Hakisitko lapselle koulun vaihtoa, jos ei ole yhtään ystävää koulussa?

Onko vain yksi luokka vai voisiko siirtyä rinnakkaisluokalle? Vaihtuuko koulu syksyllä 2027 vai onko yhtenäiskoulu? 

Suoraan sanottuna: lasta kiusataan koulussa. Ihan selvä tapaus. 

Ensimmäisenä mä ottaisin yhteyttä nyt nopeasti opettajaan ja kertoisin, että lapsen kiusaaminen jatkuu. Koululla on velvollisuus puuttua tilanteeseen. 

Auttaako tässä vaiheessa se puuttuminen, kun ollaan jo näin monta vuotta annettu asioiden kehittyä tähän pisteeseen, on sitten eri asia. 

Itse katsoisin mitä koulu saa asialle tehtyä, mutta jos sama jatkuu vaihtaisin lapsen koulua. 

Ryhmästä eristäminen on raakaa ja jättää lapseen jäljen. Sitä ei pidä missään tapauksessa hyväksyä tilannetta  ja antaa kiusaamisen jatkua. 

Vaihtaisin koulua yläasteelle. Sellaiseen missä kaikki uusia luokkia

Vierailija kirjoitti:

Vaihtaisin koulua yläasteelle. Sellaiseen missä kaikki uusia luokkia

Ja sellaiseen, jossa ei ole S2 oppilaita. He kiusaavat eniten. Geneettinen piirre 

Hei, mulla on vähän samat mietinnät täällä. 

ongelma on että asun pienellä paikkakunnalla ja meillä ei ole täällä oikein kavereita. Lapselleni oli vielä päiväkodissa ja eskarissa kaveria, mutta ei enää koulussa. Olen alkanut haaveilemaan isommasta kaupungista, jossa meillä jo valmiiksi on kavereita.. harmi vaan kun tykkäisin meidän asunnosta ja jotain muitakin hyviä puolia on. Mutta me ollaan aika yksinäisiä..

Jaa-a, mistä löytää sellainen koulu, jossa varmasti saisi ystävän. 

Oletko tuosta kiusaamisesta puhunut opettajan/rehtorin kanssa? 

Miten se koulunvaihto auttaa? Ellei sattumoisin ole joku yksinäinen luokalla valmiiksi. Kaikki tuntevat toisensa ja kaverit on valmiina.

Vierailija kirjoitti:

Miten se koulunvaihto auttaa? Ellei sattumoisin ole joku yksinäinen luokalla valmiiksi. Kaikki tuntevat toisensa ja kaverit on valmiina.

Sehän siinä on riskinä, että luokassa voi olla ne sosiaaliset suhteet valmiina. Kun sinne uutena menee, helposti joutuu silmätikuksi. Ainahan uusia arvioidaan, sopiiko meidän jengiin.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla lapsen sosiaalisissa taidoissa vikaa, jos ei tämän ainoan 1.-2.luokan kaverin jälkeen ole viimeiseen kolmeen vuoteen saanut kavereita. Kyllä se ihan koulutien alussa olisi lapsen itse oltava aktiivinen ja vapaa-ajalla otettava niihin muihin lapsiin yhteyttä. 

Osa perheistä elää omassa kuplassa tai pelkkien harrastuksien kautta ja kuvittelee, että koulussa käyminen riittää pitämään yllä kaverisuhteita. Jos lapsi ei ole porukassa tasavertaisessa asemassa eli jää reppanana toisten jalkoihin niin helposti jää yksin. Valitettava tosiasia, mutta aika paljon on kiinni lapsen omasta yrityksestä. 

Sosiaalisissa taidoissa vikaa, jos on harrastus, jossa on myös kavereita, ja sitten koulussa kiusataan ja jätetään ulkopuolelle? Ja on lapsen vika, jos ei väkisin tunge kaveriksi sellaisille, jotka eivät kaveriksi halua tai jotka eivät esim. ole yhtään samanhenkisiä tai kiinnostuneita samoista asioista?

Jep, tunnistan tuon omalta kouluajaltani, ja harmittavasti on pakko sanoa, että koulun vaihtaminen tuskin olisi auttanut, koska väkisin ne kaverisuhteet eivät synny, yhtään sen paremmin kuin esim. aikuisten parisuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi myös viihtyä yksin. 

Ai kuka? Kun olin koulussa töissö nuorten kanssa, aika harvoin kukaan kyselyihin vastasi, että haluan olla yksin. Yleisempää oli kokea itsensä yksinäiseksi ja että kavereita ei ole. Oletko joutunut kiusatuksi tai syrjityksi? Se on yksi kouluviihtyvyyskyselyn tärkeimmistä indikaattoreista hyvinvoinnille. Lapsilla ja nuorilla tunne joukkoon kuulumisesta on keskimäärin koetun hyvinvoinnin kannalta merkittävämpi kuin aikuisella. Lapsii tai nuori saattaa kotioloissa vapaa-aikana viihtyä hyvin yksinkin, koska hänellä on vapaus valita mieluisaa tekemistä. Yhteisöllisessä ympäristössä, kuten koulussa, taas joukkoon kuulumisen tunne korostuu, eikä vaihtoehtoja toteuttaa mielenkiintoista tekemistä yksin ole niin paljon.

