaa asennetta oli teko isompi tai pienempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi mopo-Eemiä. Ihan itku tulee alasilmään puolestaan.
Kyllä.
Erityisesti tämä kohta sai herkistymään:
"Koko prosessi on koetellut Murasten luottamusta viranomaisiin. Marjaana Murasella on neuvo teinien vanhemmille.
– Älkää koskaan laittako puhelimianne äänettömäksi yöllä. Aamulla saattaa käydä ilmi, että lapsenne on sijoitettu kiireellisesti siitä syystä."
Voi ei. Eikö vanhempien pitäisi valvoa lastensa touhuja, eikä antaa ajella ylinopeutta viritetyillä vehkeillä öisin ympäri pyöräteitä.
Ehkä pitempikin huostaanotto olisi näissä tapauksissa tarpeen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on taas yksi esimerkki lapsesta josta ensim,öine välittävä "omainen" on viranomainen!
Vanhemmat on puhelimet äänettömällä (kuten joku kirjoittikin, puhelut voi säätää niin, että vain lapsen tai muun/muiden haluttujen henkilöiden puhelut tulee yöllä läpi) ja harrastavat moottoripyöriä, eivätkä (muka) tienneet viritetystä moposta, uskokoon ken tahtoo...
Poika on käyttänyt vakaata harkintaa monessa kohtaa:
1. Virittänyt mopon
2. Poistanut kilvet
3. Ajaa ylinopeutta
4. Pakenee poliisia
Hän on siis TIETOISESTI toiminut laittomasti monta kertaa, ENNEN kun poliisi kakoi ajamaan takaa.
Jo 1 noista väliin jättäminen --> poliisi ei olisi häntä ajanut takaa.
Jos mopoa ei olisi viritetty, ei olisi voinut ajaa ylinopeutta. Jos olisi ollut kilvet, ei poliisi olisi ajanut takaa. Jos ei olisi paennut poliisia, asia olisi selvinnyt helpommin ja nopeammin, ja pienemmin vaurioin, sakoin jne.
Nämä, no pakko sanoa tollot, harvoin oppii mitään ilman kovia keinoja. Osa ajattelee että voi tehdä mitä lystää, ja sitten itkeä medioissa miten paha poliisi on.
Suurin osa suomalaisista, huom: myös mopopojista(!) ajelee läpi elämänsä ilman, että poliis koskaan kiinnnostuu ja alkaa ajamaan takaa. Normaalille ihmisell noin ei käy, jos on tutka tai puhallutus tai joku muu syy ja poliisi pystäyttää, silloin pysähdytään. Eikä mitään 'pahaa' tapahdu, jos ei ajele ylinopeutta, kännissä, tai muuten törttöile. Ja jos mokaa, helpommalla pääsee kun ei pakene, vaam suoraselkäisesti tunnusaa rikkeensä mahdollsimman aikaisessa vaiheessa (ei kaahaa pakoon tmv.)
Just luin tuosta mopo-mielenosoituksesta, joka on tällä hetkellä käynnissä. "He haluavat löytää ratkaisun poliisin ja mopoilijoiden välien kärjistymiseen." No tuotaa.... Mulla olisi tähän ratkaisu, lainaan sun viestistä. Jos jättäis nämä tekemättä, niin kaikki olisi varmaan ok:
1. Virittänyt mopon
2. Poistanut kilvet
3. Ajaa ylinopeutta
4. Pakenee poliisia
- kolmen teinin äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisiköhän sitä itsekin hankkia mopo jos sillä kerran saa rikkoa lakia ja liikennesääntöjä?
Kyllä varmasti ajelet sillä harmaalla tojotallas päin persettän nii eiköhän se riitä. Ja varmasti joskus VAHINGOSSA ylinopeuttakin.
On vähän eri asia ajaa vahingossa pientä ylinopeutta laillisella ajoneuvolla ja hidastaa kun huomaa mokansa. Tai pysähtyy jos poliisi lähtee perään.
Tämä mopopoika ajoi laittomalla, vakuuttamattomalla moottoripyörällä 100 km/he ihan tarkoituksella. Ja kun huomasi poliisin, lähti karkuun.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on takana ilmeisesti vanhempien välinpitämättömyys lapsensa touhuja kohtaan. Isukki meni puhelin äänettömällä nukkumaan pe iltana, kun poika oli kertonut olevansa puolen tunnin päästä kotona. Vasta aamulla tajusi, ettei poika ole kotona.
Sitten koko perhe uhriutuu, kun viranomaisiin ei voi luottaa.
Kuvassa olleessa perheen autotallissa myös ainakin kaksi isoa moottoripyörää. Siellä sitä on mukava mopoakin rassata. Ei liene epäselvää, mistä oppi on ammennettu.
Apua, oliko tää joku vitsi 🤣🤣😂😂 Voiko noin tyhmiä ihmisiä oikeaati olla 😳
Vierailija kirjoitti:
Söpöjä nämä nuoret mopopojat, se vaikeuttaa heidän arvostelemistaan ja saa aikaan empatiaa. On vaikea ymmärtää näitä jotka nämä tuomitsevat ja kaikenlaista hirveää haluavat näille kullannupuille, se vain kertoo siitä että näillä vihaajilla ei ole kykyä empatiaan!
Yrittäjä ja Onlyfans-sisällöntuottaja Susanna Penttilä julkaisi Instagram-tilillään videon.
– Mopoboit on hot. Kevariboit on hot. Ajakaa varovasti,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisiköhän sitä itsekin hankkia mopo jos sillä kerran saa rikkoa lakia ja liikennesääntöjä?
Kyllä varmasti ajelet sillä harmaalla tojotallas päin persettän nii eiköhän se riitä. Ja varmasti joskus VAHINGOSSA ylinopeuttakin.
On vähän eri asia ajaa vahingossa pientä ylinopeutta laillisella ajoneuvolla ja hidastaa kun huomaa mokansa. Tai pysähtyy jos poliisi lähtee perään.
Tämä mopopoika ajoi laittomalla, vakuuttamattomalla moottoripyörällä 100 km/he ihan tarkoituksella. Ja kun huomasi poliisin, lähti karkuun.
Mopolla ajoi. Ollaampa tarkkana siellä liikenteessä, samat sanktiot ajatko vahingossa vai tahallaan ylinopeutta.
Aika typerää käytöstä poliisilta kun ei voinut edes kotiin kuskata.
Vierailija kirjoitti:
Apua, oliko tää joku vitsi 🤣🤣😂😂 Voiko noin tyhmiä ihmisiä oikeaati olla 😳
Jonkun pitää tuollakin asua? Muuten siellä olisi palvelut muttei yhtään asukasta?
Harmillinen juttu tämäkin.
Toisaalta vanhempien vastuulla on lasten kasvattaminen ja rajaaminen.
Tässä positiivista, että nuori katuu tekoaan.
Liikennekasvatus ja vastuiden opettaminen on entistä tärkeämpää. Enkä tarkoita tätä perhettä. Monelta nuorelta tuntuu puuttuvan kokonaan kokemus "tämä on mun vastuulla". Usein halutaan pistää nuoruuden ja sukupuolen piikkiin. Se on vaarallinen puhetapa.