Toki omista kouluajoistani on kauan, mutta todellakin viihdyin oikein hyvin yksin, ja olisin ollut vain tyytyväinen, jos olisin saanut olla rauhassa. Mutta kun ei, kun pitää väkisin ryhmäytyä ja kuulua joukkoon ja nönnönnöö, ja sitten muut kiusaavat, kun ei sovi siihen kaikkien-kaveri-hölösuu-muottiin. Eikä muuten muutu aikuisiälläkään mihinkään, nimimerkillä joka päivä kiitän koronaa etätöistä, koska tykkään toimenkuvastani mutta en kaipaa mitään ihmisjoukkoja ympärilleni.

Kun siellä toisessa koulussa on myös jo omat porukat, eli mikään ei muutu paitsi täysin uusien ihmisten sekaan joutuisi. Valitettavasti koulu ei ole vajaassa 40 vuodessa muuttunut miksikään, joitain syrjitään on omat kuppikunnat, näin oli minunkin aikaan. Ensin valitsivat omat kaverit, sitten meidät muut esim liikuntatunnilla pesäpalloon jne. Ei minuakaan ensimmäisenä valittu, vaikka olin koko ryhmän paras näissä lajeissa. Sama oli ryhmätöissä viimeisten joukossa valittiin. No onneksi se loppui eikä ole tarvinnut sen jälkeen nähdä niitäkään 

Se kaverien kanssa olemisen opettelu alkaa jo hiekkalaatikolta ja siinä voi vielä vanhempi olla mukana vahvistamassa taitoja. Itse olin yksinäinen aikoinaan kun ei ollut oikein hyviä sosiaalisia taitoja mutta opetin omille lapsille että kaikkia pitää kohdella kunniottavasti ja se tuotti hedelmää.

Vierailija kirjoitti:

Se kaverien kanssa olemisen opettelu alkaa jo hiekkalaatikolta ja siinä voi vielä vanhempi olla mukana vahvistamassa taitoja. Itse olin yksinäinen aikoinaan kun ei ollut oikein hyviä sosiaalisia taitoja mutta opetin omille lapsille että kaikkia pitää kohdella kunniottavasti ja se tuotti hedelmää.

Niinkö? Ja sinä itse et siis osannut kohdella muita kunnioittavasti? Sinun kaltaisia on tänäkin päivänä. Se on oikeastaan vaan hyväksi, jos ei edes hakeudu niiden kaveriksi, jotka ei osaa kohdella toisia kunnioittavasti.

Syrjään jättämisestä on myös itselläni kokemusta, kiusaamisesta ei. Ei ollut kavereita koulussa moneen vuoteen. Roikuin yhden tyttöjoukon jatkona, mutta ei siinä ystävyydestä ollut kyse. Välitunneilla olin hyvin usein yksin. Koulumatkoilla ei koskaan ollut seuraa, vaikka samalta suunnalta kulki useampi luokan oppilas. Tiedän, miltä tuo tuntuu. Se tuntuu siltä kuin kukaan ei välittäisi, oletko olemassa. Ketään ei kiinnosta, miten sinun viikonloppusi tai kesälomasi sujui. Kukaan ei halua kuulla, mistä musiikista pidät tai mitä harrastat. Opettajat osaavat myös pahentaa tilanteita ja aiheuttaa kiusallisia kohtauksia elämään. Esimerkiksi kuvisopettaja oli kiltti ja hieno ihminen, mutta se häpeän määrä, kun hän huomasi minun istuvan yksin paripöydässä. Hän vaati, että välittömästi minun pöytä yhdistetään naapuripöytään. Sain halveksivia katseita. En enää muista, mitä sanoivat, mutta jotain sellaista, että et sitten puhu meille mitään etkä häiritse. Enpä tietenkään. Mieluummin olisin istunut yksin. Joskus olin välitunnilla vessassa pidempään kuin oli tarpeen, koska en halunnut seisoa yksin pihalla. 
Minulle koitti toisenlaiset ajat, kun siirryin yläasteelle. Meille tuli luokka, jossa oli vain 5 tyttöä ja 11 poikaa. Me tytöt heti löydettiin yhteinen sävel. Minusta tuntui, että minustakin pidettiin ja olin tasa-arvoinen toisten tyttöjen kanssa. Se oli hyvä tunne. Aamulla tiesi, että voi mennä kenen tahansa luokan tytön luo ja jutella.  Meillä oli koulunpenkille luokka, muissa luokissa oli noin 20 oppilasta. Eikä ne pojaltaan hassumpia olleet. En muista, että ketään olisi erityisesti kiusattu tai jätetty täysin syrjään. Lukiossakin löysin ystäviä. Ehkä minulla ei enää lukenut paidan rinnuksessa, että hylkiö.